Toggle sidebar

Minkä syiden takia olette laittaneet välit poikki äitiin/vanhempiinne?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja alkaa jo riittää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
A

alkaa jo riittää

Vieras
Minulla alkaa pikkuhiljaa olla mitta täynnä omia vanhempiani, en jaksa eritellä sen tarkemmin, mutta jonkinasteinen lapsesta saakka jatkunut henkinen kiusaaminen ja arvostelu, joka nyt kohdistuu lapsenhoitoon ja oman talouden pitämiseen rassaa hermojani ihan valtavasti. Vanhempieni mielestä syy on vain ja ainoastaan minussa, minun pitäisi kyetä antamaan anteeksi kaikki lapsuudessa kokemani fyysinen ja henkinen väkivalta ja elättävä niin että se heillekin kelpaisi (otettava lainaa että saamme omakotitalon ja vietävä lapset heille hoitoon että voin käydä töissä vaikka haluan olla hoitovapaalla).
 
Minun äitini on mielenterveysongelmainen juoppo, jota pitäisi vain tukea (ja antaa rahaa) ja tehdä kaikki kuten hän haluaa. En jaksa, joten en ole enää juurikaan tekemisissä hänen kanssaan.
 
Ainainen henkinen väkivalta ja fyysisen väkivallan pelko. Olisi pitänyt laittaa välit kokonaan poikki jo nuorena eikä vasta aikuisena. Hyljeksintä ja muiden sisarusten suosiminen. Syitä löytyy vaikka kuinka paljon.
 
Minun äitini on narsisti ja alkoholisti. Kumpaakaan noista ei omasta mielestään. Hän terrorisoi koko lapsuuteni, oli väkivaltainen minua kohtaan, uhkaili todella pahoilla asioilla jne. Isäpuoleni ryhtyi huoltajakseni ollessani 15v.
Olen nyt aikuisiällä antanut äidilleni monia mahdollisuuksia korjata virheitään/pyytää edes anteeksi, mutta kun ei voi myöntää niin ei voi. Hän siinä menettää, en minä.
Olen katkaissut välit nyt kokonaan viime keväänä. Ihmeitä pitää tapahtua, että pystyisimme vielä pääsemään tästä tilanteesta eteenpäin. Itse olen käynyt asian takia terapiassa sekä teini-ikäisenä, että nyt aikuisena. Mutta äitini ei ole valmis mihinkään.
Tässä lyhyt versio syistä. Itse olen nyt 28v, pienin lapseni 1kk, hänestä äitini ei edes tiedä.
 
Välit poikki isään ollu viimeset 5vuotta ainakin. Väkivaltainen alkoholisti, mielenterveysongelmainen, aina kinuamassa rahaa tai kyytiä sinne tai tänne. Päätin ette mun tarvi passata aikuista miestä joka soittaa vain ja ainoastaan silloin kun tarvii jotain eikä muuten ole kiinnostunut muitten elämästä. Vastaan puhelimeen ja meen kattomaan sitten kun oppii olemaan selvinpäin. Tuskin oppii..
Minusta ei tunnu siltä että missaisin mitään, en usko että lapsikaan tollasta isovanhempaa haluis nähdä, isäukko itse saa miettiä miksi ei ole koskaan nähnyt lapsen lastaan..jos sitä edes kiinnostaa.. en usko..
 
Joo, se piti vielä mainita, että olen lapsuudenperheeni ainoa tyttö, ja minulle tehtiin jo hyvin pienenä selväksi että tietyt asiat on minulta kiellettyjä ja syvästi paheksuttuja sukupuoleni takia. Sama kuvio on edelleen olemassa, ja vanhemmat myöntävät sen itsekin mutta eivät näe siinä mitään väärää. En halua edes ajatella, millaista olisi jos lapsenikin olisivat tyttöjä...
Nuorempana olen kymmeniä tunteja puhunut psykologin kanssa asioista, ja sitä kautta ymmärtänyt että minulla on oikeus olla nainen. Itseasiassa psykologi kehotti jo silloin, alle parikymppisenä, pistämään välit poikki vanhempiin :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiekuva kana:
Millaisia isovanhempia sun vanhemmat on?

