Toggle sidebar

Avioero lienee tapahtumassa, mistä apua

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kohta yh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
K

Kohta yh

Vieras
Hei. Osaisiko täällä kukaan neuvoa, miten pitäisi toimia eron lähestyessä. Menemättä sen enempää yksityiskohtiin, nyt näyttää vahvasti siltä, että reilu 10-vuotias liittomme ja 22 vuoden yhteiselo on ajautunut tiensä päähän. Minun pitäisi kai yhteisestä kodista lähteä, koska olen opintovapaan vuoksi pienituloinen eikä minulla ikinä tule olemaan taloomme varaa. Ongelma on se, että minulla ei ole säästöjä tai mitään, millä voisin ostaa asunnon tai edes maksaa takuuvuokraa. Kaikki omaisuuteni on kiinni omakotitalossa (joka tulee nykytilanteessa olemaan hankala myydä) ja sen irtaimistossa. Yhteistä lainaakin on hulluna.

Mihin minä siis voin kolmen lapsen kanssa mennä? Vanhemmat kyllä ottaisivat luokseen, mutta asuvat toisella paikkakunnalla ja lasten koulu on täällä. Onko kukaan ollut samassa tilanteessa? Miten olette saaneet itsellenne asunnon? Miehellä on isot tulot eli elatusmaksujen avulla pärjäämme kyllä tulevaisuudessa, mutta miten pärjään siihen asti, että huoltajuus, maksut ja muut on saatu sovittua? Auttaako sosku hyvätuloista perhettä? Lainaa en usko nykytuloillani saavani.

Olisi kiva kuulla kokemuksia vastaavan kokeneille. Omat voimat on niin lopussa, että en ole jaksanut selvittää, mistä apua saa.
 
Kannattaa käydä sosiaalitoimistossa ainakin kysymässä.
Olen sikäli ollut vastaavassa tilanteessa, että mies oli aikeissa heittää minut + 3 lastamme ulos talosta koska en tule toimeen hänen vanhempiensa kanssa. Halusi siis avioeron, kun en tanssi hänen vanhempiensa pillin mukaan. Olin lähdössä ihan suosiolla, koska syy oli niin mitätön ja epäreilu,että halusin miehestä eroon heti.
Ennen kuin kerkesimme tehdä asian eteen mitään, perhettä kohtasi suru. Tuollaiset toissaijaiset riidat unohtuivat heti.
 
Minä sain asunnon ilman takuuvuokraa. Olisin sen kyllä ollut valmis maksamaan, mutta vuokranantaja ei puhunut siitä mitään. Yksityinen vuokranantaja siis. Olen kaksi kertaa aiemminkin ollut yksityisellä vuokralla, eikä kummallakaan kerralla ole pyydetty takuuta.

Pyydä vanhemmilta apua käytännön asioihin. Kerro tilanteestasi ystäville ja tuttaville äläkä pelkää pyytää apua, kun sitä tarjotaan.
 
Ainakin VVO:lla takuuvuokra tais olla jotain 250e tms. Tuon sä varmaan pystyt maksamaan? Ja varmaan sossusta olis mahis saada pieni laina, jolla katat alun muuttokulut. Ottavat sitten takaisin sulta, kun saatte asunnon myytyä. Kaverilla ainakin kävi näin ja oli siis itsekin ihan töissäkäyvä ihminen.
 
Kiitos vinkeistä, pitää kysyä noista paikoista. Kyllä muutaman satasen saan kasaan, ja vanhemmatkin varmaan auttaisi ehkä parilla tonnilla. Perheneuvolassakin osaavat varmaan antaa jotain vinkkejä huomenna.

