kotimaisuus kunniaan -talkoot

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "minime"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"minime"

Vieras
Haastan kaikki nyt talkoisiin suomen puolesta. Yksi ihminen ei ihmeisiin pysty ja tiedostan toki välistä vedon, ahneuden ja kaiken negatiivisenkin.

Mutta jos me alkaisimme joukolla suosia suomalaisia ja suomessa tuotettuja tuetteita. Ehkä silloin saisimme edes jotain jäämään suomeen ja ehkä jonkun työpaikankin pelastettua. Varsinkin nyt elintarvikeiden kohdalla. Hetki ajateltaisiin korkeamman hinnan ohi ja mietittäisiin suurempaa kokonaisuutta. Ehkä pieten ihmisten, pienet valinnat voisivat kuitenkin edistää tätä maata ja meillä olisi lapsillemme jättää jotain muutakin kuin entinen, rapistunut hyvinvointivaltio.

Tiedän toki että on niin paljon muutakin joka on päin p:tä. Mutta tiedän senkin että pelkkä valittaminen ja syyttely ei johda eteenpäin.
 
Mukana. Olen ihan samaa miettinyt. Ei tällä varmaan ihmeitä tehdä, mutta ehkä edes jotain. Meiltä vietiin jo iso pala teknologia teollisuutta. Kultaa ja mammonaa ei meidä maaperässä ole. Mutta meillä on lääniä. Meillä on vielä maataloutta ja sille tilaa. Suomesta voisi rakentua luomukasvatuksen mekka villeimmissä "unelmissa" kun siihen vaan pnostettaisiin. Suomessa kuitenkin moraali tuotta hyvälaatuista ruokaa on monin verroin korkeampi kuin esim. Etelä-euroopassa.
 
Olen itsekin tätä pohtinut ja siirtynyt suosimaan mm. Muumi-vaippoja ja Vuokkoset-siteitä niiden kotimaisuuden vuoksi.
Hienoa. Kuitenkin pienistä jutuista ja valinnoista kiinni. Mä ymmärrän että Lidlin edulliset tuoteet houkuttaa. Ja luoja paratkoon ovat niin paljon edullisempia. Mutta kun ne pennit valuu eurooppaan...ja muualle. Toki jotain suomeen jää. Mutta enemmänkin voisi.

Mä en tahdo nähdä tämän maan romuttuvan. Joo tiedän sen että voida syyttää Eu:ta. Ja politiikkaa jaja ja. Mutta iun me itsekin voimme tehdä paljon. Kun vaan saataisiin taas yhteen hiilee puhaltamisen henki päälle. Ja unohdettaisiin hetkeksi vaan omannavan tuijotus.
 
Ei pysty. Rakastan niin paljon pähkinöitä ja eksoottisia hedelmiä, etten erityisen paljon muuta syö niiden lisäksi. Minne lie roposeni valuvat, mutta juku että on nannaa!
 
Ei pysty. Rakastan niin paljon pähkinöitä ja eksoottisia hedelmiä, etten erityisen paljon muuta syö niiden lisäksi. Minne lie roposeni valuvat, mutta juku että on nannaa!

No en mä kielläkään että niitä ei vous tuonti kamana ostaa mitä suomesta ei saa. Mut suosittelisi hieman monipuolisempaa ruokavaliota. Suomalaiset kasvikset, marjat ja sienet. Super foodeja joita ei tartte puoliraakana raahata toiselta puolelta maapalloa . Tahi kuivattuina.
 
Hienoa. Kuitenkin pienistä jutuista ja valinnoista kiinni. Mä ymmärrän että Lidlin edulliset tuoteet houkuttaa. Ja luoja paratkoon ovat niin paljon edullisempia. Mutta kun ne pennit valuu eurooppaan...ja muualle. Toki jotain suomeen jää. Mutta enemmänkin voisi.

Mä en tahdo nähdä tämän maan romuttuvan. Joo tiedän sen että voida syyttää Eu:ta. Ja politiikkaa jaja ja. Mutta iun me itsekin voimme tehdä paljon. Kun vaan saataisiin taas yhteen hiilee puhaltamisen henki päälle. Ja unohdettaisiin hetkeksi vaan omannavan tuijotus.

Kyllä ne verot valuu ihan Suomeen. Tuotot valuvat omistajien laariin, oli mikä tahansa pulju kyseessä.
 
Kyllä ne verot valuu ihan Suomeen. Tuotot valuvat omistajien laariin, oli mikä tahansa pulju kyseessä.

Niin? Verot valuu suomeen. Mutta jos kyseessä suomalainen omistaja tai valmistaja tai tuottaja niin rahat valuu myös heille kun ostetaan suomalaista. Harvempi omistaja, esim iso ruokavalmistaja tuotteitaan henkkoht itse tekee, vaan joutuu palkkaamaan väkeä. Jos valmistus suomessa niin oletettavasti myös palkataan suurella todennäköisyydellä suomen kansalainen työhön.... jos kaikki tulo vaan valu6s omistajien laariin niin hommahan loppuis siihen. Voitto eri asia. Mutta kuten alussa sanpin se että on olemassa välistä vetäjiä, ei ole reilua. Mutta pelkkä syyttely ei johda mihinkään.
 
Ilmeisesti et käy Lidlissä. Siellä on aika paljon suomalaisten tuottajien tuotteita. En tule tukemaan yhtään enempää tukiaisilla jo ennestään turvotettua maataloutta.

Jollei helvetisti ylituettu kotimainen tuotanto pärjää, saa tyrehtyä minun puolestani. Mikään muu yritysmuoto ei ole näin järjettömillä varoilla tuettua. Jos olisi, laittaisin minäkin firman heti pystyyn.
 
Ja olet kuitenkin ilmaisen koulutuksen saannut ja ties mitä muita tukia? Jep mut en ala provosoitua. Mun puolesta tervemenoa, ihan minne vaan missä maksat lastesi koulutukset, hoidot ymym itse. Mä ainakintuen edelleen niitä jotka tekee elantonsa eteen edes jotain :)
 
Mutta kun suomalaiset tuotteet ovat niin kalliita. Ite lakkasin just ostamasta ekologisia tuotteita samasta syystä. Köyhänä on idioottimaista ostaa kalliita pesuaineita, kalliita vaatteita ja kallista ruokaa.
 
Suomalainen tuote ei vaan ole hyvä ja hinta ei ainakaan vastaa lähellekään laatua. Vaatteet on tästä järkyttävin esimerkki. Mun mielestä suomella ei tarvitse olla mitään omaa väkisin vaan isot kansainväliset ketjut riittää ja ne myös työllistää paljon ja niissä työpaikat pysyy koska niiden tuotteet vaan on tosi hyviä.
 
Mukana, vaikka tulomme reippaasti alle toimeentulotuki normien (oma on mokamme, kun emme hae sitä osaa, mikä lakien puitteissa kuuluisi olla käytössä). Ei kai kaikesta ulkolaisesta tarvitse heti saman tien luopua, jos valitsee niistä mistä pystyy. Listatkaa kotimaisia tuotteita niin on helpompi valita, kiitos. Kaikilla ei ole käytännössä aikaa tai kiinnostusta kauppoja kierrellessä tutkia jokaista pakettia! Tai kaupoissa työskentelevät laittaakaa kotimaiset tuotteet entistä selkeämmin esille...
 
Yhteistyössä