Minä en ihan helposti lähtisi lapsilta isovanhempia viemään.

Voisitko vähän koettaa saada hajurakoa?
Click to expand...

Muuten oikein hyviä isovanhempia, mutta mitä enemmän yritän ottaa etäisyyttä (eli käydään heillä harvemmin) sitä hanakammin takertuvat vanhempaan lapseeni, ovat mm. pyytäneet häntä muuttamaan heille asumaan ja vihjailleet että pahoinpitelemme lapsia jne.

Ja äitini mielestä se, että heihin otetaan etäisyyttä, kertoo vain siitä että minulla on mielenterveysongelmia tai että meillä on parisuhteessa ongelmia joita yritämme heiltä peitellä...
 
Itselläni on hyvät välit vanhempiin, mutta olen läheltä seurannut hyvän ystävän kipuja suhteessa isäänsä. Tällä hetkellä eivät ole yhteydessä. Ystäväni on parhaansa yrittänyt mutta suhde isään on ylivoimaisen raskas, koska isä on aina käyttänyt henkistä väkivaltaa. Ei myöskään myönnä mitään. Ystäväni ilmoitti isälleen asiallisesti, ettei jaksa enää henkisesti vaikeaa suhdetta jos mikään ei muutu ja sanoi, että isä voi ottaa yhteyttä kun on omasta puolestaan valmis muuttamaan asennettaan ja käytöstään. Ystäväni on tilanteessa, että hoitaa pieniä lapsiaan kotona toistaiseksi. Päivisin siis ajatukset helposti kiertyvät isään.

Että oman kokemuksen mukaan riittävä ja hyvä syy on se, jos asia hiertää niin että jatkuvasti vaikuttaa omaan ja perheen jaksamiseen ja painaa itsetuntoa maahan tai on vahingollista lapsille.
 
Mulla riitti lopullisesti se kun äitini sanoi että olis pitänyt tehdä abortti..
Ehkä "pikaistuksissa tehty lausunto" ehkä ei, ei vois oikeastaan vähempää kiinnostaa.

Ja joku kun ihmetteli että haluaako viedä isovanhemmat lapsilta, no en oikeastaan haluaisi mutta enpä kyllä haluaisi lapsieni IKINÄ kuulevan mitään vastaavaa tai muutakaan mitä itse olen koko ikäni kuullut "vanhemmiltani".

Oma elämä kyllä oikeasti muuttui paljon paremmaksi sen jälkeen. Tuntuu kuin voisi vihdoin hengittää.

Mulla jo takana yli kymmenen vuotta ilman "vanhempia".
Ei sitä kaikkea paskaa tarvi niskaansa ottaa ihan vaan velvollisuudesta tai vaan koska olet jokun lapsi, vanhempia kun ei voi valita.. :(
 
Vaikutat tyypilliseltä henkisesti epäterveessä perheessä kasvaneelta ihmiseltä siinä mielessä, että irtautuminen (vaikka ammattilaisten taholta suositeltu) on vaikeaa, ellei mahdotonta. Vaikka tiedät, että kyseisten ihmisten seura on sinulle ja lapsillesi haitaksi, niin et kykene suojautumaan silti, vaan edelleen otat vastaan heiltä mielipiteitä esim. sinun mielenterveydestäsi. Et kykene tekemään sitä mikä oikein on ja lopettamaan yhteydenpitoa, koska kyseessä ei ole teidän välisissä suhteissa räjähdys vaan hivutustaistelu. Tunteella et voi ratkaisua enää tehdäkään, mutta järkipäätöksellä voit.
 
Alkuperäinen kirjoittaja samaa kokenut:
Vaikutat tyypilliseltä henkisesti epäterveessä perheessä kasvaneelta ihmiseltä siinä mielessä, että irtautuminen (vaikka ammattilaisten taholta suositeltu) on vaikeaa, ellei mahdotonta. Vaikka tiedät, että kyseisten ihmisten seura on sinulle ja lapsillesi haitaksi, niin et kykene suojautumaan silti, vaan edelleen otat vastaan heiltä mielipiteitä esim. sinun mielenterveydestäsi. Et kykene tekemään sitä mikä oikein on ja lopettamaan yhteydenpitoa, koska kyseessä ei ole teidän välisissä suhteissa räjähdys vaan hivutustaistelu. Tunteella et voi ratkaisua enää tehdäkään, mutta järkipäätöksellä voit.
Click to expand...