Ihan hirveä tilanne vaan, kun kaikki on tullut ihan puun takaa. Alle vuodessa vaan katosi kaikki hyvä meidän väliltä ja viimeisen kuukauden aikana
on lopullisesti kuihtunut kaikki pois.
Ei tapella, mutta ei oikeastaan puhuta enää toisillemme kuin pakossa lasten läsnäollessa eikä minkäänlaista hellyyttä tai oikeastaan mitään yhteistä lasten lisäksi enää löydy. Yritin tarjota tänään seksiä parin kuukauden tauon jälkeen niin tekstareilla (joihin hän ei vastannut, kuten ei vastaa muihinkaan viesteihini) ja itseäni tyrkyttämällä illalla, mutta mies oli liian väsynyt. Silmäpussit kyllä näyttivät karmeilta, mutta koskaan aiemmin minua ei ole torjuttu, sen verran harvassa ovat ne kerrat jolloin olen tehnyt aloitteen. Pettämistä tai muuta ei ole tietääkseni takana, vaikka hän huoran hankkimista kerran ehottikin, kun en sairauden vuoksi pysty toistaiseksi sekstailemaan kovinkaan usein. Työpäivät hänellä ovat pidentyneet, mutta selitys on, että hän pakenee tätä kurjuutta sinne. Voisihan siellä käytännössä olla joku työpaikkajuttu, mutta luulisin, että ei.
Syitä ovat ennemminkin pettyminen kohta keski-ikäiseen elämään, oma masennukseni, yksi haastava lapsi kahden tavallisen lisäksi, liian iso ja kallis talo ja miehen uupuminen (jota hän ei myönnä). Ehkä myös rahahuolia, vaikka hän väittää että homma on hallussa.

Miehellä on pinna tosi tiukalla ja se purkaa sitä tiuskimalla lapsille, välillä syystäkin, mutta liian vihaisesti ja välillä väärälle lapselle. Yksi lapsista väitti tänään isän lyöneen pepulle useasti, mutta sitä on vaikea uskoa. En ole ikinä mähnyt hänen lyövän, karjuvan kylläkin.
Se saattoi myös olla lapsen reagointia isän äkeään puhetyyliin.Itse kyllä läpsäytin tänään ekaa kertaa elämässäni kevyehkösti lasta (10 v) poskelle saadakseni hänen irti raivariin johtavasta mesoamisesta ja nyt tekee fyysisesti pahaa, että saatoin tehdä niin, vaikka lapsi rauhoittuikin. Minä joka aina opetan, ettei mikään tilanne vaadi lyömään. Eikä paljon lohduta, että se oli todella pieni läpsäys.

Olisin myös valmis muuttamaan halvempaan asuntoon koko perheenä, ja katsoa veisivätkö liiallisten velvollisuuksien ja kustannusten poistuminen myös elämäämme onnellisempaan suuntaan.

Pakko olisi nyt vaan saada pian tilanne rauhoittumaan ja siksi suunnittelen lähtöä. Esikoinen jo oireilee aika pahasti tähän huonoon ilmapiiriin ja me vanhemmat ei nukuta kuin lääkkeiden avulla, jos silloinkaan. Pienin suukottelee minua tauotta ja keskimmäinen roikkuu kiinni minussa koko ajan, mikä kertoo heidän kokevan turvattomuutta. Enkä minäkään itkuineni pysty sitä heille täysillä antamaan.

Sellaista mietin, että jos nyt alkuun ottaisin lapset viikoksi pois koulusta hiihtoloman lisäksi ja oltaisiin vanhempieni luona pari viikkoa. Mulla olisi pari velvollisuutta kyllä, mutta matkaa on tunti suuntansa, joten kai tuo onnistuisi jotenkin sieltäkin käsin.
Saisin siellä rauhassa miettiä, mitä seuraavaksi ja haluanko enää palata tähän liittoon vai en. Minä sain loppuviikolle ajan perheneuvolaan, mies ei halua osallistua "työkiireiden" takia. Minulle se päätös välittäytyy täytenä välinpitämättömyytenä tai ongelmien kieltämisenä.

Tämän yön päätin nukkua joka tapauksessa vierashuoneessa, ei ole kiinnostusta mennä miehen viereen.

Mulla ei oikein ole ystäviä kenen puoleen kääntyä. Kaikki elää ruuhkavuosia tai asuu tosi kaukana. Vanhempia haluaisin säästää erotiedosta siihen, että se on varmaa.
 
