Suvaitsevainen, miksi kannatat kuolemantuomiota aviorikkojille ja homoille?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja liig
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Yhteen aiheeseen ei voi tuhlata liikaa energiaa päätöksenteoissa, tarvitaan kokonaisvaltaisesti ajattelevia päättäjiä. Suomen tärkeimmät yksittäiset asiat on miten katkaista velkaantuminen ja saada työttömälle kansanosalle työtä, siinä ei kinaaminen maahanmutosta tai pakkoruotsista ole kuin lillukanvarsia. Asiat tärkeysjärjestykseen.

Velkaantumis- ja työttömyysongelma ratkaistaan roudaamalla Suomeen kieli- ja lukutaidottomia mamuja?
 
Alkuperäinen kirjoittaja äly hoi älä jätä suviksia:D;30798173:
Velkaantumis- ja työttömyysongelma ratkaistaan roudaamalla Suomeen kieli- ja lukutaidottomia mamuja?

Sinusta kaikki maailman ongelmat liittyvät pelkästään siihen, että maailmassa on maahanmuuttoa? Ymmärrätkö, että eduskunnassa käsitellään satoja aiheita, joihin maahanmuutto ei liity? Esimerkiksi ydinvoima, Nato-jäsenyys, sote-uudistus, eläkepommi, nuorten syrjäytyminen, homojen avioliitto-oikeus, verotus jne. Vai ihan tosissasiko sinä kuvittelet, että esimerkiksi homo/heteroavioliittovääntö ratkeaa sillä, että pysäytetään maahanmuutto?
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30798181:
Sinusta kaikki maailman ongelmat liittyvät pelkästään siihen, että maailmassa on maahanmuuttoa? Ymmärrätkö, että eduskunnassa käsitellään satoja aiheita, joihin maahanmuutto ei liity? Esimerkiksi ydinvoima, Nato-jäsenyys, sote-uudistus, eläkepommi, nuorten syrjäytyminen, homojen avioliitto-oikeus, verotus jne. Vai ihan tosissasiko sinä kuvittelet, että esimerkiksi homo/heteroavioliittovääntö ratkeaa sillä, että pysäytetään maahanmuutto?

Velkaantumis- ja työttömyysongelma ratkeaa roudaamalla Suomeen kieli-ja kirjoitustaidottomia mamuja?
 
Alkuperäinen kirjoittaja äly hoi älä jätä suviksia:D;30798212:
Toisin sanoen mitä enemmän mamuja sitä enemmän ongelmia.

No sinullahan on hieno logiikka. Pystytkö sinä ratkaisemaan suomen työttömyys- ja velkaantumisongelman? Ai et vai? Toisin sanoen, mitä enemmän sinunkaltaisiasi, sitä enemmän ongelmia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30798216:
No sinullahan on hieno logiikka. Pystytkö sinä ratkaisemaan suomen työttömyys- ja velkaantumisongelman? Ai et vai? Toisin sanoen, mitä enemmän sinunkaltaisiasi, sitä enemmän ongelmia.

Jos vain saan vallan niin ratkaisen työttömyys- ja velkaongelman.
 
Jos persujen tietoja on uskominen, maahanmuuton tukeminen maksaa n. 700 miljoonaa euroa vuodessa Suomelle. Kyllä sillä muutaman vaipan suomalaisille vanhuksille antaisi.

Ei siinä mitään, mutta enemmän olen huolissani länsimaisuuden katoamisesta. Eikö mamuille voisi perustaa sinne naapurimaihinsa joitain suojavyöhykkeitä ja että heitä tuettaisiin sinne? Ei ole mitään järkeä että jonkun aavikolla kasvaneen on pakko alkaa tarpoa lumisohjossa jossain Hesan lähiössä, matkustella harmaina aamuina jollain metrolla ja katella suomalaisia taikinanaamoja.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja äly hoi älä jätä suviksia:D;30798221:
Jos vain saan vallan niin ratkaisen työttömyys- ja velkaongelman.

Ai rajoittamalla maahanmuuttoa. Okei. Nythän sinulla on valta. Kai tulit valituksi eduskuntaan, kun olet noin pätevä?
 
