Miksi en pääse henkisesti eroon vanhemmistani

[aikuinenko ?]

No, siis olen kyllä jo ihan aikuinen ihminen ja elän omaa elämääni ja elätän itseni ja sen sellaista, että monella tasolla en ole millään tavalla riippuvainen vanhempieni mielipiteistä ja minulla ei ole mitään syytä elää heidän mielensä mukaan.

Mutta sitten taas... Välillä vaan tulee asioita, joita en esimerkiksi meinaa kyetä kertomaan vanhemmileni, koska he tuomitsisivat minut välittömästi. Esimerkiksi kerran äitini sai tietää minun olevan työttömänä, niin heti alkoi painostus ja syyllistäminen siitä, että olenko laiska vai mikä minua vaivaa, kun en heti löytänytkään uutta työpaikkaa.

Ja jos ajattelen vaikka sellaista skenaariota, että löytäisin itselleni miehen, jota vanhempani eivät hyväksyisi, niin en tiedä mitä tekisin. Että riittäisikö rakkauteni kestämään sen painostuksen erota ja syyllistämisen mitä saisin vanhemmiltani osakseni tällaisessa tilanteessa.

no, ehkä kyse on vain siitä, että pitäisi oppia, että miten pääsisin lopullisesti eroon siitä, että minuun vieläkin aikuisena vaikuttaa se, mitä vanhempani ajattelevat minusta ja elämänvalinnoistani

 

[viieeras]

Osasyynsä varmaan kasvatuksella. Kiltin tytön syndrooma ja dominoivat vanhemmat, jotka arvostelevat ratkaisujasi teitpä sitten hyviä tai huonoja päätöksiä. He ovat siellä aina jälkiviisastelemassa, kuinka olisit voinut toimia paremmin. Toivottavasti löydät kumppanin joka auttaa sinua olemaan vahva omana itsenäsi. Itseltäni vei lähes 10v aikuistua siihen tilaan, että uskalsin luottaa itseeni ja ratkaisuihini ja etenkin olla välittämättä vanhempien jatkuvasta besserwisseröinnistä. Raskasta se on, mutta johonkin on vain vedettävä raja ja alettava elämään omaa elämää muiden mielipiteistä välittämättä.

 

[Vierasmiess]

No, siis olen kyllä jo ihan aikuinen ihminen ja elän omaa elämääni ja elätän itseni ja sen sellaista, että monella tasolla en ole millään tavalla riippuvainen vanhempieni mielipiteistä ja minulla ei ole mitään syytä elää heidän mielensä mukaan.

Mutta sitten taas... Välillä vaan tulee asioita, joita en esimerkiksi meinaa kyetä kertomaan vanhemmileni, koska he tuomitsisivat minut välittömästi. Esimerkiksi kerran äitini sai tietää minun olevan työttömänä, niin heti alkoi painostus ja syyllistäminen siitä, että olenko laiska vai mikä minua vaivaa, kun en heti löytänytkään uutta työpaikkaa.

Ja jos ajattelen vaikka sellaista skenaariota, että löytäisin itselleni miehen, jota vanhempani eivät hyväksyisi, niin en tiedä mitä tekisin. Että riittäisikö rakkauteni kestämään sen painostuksen erota ja syyllistämisen mitä saisin vanhemmiltani osakseni tällaisessa tilanteessa.

no, ehkä kyse on vain siitä, että pitäisi oppia, että miten pääsisin lopullisesti eroon siitä, että minuun vieläkin aikuisena vaikuttaa se, mitä vanhempani ajattelevat minusta ja elämänvalinnoistani

Ilmoita vanhemmillesi, että puolin ja toisin ei tarvitse pitää yhteyttä jos siinä on negatiivinen sävy ja toisten arvostelu. Jos äitisi ei osaa olla arvostelematta, niin sano että ei pidetä yhteyttä sitten.

 

["xxx"]

Mä kehoittaisin hankkimaan muuta sisältöä elämään, niin ei olis vanhemmat niin keskeisessä roolissa.

