Tasa-arvoinen avioliittolaki: Saarakkalan (ps) puhevuoro

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja oh my
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

oh my

Vieras
Kuka on äänestänyt Vesa-Matti Saarakkalan eduskuntaan? Kuka on samaa mieltä Vesa-Matti Saarakkalan kanssa? Kenen mielestä Vesa-Matti Saarakkalan esiintuoma havainto yleisiin peseytymistiloihin liittyen on hyvä perustelu tasa-arvoisen avioliittolain kieltämiseksi?

Saarakkalan puheenvuoro on melko pitkä, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen. Mielipiteitä.

"Vesa-Matti Saarakkala /ps: Arvoisa herra puhemies! Toinen asia, jota rohkenen avata, on edellisessä puheenvuorossani mainitsemani sukupuolineutraalisuus, joka on tämän kansalaisaloitteen keskeinen taustafilosofia.
Me elämme tällä hetkellä hyvin pitkälti heteronormatiivisessa yhteiskunnassa, jossa esimerkiksi yleiset peseytymistilat on järjestetty pääsääntöisesti erikseen miehille ja naisille. Itsensä kanssa samaa sukupuolta oleviin lähtökohtaisesti seksuaalista vetoa tuntevat ovat voineet kuitenkin asioida omalle sukupuolelleen tarkoitetuissa peseytymistiloissa, koska lähtöolettamana on ollut, että kaikki ovat kuitenkin heteroja.

Tilanne muuttui olettamaperusteen osalta vuonna 2002, kun samaa sukupuolta olevat ovat voineet rekisteröidä parisuhteensa. Tästä huolimatta mielestäni ei olisi asiallista ja sallittavaa, että mies pyrkisi esimerkiksi uimahallissa naisten yleisiin peseytymistiloihin. Luulenpa, että pääosa eduskunnasta ja kansalaisista on tästä kanssani samaa mieltä. Perusteena jaottelulle on käsittääkseni se, että miehen oletetaan kuitenkin normaalisti tuntevan seksuaalista vetoa naisiin ja naisen taas miehiin.

Kuitenkin yhtä lailla tähän logiikkaan perustuen voidaan väittää, että ei ole periaatteessa oikein, että esimerkiksi lesbonainen menisi uimahallissa naisten yleisiin peseytymistiloihin, koska hän tuntee lähtökohtaisesti vetoa naisiin, ja tämän naisen seksuaalinen suuntautuminen saattaa jo nykyäänkin olla julkinen tieto perustuen esimerkiksi juuri rekisteröityyn parisuhteeseen.

Miksi lesbonainen voi silti yhä mennä naisten yleisiin suihkutiloihin? Siksi, että yhteiskunnassamme vallalla on ajatus, ettei homoja ja lesboja ole oikeasti olemassa, vaan kyse on pikemminkin jostakin ohimenevästä elämänvaiheesta yksilön kohdalla tai että homo tai lesbo tuntee vetoa vain yhteen tiettyyn yksilöön, ei yleisemmin samaan sukupuoleen. Homoseksuaalisuus siis kiistetään. Lisäksi rekisteröity parisuhde on eräänlainen poikkeus, eli yhteiskunta ei ole halunnut antaa sille samanlaista arvoa kuin vaikkapa avioliitolle.

Lainsäätäjän näkökulmasta homo- ja lesboparisuhteet koetaan ikään kuin jollakin tavalla vajavaisiksi verrattuna heteroparisuhteisiin, ja tavallaan siinä perusteena on, että homoseksuaalisuuden tasa-arvoisuus heteroseksuaalisuuteen nähden viime kädessä kyseenalaistetaan.

Jos jatkamme tietä kohti sukupuolineutraalia yhteiskuntaa ja ikään kuin normalisoimme homoseksuaalisuuden nostaen sen yhteiskunnan silmissä yhtä arvokkaaksi kuin heteroseksuaalisuuden, muun muassa juuri uudella avioliittolainsäädännöllä, ja jos homoseksuaalisuus rinnastetaan nykytilanteesta poiketen siten heteroseksuaalisuuteen, saatetaan silloin ajautua erikoisiin, käytännöllisiin ja periaatteellisiin ongelmiin, mikäli halutaan varjella kaikkien yksilöiden tasavertaisia oikeuksia. - Käytin tässä esimerkkinä nyt yleisiä suihkutiloja.

Arvoisa puhemies! Jos alamme olettaa, että henkilö voi olla yhtä lailla homoseksuaali kuin heteroseksuaali, emmekä arvota ja määrittele parisuhdetta sen seksuaalisuuden perusteella, niin kysyn: joudutaanko lopulta poistamaan sukupuoleen perustuva jaottelu muun muassa yleisissä suihkutiloissa tai luopumaan sellaisista yleisistä tiloista, kuten saunoista, joissa kaksi ihmistä voivat nähdä toisensa alastomina? (Puhemies koputtaa)

Tämän kansalaisaloitteen taustalla oleva sukupuolineutraali ja seksuaalineutraali ihmiskäsitys ja maailmankuva ovat loppuun asti mietittyinä utopiaa. Luonnonlait tulevat vastaan."

- Eduskunta - valtiopäiväasiakirjat
 
Logiikan riemuvoitto. Persuja on vissiin kielletty vertaamasta homosuhteita eläimiinsekaantujiin, niinkuin vanhoina hyvinä aikoina vielä tekivät, niin nyt mennän jo todella laarin pohjamudissa, kun yritetään keksiä syitä. Huumorimiehiä tai joku verenkiertohäiriö aivoissa on mun veikkaus.
 
Myös Teuvo Hakkaraisen mielipide pisti hymyilemään. Tämä tosin oli huomattavasti hauskempi videolta katsottuna kaikkine manboobsien heiluttamisineen ja jörököllimäisine puhetapaisineen!

"Teuvo Hakkarainen /ps: Arvoisa puhemies! Me olemme tasa-arvoisia, olemme sitten minkä värisiä, kokoisia tahansa tai riippumatta siitä, minkälaista seksielämää itse kukin harjoittaa - se ei minua edes kiinnosta paljon. Me olemme tasa-arvoisia, mutta me olemme erilaisia. Hakkaraisen Teuvon rinnasta ei tule maitoa, vaikka kuinka lypsää tai imee. Me olemme erilaisia.
Tasa-arvoisen avioliittolain, tai parisuhdelain, vahvistaminen on monissa maissa aiheuttanut jo ahdinkoa niille, jotka ajattelevat toisin. Jos kannatat perinteisiä elämänarvoja, voit joutua siitä maksamaan kovan hinnan. Se voi johtaa tilanteisiin, joissa siviilivihkimistä suorittavat virkamiehet ja papit, jotka eivät vakaumuksensa vuoksi suostu vihkimään homopareja, joutuvatkin eroamaan virastaan. Näin lainsäädännöllisin keinoin vakaumuksensa tosissaan ottavat kirkonmiehet ja virkamiehet pakotetaan hyväksymään homoseksuaaliset elämänihanteet. Peräänkuulutan myös suvaitsevuutta meitä kristillisiä arvoja seuraavia kohtaan. Missä ovat heteroiden ihmisoikeudet kohta?

Avioliittolain muutos on sama kuin yhteiskunnan pakko-ohjelmointi: jos ajattelet toisin, olet lähes rikollinen. Suuntaus on pahempi kuin kommunismi. Media tekee parhaansa korostaakseen luonnonvastaista seksielämää ja enemmistöä alistavaa pakkovaltaa. Tässä ei nyt ole kysymys vain yhden vähemmistöryhmän ihmisoikeuden puolustamisesta vaan siitä, että hyvin suurelta osalta kansaa riistetään ihmisoikeudet. Yksi ryhmä riistää oikeudet muilta.

Nyt meillä, jotka kannatamme perinteisiä elämänarvoja, on oikeus suunnata esimerkiksi lastemme seksikasvatus näkemystemme mukaisesti. Lainmuutos antaa ulkopuoliselle oikeuden ohjelmoida lastemme perhenäkemykset vastoin omia arvojamme. Erilaiset selitykset vähemmistöryhmien ihmisoikeuksista ovat vedätystä. Tämä laki viime kädessä riistää ihmisoikeudet toisin ajattelevilta. Tästä on tasa-arvo kaukana. Yltiösuvaitsevaisuus johtaa suvaitsemattomuuteen perinteisiä perhearvoja kunnioittavaa kansanryhmää kohtaan.

Arvoisa puhemies! Lainmuutos saattaa kuulostaa oikeudenmukaiselta ja tasa-arvoiselta. Todellisuudessa se kuitenkin johtaa siihen, että vähemmistöryhmä saa vallan päättää, miten lastemme ja koko Suomen kansan seksikasvatus suuntautuu. Jos tämä laki joskus menee läpi, niin minä olen sitä mieltä, että piru joutaa kortistoon, (Puhemies koputtaa) me teemme hänen puolestaan työt täällä."

- sama lähde kuin aloituksessakin
 
Demokratiassa on se perusongelma, että myös idiooteilla on oltava edustajansa.

Juuri näin. Viherhomostelu on käynyt kalliiksi Suomelle. Kymmeniä tuhansia teollisuustyöpaikkoja on siirtynyt muualle typerien vihermääräysten takia, rikkidirektiivi lisää määrää. Tuhannet linnut kuolevat tuulimyllihin, es-lamput lisäävät luonnon elohopeakuormitusta jne.

Listaa on hyvä jatkaa. Ei ikinä vihreitä!
 

Yhteistyössä