Miehen tahto vs oma tahto

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Yhyy123
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="jenni";29741363]No varmaan siksi, että mieshän antaa signaalia, ettei ole täysin vakavissaan toista lasta vastaan, jos kerran vetelee paljaalla.[/QUOTE]

Olen oikeasti sanaton. Ihan sanaton teidän kanssa.

Ne on kuitenkin lapsia, joiden mielellä ja elämällä tässä sitten leikitään. Oikeasti.
 
  • Tykkää
Reactions: Data
Siis ettekö te naiset tajua, että teilläKIN on se vastuu? Teillä on vastuu jo olemassa olevista lapsista. Ero ei ole mikään pikku juttu, eikä epätoivottuna syntyminen. Ei se mene oikeasti niin että isättömyys olisi jotenkin maton alle lakaistava aihe, josta mukamas liitoitellaan mediassa ja palstoilla. Se on ISO JUTTU. Ero on lapselle ISO JUTTU.

Mahdolliset (ja näissä tapauksissa kuten ap niin aivan varmasti myös tulevat) uusperhekuviot on ISO JUTTU. Jos ei osaa hoitaa tällaista asiaa aikuismaisesti, ei kyllä hallitse uusperhekuvioitakaan siten, että olisi lapselle mahdollisimman kivutonta.
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe ja Data
Mulla ei mene jakeluun, miten asia, jonka MIES jättää tekemättä, kääntyy palstan korppikotkien kynsissä NAISEN syyksi. Yksilön vastuu omasta elämästään, onko tuttu termi? Jos mä en halua lentää auton tuulilasin läpi, mä kiinnitän turvavyön enkä vaadi miestä tekemään sitä.

Jos nainen ottaa vastuun siitä, ettei lapsia tule, pitää aloittajan tapauksessa kieltäytyä seksistä. Silloin mies menee varmaan vieraisiin ja taas saadaan asia naisen syyksi. Ei saatana mitä kynnysmattomeininkiä.
 
Siis ettekö te naiset tajua, että teilläKIN on se vastuu? Teillä on vastuu jo olemassa olevista lapsista. Ero ei ole mikään pikku juttu, eikä epätoivottuna syntyminen. Ei se mene oikeasti niin että isättömyys olisi jotenkin maton alle lakaistava aihe, josta mukamas liitoitellaan mediassa ja palstoilla. Se on ISO JUTTU. Ero on lapselle ISO JUTTU.

Mahdolliset (ja näissä tapauksissa kuten ap niin aivan varmasti myös tulevat) uusperhekuviot on ISO JUTTU. Jos ei osaa hoitaa tällaista asiaa aikuismaisesti, ei kyllä hallitse uusperhekuvioitakaan siten, että olisi lapselle mahdollisimman kivutonta.

Aliarvioit miehiä, jos sulle aloittajan tilanteen ainoa ratkaisu on se, että mies ottaa nokkiinsa ja jättää naisen ja lapsensa. Ei mitään toivoa siitä, että äijä voisi tajuta olleensa vastuuton, mutta päättää silti jatkaa elämäänsä kahden lapsen isänä? Jos mies kuitenkin olisi totaalisen idiootti ja ennemmin valitsisi itsekkään eron perheestään, ehtisi nainen vallan hyvin löytää uuden miehen, joka saattaisi hyvinkin olla 10 kertaa parempi isä kuin biologinen isä. Parivuotias ei kauaa isukin perään muista haikailla, isompien kohdalla onkin jo hankalampaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
Siis ettekö te naiset tajua, että teilläKIN on se vastuu? Teillä on vastuu jo olemassa olevista lapsista. Ero ei ole mikään pikku juttu, eikä epätoivottuna syntyminen. Ei se mene oikeasti niin että isättömyys olisi jotenkin maton alle lakaistava aihe, josta mukamas liitoitellaan mediassa ja palstoilla. Se on ISO JUTTU. Ero on lapselle ISO JUTTU.

Mahdolliset (ja näissä tapauksissa kuten ap niin aivan varmasti myös tulevat) uusperhekuviot on ISO JUTTU. Jos ei osaa hoitaa tällaista asiaa aikuismaisesti, ei kyllä hallitse uusperhekuvioitakaan siten, että olisi lapselle mahdollisimman kivutonta.

Mistä sinä tiedät mikä on kullekin iso juttu? Joku voi selvitä lasten ja tulevaisuuden tähden erosta erittäin hyvin säilyttäen hyvät välit miehen sukulaisiin. Se ei ole edes harvinaista. Jos mulla olisi lapsia olisin aivan tajuttoman onnellinen heistä ja siinä olisi motivaatiota aika lailla pärjätä ja selvitä eron yli.

Pessimistisyys on ISO JUTTU. Niin kauan kun tulevaisuudella on jotain annettavaa (lapsellisilla satavarmasti on runsaasti) ihminen taitaa jaksaa hoitaa elämänsä kuntoon tai hakee apua. Ja mitkä uusperhe kuviot? :O
 
Harmi, suosikkikirjoittajani Happygirl ja Phoebsi kinastelevat keskenään... Älkää naiset viitsikö, voin toimia diplomaattina. :)

Syy oli tässä enemmän miehen kun naisen pyynnöstä huolimatta pani ilman ehkäisyä kuten HG varmaan ajattelee. Vähän huonosti kommunikaatio kyllä toimii jos noin isossa asiassa mennään ristiin. Mutta toisaalta kuten Phoebsi huomauttaa niin olisi paras että perhe pysyisi koossa, ja tässä päämäärässä on naisellakin osuutta. Minä en ikinä voisi hylätä perhettäni tuollaisessa tilanteessa mutta idioottimiehiäkin valitettavasti löytyy kun ihmiset eivät valitse kumppaneitaan huolella. En edes koko tilanteeseen ajautuisi luultavasti, niin iso tekijä puhuminen ja toiselle hyväksyttävä/nautinnollinen/mukava tekeminen mulle on.
 
  • Tykkää
Reactions: Phoebsi
Pöpsi, se että mies on noin itsekäs tarkoittaa mun silmissä sitä, että yhtä helvettiä tuosta suhteesta naisen ja lapsen (lapsien) kannalta tulisi jokatapauksessa, ja todennäköisesti ero tollasen miehen kanssa tulisi tulevaisuudessa jokatapauksessa oli tätä hetken hurmaa miehen puolelta sit tapahtunu tai ei.
Joten mun mielestä tosi kurja jos nyt vaaditaa aborttia, ei olla kuitenkaa valmiita käyttää mitää ehkäsyä ja sit muutaman vuoden päästä ollaa tekemässä uutta lasta uuden puolison kanssa.
Ja mitä tekee tuollainen isä?
Painostaa tytärtään abirttiin koska se on nii helppo ratkaisu!?
Painostaa poikaa pakottaa tyttöystävä aborttiin, koska pitäähän naisen tehdä niin kuin miehestä tuntuu hyvälle, niinhän äitiskin teki?!
 
Ap:n logiikalla voisi yhden illan jutuillekin alkaa sanomaan pane vaan ilman kumia, mutta en tee aborttia ja sitten ketarat ojossa odotella miehen olevan vastuullinen. Oho, olen raskaana, miehen syy. Kerro se sitten lapselle kun kysyy miksei ole isi paikalla.
 
  • Tykkää
Reactions: Data
Nopeesti ketjua silmäilemällä tuli tuntu, että moni täällä on sitä mieltä että tuossa tilanteessa vaimon pitäis kieltäytyä seksistä. En tiedä. Mimmoinen liitto tuo sitten olis? Toimisko se, ja miten? Vai eroako nämä vaimon tuomitsijat ehdottelevat? (Ei välttämättä olis huono ratkaisu ollut sekään, jos näillä tiedoilla suhteen tilasta pitäis jotain päätellä.)
 
Lasta toivovat naiset, joille ei mikään ehkäisy sovi, ovat mielestäni lähtökohtaisesti melko epäilyttäviä. Noin lyhyessä ajassa synnytyksen jälkeen ei montaa vaihtoehtoa ole voinut ehtiä kunnolla kokeilemaankaan. Miehellä ei ole mitään luotettavia ehkäisymenetelmiä käytettävissä (paitsi vasektomia), joten valitettavasti tätä hommaa ei voi tasa-arvoisesti hoitaa. Siis kun se kortsu ei ole kovin luotettava, vaikka sitä käytettäisiinkin. Itse en ainakaan sen varaan laskisi, jos en todellakaan lasta haluaisi, varsinkaan miehen asemassa, kun mitään takaporttejakaan ei ole.

Mutta joo, vaikea tilanne. Jos nyt itse jotenkin tuohon tilanteeseen itseni kuvittelisin, joka voisi olla mahdollista vain jos olisin erehtynyt miehen toiveista tai mies olisi muuttanut mieltään, niin tuntuisi että ero on liki väistämätön seuraus. Tuskin voisin rakastaa ja kunnioittaa miestä, joka olisi painostanut minut vastentahtoisesti tekemään abortin vaikka on itse vähintäänkin yhtä syyllinen tilanteeseen. Toisaalta mies, joka vastentahtoisesti tulisi isäksi, tuskin olisi hyvä isä. Joten joo, varmaan tekisin abortin ja ottaisin eron tai pitäisin lapsen ja ottaisin eron. Kiviriippana en jäisi kenenkään jalkaan roikkumaan.
 
[QUOTE="jenni";29741390]Mulla ei mene jakeluun, miten asia, jonka MIES jättää tekemättä, kääntyy palstan korppikotkien kynsissä NAISEN syyksi. Yksilön vastuu omasta elämästään, onko tuttu termi? Jos mä en halua lentää auton tuulilasin läpi, mä kiinnitän turvavyön enkä vaadi miestä tekemään sitä.

Jos nainen ottaa vastuun siitä, ettei lapsia tule, pitää aloittajan tapauksessa kieltäytyä seksistä. Silloin mies menee varmaan vieraisiin ja taas saadaan asia naisen syyksi. Ei saatana mitä kynnysmattomeininkiä.[/QUOTE]

Nainen ei ottanut vastuuta. Se että mies on vastuuton ei tarkoita että nainen saisi olla.

Tässä molemmat ovat syypäitä ja saavat elää tekojensa kanssa. Ikävä kyllä he eivät ole kaksin vaan on pieni lapsi johon teot vaikuttavat.
 
Mut sanokaapa mitä vastuutonta nainen on tehnyt?

Tässä ei ole ketään huijattu (korkeintaan naista kun luullut että miehelle sittenkin on ok luomuseksi josta tietää lasten saavan alkunsa). Kyllä meilläkin jos mies tollasten keskustelujen jälkeen tulee sänkyyn ilman ehkäisyä, niin kyllä minökin käsittäisin että hän nyt on halukas lapsiin.

Hän lapsen haluaa. Hän tietää mitä elämä on lapsen kanssa. Hän on kertonut haluavansa lapsen.

Pitäisikö jokainen avioliiton ulkopuolella alkunsa saanu lapsi abortoida? Onko jokainen yh äiti ja yh isä vastuuton ja oikeutettu näin julmiin haukkumisiin? Eihän heilläkään ole ollut toimivaa parisuhdetta, ja vaan yksinhän ei saa lasta tehdä??
Menkää vaannihmeessä kivittämään kaikki naiset jotka ovat yksin halunneet lapsen. Ja yksin halunneet vastuun kantaa.
Mitallin minä ennemmin antaisin naisille (ja toki miehillekin) jotka sen vastuun yksin kantavat siitä toisesta vanhemmasta huolimatta.

Niin ja, ap saanko olla ensimmäinen ketjussa joka onnittelee ihanista vauva uutisista <3
Paljon lämpimiä ajatuksia sinne vatsaan ja ihanaa odotusaikaa <3
 
[QUOTE="mimmi";29739779]Sä oot tässä hölmö kun oot suostunut seksiin ilman ehkäisyä. Ja sä kannat vastuun, valitettavasti.[/QUOTE]

Niin että sillä miehellä joka ei tahdo kortsua käyttää ei ole mitään vastuuta? Miten tyhminä miehiä pidätte?
 
Niin että sillä miehellä joka ei tahdo kortsua käyttää ei ole mitään vastuuta? Miten tyhminä miehiä pidätte?

Mies on typerys tässä, mutta niin on nainenkin kun tekee mitä typerys haluaa. Et voi odottaa kaikilta vastuullisuutta, mutta voit vaikuttaa omiin tekoihisi. Nainen tiesi tosiasiat, ei häntä johdettu harhaan.

Se että mies on typerämpi ja vastuuttomampi ei poista naisen vastuuta.
 
Vähän kuin lähtisi tietoisesti rattijuopon kyytiin ja huutelisi jälkikäteen onnettomuuden satututtua, että oli kuitenkin itse selvinpäin.
 
  • Tykkää
Reactions: Data ja Phoebsi
Aborttikysymykseen sanon että en tekisi aborttia kenenkään muun tahdosta. Kerran olen sitä harkinnut kun raskaus alkoi todella pahassa tilanteessa ehkäisystä huolimatta ja vaikka silloin olin ehdottomasti lasta vastaan en aborttiin pystynyt. Onneksi mies oli se joka ensin kerkesi muuttaa mieltään vauvan pitämisen kannalle ja saatiin järjestettyä elämämme sen mukaan.

Tuohon ap:n tilanteeseen taas en koskaan päätyisi, ihan jo siksi että ollaan miehen kanssa kumpikin aikuisia. Ollaan molemmat tietoisia siitä mitä voi käydä jos harrastaa suojaamatonta seksiä ja otetaan se vakavasti. En voisi kuvitella että mieheni tilanteessa jossa ei halua uutta vauvaa rupeaisi noihin hommiin ilman ehkäisyä. Toisaalta en myöskään osaa ajatella että miehen käyttäytyessä noin tyhmästi lähtisin itse mukaan. Jos mä olisin valmis pitämään sen mahdollisen vauvan ja mies olisi aiemmin sanonut ettei halua lisää lapsia niin totta hitossa ennen suojaamatonta seksiä istutaan alas päivittämään tilanne. Aivan vakavasti keskustellen niin että mies siinä kertoo muuttaneensa mieltään eikä vaan mitään "vihjailuja" siitä että tiedäthän mitä tässä voi käydä ja tulkitaan toisen vaikeneminen myöntymisen merkkinä.

Joku tossa aiemmin kirjoitti että hänen mielestään suojaamaton seksi parisuhteessa ei ole raskaaksi hankkiutumista. Mun mielestä se nimenomaan on juuri sitä. Jos nainen haluaa lasta ja tietää ettei mies halua niin suojaamattomaan seksiin suostuminen kuulostaa mun korvissa lähinnä tilanteen ja typerän miehen hyväksikäytöltä. Varsinkin jos perheessä on ennestään lapsia pitäisi vanhemmilla olla jotain vastuuta ettei noin vain rikota lapsilta perhettä.

Seksistä voi tällaisessa tilanteessa myös kieltäytyä vaikka joku tossa aiemmin kyseenalaisti tällaisen parisuhteen. Onko jonkun mielestä sitten parempi parisuhde jos ap:n tilanteessa harrastetaan suojaamatonta seksiä ja jälkeenpäin riidellään abortista. Ehkä nainen suostuu aborttiin tai sitten mies lapsen pitämiseen ja tämän synnyttyä taas uutta pesään ja samat riidat edessä. Mun mielestä on parempi tuossa kieltäytyä seksistä jos se miehelle ei kumin kanssa kelpaa ja hankkiutua sitten yhdessä lääkärin pakeille selvittämään vielä mahdollisia ehkäisymuotoja. Jos ei muita keinoja löydy niin mieheltä piuhat poikki, ei tarvi enää asiasta riidellä.
 
Niin että sillä miehellä joka ei tahdo kortsua käyttää ei ole mitään vastuuta? Miten tyhminä miehiä pidätte?

Jos se mies on niin tyhmä että haluaa seksiä ilman ehkäisyä vaikka lapsi on ehdoton nou, nou niin miksi nainen olisi vielä tyhmempi ja lähtisi mukaan sillä riskillä että joutuu vielä tekemään vasten tahtoaan abortin? Ai juu, se nainen ei suostukaan siihen aborttiin vaan päättää pitää haluamansa lapsen. Nainen ei siis olekaan tyhmä vaan ainoastaan käyttää tilannetta hyväkseen.
 
[QUOTE="jenni";29741390]Mulla ei mene jakeluun, miten asia, jonka MIES jättää tekemättä, kääntyy palstan korppikotkien kynsissä NAISEN syyksi. Yksilön vastuu omasta elämästään, onko tuttu termi? Jos mä en halua lentää auton tuulilasin läpi, mä kiinnitän turvavyön enkä vaadi miestä tekemään sitä.

Jos nainen ottaa vastuun siitä, ettei lapsia tule, pitää aloittajan tapauksessa kieltäytyä seksistä. Silloin mies menee varmaan vieraisiin ja taas saadaan asia naisen syyksi. Ei saatana mitä kynnysmattomeininkiä.[/QUOTE]

No mua ärsyttää se, että vaikka tietää luultavasti tulevansa raskaaksi ja antaa sen tapahtua, niin sit tulee tänne kyselemään että tekisinkös abortin vai enkös tekisi. Pitäs sen verran olla asiat mietitty ja ottaa ihan omaa vastuuta elämästä.
 
  • Tykkää
Reactions: Phoebsi ja Data
Ap:n logiikalla voisi yhden illan jutuillekin alkaa sanomaan pane vaan ilman kumia, mutta en tee aborttia ja sitten ketarat ojossa odotella miehen olevan vastuullinen. Oho, olen raskaana, miehen syy. Kerro se sitten lapselle kun kysyy miksei ole isi paikalla.

No juuri näin, vaikka vähän ilkeästi onkin sanottu.
Ei se vaan voi mennä noin, että kaikki vastuu on miehellä ja nainen on jotenkin avuton ja tiedostamaton tosiasioiden suhteen.

Ja joku kommentoi pessimismiäni, no se kumpuaa tässä tapauksessa ihan siitä, että järkevä ihminen ja järkevä pariskunta ei tuollaiseen tilanteeseen ihan kovin helposti ajaudu - ei ainakaan miettimään abortteja sun muita.
 
Joo hei vaan. Kun näihin autoilujuttuihin lähdettiin ja miehet niissä on niin parhaita, nii kyllähän jokainen mies tietää, että jokainen täysi-ikäinen autossa istuja on ihan itse vastuussa niiden suojavarusteiden käyttämisestä. Ei sieltä enää äiti tule huutelemaan että tiedäthän mitä käy jos ei ole vyö kiinni.
Vaikka vaimohan kyllä sanoikin, eikä kulta halunnut pitää vyötä kiinni. Niin kyllä sillon mun käsityksen mukaan mies ihan itse on halunnut suojaamatonta seksiä ja kaikkea mitä siitä seuraa.

Ei mun mielestä ole kovin reilua enää jälkeen päin alkaa sanoo, ett enpäs haluakaan.
 
Similar threads

Y
Viestiä
9
Luettu
452
M

Yhteistyössä