Itse olen perheellinen ja koen vanhempani joskus liian etäisiksi. Eivät kauheasti halua edes ottaa kantaa meidän asioihin.

Siskoni on minua vanhempi ja riitelee edelleen vanhempien kanssa kuin murrosikäinen. Hän ei seurustele eikä hänellä ole lapsia. Jotenkin hän on elämässä jäänyt sellaiseen lapsen rooliin (mielestäni ihan omien toimiensa seurauksena).

 

[ap.]

[QUOTE="xxx";29654385]Mä kehoittaisin hankkimaan muuta sisältöä elämään, niin ei olis vanhemmat niin keskeisessä roolissa.

Itse olen perheellinen ja koen vanhempani joskus liian etäisiksi. Eivät kauheasti halua edes ottaa kantaa meidän asioihin.

Siskoni on minua vanhempi ja riitelee edelleen vanhempien kanssa kuin murrosikäinen. Hän ei seurustele eikä hänellä ole lapsia. Jotenkin hän on elämässä jäänyt sellaiseen lapsen rooliin (mielestäni ihan omien toimiensa seurauksena).[/QUOTE]


No, eivät vanhempani nyt sinänsä missään erityisen keskeisessä roolissa ole elämässäni. Välillä vain tulee kaikenlaisia asioita mieleen, että mitä on tapahtunut ja mitä voisi tapahtua.

En ole lopulta kovinkaan läheinen vanhempieni kanssa, mutta toisaalta ei heissä kuitenkaan ole mitään erityistä vikaakaan. Ja tunnen jotenkin huonoa omaatuntoa siitä, jos teen jotain mikä loukkaa heitä, sillä minulla ei ole mitään oikeutta tehdä niin.

Mutta sitten taas... jos en elä omaa elämääni kuten haluan, niin sitten teen väärin itseäni kohtaan

 

[Ken guru]

Ei niistä oikein koskaan kunnolla pääsekään . Parempi vaan opetella elämään mahdollisimman etäisesti, ja unohtamaan nalkutukset niiksi ajoiksi kun niitä ei kuule. Tämäkään ei yleensä onnistu. Vanhemmilla on käsittämätön vaikutusvalta lapsiin, vaikka kuinka yrittäisi muuta.

 

[Ken guru]

Meillä on usein tuota asioista tuomitsemista, ja omien vanhempien kohdalla joutuu miettimään että mitä kertoo ja mitä ei. Esim. ei ole hyvä että rahaa käyttää koskaan mihinkään "turhaan" kuten matkusteluun tai vaatteisiin.

 

[Samanlaisen äidin tytär]

[QUOTE="xxx";29654385]
Siskoni on minua vanhempi ja riitelee edelleen vanhempien kanssa kuin murrosikäinen. Hän ei seurustele eikä hänellä ole lapsia. Jotenkin hän on elämässä jäänyt sellaiseen lapsen rooliin (mielestäni ihan omien toimiensa seurauksena).[/QUOTE]

Näkökantasi on aika kypsymätön. Aikuisen lapsen ja vanhempien välit ovat kaksisuuntainen tie. Jos vanhempanne toimisivat niinkuin vanhempien kuuluu, ei siskosi kykenisi riitelemään heidän kanssaan epäkypsästi.

Kannattaa muistaa että usein vanhemmat kohtelevat sisaruksia todella eri tavoin; sinun lapsuudenkokemuksesi voivat olla hyvinkin erilaisia kuin siskosi. Ilmeisesti tämä eritasoinen kohtelu jatkuu yhä, ts. vanhempasi antavat sinun olla aikuinen mutta siskosi ei. Toki "vikaa" on myös siskossakin jos/kun hän tuollaista viallista vuorovaikutusta jatkaa, mutta ehdottomasti pääsyy on vanhemmissanne. Jos he kohtelisivat siskoasi kuin arvostettua aikuista ei hänellä yksinkertaisesti olisi mahdollista kehittää "murrosikäisen riitoja" vanhempiensa kanssa.