Jos persujen tietoja on uskominen, maahanmuuton tukeminen maksaa n. 700 miljoonaa euroa vuodessa Suomelle. Kyllä sillä muutaman vaipan suomalaisille vanhuksille antaisi.

Ei siinä mitään, mutta enemmän olen huolissani länsimaisuuden katoamisesta. Eikö mamuille voisi perustaa sinne naapurimaihinsa joitain suojavyöhykkeitä ja että heitä tuettaisiin sinne? Ei ole mitään järkeä että jonkun aavikolla kasvaneen on pakko alkaa tarpoa lumisohjossa jossain Hesan lähiössä, matkustella harmaina aamuina jollain metrolla ja katella suomalaisia taikinanaamoja.

Niin varmasti. Nyt tarvitaan kuitenkin vähän muutakin, kuin muutamaa vaippaa. Juuri sitä kokonaiskuvaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30798224:
Ai rajoittamalla maahanmuuttoa. Okei. Nythän sinulla on valta. Kai tulit valituksi eduskuntaan, kun olet noin pätevä?
Rajoittamalla maahanmuuton vain yhteiskuntaa hyödyttäväksi, lopettamalla rahan hassaamisen taivaan tuuliin ja oleskeluyhteiskunnalle loppu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äly hoi älä jätä suviksia:D;30798231:
Rajoittamalla maahanmuuton vain yhteiskuntaa hyödyttäväksi, lopettamalla rahan hassaamisen taivaan tuuliin ja oleskeluyhteiskunnalle loppu.

No mutta nythän tosiaan ongelma ratkesi. Onnea matkaan ja katsotaan neljän vuoden päästä mitä sait aikaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30798229:
Niin varmasti. Nyt tarvitaan kuitenkin vähän muutakin, kuin muutamaa vaippaa. Juuri sitä kokonaiskuvaa.

Mitä se kokonaiskuva sun mielestä sisältää? No, kokonaiskuva: jos leikataan kaikilta yhteiskunnan aloilta, pitää leikata myös maahanmuutosta.
Tai itse ehdottaisin että järkeistettäisiin sitä just siten, että ei ruveta opettamaan niille uutta ja hankalaa kieltä, suomalaista pikkutarkkaa koulujärjestelmää pisa-tutkimuksineen jne. ja ohjata joihinkin lastenvaunuihin jotka vie rahaa ja jotka ei välttämättä ole tarkoituksenmukaisia muualla kuin Suomessa. Vaan autetaan heitä sinne missä he elävät (Yk-joukkoja, terveydenhoitoa ja opetusta sinne paikan päälle).
 
Jos persujen tietoja on uskominen, maahanmuuton tukeminen maksaa n. 700 miljoonaa euroa vuodessa Suomelle. Kyllä sillä muutaman vaipan suomalaisille vanhuksille antaisi.

Ei siinä mitään, mutta enemmän olen huolissani länsimaisuuden katoamisesta. Eikö mamuille voisi perustaa sinne naapurimaihinsa joitain suojavyöhykkeitä ja että heitä tuettaisiin sinne? Ei ole mitään järkeä että jonkun aavikolla kasvaneen on pakko alkaa tarpoa lumisohjossa jossain Hesan lähiössä, matkustella harmaina aamuina jollain metrolla ja katella suomalaisia taikinanaamoja.

et oo kuullu palestiinasta?
 
[QUOTE="hmm";30798247]et oo kuullu palestiinasta?[/QUOTE]

Vastakysymys: onko parempi että mellakoijat leviävät joka maailman kolkkaan, vallaten rauhallisiakin alueita (Ruotsin Malmö yhtenä esimerkkinä) vai että rytisevät tietyllä, rajatulla alueella?

Tai ainahan voisi tehdä kuten Räsänen on ehdottanut, että otettaisiin vain kristittyjä turvapaikanhakijoita. Se olisi tietysti hädänalaisen pakolaisen sorsimista uskonnon perusteella, kyllä, mutta miksei rauhalliset muslimimaat voisi vastata juuri muslimipakolaisista?
 
Mitä se kokonaiskuva sun mielestä sisältää? No, kokonaiskuva: jos leikataan kaikilta yhteiskunnan aloilta, pitää leikata myös maahanmuutosta.
Tai itse ehdottaisin että järkeistettäisiin sitä just siten, että ei ruveta opettamaan niille uutta ja hankalaa kieltä, suomalaista pikkutarkkaa koulujärjestelmää pisa-tutkimuksineen jne. ja ohjata joihinkin lastenvaunuihin jotka vie rahaa ja jotka ei välttämättä ole tarkoituksenmukaisia muualla kuin Suomessa. Vaan autetaan heitä sinne missä he elävät (Yk-joukkoja, terveydenhoitoa ja opetusta sinne paikan päälle).

Kokonaiskuva sisältää esim kaikki julkiset menot ja verojärjestelmän. Tottakai maahanmuutto sisältyy näihin kaikkiin, mutta kokonaisuus on kyllä paljon suurempi. Siihen kuuluvat esim koulutus, terveydenhuolto, puolustusvoimat, eläkejärjestelmä, lapsilisät, työttömyysturvat, liikenneverkosto, ansio- ja tuloverotus, perintövero, autovero, oikeusjärjestelmä, kulttuuri, hallinto, maatalous jne.

Uskomatonta, että tätä pitää edes selittää. Joo, leikatkaa vain rauhassa maahanmuutosta, mutta ymmärtäkää nyt se, että se on vasta alku. Monet äänestivät muita kuin perussuomalaisia, koska muilla puolueilla on myös näkemys näistä muistakin asioista.
 
Vastakysymys: onko parempi että mellakoijat leviävät joka maailman kolkkaan, vallaten rauhallisiakin alueita (Ruotsin Malmö yhtenä esimerkkinä) vai että rytisevät tietyllä, rajatulla alueella?

Tai ainahan voisi tehdä kuten Räsänen on ehdottanut, että otettaisiin vain kristittyjä turvapaikanhakijoita. Se olisi tietysti hädänalaisen pakolaisen sorsimista uskonnon perusteella, kyllä, mutta miksei rauhalliset muslimimaat voisi vastata juuri muslimipakolaisista?

kannattaa ottaa huomioon ettei kaikki maahanmuuttajat tule pakolaisstatuksella, täälläkin suurempi osa rikollisista ulkomaalaisista tulee ihan venäjältä, virosta ja euroopan maista.Siksi pelkästään pakolaisiin kohdistettu maahantulokielto ei poista ongelmaa.
edelleen olen sitä mieltä et rangaistuksien pitää koventua, jolloin ongelmaan, siihen OIKEAAN ongelmaan saadaan paremmin jotain tolkkua.
Monilla tuntuu täällä myös menevän kaikki tummaihoiset samaan sarjaan, ei oteta huomioon et moni ei ole koskaan käynytkään afrikassa, tai lähi-idässä, vaan ovat ihan muiden maiden kansalaisia, mut kun naama on mikä on, ne on hyvä ympätä samaan muottiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;30798264:
Kokonaiskuva sisältää esim kaikki julkiset menot ja verojärjestelmän. Tottakai maahanmuutto sisältyy näihin kaikkiin, mutta kokonaisuus on kyllä paljon suurempi. Siihen kuuluvat esim koulutus, terveydenhuolto, puolustusvoimat, eläkejärjestelmä, lapsilisät, työttömyysturvat, liikenneverkosto, ansio- ja tuloverotus, perintövero, autovero, oikeusjärjestelmä, kulttuuri, hallinto, maatalous jne.

Uskomatonta, että tätä pitää edes selittää. Joo, leikatkaa vain rauhassa maahanmuutosta, mutta ymmärtäkää nyt se, että se on vasta alku. Monet äänestivät muita kuin perussuomalaisia, koska muilla puolueilla on myös näkemys näistä muistakin asioista.

Miljardi maahanmuutosta, toista miljardia kehitysavusta, liki miljardi EU:lle menevistä maksuista, viisi miljardia elämäntapatyöttömille...
 
Tiedetään nuo yhteiskunnan muut alat. Mutta ketjun aiheena on monikulttuurisuus; sit voitais toisessa ketjussa miettiä miten paljon leikataan puolustusmenoista, kulttuurista jne, vai leikataanko ollenkaan.

Kaikki puolueet kun eivät ole nimittäin valmiita vieläkään leikkaamaan reilummin maahanmuutosta ja antaisivat tilanteen pysyä ennallaan, ja sen takia persut, jotka uskaltavat sanoa asiasta jotain, saavat kuraa niskaansa.
 
[QUOTE="hmm";30798267]kannattaa ottaa huomioon ettei kaikki maahanmuuttajat tule pakolaisstatuksella, täälläkin suurempi osa rikollisista ulkomaalaisista tulee ihan venäjältä, virosta ja euroopan maista.Siksi pelkästään pakolaisiin kohdistettu maahantulokielto ei poista ongelmaa.
edelleen olen sitä mieltä et rangaistuksien pitää koventua, jolloin ongelmaan, siihen OIKEAAN ongelmaan saadaan paremmin jotain tolkkua.
Monilla tuntuu täällä myös menevän kaikki tummaihoiset samaan sarjaan, ei oteta huomioon et moni ei ole koskaan käynytkään afrikassa, tai lähi-idässä, vaan ovat ihan muiden maiden kansalaisia, mut kun naama on mikä on, ne on hyvä ympätä samaan muottiin.[/QUOTE]

Niin, itse kannatan herkempää käännyttämispäätöstä takaisin jos rötöstelee.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
Miljardi maahanmuutosta, toista miljardia kehitysavusta, liki miljardi EU:lle menevistä maksuista, viisi miljardia elämäntapatyöttömille...

Elämäntapatyöttömille? Miksi?

Ja mistä tuo "miljardi maahanmuutosta" tulee? Joo, kaikenkaikkiaan maahanmuutosta voi tulla tuon verran kuluja, mutta eihän ne kaikki maahanmuuttajat ole niitä pakolaisia, eikä se raha mene pelkästään mihinkään upouusiin merkkilastenvaunuihin. Itse olen esimerkiksi viimeisen puolen vuoden aikana törmännyt tilanteeseen, jossa olen itsekin hyötynyt näistä maahanmuuton kuluista. Kun ei tuo unkarin kieli minulta itseltäni taivu, niin olin kyllä kiitollinen, kun henkilö, jonka kanssa minun piti hoitaa eräs asia, osasi edes hieman suomea ja tulkkikin oli puhelinsoiton päässä.
 
Mun mielestä maahanmuuttajien kulttuuria tai uskontoa ei tarvitse verovaroin tukea. (Kuten ei luterilaista kirkkoakaan, vaikka olen sen jäsen)
En mäkään oleta että jos menisin turvapaikanhakijana johonkin toiseen maahan että mulle tarjottaisiin rahaa rakentaa joku ei-pakollinen juttu eli sauna. Rakentaisin sillä rahalla, mikä jää. :D
 
Tiedetään nuo yhteiskunnan muut alat. Mutta ketjun aiheena on monikulttuurisuus; sit voitais toisessa ketjussa miettiä miten paljon leikataan puolustusmenoista, kulttuurista jne, vai leikataanko ollenkaan.

Kaikki puolueet kun eivät ole nimittäin valmiita vieläkään leikkaamaan reilummin maahanmuutosta ja antaisivat tilanteen pysyä ennallaan, ja sen takia persut, jotka uskaltavat sanoa asiasta jotain, saavat kuraa niskaansa.

Miksi sitten kysyit, mitä siihen kokonaiskuvaan kuuluu, jos et halunnut sitä kuulla? Minä puhuin tuossa ihmisten äänestyspäätöksistä. Suurin osa kansasta ei pitänyt tätä maahanmuuttoäänestyksenä, vaan eduskuntavaaleina ja ajattelivat kokonaiskuvaa.
 
Katsoiko kukaan muuten sitä vaalitenttiä (olikohan ylen), jossa Soinilta kysyttiin, mistä ja miten maahanmuuton kustannuksista säästetään. Hän ei vastannut yhtään mitään, vaan intti ihan asian vierestä ja ihan lopuksi vastasi kysymykseen "maahanmuuton kustannuksen säästöt tulevat maahanmuutosta". Se oli kyllä huvittavaa.
 
Yhteistyössä