A
"aloittaja"
Vieras
Meillä on 2-vuotias lapsi, ja vähän väliä tulee toinen lapsi puheenaiheeksi. Ongelma vaan on se, että minä en missään nimessä halua toista lasta ja mies taas haluaa. Mies elättelee toiveita että muuttaisin mieleni (on tästä minulle sanonutkin), eikä tunnu ymmärtävän että olen kannassani ehdoton.
Miten te olette päässeet yhteisymmärrykseen asiasta? Siis kysymys lähinnä niille joilla on ollut asiasta erimielisyyksiä. Mulla on vähän pahan pelko, että tämä asia saattaa vielä aiheuttaa meille eron...
Monet varmaan miettii, miksi olen niin ehdoton asiassa. Totuus on se, että mieheni ei ole todellakaan ollut sellainen isä mitä minulle lupaili ennen kuin alettiin edes lasta yrittämään. Minulla oli melko vaikea raskaus, ja jouduin jäämään jo puolessa välin raskautta sairauslomalle selkävaivan vuoksi. Liikkuminen ymv oli vaikeaa, mutta siltikään mies ei auttanut kotitöissä, koiran lenkityksestä puhumattakaan. Olin todella paljon yksin kotona, kun mies teki pitkää työpäivää ja päälle sitten kävi harrastuksissa ja vietti aikaa kavereidensa kanssa. Niin ja sama meno jatkuu edelleen...
Lupaili myös, että hän osallistuu yösyöttöihin ja tarpeen tullen käyttää koiraa aamulenkillä jne. No juu, eipä ole kertaakaan herännyt lapsen takia yöllä, että se sitten siitäkin. Esim ekoina kuukausina vauva usein pissasi pitkin meidän sänkyä kun vaihdoin vaippaa. Sen sijaan että mies olisi auttanut, siirtyi hän kiroillen olkkariin nukkumaan ja mä jäin sitten vaihteleen vauvalle puhtaita vaatteita ja sänkyyn lakanoita...
Mies on niin vähän kotona, että oikeasti näkee lastansa vähemmän kuin kavereitaan. Nyt on pari kertaa laittanut lasta nukkumaan, niin lapsi on huutanut alkuun kurkku suorana koska haluaisi vain minut.
Olen miehelle sanonut, että sitten voin harkita toista lasta jos häntä näkyisi enemmän kotona. Ei tainnut ottaa tosissaan. Oonkin nyt päättänyt, että keskustelen asiasta hänen kanssaan vakavasti ja kerron että olen todellakin tosissani päätökseni kanssa.
Joku varmasti miettii, miksi hankin lapsen tuollaisen miehen kanssa. Totuus on se, että mies on muuttunut todella paljon lapsen tulon myötä. Ennen vietti vapaa-aikansa minun kanssa, osteli lahjoja jne. Lapsen syntymän jälkeen ei mun seura enää kiinnosta, ei todellakaan muista minään merkkipäivinä (joulu poikkeus, varmaan sen takia kun ollaan koolla mun suvun kesken niin ei kehtaa olla ostamatta lahjaa). Muutenkaan ei lainkaan arvosta sitä että olen hoitovapaalla ja kannan täyden vastuun sekä lapsesta että kodista. Jos olisin tämän osannut ennustaa, olisin eronnut aikoja sitten...
Miten te olette päässeet yhteisymmärrykseen asiasta? Siis kysymys lähinnä niille joilla on ollut asiasta erimielisyyksiä. Mulla on vähän pahan pelko, että tämä asia saattaa vielä aiheuttaa meille eron...
Monet varmaan miettii, miksi olen niin ehdoton asiassa. Totuus on se, että mieheni ei ole todellakaan ollut sellainen isä mitä minulle lupaili ennen kuin alettiin edes lasta yrittämään. Minulla oli melko vaikea raskaus, ja jouduin jäämään jo puolessa välin raskautta sairauslomalle selkävaivan vuoksi. Liikkuminen ymv oli vaikeaa, mutta siltikään mies ei auttanut kotitöissä, koiran lenkityksestä puhumattakaan. Olin todella paljon yksin kotona, kun mies teki pitkää työpäivää ja päälle sitten kävi harrastuksissa ja vietti aikaa kavereidensa kanssa. Niin ja sama meno jatkuu edelleen...
Lupaili myös, että hän osallistuu yösyöttöihin ja tarpeen tullen käyttää koiraa aamulenkillä jne. No juu, eipä ole kertaakaan herännyt lapsen takia yöllä, että se sitten siitäkin. Esim ekoina kuukausina vauva usein pissasi pitkin meidän sänkyä kun vaihdoin vaippaa. Sen sijaan että mies olisi auttanut, siirtyi hän kiroillen olkkariin nukkumaan ja mä jäin sitten vaihteleen vauvalle puhtaita vaatteita ja sänkyyn lakanoita...
Mies on niin vähän kotona, että oikeasti näkee lastansa vähemmän kuin kavereitaan. Nyt on pari kertaa laittanut lasta nukkumaan, niin lapsi on huutanut alkuun kurkku suorana koska haluaisi vain minut.
Olen miehelle sanonut, että sitten voin harkita toista lasta jos häntä näkyisi enemmän kotona. Ei tainnut ottaa tosissaan. Oonkin nyt päättänyt, että keskustelen asiasta hänen kanssaan vakavasti ja kerron että olen todellakin tosissani päätökseni kanssa.
Joku varmasti miettii, miksi hankin lapsen tuollaisen miehen kanssa. Totuus on se, että mies on muuttunut todella paljon lapsen tulon myötä. Ennen vietti vapaa-aikansa minun kanssa, osteli lahjoja jne. Lapsen syntymän jälkeen ei mun seura enää kiinnosta, ei todellakaan muista minään merkkipäivinä (joulu poikkeus, varmaan sen takia kun ollaan koolla mun suvun kesken niin ei kehtaa olla ostamatta lahjaa). Muutenkaan ei lainkaan arvosta sitä että olen hoitovapaalla ja kannan täyden vastuun sekä lapsesta että kodista. Jos olisin tämän osannut ennustaa, olisin eronnut aikoja sitten...
Yksi meillä on, kolme haluaisin. Mutta saattaa olla että jää sitten kahteen, sen näkee kun toinen syntyy. 
Mun mies ei ole ikinä käynyt missään lapsen kanssa kaksin (paitsi pari kertaa puistossa). Kerran ehdotin että ottaisi mukaan kaupungille, ei kuulemma voi kun lapsi voi vaikka kakata?!?!