Eihän tasaveroisten aikuisten kesken sellaista tilannetta saa syntymään mitenkään, ja päävastuu vanhempien ja lapsen suhteesta on AINA vanhemmalla - he ovat kuitenkin aina vanhempi osapuoli, ja päässeet vaikuttamaan lapsensa elämään ainakin ensimmäiset 20 vuotta. Siksi päävastuu on aina heillä, riippumatta lapsen iästä.

Tällaisesta on kokemusta itselläkin, kun esimerkiksi (pikku)veljeni mielipiteitä kuunnellaan, häneltä kysellään asioita ja hänen sanomisiaan kunnioitetaan. Jos minä puhun täsmälleen samoista asioita niin minun kohdallani päälleni puhutaan, mielipiteitäni vähätellään ja niille vain tuhahdellaan. Ihan vain pienenä esimerkkinä. Pakostikin silloin myös reaktiot ovat erit, aika harva voi (eikä pitäisikään) olla ärtymättä jos jatkuvasti kohdellaan kuin arvotonta vajaavaltaista. Mutta toisin kuin siskosi, en ole jäänyt enää odottamaan/yrittämään/toivomaan muutosta, vaan olen katkaissut välit vanhempiini. Usein se on tuollaisten kohdalla ainoa toimiva ratkaisu.

Toivottavasti yrittäisit siis nähdä ja ymmärtää sisaresikin näkökulman ja moittimisen sijaan TUKEA häntä. Ja rehellisesti tarkastella tilannetta niin että huomaat erot siinä kuinka teitä kohdellaan.

 

[Samanlaisen äidin tytär]

Ja tunnen jotenkin huonoa omaatuntoa siitä, jos teen jotain mikä loukkaa heitä, sillä minulla ei ole mitään oikeutta tehdä niin.

Sinä et ole vastuussa muiden tunteista. Jos joku sinun tekosi loukkaa jotain kolmatta osapuolta, on se hänen murheensa. Ei sinun vastuusi eikä "oikeutesi" tai oikeudettomuutesi. Vanhempasi ovat aikuisia ihmisiä, eikä sinun tarvitse varjella heidän tunteitaan (pl. tietysti tahalliset loukkaukset jne). Tämän sisäistäminen helpottaa elämääsi todella paljon.

 

[ap.]

Tällaisesta on kokemusta itselläkin, kun esimerkiksi (pikku)veljeni mielipiteitä kuunnellaan, häneltä kysellään asioita ja hänen sanomisiaan kunnioitetaan. Jos minä puhun täsmälleen samoista asioita niin minun kohdallani päälleni puhutaan, mielipiteitäni vähätellään ja niille vain tuhahdellaan. Ihan vain pienenä esimerkkinä. Pakostikin silloin myös reaktiot ovat erit, aika harva voi (eikä pitäisikään) olla ärtymättä jos jatkuvasti kohdellaan kuin arvotonta vajaavaltaista. Mutta toisin kuin siskosi, en ole jäänyt enää odottamaan/yrittämään/toivomaan muutosta, vaan olen katkaissut välit vanhempiini. Usein se on tuollaisten kohdalla ainoa toimiva ratkaisu.

Tuo on hyvin tuttua myös minulle. Se on aina ollut niin ,että kaikki mitä sisareni sanoi tai ehdotti on ollut hyvää ja kiinnostavaa ja kannatettavaa vanhempieni mielestä, mutta jos minä olin se, joka sanoi tai ehdotti vaikka jotain tekemistä, niin vastanotto oli aina negatiivinen.

 

[Eriarvoinen kasvatus]

Vanhemmat, jotka kasvattavat lapsiaan eriarvoisesti ja kohtelevat toista paremmin kuin toista, saavat aikaan tällaista: se väheksytty lapsi janoaa aikuisenakin vanhempien hyväksyntää ja rakkautta ja yrittää miellyttää.Miellyttämisen ja syyllistetyksi joutumisen kierteestä on vaikea päästä eroon. Omassa lapsuudenperheessäni suosittiin veljeä ja meitä kahta tyttöä väheksyttiin. Itse "katkaisin napanuoran" ja lakkasin välittämästä eriarvoisesta tilanteesta vasta lähemmäs nelikymppisenä perustettuani oman perheen. Siskoni hakee vieläkin vanhempien hyväksyntää ja se on toisinaan saanut ikäviäkin piirteitä meitä muita sisaruksia kohtaan. Perheiden sisäiset valtapelit aiheuttavat vahinkoa ja tavallaan hidastavat aikuistumista. Voimia, ap. Opettele arvostamaan itse itseäsi ja ratkaisujasi. Muuta tietä ei ole.

 

[ap.]

Vanhemmat, jotka kasvattavat lapsiaan eriarvoisesti ja kohtelevat toista paremmin kuin toista, saavat aikaan tällaista: se väheksytty lapsi janoaa aikuisenakin vanhempien hyväksyntää ja rakkautta ja yrittää miellyttää.Miellyttämisen ja syyllistetyksi joutumisen kierteestä on vaikea päästä eroon. Omassa lapsuudenperheessäni suosittiin veljeä ja meitä kahta tyttöä väheksyttiin. Itse "katkaisin napanuoran" ja lakkasin välittämästä eriarvoisesta tilanteesta vasta lähemmäs nelikymppisenä perustettuani oman perheen. Siskoni hakee vieläkin vanhempien hyväksyntää ja se on toisinaan saanut ikäviäkin piirteitä meitä muita sisaruksia kohtaan. Perheiden sisäiset valtapelit aiheuttavat vahinkoa ja tavallaan hidastavat aikuistumista. Voimia, ap. Opettele arvostamaan itse itseäsi ja ratkaisujasi. Muuta tietä ei ole.

Tunnistan tuosta (valitettavasti) itseni, ja koitan opetella tuosta hyväksynnän tarpeesta eroon. (Olen onnistunut siinä jo monella tasolla, mutta en todellakaan kaikessa). Pidän ehkä suurimpana ongelmanani sitä ,että minulla ei oikein ole niitä muitakaan läheisiä ihmisiä elämässäni, siis ystäviä ja sellaista, ja kun kuitenkin tedän, että tietyllä tasolla olen aina voinut luottaa vanhempiini, niin en osaa todellakaan sanoa mitä tapahtuisi, jos tekisin jotain sellaista, mikä oikeasti katkaisisi välini heihin.

 

["xxx"]

Näkökantasi on aika kypsymätön. Aikuisen lapsen ja vanhempien välit ovat kaksisuuntainen tie. Jos vanhempanne toimisivat niinkuin vanhempien kuuluu, ei siskosi kykenisi riitelemään heidän kanssaan epäkypsästi.

Kannattaa muistaa että usein vanhemmat kohtelevat sisaruksia todella eri tavoin; sinun lapsuudenkokemuksesi voivat olla hyvinkin erilaisia kuin siskosi. Ilmeisesti tämä eritasoinen kohtelu jatkuu yhä, ts. vanhempasi antavat sinun olla aikuinen mutta siskosi ei. Toki "vikaa" on myös siskossakin jos/kun hän tuollaista viallista vuorovaikutusta jatkaa, mutta ehdottomasti pääsyy on vanhemmissanne. Jos he kohtelisivat siskoasi kuin arvostettua aikuista ei hänellä yksinkertaisesti olisi mahdollista kehittää "murrosikäisen riitoja" vanhempiensa kanssa.

Eihän tasaveroisten aikuisten kesken sellaista tilannetta saa syntymään mitenkään, ja päävastuu vanhempien ja lapsen suhteesta on AINA vanhemmalla - he ovat kuitenkin aina vanhempi osapuoli, ja päässeet vaikuttamaan lapsensa elämään ainakin ensimmäiset 20 vuotta. Siksi päävastuu on aina heillä, riippumatta lapsen iästä.

