Poikani itsekkyys ja viha tappaa minut.

[Florence]

Rakastan poikaani ja käsitän, että hän on vielä pieni, seitsemänvuotias vasta. Itse meinaan luhistua tämän kaiken alla, en meinaa kestää enää tätä sen harrastamaa mulkoilua ja kyräilya, valitusta valitusta ja valitusta, kun vaadin ihan normaaleja asioita. En anna periksi, ei ole koskaan ollut tapana, mutta mun fyysinen ja psyykkinen terveys meinaa antaa.

 

[pppp]

Miksi seitsemän vuotias on sinulle vihainen jos vaadit häneltä normaaleja asioita?

 

[Florence]

Miksi seitsemän vuotias on sinulle vihainen jos vaadit häneltä normaaleja asioita?

Koska "hän ei ole mikään palvelija" (suuttuu jos pyytää nätisti tekemään jotain) "tää päivä on ihan pilalla, kaikki haluaa vaan pilata kaikki päivät yms." (jos ei vaikka sovikkaan se, että pelaa) Jos annetaan tunti peliaikaa, näytetään kellosta ja huomautetaan ajan loppusmisesta, poika raivostuu ja syyttää valehtelijaksi. Kyräilee, puhisee ja mulkoilee. Ei suostu syömään normiruokia, maistettava on, mutta valittaa ja puhisee sen lusikallisensa kanssa, kunnes muut on syöneet. Ette varmasti tän perusteella saa kokonaiskuvaa, mä kestän ne purkauksest, mutten tuota puhinaa ja mulkoilua, joka ei lopu koskaan. Menetän fokuksen tän elämän mielekkyydestä ynnämuusta.

 

[Florence]

Meillä on myö tyttö, kymmenenvuotias ja ihan normaali lapsi, joka ei ole tuommoinen.

 

[pppp]

Eihän suuttuminen tai uhma ole sama asia kuin viha.
Mistä hän on mulkoilun ja puhinan oppinut?

 

[tytönjapoikienmamma]

Jos sinusta tuntuu tuolta, niin jotain on pielessä. Ota yhteyttä vaikka perheneuvolaan avun saamiseksi. Poikasi voi tarvita jotain tutkimusta, apua, terapiaa, sinäitse keskustelua, ajatustehvaihtoa...Älä jää yksin noine tunteinesi tuohon tilanteeseen. Tsemppiä!

 

[jepjuu]

Kauanko tilanne on jatkunut? Ekana tulee mieleen, että siinä noin kuusivuotiaana (5-7 v) on "toinen uhmaikä", joka johtuu ihan siitä mullistuksesta, minkä kasvu ja kehitys jo aivojen tasolla aiheuttaa. Moni vanhempi kuvaa lapsen muuttuvan uhmakkaaksi, tottelemattomaksi ja hankalaksi. Oma tyttöni täyttää piakkoin 6 v, ja ensioireet ovat näkyvissä - ruoalla sotataan, puhutaan pissakakkajuttuja, leikitään kuuroa ja vastataan nenäkkäästi. Argh. Rasittavaa , mutta kun tietää, että kuuluu osin asiaankin, ottaa vain hermoon eikä itsetunnolle. Jos kovin hajottaa, perheneuvolaan kannattaa olla yhteydessä.

 

[Gelfing]

Eihän suuttuminen tai uhma ole sama asia kuin viha.
Mistä hän on mulkoilun ja puhinan oppinut?

En tiedä, tiedän vain yhden, joka tekee tuota, aikuinen mies, mutta poika ei ole nähnyt häntä. Poika rakastaa minua, mutta tuo vihan kesto on aivan kohtuutonta. Mä en tulkitse sitä kyräilyä ja puhinaa uhmaksi, koska ei silloin yritä rikkoa sääntöjä, vaan ilmaisee vihaansa.

 

[Florence]

Jos sinusta tuntuu tuolta, niin jotain on pielessä. Ota yhteyttä vaikka perheneuvolaan avun saamiseksi. Poikasi voi tarvita jotain tutkimusta, apua, terapiaa, sinäitse keskustelua, ajatustehvaihtoa...Älä jää yksin noine tunteinesi tuohon tilanteeseen. Tsemppiä!