Teillä on paha ruuhkavuosien loppuunpalaminen päällä. En kuitenkaan ymmärrä, miksi avioero olisi se oikea lääke asiaan. Apua tarvitsette, mutta ehkä sitä kuitenkin kannattaisi hakea yhdessä.
 
Avioero ei kuulosta oikealta ratkaisulta tilanteeseenne, ei varsinkaan lasten kannalta. Onhan se nyt lapsille kuitenkin parempi, että on kaksi väsynyttä vanhempaa jotka ei kuitenkaan riitele, kuin että tulee ero, muutto ja sen jälkeen olisit yksin masentuneena vastuussa kaikista heihin liittyvästä.

Ehkä johtuu sairaudestasi, mutta vaikutut varsin omanapaiselta. Tuliko tämä eropohdinta nyt siitä, että mies torjui sinut? Sen sijaan, että se saisi sinut pohtimaan eroa, olisit voinut myös miettiä, miltä miehestä jatkuvat torjunnat ovat tuntuneet. Ei niissä ole kyse vain siitä, että ei saa seksiä kun haluaa, vaan torjutuksi tuleminen aiheuttaa epävarmuutta ja epäilyksen, ettei rakkautta enää ole. Miehen pitäisi tietysti ymmärtää, että asia on johtunut masennuksestasi, mutta yhtä lailla sinun pitäisi ymmärtää, ettei uupunut ja aiemmilla torjunnoilla loukatuksi tullut mies ole samalla sekunnilla valmis läheisyyteen, kun sinä sitä haluat.

Teillä molemmilla on varmasti paha olla, mutta ainakaan sinä et näe sitä miehen puolta asioista, ehkä mieskään ei sinun puoltasi. Tarvitsisitte apua asioiden käsittelyyn. Mutta siitä teidän täytyy sopia yhdessä. Mies on ilmeisesti teidän taloutenne ainut työssäkäyvä ihminen ja vaativassa työssä. Tottakai sinun pitää huomioida hänen aikataulunsa, kun sovit tapaamisia perheneuvolaan tai parisuhdeterapeutille. Eihän mies voi olla parin päivän varoajalla pois tärkeästä palaverista tai asiakastapaamisesta noiden asioiden takia. Ei se tarkoita, ettei hän haluaisi osallistua, mutta teet väärin jos et kysy mieheltä etukäteen, milloin hänen on mahdollista osallistua. Ja tietysti muutenkin noista on syytä keskustella etukäteen.

Ja vaikka ette nyt mihinkään terapiaan heti pääsisikään, niin onhan teillä aikaa. Teillä ei ole mitään akuuttia uhkaa siellä, ainoastaa tällainen kylmä kausi. Ei sellaisen takia 22 vuoden suhdetta heitetä romukoppaan. Asiat voi ratketa ajan kanssa jopa ilmankin sitä terapiaa. Sinä voit ihan itse ottaa ensimmäiset askeleet parisuhteenne parantamiseksi.

Mieti vielä kerran sinä, miten voi olla niin että samana päivänä ehdottaa seksiä toiselle ja miettiä miten saisi sossusta rahat, että pääsisi välittömästi muuttamaan pois vieden lapset mukanaan. Ei se eroajatus silloin ainakaan harkitulta tunnu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja viera.s:
Teillä molemmilla on varmasti paha olla, mutta ainakaan sinä et näe sitä miehen puolta asioista, ehkä mieskään ei sinun puoltasi.
Click to expand...

Täh?! Ap käytti puolet kirjoituksestaan (omasta avunhuudostaan siis) pyörittääkseen asioita miehen näkökulmasta ja sekö on asioiden näkemättömyyttä. Ei varmasti ainakaan auta tilannetta syyttää ap_tä. Minusta näyttäisi siltä, että ap:n ongelma on ennemminkin liika kiltteys ja uhrautuvuus, taipuminen ja tunteiden tukahduttaminen. Ehkä jos hän saisi omat tunteensa esiin ja ilmaistua, voisi suhdekin elpyä.
 
