Aloitin työt, lapsi 1,5 v ei meinaa nukahtaa + aloitti yö heräilyt.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Haukotus
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Haukotus

Vieras
Aikaisemmin lapsi on nukahtanut kun vie sänkyyn, toivottaa hyvää yötä ja poistuu huoneesta. Eikä ole useinkaan herännyt öisin, taisi olla 6 kk kun lopetti viimeisenkin yöstömisen ja ihan alkuun söi kakdi kertaa uössä ka nukahti heti syötyään uudestaan.

Nyt sitten kun mies jäi hoitovapaalle ja minä palasin töihin alkoivat jatkuvat yöheräilyt ja nukkumaan ei saisi päikkäreille eikä yöunille. Tänäänkin lapsi viety ensimmäisen kerran sänkyyn klo 21 ja nyt odottelen nukahtaako vai alkaako kohta taas itku. Nousee siis seisomaan ja karjuu lohdutonta itkua kädet ojossa kunnes pääsee syliin. Päikkäreille nukahtaminen kesti tänäänkin reilu 2 h. Kotona ollessa en saisi käydä edes vessassa yksin vaikka lapsi olisi isänsä lähellä.

Töitä takana 2 viikkoa ja alan olla ihan sippi. Yöt ovat menneet 6-4 tunnin katkonaisilla unilla ja töissä tapahtunut paljon muutoksia poissaollessani sekä työ aivoja vaativaa ja kiireistä. Nyt sitten vielä nämä futiksen mm-kisat eli miestä ei saa kuukauteen nousemaan lapsen kanssa lauantai tai sunnuntai aamuisin ylös kun pelejä tulee yömyöhään :(

Olisi lohduttavaa kuulla kuinka nopeasti lapset ovat tottuneet siihen, että äiti käy töissä? Onko jotain keinoja millä saisi lapsen rauhoittumaan? Nyt alkaa huutaa selkäkaatella kun lähestymme sänkyä ja jos jää sänkyyn ehdin hyvällä tuurilla peiton alle kun huuto alkaa taas :(
 
1) Teidän unet on yhtä tärkeitä kuin futis. Mies katsokoon pelit mut hoitakoon osansa aamu/yöheräämisistä!
2) Lapsen protestointi on meillä jatkunut aiheesta riippuen parista päivästä pariin kuukauteen :/
3) Mitähän mies kotona puuhaa, onko riittävä määrä ulkoilua ja aktiviteetteja, eikä pelkkiä videoita? Onhan lapsi riittävän väsynyt?
4) Nyt olisi tärkeää katkaista kiukuttelun kierre. Voisiko nukkumaanmenosta tehdä leikin? Pitäisikö nukutusrutiineja muuttaa? Nukutteko samassa huoneessa?
Lapsi varmasti kaipaa sinua päivien jälkeen, ehkä hänestä on vaikea olla sinusta erossa myös nukahtaessa ja öisin?
5) Valvominen ja työssäkäynti on rankkaa! Muista vaatia oma osasi unesta, korvatulpat korviin ainakin joka toinen yö ja mies vetovastuuseen.
 
Meillä oli aikoinaan sama. Lapsi reagoi muuttuneeseen tilanteeseen ja ikävöi äitiä, kun äiti on päivisin töissä. Muutama kuukausi siinä meni, ennenkuin alkoi nukkua taas hyvin ja tilanne normalisoitui. Tämä lapsi oli meilläkin syntymästä asti hyvä nukkuja, vastasyntyneenä heräsi 2 kertaa yössä ja lopetti yöheräilyt kokonaan puolivuotiaana. Mäkin olin aivan silmät ristissä ja harkitsin jo lopettavani työt.

Tsemppiä!
 
Lapsi on stressaantunut, suruissaan, ikävissään, peloissaan. Tottakai se reagoi. Kun ole ton valinnan tehnyt, niin sun vaan pitää edes pystyä ottamaan lapsen tunteet vastaan ja hyväksyä ne eikä yritttää kiistää niitä ja niiden oikeutusta ja poistaa niitä. Onhan se pahimmillaan aika rankkaa kun vie pienen hoitoon, ei kai se sulle yllärinä tullut tms?
 
Lapsi on stressaantunut, suruissaan, ikävissään, peloissaan. Tottakai se reagoi. Kun ole ton valinnan tehnyt, niin sun vaan pitää edes pystyä ottamaan lapsen tunteet vastaan ja hyväksyä ne eikä yritttää kiistää niitä ja niiden oikeutusta ja poistaa niitä. Onhan se pahimmillaan aika rankkaa kun vie pienen hoitoon, ei kai se sulle yllärinä tullut tms?

Luitkohan edes ap:n tekstin. Siinä selvällä suomen kielellä kerrotaan, että mies jäi hoitovapaalle. Eli lapsi ei suinkaan ole vielä hoidossa.
 
Ole huoneessa läsnä kun lapsi nukahtaa ja yöllä ota viereen kun heräilee. Lapsi kaipa läheisyyttä ja ottaa yöllö sitten sen mistä päivällä jää paitsi.
 
Meillä oli muu syy kuin teillä, mutta samantyylinen reaktio kuin teillä: aiemmin hyvin omassa huoneessa nukkunut lapsi alkoi heräillä. Otimme lapsen takaisin huoneeseemme nukkumaan. Meidän sänky laitettiin ihan kiinni lapsen sönkyyn niin, että lapsi sai halutessaan pitää kädestä yöllä.
 
Oisko meillä kestäny reilun kuukauden tuo vaihe. Otin viereen jne kunnes taas palautui normaalityyli. Lapsi ottaa illalla ja yöllä takasin ja reagoi siihen muutokseen. Rankkaahan se oli töissä käydä yövalvomisten kanssa.
 
Lapsi siirtyi nukkumaan aikatarkkaa 1 vuotiaana omaan huoneeseen joten voisi tietysti kokeilla auttaisiko sängyn siirtäminen meidän huoneeseen. Syy siirtämiseen oli, että aloin herätä pienimpäänkin vauvan pyörimiseen ja univikinään odottamaan herääkö vai pyöriikö unissaan :) lapsihan nukkui ja minä odotin hereillä herääkö. mutta omaan huoneeseen siirtäminen auttoi ja nukuttiin kaikki hyvin sen jälkeen.

Olisin kyllä harkinnut uudestaan töissäkäymistä hoitovapaan keskellä jos olisin tiennyt mikä valvominen tästä tulee. Toisaalta 4 kk ja sitten jään taas kotiin :) toivottavasti ei aiheuta samanlaista reaktiota silloinkin jos tasoittuu välissä. Mies siis halusi jäädä hetkeksi myös hoitovapaalle ja on nyt seuraavat 4 kk kotona.
 

Yhteistyössä