Kiitos tsempeistä! Poika käy psykologilla joka toinen viikko. Joskus oli puhe myös perheneuvolasta. Väillä tuntuu, että mä jaksan, mutta oikeasti mä kerään itseni ihan täyteetn ja sitten tulee romahdus. Eilen mä ajattelin vielä, että olen tosi onnellinen. Tämä aamu oli taas viimeinen naula niskaan tämän pitkän vaikean kauden jälkeen.

 

[Florence]

Ja kestosta, poika on ollut aina todella kummallinen asenteissaan ja käsityksessään siitä, mikä on reilua ja mikä ei. Hänelle ei kuulu mitään velvollisuuksia omasta mielestään, toisille vaan.

 

[pppp]

Väillä tuntuu, että mä jaksan, mutta oikeasti mä kerään itseni ihan täyteetn ja sitten tulee romahdus.

Tuota kannattaa tietoisesti opetella välttämään. Onko mahdollista saada jostakin lastenhoitoapua? Tukiperhettä?

 

["friday"]

...en meinaa kestää enää tätä sen harrastamaa mulkoilua ja kyräilya, valitusta valitusta ja valitusta, kun vaadin ihan normaaleja asioita.

Kuulostaa samalta kuin yksi vaihe omien lapsieni kanssa. En tosin muista tarkalleen minkä ikäisenä, mutta oireet oli samat. Ja nimenomaan äidillensä teki tuota ja äidin hermot oli vähän kireällä. Vaimolleni oli nimenomaan raskasta se, että hän tunsi kokevansa vihaa lapsen suunnalta ja se väsytti häntä henkisesti.

Meillä homma hoidettiin niin, että minä kävin juniorin kanssa keskusteluja siitä että hommat on hoidettava heti kun kiukuttelu äitille alkoi. Säästi vaimoni hermoja ja minulle tuo ei ollut mikään ongelma. Minun ei juurikaan tarvinnut edes ääntä korottaa, kun juniori tiesi että voi huutaa ja kiukuta vaikka tunnin, mutta pakoon ei pääse ennen kuin hommat on tehty. Ainoa mikä tuossa itseäni harmitti oli se että aikaa meni joskus ihan tolkuttomasti, mutta ehkä se oli hyvä. Olipahan lapsella ainakin "tuki" jota vastaan testata rajoja ja purkaa kiukkua.

Kannattaa suhtautua tuohon lapsen vihaan erilailla kun aikuisen. Lapselle vanhemmat ovat rakkaimpia ja tärkeimpiä ihmisiä tässä maailmassa vaikka he kuinka näytäisivät vihaansa. Ketäs vastaan he voisivat oikeasti kiukutelle elleivät omia vanhempiansa vastaan?

(Rohkea kirjoitus sinulta. Kauankohan menee ennen kuin joku tulee syyllistämään sinua kasvatuksesta, tms?)

 

[Voimia]

Yritä kestää ja jos menee aivan yli, niin kerro hoitotahoille vaan rohkeasti tuosta.

Puhukoot muut uhmista mitä tahansa mutta ihmiset monesti ovat perusluonteiltaan jo lapsina samoja mitä aikuisina. Toiset epäitsekkäitä ja toiset itsekkäitä, vihaisia ja "tempperamenttisia" (eli kusipäitä suomeks) jos pitäis sääntöjä noudattaa tai tehdä mitään, mikä ei kivalta tunnu.
18 vuotta olet vastuussa ja sitten olkoot vaikka omillaan, jos ei ole mitään ohimenevää. Ei ole kaikkea pakko kestää.
Miksikö olen näin tunteeton julmuri? Lapsuuden vietin yhden tälläisen "tempperamenttisen" sisaren kanssa ja hänelle ei vanhemmat eivätkä sossutkaan mitään mahtaneet. Eikä ollut neurologista tai muutakaan sairautta taustalla. Häin vain on ns.prinsessa, jonka tahtoa pitää noudattaa tai tulee sota. Näitä on.. onneksi ei omissa lapsissa vielä ole ilmennyt tuota sukuvikaa. Toivottavasti ei jatkossakaan, perusuhmat on nähty tietysti.

 

[Gelfing]

Tuota kannattaa tietoisesti opetella välttämään. Onko mahdollista saada jostakin lastenhoitoapua? Tukiperhettä?

Täytyy yrittää välttää joo,m en vaa huomaa sitä itsekkään. En halua mitään tukiperhettä, meillä on suku lähellä, ehjä perhe isossa talossa maalla yms. Joku muu tarvisee sellaista enemmän. Mun täytyy vaan päästä taas tän ohi. Menen lasten kanssa uimaan tänään, väkisin, pakottamalla itseni. Se ehkä auttaa taas.

 

[Florence]

Friday ja Voimia, teidän teksteissä on paljon asiaa, kiitän kovasti näistä! Meillä on välillä mies saanut vakavalla puhuttelulla asiat korjattua joksikin aikaa, kun jouduin päiväksi sairaalaan paniikkikohtauksen jälkeen. Se taas aiheutui siitä, että lapset olivat kuukauden putkeen riidelleet milloin mistäkin koko hereilläoloaikansa. Lääkäri sanoi, että joillakin lapsilla on keskenään sairas kiusaamisen kulttuuri, joka saa koko perheen voimaan pahoin. Silloinkin, olin voinut ihan ok, mutta kerännyt sitä kuppiani täyteen kaikessa rauhassa.

 

[isukki_itsekin]

Onko poika samanlainen myös isäänsä kohtaan ja asuuko isä kanssanne? Vai käyttäytyykö lapsi näin vain äitiään kohtaan, koska on huomannut saavansa näin tehokkaimmin äidin huomion? Entä saako lapsi itsekkyydellään ja vihanpidollaan haluamansa? Jos saa, niin siinä syyt asioiden tilaan.

Älä pyydä lasta tekemään jotain, vaan vaadi lapsi tekemään äläkä anna tuumaakaan periksi kohtuullisessa vaatimuksessasi. Ei tuumaakaan, vaikka olisit juuri silloin kaupan kassalla ja lapsella itkupotkuhuutoraivari. Opeta lapselle, että itsekkyys ja vihanpito eivät ole hyväksyttäviä keinoja saada haluamansa. Tuon opettaminen vie aikansa, mutta lopputulos palkitsee, kun lapsi tajuaa että ystävällisyydellä ja yhteistyöllä saa paljon parempaa tulosta aikaan. Ja helpottaa jatkossa myös poikasi sosiaalisia suhteita niin koulussa kuin myöhemminkin elämässä... OMHO.

 

["friday"]

Kiitos kiitoksista. Voimia sinne päin!

Ja miehellesi voisin omasta kokemuksesta sanoa, että puhutteluista ei ainakaan meidän perheessä ollut kuin lyhytaikaista apua. Se että juniori tappeli minua vastaan ja joutui tekemään hommansa oli se joka tuntui auttavan. Kun illat menee tapellessa eikä esimerkiksi korttipelissä/sählyssä/jalkkiksessa/pallohipassa niin lapsi alkaa oppia, että jotain jää välistä kun aika menee kiukkuamiseen.
Se taistelu taisi olla sitä niin sanottua laadukasta ja mukavaa isä-lapsi ajanviettoa eli suomeksi sitä ikävältä tuntuvaa lasten kasvatusta, jota tuskin jään kaipaamaan

Lukemiseksi miehellesi suosittelen Jari Sinkkosen kirjoja. Täyttä rautaa isille!

Sama muuten toistui uudestaan ekalla luokalla läksyjen kanssa. Hirvittävää tappelua koko ekan vuoden ajan ja siihen se sitten taas loppui. Nykyisin hoitaa hommansa todella hienosti. Toivottavasti tämä viimeinen ei masentanut...

 

[Florence]

Onko poika samanlainen myös isäänsä kohtaan ja asuuko isä kanssanne? Vai käyttäytyykö lapsi näin vain äitiään kohtaan, koska on huomannut saavansa näin tehokkaimmin äidin huomion? Entä saako lapsi itsekkyydellään ja vihanpidollaan haluamansa? Jos saa, niin siinä syyt asioiden tilaan.

Älä pyydä lasta tekemään jotain, vaan vaadi lapsi tekemään äläkä anna tuumaakaan periksi kohtuullisessa vaatimuksessasi. Ei tuumaakaan, vaikka olisit juuri silloin kaupan kassalla ja lapsella itkupotkuhuutoraivari. Opeta lapselle, että itsekkyys ja vihanpito eivät ole hyväksyttäviä keinoja saada haluamansa. Tuon opettaminen vie aikansa, mutta lopputulos palkitsee, kun lapsi tajuaa että ystävällisyydellä ja yhteistyöllä saa paljon parempaa tulosta aikaan. Ja helpottaa jatkossa myös poikasi sosiaalisia suhteita niin koulussa kuin myöhemminkin elämässä... OMHO.

On samanlainen isäänsä kohtaan, ja kyllä asuu täällä, mutta on vähemän kotona kuin minä. Enemmän minua kohtaan kuitenkin. Ei saa haluamaansa, ja siitä tuo mulkoilu ja viha alkaa.

Mun mielestä on kohteliasta pyytää, että "toisitko minulle pyyhkeen", jos on unohtunut olkkariin ja pitäis kylppäristä päästä. Isällensä nosti tuosta kohteliaasta pyynnöstä metelin pari päivää sitten, kun ei ole mikään palvelija. En pyydä, että löpettaisitko ja pelaamisen, vaan sanon, että nyt on aika lopettaa pelaaminen/peliaika on loppu. Ymmärrät varmaan eron, milloin pyydetään ja milloin vaaditaan. Yhtäkaikki oletan, että minulle tuodaan pyyhe, vaika olen sen "pyytänytkin" ja unohtuminen oma vikani. Se nyt vaan kuuluu perheeseen, että autetaan toisiamme. Tässä tulee esille se pojan tolkuton itsekkyys.

Ei ole kertaakaan saanut raivaria kaupassa, tämän pojan ongelmat on erilaatua.

 

[Florence]

[QUOTE="friday";30461127]Kiitos kiitoksista. Voimia sinne päin!

Ja miehellesi voisin omasta kokemuksesta sanoa, että puhutteluista ei ainakaan meidän perheessä ollut kuin lyhytaikaista apua. Se että juniori tappeli minua vastaan ja joutui tekemään hommansa oli se joka tuntui auttavan. Kun illat menee tapellessa eikä esimerkiksi korttipelissä/sählyssä/jalkkiksessa/pallohipassa niin lapsi alkaa oppia, että jotain jää välistä kun aika menee kiukkuamiseen.
Se taistelu taisi olla sitä niin sanottua laadukasta ja mukavaa isä-lapsi ajanviettoa eli suomeksi sitä ikävältä tuntuvaa lasten kasvatusta, jota tuskin jään kaipaamaan

Lukemiseksi miehellesi suosittelen Jari Sinkkosen kirjoja. Täyttä rautaa isille!

Sama muuten toistui uudestaan ekalla luokalla läksyjen kanssa. Hirvittävää tappelua koko ekan vuoden ajan ja siihen se sitten taas loppui. Nykyisin hoitaa hommansa todella hienosti. Toivottavasti tämä viimeinen ei masentanut...[/QUOTE]

Täytyy mainita pojan eduksi, että hoitaa läksynsä välittömästi koulun jälkeen. Oppi lukemaan ja laskemaan ennen koulun alkua, itse.

 

["friday"]

Täytyy mainita pojan eduksi, että hoitaa läksynsä välittömästi koulun jälkeen. Oppi lukemaan ja laskemaan ennen koulun alkua, itse.

Hienoa! Kannattaa iloita, että on yksi asia vähemmän viemässä energiaa sinulta. Ja tuo on hyvä juttu, todella hyvä. (Pitäisikö lisätä vielä pari hyvä -sanaa varmuuden vuoksi?)

Tuosta pelaamisen lopetamisesta vielä yksi juttu. Meillä auttoi kun 15 minuuttia ennen varoitettiin ekan kerran peliajan loppumisesta ja sitten vielä useammin ennen kuin loppui. Lapsi kiukkusi paljon vähemmän verrattuna siihen että menin ja lopetin sen pelin nopeasti.
Nuo eivät tunnu osaavan katsoa peliaikaansa vaikka laitettiin kello eteen ja kerrottiin että missä asennossa viisarit ovat kun peliaika on loppu. Aina tuli lopetus "yllätyksenä".

 

[Florence]

Kiitän kovasti tuesta teitä jokaista kirjoittajaa Haen nyt lapseni koulusta ja leivotaan yhdessä. Ei päästäkkään uimaan, koska menkkani alkoivat juuri, mutta tuntuu jo paremmalta. Ei kai tämä niin vakavaa ole, kun saa rauhassa laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

 

[lisää peliaikaa]

Eihän nyt tunnissa ehdi pelata mitään.