Torjunta ei tosiaan ollut syy, olen pohtinut lähtemistä kuukausia. Se että hän ei vastaa minulle (edes mukaviin) tekstiviesteihin tai sano sanaakaan minulle työpäivän jälkeen, loukkaa kaikkein eniten. Vaikka kuinka yritän (lempiruokaa, booty callia, hyvien uutisten välittämistä koululta), mitään vastakaikua ei tule. Illat hän näprää puhelintaan tai saattaa käydä lasten kanssa pihalla. Pyysin eilenkin häntä hakemaan apua uupumukseensa ja uniongelmiinsa, ei kuulemma tarvitse. Sitten ei saa nukuttua ja ärisee heti aamusta lapsille syyttä suotta. Esikoinen ajautuu sitten tappeluihin koulussa ja minä saan wilmaviestit ja puhelinsoitot. Joten nimenomaan miehen ja lasten takia lähtöä mietin. Että mies saisi ajatuksensa kasaan, nukuttua ensimmäistä kertaa kuukausiin ja me molemmat mietittyä, kannattaako jatkaa vai onko parempi olla erillään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kohta yh (ap):
Torjunta ei tosiaan ollut syy, olen pohtinut lähtemistä kuukausia. Se että hän ei vastaa minulle (edes mukaviin) tekstiviesteihin tai sano sanaakaan minulle työpäivän jälkeen, loukkaa kaikkein eniten. Vaikka kuinka yritän (lempiruokaa, booty callia, hyvien uutisten välittämistä koululta), mitään vastakaikua ei tule. Illat hän näprää puhelintaan tai saattaa käydä lasten kanssa pihalla. Pyysin eilenkin häntä hakemaan apua uupumukseensa ja uniongelmiinsa, ei kuulemma tarvitse. Sitten ei saa nukuttua ja ärisee heti aamusta lapsille syyttä suotta. Esikoinen ajautuu sitten tappeluihin koulussa ja minä saan wilmaviestit ja puhelinsoitot. Joten nimenomaan miehen ja lasten takia lähtöä mietin. Että mies saisi ajatuksensa kasaan, nukuttua ensimmäistä kertaa kuukausiin ja me molemmat mietittyä, kannattaako jatkaa vai onko parempi olla erillään.
Click to expand...


Kerroit, että teet aloitteita todella harvoin ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun tulit torjutuksi. Kuinka monta aloitetta mies on tehnyt, kuinka monta torjuntaa saanut osakseen? Asia taitaa kuitenkin olla niin, että vastaavan kuin sinä koit eilen, mies on kokenut ties kuinka monta kertaa.

Sinä huomioit nyt oman panostuksesi perheenne tilanteeseen, eli sen, että teet ruokaa ja hoidat lasten kouluasioita. Mutta entäs se miehen osuus sitten? Hän tekee pitkää päivää ja tuo rahat talouteenne, arvosta myös sitä.

Ja ilmeisesti molemmat salaatte asioita toisiltanne. Oman käsityksesi mukaan mies salaa uupumustaan ja rahaongelmia. Sinä taas välität miehelle hyvät uutiset koulusta ja hoidat ikävät asiat itse? Teillä molemmilla on todennäköisesti tämäntyylisessä salailuissa hyvä motiivi: ei haluta kuormittaa toista, kun tiedetään että toinenkin on uupunut.

Mutta kun kaikkea ei kerrota, ei voi olettaa toisen kaikkea ymmärtävänkään. Mies toki ilmeisesti tietää masennuksestasi ja oletat hänen ymmärtävän sen seuraamukset. Mutta vaikka mies ei haluisi tunnustaa sinulle uupumustaan, mutta kun se kerran on univaikeuksineen ilmeistä, sinun pitäisi suhtautua inhimillisesti sen seuraamuksiin. Mies ärisee lapsille, sinä läimäisit poskelle. Teissä molemmissa on virheenne, mutta ymmärrettävät syy niille. Siis enemmän armollisuutta niin itseään kuin toista kohtaan.