Tuo on niin totta.
 
Omaan isääni oli välit poikki murkkuikäisenä vuosia. Oma äitini katkeroituneena erosta "aivopesi" minut isääni vastaan. Vanhempana ymmärsin, että ei kaikki asiat niin ole kuin äitini väittí. Välit sain isääni korjattua ja en haluaisi minkään pilaavan sitä enää. Emme ole kuitenkaan läheisiä, mutta välit isäni kanssa ovat muodollista lämpimämmät.

Omaan äitiini on välit olleet poikki pisimmillään puolitoista vuotta ja monta kertaa kuukausia. Mut on haukuttu siltä suunnalta monta kertaa syyttä ja samoin on haukkunut mun mieheni. Anteeksi ei osaa pyytää ja koskaan hän ei näe itsessään mitään syytä. Syy löytyy jostain muualta. Valehtelun taidon osaa ja asioiden kääntämisen omaksi edukseen. Ei mun tartte kaikkea sietää. Omien lasteni takia yritän pitää välini kunnossa häneen, en voi heiltä mummoa riistää ja hän on sitä paitsi helkutin hyvä mummon ominaisuudessa.
Täytyy todeta, että kyllä nää asiat juontuu sieltä hänen lapsuudestaan, valitettavasti.
 
Minulla oli oikein hankala ja pelottava isä. Silti sanoin hänelle jo teininä, että et sinä ikinä meistä lapsista eroon pääse. Pidämme aina ikuisesti yhteyttä. Hän siitä liikuttui. Aina me sovinnon teimme. Hänellä oli musta puolensa ja valoisa puolensa, sota-ajan lapsilla on pahoja kokemuksia. Itselläni on neljä lasta; olisi pelottava ajatus, että haluaisivat panna välit poikki.
Lapset voivat oppia omilta vanhemmiltaan, miten pannaan välit poikki ja ollaan lasten kanssa ilman isovanhempia. Oppivat, että lasten lasten ei tarvitse käydä vanhusten luona, ei auttaa heitä.
Minun lapset käyvät siivoamassa ja kaupassa minun lisäkseni isovanhempiensa luona. Olen heitä kannustanut eri tavoin tulemaan läheiseksi. Nuorin mm. meni mummolaan koulun jälkeen sen sijaan että olisi tullut kotiin. Kunnioita vanhempiasi kaikesta huolimatta niin lapsesi oppivat sen. Myös avioeron sattuessa on suuri typeryys haukkua omalle lapselle toista vanhempaa.
Ikiaikainen viisaus: kunnioita vanhempiasi (vaikka vain jotakin pientä hienoa seikkaa) on tärkeää, lapsella on oikeus saada kunnioittaa vanhempiaan jollakin tasolla.
Näytä hieno malli lapsille - tunteet voivat muuttua, empatia syntyä vihan tilalle, vaikka suru voi jäädäkin vääryyksistä johtuen.
Minun isäni pyysi anteeksi, vetosi historiaansa, koska olimme puheväleissä, se oli mahdollista.
 
Minä laitoin välit poikki vanhempiini viisi vuotta sitten. Äitini on vakavasti mielenterveysongelmainen ja isäni alkoholisti. Isä on yrittänyt laajennettua itsemurhaa kun olin lapsi ja meidät huostaanotettiin. Hän ei kadu mitään. Äidillä myös itsemurhayrityksiä lasten nähden. Äidilläni oli vaihtuvia miesystäviä joista yksi käytti minua hyväkseen kun olin 10-vuotias. Äitini kanssa olin väleissä pidempään mutta kun sain lapsen, alkoivat huoraksi haukkumiset ja äiti uhkasi, että järjestää asiat niin että minulta viedään vauva pois, jos ei tapeta, niin pakkoadoptioon. Tämä siksi, että äidiltäni itseltään on viety lapset, minä olin tavallaan sama henkilö kuin hän, joten minäkään en saa lapsiani pitää. Sanoin äidille että hänen juttunsa on sekavia, hän tulistui ja jäi karjumaan puhelimeen että hän järjestää asiat niin että minun lapseni kuolee, hän järjestää asiat ja minun lapseni silvotaan palasiksi ja revitään elimet irti ja myydään ulkomaille. Löin luurin korvaan ja se hullu soitti seuraavaksi aviomiehelleni.

Kumpikaan vanhemmistani ei ole halunnut tavata lapsiani. Ei kertaakaan. Tällaiset isovanhemmat ovat kuitenkin lapselle hyväksi, niinkö edellinen kirjoittaja? Ja minun pitää kunnioittaa vanhempiani? Vastaa toki jo tämän luet.
 
Henkinen ja fyysinen väkivalta. Kaltoinkohtelu ala-ikäisenä. Laiminlöi hoitamisen, kiusasi ja kidutti. Piti nälässä ja liassa, huonoissa vaatteissa, liian pienissä kengissä. Pakotti syömään homeista ruokaa. Jouduin olemaan enimmäkseen yksin, äitiä ei kiinnostanut eikä jaksanut hoitaa. Olin aivan liian pitkiä aikoja yksin aivan liian pienenä, todella pelottavaa ja turvatonta. Haukkuu, mustamaalaa, levittää ilkeitä juoruja minusta, ei ole luotettava. Kertoo asiani eteenpäin, vaikka on luvannut että ei kerro. Yrittää kaikin tavoin pilata elämäni ja on siinä onnistunutkin. Kateellinen, katkera ja kilpailee kaikesta kanssani. Itse en jaksa kilpailla.
 
Ei arvostanut ainutta tytärtä. Olin näkymätön lapsi ja aloin masentua jo 12 vuotiaana. Ei nähnyt tuskaani, ei ole koskaan tukenut minua. Ei ole hyväksynyt poikaystävääni. Oman mielenterveyden vuoksi haluan pitää etäisyyttä.
 
En ole kokonaan välejä katkaissut, mutta etäisyyttä ottanut reilusti. En edes jaksa selittää kaikkea, mutta yrittää (yritti?) kontrolloida kaikkea elämääni ja luulee itse olevansa aina oikeassa yms. Mikäpä persoonallisuushäiriöinen lienee..
 
Minulla on välit poikki kumpaankin vanhempaan. Isä on maanisdepressiivinen alkoholisti. Väkivaltainen. Äiti taas kärsii mielenterveysongelmista, uskoo omia valheitaan. Ei osaa hetkeäkään olla valehtelematta. Luulee, että kaikki on hyvin, vaikka todellisuudessa ei ole. On joka asiassa miehensä (isäpuoleni) puolella, ennemmin kuin omien lastensa. Tämä isäpuolenikin on mielenterveysongelmainen alkoholisti. Että tässä nyt jotain. Aiemmin isäni kanssa oli välit poikki reilut 2 vuotta. Sitten annoin anteeksi, pari vuotta meni hyvin, kunnes taas alkoi sama paska. Nyt en ole 4 vuoteen ollut missään tekemisissä, en edes tervehdi kun vastaan tulee. Sitä saa mitä tilaa. Minulla on paljon parempi olla ilman vanhempiani.
 
Tuntuu helpottavalta lukea monia kohtalotovereiden kertomuksia.

Meillä ei ole koskaan juotu tippaakaan, ongelma on ollut tiukka herätysliike joka on aiheuttanut traumat. Isäni on narsisti, ihailee natsisaksaa ja kuria sekä järjestystä! Äitini on alistuva, maailman kiltein ihminen, mutta täysin aivopesty uskontoon ja toistelee opittuja fraaseja kuin papukaija. Lapsuus oli väkivaltainen, henkisesti vielä enemmän. Useasti itken kun ajan pois heidän luotaan. Olen pitkään miettinyt välien katkaisemista., terapeuttinikin suositteli ainakin jonkinlaista taukoa.. jaksan silti aina uskoa että ehkä tällä kerralla olisi hyvä päivä, harvoin on. Oletteko siis kokeilleet jonkinlaista paussia?
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa