Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30292279:Elänkö minä sitten jossain rinnakkaistodellisuudessa, koska minulla on ihan erilainen käsitys lapsista? Kyllä eskarilaisen kaverit ja eskarikaverit osaavat tervehtiä ja olla kohteliaita - tuon ikätason mukaisesti tosin, eli välillä kun jännittää, joku fraasi unohtuu tai juuttuu kurkkuun. Mutta kun olen esim. seuraillut, miten toisilleen tuntemattomat lapset alkavat jutella leikkipuistossa, niin ihan hyvin he osaavat toimia toistensa kanssa - tervehtivät, kysyvät nimeä, juttelevat, jne.
Nykyvanhemmat kuitenkin panostavat lapsiinsa ja leikkivät ja viettävät näiden kanssa aikaa paljon enemmän kuin aikaisemmat sukupolvet - mutta pidätkö edelleen määrää liian vähäisenä? Onko sinusta liikaa jokainen hetki, jolloin lapsi leikkii tai katsoo lastenohjelmaa itsekseen, vai haetko sitä, että vanhemman pitäisi leikkiä ja puuhailla lapsen kanssa non stop -tyyliin? Entisaikaanhan vanhemmat vaan avasivat oven ja työnsivät lapsen päiväksi ulos. Lasten kanssa puuhailu taisi yleistyä vasta minun sukupolveni lapsuudessa. Minun on vaikea kuvitella sitäkään, että nykyvanhemmat eivät pitäisi lapsia sylissä, ellei ole jotain tunne-elämän tai mielenterveyden ongelmia taustalla - kyllähän jo neuvolan oppaat, lapsentahtisuus vauva-aikana jne luovat pohjaa sille, että sylissä pitäminen ja läheisyys ovat hyvä ja luonteva asia, ja kun sen on vauva-aikana omaksunut, se jatkuu ihan itsestään.
Tämä on muuten ihan totta.
Lapset lukittiin himaan, kun äiti lähti kauppaan.
Päivät ne hengaili keskenään missä hengaili, kun vanhemmilla oli kädet täynnä töitä. Aiemmin, vanhemmilla ei todellakaan ollut aikaa leikkiä lastensa kanssa ja viettää iltoja nenätysten.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapset tarvitsevat suunnattoman paljon ymmärrystä, rakkautta ja lämpöä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että heitä tarvitsee viihdyttää 24/7. Joskus, lasten pitää osata olla vaan siinä "ohessa", eikä huomion keskipisteenä.
Hyvä tasapaino kaikessa tekee lapsistakin täyspäisiä.