Tuo perheneuvola-asia sitten taas. Jos olet kertonut miehelle vain koulusta tulleet hyvät uutiset, tietääkö hän edes, miksi perheneuvolassa käyminen olisi tärkeää? Jos parisuhdeterapiaa et ole edes uskaltanut ehdottaa, tuskin olet myöskään parisuhdeongelmia nostanut käynnin syyksi.

Vaikeina aikoinen teidän pitäisi tukea toisianne ja kommunikoida avoimesti. Jos teillä on 22 vuotta suhdetta takana ja nyt sitten muutama vaikeampi kuukausi, niin kaikella todennäköisyydellä saatte asiat korjattua. Jos juuri tällä hetkellä mies on liian väsynyt terapiaan yms. aktiiviseen ongelmien työstämiseen, anna hänelle aikaa. Vaikka sitten kesälomalla on todennäköisesti parempi tilaisuus panostaa parisuhteeseen. Jos pystytte kuitenkin sovussa elämään, ei pitäisi olla mitään syytä tehdä hätiköityjä ratkaisuja.
 
Onko mies tietonen sun ero- ja poismuuttoajatuksista? Voi olla ettei hän omalta väsymykseltä näe teidän tilanteen vakavuutta. Tunteet on ymmärrettäviä, mutta jos tilanne on siedettävä, en heittäis vielä noin pitkää parisuhdetta ja lasten ehjää perhettä kaatikselle. Se on sitte toinen, ainaki kiireellisempi juttu jos lapset kärsii tilanteesta. Kirjotan miehelle vaikka kirje tai sähköposti jos tuntuu että hermo menee kun yrittää puhua. Sano miehelle, että tän hetkinen tilanne on pidemmän päälle sietämätön etenki lapsille ja että tavalla tai toisella jotain on tehtävä. Mies sitte lukee kirjeen jos lukee, jos taas edes omien lasten hyvinvointi ei oikeesti kiinnosta edes sen vertaa että sais yhen kirjeen luettua, alkaisin järjestellä pois muuttoa. Ennen kaikkee lasten hyvinvoinnista pitää huolehtia.
 
[QUOTE="Hömelö";30670353]Onko mies tietonen sun ero- ja poismuuttoajatuksista? Voi olla ettei hän omalta väsymykseltä näe teidän tilanteen vakavuutta. Tunteet on ymmärrettäviä, mutta jos tilanne on siedettävä, en heittäis vielä noin pitkää parisuhdetta ja lasten ehjää perhettä kaatikselle. Se on sitte toinen, ainaki kiireellisempi juttu jos lapset kärsii tilanteesta. Kirjotan miehelle vaikka kirje tai sähköposti jos tuntuu että hermo menee kun yrittää puhua. Sano miehelle, että tän hetkinen tilanne on pidemmän päälle sietämätön etenki lapsille ja että tavalla tai toisella jotain on tehtävä. Mies sitte lukee kirjeen jos lukee, jos taas edes omien lasten hyvinvointi ei oikeesti kiinnosta edes sen vertaa että sais yhen kirjeen luettua, alkaisin järjestellä pois muuttoa. Ennen kaikkee lasten hyvinvoinnista pitää huolehtia.[/QUOTE]

Siis kirjota, minä en sitä tee vaikka niin aikasemmin tossa väitin... :D
 
Mutta siis sun kertoman perusteella pääasiallisesti ongelmana ei oo niinkään teidän keskinäiset ongelmat kuin teitä kohdanneet ongelmat, kuten uupumus, talousongelmat, sairastuminen, haastava lapsi jne. Jos on jäljellä tahtoa olla yhessä eikä mieskään mun epäilyksistä huolimatta ole löytäny toista, niin yhdessä noi teijän ongelmat olis varmaan helpompi selvittää kuin yksinään.
 