Tällaisesta on kokemusta itselläkin, kun esimerkiksi (pikku)veljeni mielipiteitä kuunnellaan, häneltä kysellään asioita ja hänen sanomisiaan kunnioitetaan. Jos minä puhun täsmälleen samoista asioita niin minun kohdallani päälleni puhutaan, mielipiteitäni vähätellään ja niille vain tuhahdellaan. Ihan vain pienenä esimerkkinä. Pakostikin silloin myös reaktiot ovat erit, aika harva voi (eikä pitäisikään) olla ärtymättä jos jatkuvasti kohdellaan kuin arvotonta vajaavaltaista. Mutta toisin kuin siskosi, en ole jäänyt enää odottamaan/yrittämään/toivomaan muutosta, vaan olen katkaissut välit vanhempiini. Usein se on tuollaisten kohdalla ainoa toimiva ratkaisu.

Toivottavasti yrittäisit siis nähdä ja ymmärtää sisaresikin näkökulman ja moittimisen sijaan TUKEA häntä. Ja rehellisesti tarkastella tilannetta niin että huomaat erot siinä kuinka teitä kohdellaan.

Kyllä nelikymppinen ihminen on vastuussa omasta elämästään ja siitä kuinka muiden ihmisten kommentteihin reagoi - ellei siten ole esim. diagnosoitu mielenterveyspotilas.

Perheet ovat erilaisia. Meidän tapauksessa vanhempani ovat pyrkineet katkaisemaan napanuoraa siskooni - viettävät yli puolet kaikesta ajastaan ulkomailla - mutta aina kun he saapuvat suomeen, matkustaa siskoni heti heidän luokseen asumaan. Hän ei myöskään ole taloudellisesti itsenäinen: ei käy työssä, asuu edelleen siinä asunnossa jonka vanhemmat ovat hänelle yli 20-vuotta sitten hommanneet, ei aja autoa, ei seurustele - ei mitään aikuistumisen merkkiä. Ei edes osoita onko kyseessä tietoinen valinta tyytyä nykytilanteeseen vai kykenemättömyys tehdä muutoksia omaan elämään.

Ja tottakai tuen siskoani, mutta en tosiaan aio mennä erotuomariksi nelikymppisen aikuisen ja kahden eläkeläisen väliin. Siinäkin aiheessa kyllä säännöllisesti toimin kuunteluapuna ja koitan rohkaista astumaan omille jaloilleen.

 

[Owl]

"Ei aja autoa, ei seurustele" ja nämä ovat sinusta aikuistumisen merkkejä?

Kuule, on monia aikuistuneita ihmisiä, jotka eivät seurustele ja useilla jopa ajokortti, mutta valitsevat päivittäin esim.kävelyn autoilun sijasta.

 

["xxx"]

Jep. Ja ovtko heidän sukulaisensa jatkuvasti - yli kaksikymmentä vuotta - vastuussa heidän kuskaamisestaan sinne minne he milloinkin haluavat mennä?

Ja pitäkö sitten keskustelle valvollisuuksista auttaa sisarta / lasta kun vetoaa omiin menoihin eikä halua lähteä heti kun toinen on vaatimassa? Ja eikö mitään kuluja tosiaan tarvitse korvata?

 

["xxx"]

Ja sitten voi heittää ne murkkuikäiset kilarit kun isi ei anna rahaa ja ei kuskaa (matkaa jonka muut kävelevät mielellään esim. kauniin sään innoittamana).

Niin ja kaikki on aina meidän muiden vika. Kaikki hankaluudet elämässä johtuvat siitä kun me muut emme ole tukeneet riittävästi.

 

[Samanlaisen äidin tytär]

Tuo on hyvin tuttua myös minulle. Se on aina ollut niin ,että kaikki mitä sisareni sanoi tai ehdotti on ollut hyvää ja kiinnostavaa ja kannatettavaa vanhempieni mielestä, mutta jos minä olin se, joka sanoi tai ehdotti vaikka jotain tekemistä, niin vastanotto oli aina negatiivinen.

Jep :/ voi olla joskus ihan täsmälleen sama asiakin, eli kun itse sanon jotain niin sitä ei noteerata mitenkään tai enintään "no höpö höpö", mutta kun veli sanoo perään jotain samasta asiasta niin sitten onkin yhtäkkiä "ai, no kai se sit niin menee". Eikä kyse tarvitse olla mistään jossa hän olisi esim. koulutuksen puolesta pätevämpi kommentoimaan, aiheeksi riittää ihan vaikka maidon hinta tai junien väri, ihan mikä vaan.

Ja hyvä esimerkki on se kun edellisen kerran vierailin äidin luona kesällä. Olin käynyt siellä viimeksi vuosi sitä ennen ja nyt olin menossa yhdeksi yöksi. Muutama päivä ennen tuloani äiti soitti, että ethän ole lähtöpäivänä kovin myöhään, kun hän olisi menossa tapahtumaan x ja haluaa keretä sinne. Lähtöäni edeltävänä iltana hän soitti uudestaan, että enhän tule kovin aikaisin seuraavana päivänä, koska hän on menossa veljeni kanssa kaupungille.

Menin sitten illalla seitsemäksi, ja illan aikana hän kyseli veljeltäni eikö hän lähtisi äidin kanssa seuraavan päivän tapahtumaan x... Ihan minun naamani edessä. Seuraavana päivänä he lähtivät sitten sinne ja minä klo 11 ajamaan kotia kohtia. Kannattipa ajaa yhteensä noin 500km tuon muutaman tunnin vierailun takia. Tuskin jaksan tänä vuonna käydä ollenkaan. Ei tupata jos ei tykätä.

 

[Samanlaisen äidin tytär]

[QUOTE="xxx";29654722]Ja sitten voi heittää ne murkkuikäiset kilarit kun isi ei anna rahaa ja ei kuskaa (matkaa jonka muut kävelevät mielellään esim. kauniin sään innoittamana).

Niin ja kaikki on aina meidän muiden vika. Kaikki hankaluudet elämässä johtuvat siitä kun me muut emme ole tukeneet riittävästi.[/QUOTE]

Vaikea kuvitella että siskosi jaksaisi "kilaroida" noin jos häntä on viimeiset 20 vuotta kohdeltu aikuisena. Arvelenpa, että vanhempasi kuitenkin yhä antavat hänelle lopulta periksi. Ei kukaan pyydä 20 vuotta jotain johon saisi aina vastauksen ei. Tällä vanhempasi ylläpitävät tuollaista epätervettä tilannetta, ja sinäkin omalla tavallasi jos kuitenkin yhtä kuuntelet ja toteutat (osan) toiveita. Alkoholistinkin läheiset luulevat auttavansa riippuvaista kun kuuntelevat ja auttavat, mutta oikeasti he vain mahdollistavat toisen ongelmakäyttäytymistä.

Vanhempasi ovat aikoinaan kasvattaneet siskosi kieroon, ja nykyäänkin te kaikki ylläpidätte tuota epätervettä dynamiikkaa. Kohdelkaa kaikki siskoa täysivaltaisena aikuisena - ei majoittumista vanhempien hoteisiin, ei täyspalvelua, ei kyytejä, ei edes sitä ainaista kuuntelevaa korvaa samoista asioista. Ei muiltakaan aikuisilta jakseta kuunnella ainaista marinaa asioista joihin hän itse voisi vaikuttaa, eikä sitä kuulu kuunnella siskoltakaan. Hän ei itse pysty katkaisemaan napanuoraa, joten teidän pitää se tehdä. Muuten olette ihan yhtä syyllisiä kaikki.