Kirjoittelin kolme päivää sitten yöllä maitoa tankkaavasta taaperosta ja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äire
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äire

Vieras
eipä ole tilanne kohentunut.

Joka yö taapero on herättänyt noin neljän maissa. Ja on huutanut aikansa.

Viime yön nukuin toisessa huoneessa.

La - su-yö oli pahin. Silloin tuntui huudon kesto loputtomalta, mutta onneksi taapero vihdoista viimein nukahti. Tosin alkoi itkemään uudestaan noin viidentoista minuutin päästä, mutta ei onneksi kestänyt noin pitkään mitä tuo eka jakso kesti.

Eilenkin kokeilin sitä, että annoin taaperon ( on nyt itse oppinut tuttipullosta juomaan ) litkiä vapaasti mehu-vesiseosta ( lähinnä pullossa oli siis vettä, mehu on vain pieni makuvivahde ja väri joukossa ) tuntia ennen nukkumaanmenoa ja vein ekan kerran nukkumaan ilman maitopullo-tankkausta. Ihmeen hyvin pieni sänkyynsä nukahti.

Mutta en kyllä haluaisi enää yöimetykseen palata enkä siihen, että hän litkisi maitonsa pullosta. Onhan pieni kohta jo 1,4v.

Toivon mukaan tämä yöitkeminen jäisi jossain vaiheessa pois.
 
Jää se kun et anna periksi. Toiset on sisukkaampia huutajia kun toiset ennenkun uskoo että äiti ei anna sitä tissiä tai pulloa. Meillä sattuu olemaan lapsi joka jaksaa yrittää ja kokeilla joskos saisi periksi vaikka ei saa. Kauan kestää saada se uskomaan että protesti ei auta. Kyllä se ap helpottaa kun nyt jaksat pitä kiinni päätöksestä.
 
Meilllä lapsi joi myös tiettyyn aikaan yöllä maidon. Sitten tuli neuvolasta noottia että nyt loppui tämä ja seuraavana yönä ei annettu. Lapsi huusi kahdentunnin ajan äiti hakee minulle maitoa tai isi hakee minulle maitoa. Nukahti ja sen jälkeen ei enää koskaan huutanut yöllä maitoa vaan nukkui koko yöt. Huudata siis yksi yö muutaman tunnin ajan antamatta toivomaansa, edes sitä vettä. Ei lopu ilman tuota.
 
Me lopetettiin se yöpalvelu juuri äsken, lapsi on 1v 5kk. Lapsi oli tdella sinnikäs, hän nousi joka kerta sängystä kädet ojossa haluamaan keinuttelua ja maitoa. Veimme vain takaisin joka kerta. Päättäväinen ilme naamalla tuli uudestaan ja uudestaan pois. Sadan kohdalla lopetin laskemisen ja jatkoi vaan. Ihme etten luovuttanut, mutta hyvä niin. Nyt viikon jälkeen nousee sieltä ehkä kerran ja yölläkin raivoaa vain hetken 1-3 kertaa kun ei tosiaan saa enää maitoaan. Tankataan sitä ruokaa illalla niin ettei varmasti voi olla nälkä. Kainaloon nappaan yöllä jos harmittaa ja illalla jätetään sänkyyn itsekseen toinen vanhemmista näkyvissä toisessa huoneessa.

En tiedä kuulostaako tämä tilanne muiden mielestä loistavalta, mutta lähtökohta on ollut niin paljon pahempi, että tämä on tosi hyvä tilanne. Lapsi ju edelleen pullosta, mutta ajateltiin vähitellen luopua siitä pullosta kokonaan.
 
Annathan siis iltapalan ja maitoa ennen nukkumaanmenoa? Veden lipitys illalla ei anna energiaa. Yöllä ei tarvitse sitten juoda enää mitään.
Ei käynyt mulle ihan selväksi :) voisko pullosta siirtyä jo nokkamukiin?

Kyllä se pian helpottaa kun muksu oppii että syömiset ja juomiset hoidetaan ennen petiin menoa!
 
Jospa on valoa tunnelin päässä, viime yönä ei taapero huutanut kertaakaan. Itse tosin heräsin 3:15 ja 4:30 aikaan kuulostelemaan, että itkeekö taapero? Ei itkenyt. Nukkui aamulla jopa 8:00 asti.
 
Aikoinaan kun lapset olivat sen 6-7kk ja kiinteisiin totuteltiin meillä meni maito baari kiinni. Rinnalle otin vasta klo 6 jälkeen. Tosin esikoinen omatoimisesti lopptu yö syönnin 4 kk ikäisenä. nuoremmat sitten opetettiin. kellosta katoin että ennen klo 06 ei maitoa saanu. kaikille kerroilla kun tuon olen aloittanut niin 3-5 yössä mennnyt ohi ja yhtenäiset yöt tulleet.
 
Mistä sää kekkasit sekottaa sinne mehua??
-Vesi, pelkkä vesi on lapsenkin janojuoma. Seuraavana joudut opettaa tuosta pois.
-Annat iltapalan, iltapalalla maitoa sen mitä haluaa. Ja sit se vesipullo hänen ulottuville johonkin yöksi, niin ettei hänen tarvii herättää teitä.
 
Aikoinaan kun lapset olivat sen 6-7kk ja kiinteisiin totuteltiin meillä meni maito baari kiinni. Rinnalle otin vasta klo 6 jälkeen. Tosin esikoinen omatoimisesti lopptu yö syönnin 4 kk ikäisenä. nuoremmat sitten opetettiin. kellosta katoin että ennen klo 06 ei maitoa saanu. kaikille kerroilla kun tuon olen aloittanut niin 3-5 yössä mennnyt ohi ja yhtenäiset yöt tulleet.

Mielenkiinnosta vaan.. Miten sä perustelit ja selitit puolivuotiaalle vauvalle, et yöllä ei saa maitoa mut yöllä saa maitoa? Vai nousitteko ylös kuudelta sitten joka aamu, sen aamutankkauksen jälkeen/yhteydessä?
Vauva ei pahemmin taida noista kellonajoista ymmärtää, saati välittää.
 
Viime yönä taas taapero piti lyhyen metakan noin yhden maissa ja vähän pitemmän itkusession viiden pintaan. Kurjalta ulinaa ja vikinää on kuunnella, mutta en kyllä enää halua aloittaa uudestaan yösyöttöjä.

Sekin on tietysti iso murhe, että taaperolle parhaiten illalla maittaa ruoka alkuillasta (noin viiden-kuuden maissa), mutta iltapala noin puoli kahdeksan - kahdeksan maissa ei sitten enää kovin häävisti maistu. Tänäänkin annoin ruokaa ja sitten viiliä ja yhtä laiha tulos kummassakin. Ei pahemmin maistunut.

Vesi-mehuseoksen olen myös jättänyt pois. Janoon annan maitoa.
 
Miksi annat yöllä maitoa pullosta?? Sehän just sun yks pointti oli, ettei tarttis lähtee hakee maitoja yöllä. Niin kuin ei tarviikaan.
No mut. Säädä ja testaa ja vaihda rutiinisi parin yön välein...... ei tarvii ihmetellä että toinen itkee... :/
 
En minä vauvalle mitään selittänyt. He saivat tutin ja silitystä. Rauhoittuivat. Ja klo 06 jälkeen kun heräsivät nostin sänkyyn viereen rinnalle ja jatkettiin unia. Ja ei siinä kauaa mennyt kun tosiaan siirryttiin heräämisen kanssa puol kasiin joka olikin jo sopiva aika nousta. Vauvat oppivat nopeasti. Sama jos muksu aina nukutetaan hiljaisessa talossa oppii herkkä uniseksi.
 
vvv, no en anna yöllä maitoa en tissistä enkä pullosta. Mutta kurjaa on tuota ulinaa / vikinää kuunnella. Tosin nukun toisessa huoneessa, koska ajattelen, että jos nukun samassa huoneessa taaperon kanssa, niin hän jotenkin haistaisi maidon tuoksun minusta ja sitten ulisisi vielä enemmän / pitemmän aikaa. Enkä muutenkaan saa unta, jos toinen pitää metakkaa samassa huoneessa.
 

Yhteistyössä