Vuosi sitten kaiiki oli hyvin. Nyt olet sairastanut, olet siirtynyt opintovapaalle, yhteistä lainaa on hulluna. Ei ihme, että mies on stressaantunut ja tekee pitempää työpäivää kuin ennen. Miehen voi olla vaikea puhua asioista, koska et voi mitään sairaudellesi ja tilanteen helpottaminen ei onnistu tuosta vain. Olet yrittänyt tulea miestä, mutta ilmeisesti hänen jaksamisensa on nyt vielä heikompaa kuin sinulla.
 
Tuosta opintovapaasta muuten. Oliko yhteinen päätöksenne, että sinä jäät opintovapaalle? Jos ajatus oli sinun eikä mies sitä kannattanut, mies voi olla katkera siitä, että olet sysännyt kaiken taloudellisen vastuun hänen harteilleen. Ja minusta ihan aiheestakin, sillä tuollaiset päätökset pitäisi tehdä yhdessä ja molempien tulee kantaa vastuunsa myös taloudellisesta puolesta.

Voi toki olla, että päätös oli yhteinen ja/tai tulosi eivät muutenkaan olisi olleet sen suuremmat, mutta kun nyt mainitsit että olet opintovapaan vuoksi pienituloinen ja että teillä on rahavaikeuksia, niin tuli tuollainenkin välejänne mahdollisesti etäännyttänyt asia mieleen.
 
No mitenkäs olis, jos pistät ne mukelot sinne mummulaan ja opettelette sen riitelyn? Kunnon puhdistus vois tehdä terää ja molemmat sais sanottua mikä sitä mieltä oikein painaa. Sitten selvitätte käytännön asiat yhdessä, että kuka lähtee ja minne, koska ja miten huusholli selvitetään (tosin se ositus pitää tehdä ihan lakimiehehenkin tmv. kanssa) ja missä ajassa, vai tuleeko sitä eros sitten enää ollenkaan. Ja miksi sinä et voi siellä kämpässä nyt sitten asua vielä hetken ja kerätä sitä rahaa niihin takuuvuokriin ym.? Onko se muutto tehtävä just tällä "minuutilla"?
 
Kannatan edellä ehdotettua, että lapset viikoksi mummolaan. Saat itse levättyä ja ehkä voitte miehen kanssa selvittää asioita paremmin, kun lapset ovat poissa.

Yksi tuttavapariskunta (yhdessä yli 20 v, kolme lasta, vanhemmilla kummallakin terveysongelmia). Ainakin heillä elämänlaatu tuntui heikkenevän eron jälkeen ja riitely paheni ja lapsista tuli kärsijöitä. Siksi en usko, että ero välttämättä ratkaisee mitään ongelmia, vaan pahimmassa tapauksessa tulee vielä enemmän ja isompia ongelmia.
 
Mies siis kyllä tietää lapsen kaikki ongelmat ja koulussa tapahtuneet, ja ilmoitti siis jo alunperin, että ei aio osallistua perheneuvolatapaamisiin. Ei ollut kyse mistään nopeasta aikataulusta tms. hän ei vaan halua tulla mukaan. Siksi en ole sitä parisuhdeneuvontaakaan ehdottanut. Hän kokee ne huuhaana. Minun masennukseni syyt on kyllä puhuttu halki, mutta omista ajatuksistaan hän on puhunut vain vähän.

Ehkö oma motiivini on nyt paeta tätä painostavaa ilmapiiriä, missä elämme ja sen vaikutusta niin lapsiin kuin omaan toipumiseeni. Päivät kotona menee niin minulla kuin lapsillakin paremmin, kiukuttelut ym. alkaa, kun äreä ja väsynyt isä astuu sisään ja uppoutuu puhelimeensa asenteella minua ei saa häiritä. Siksi tuntuu, että tästä on lähdettävä joko lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa. Minusta me tarvitsemme aikaa tahoillamme miettiä, mikä meni pieleen ja mitä nyt tehdään.

Ehkä otan nyt sen viikon aikalisän ja lähden lasten kanssa vanhempieni luo "lomailemaan". Ehkä mieskin saisi nukuttua ja ajateltua asioita silloin paremmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja viera.s:
Tuosta opintovapaasta muuten. Oliko yhteinen päätöksenne, että sinä jäät opintovapaalle? Jos ajatus oli sinun eikä mies sitä kannattanut, mies voi olla katkera siitä, että olet sysännyt kaiken taloudellisen vastuun hänen harteilleen. Ja minusta ihan aiheestakin, sillä tuollaiset päätökset pitäisi tehdä yhdessä ja molempien tulee kantaa vastuunsa myös taloudellisesta puolesta.

Voi toki olla, että päätös oli yhteinen ja/tai tulosi eivät muutenkaan olisi olleet sen suuremmat, mutta kun nyt mainitsit että olet opintovapaan vuoksi pienituloinen ja että teillä on rahavaikeuksia, niin tuli tuollainenkin välejänne mahdollisesti etäännyttänyt asia mieleen.
Click to expand...

Niin no... miten asian voisi ratkaista, jos kumpikin on eri mieltä? Minusta kukaan ei saisi estää puolisoaan opiskeluun tai töihin liittyvissä ratkaisuissa, jotka vievät uraa tai koulutusta eteenpäin tai muutenkaan. Toki hankalaa, jos toinen vastustaa opintovapaata, mutta silloinhan ei yhteiselämä sujukaan, kun kerran toisen elämä tuntuu rasitteelta itselle. Eli ratkaisu ei saisi koskaan olla se, että opintovapaasta luovutaan puolison vastustuksen vuoksi. Sellaisessa tilanteessa pitää keksiä jokin toinen ratkaisu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kohta yh! (Ap):
Mies siis kyllä tietää lapsen kaikki ongelmat ja koulussa tapahtuneet, ja ilmoitti siis jo alunperin, että ei aio osallistua perheneuvolatapaamisiin. Ei ollut kyse mistään nopeasta aikataulusta tms. hän ei vaan halua tulla mukaan. Siksi en ole sitä parisuhdeneuvontaakaan ehdottanut. Hän kokee ne huuhaana. Minun masennukseni syyt on kyllä puhuttu halki, mutta omista ajatuksistaan hän on puhunut vain vähän.

Ehkö oma motiivini on nyt paeta tätä painostavaa ilmapiiriä, missä elämme ja sen vaikutusta niin lapsiin kuin omaan toipumiseeni. Päivät kotona menee niin minulla kuin lapsillakin paremmin, kiukuttelut ym. alkaa, kun äreä ja väsynyt isä astuu sisään ja uppoutuu puhelimeensa asenteella minua ei saa häiritä. Siksi tuntuu, että tästä on lähdettävä joko lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa. Minusta me tarvitsemme aikaa tahoillamme miettiä, mikä meni pieleen ja mitä nyt tehdään.

Ehkä otan nyt sen viikon aikalisän ja lähden lasten kanssa vanhempieni luo "lomailemaan". Ehkä mieskin saisi nukuttua ja ajateltua asioita silloin paremmin.
Click to expand...

Voihan sitä erota myös kokeeksi. Tai ei varsinaisesti erota, vaan sopia että asutaan jonkin aikaa erillään ja katsotaan, saadaanko välit paremmiksi, jos nähdään harvemmin ja kumpikin mietti asioita tahoillaan.
 
Hei, paljon voimia ja toivoa sinulle ja teille molemmille, ja tässä muutama linkki, joita kaikkia voi suositella ja jotka ovat alansa parhaimmistoa Suomessa - kannattaa googlata ja tutustua:
*Kataja Ry
*Perheasiain Neuvottelukeskus (toimipisteitä ympäri Suomea)
*parempiavioliitto.fi
*Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä lyhyt, mutta hieno video siitä ydinasiasta: Rakkaudesta. Eli kun voimat ja keinot käyvät vähiin niin ei ole häpeä mennä itse tankkaamaan sellaista rakkautta, joka voi kantaa vaikeuksienkin keskellä sekä muistuttaa, että olet arvokas ja rakas ihminen tälläkin hetkellä vaikka tilanne olisi millainen tahansa: https://www.youtube.com/watch?v=Yq-7t9nsgjE
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa