Kaveri haluaa lapsestaan suomenruotsalaisen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja En ymmärrä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

En ymmärrä

Vieras
Näyttää siltä, että yksi ystäväni yrittää "tehdä" lapsestaan suomenruotsalaista. Vanhemmat ovat molemmat supisuomalaisia, isä ei puhu sanaakaan ruotsia, mutta on sattunut kuitenkin saamaan syntyessään ruotsinkielisen sukunimen.

Kun noiden mukula syntyi, oli nimen kuulemma ihan ehdottoman pakko sopia sukunimeen. Antoivat nimen, jota käytetään kyllä tosi paljon Suomessakin (Amanda) mutta joka on ruotsalainen. Lapsi kävi ruotsinkieliset päiväkodit ja eskarit, ja nyt vanhemmat ovat vielä aikeissa laittaa ensi vuonna lapsensa ruotsinkieliseen kouluun. Lapsi puhuu ruotsia ja suomea vähän sekoitellen, ei siis aina edes välttämättä muista jotain suomenkielistä sanaa vaan korvaa sen ruotsinkielisellä. Ei siis osaa täysin edes omaa äidinkieltään, kun ruotsia on tuputettu pienestä pitäen.

Onko tällainen normaalia? Ei kuulosta mitenkään siltä, että voisi olla lapselle hyväksi.

Olen kysynyt äidin kantaa useampaan otteeseen ja yrittänyt saada jonkun järkevän syyn tuolle lapsen retuuttamiselle. Äiti kuulemma haluaa vaan, että lapsi oppii kieliä ja olisi mielellään itsekin ollut kielikylpypäiväkodissa, jos siihen olisi ollut mahdollisuus. Toteuttaa siis ehkä jotain omaa fantasiaansa suomenruotsalaisuudesta..? Vanhempia ei kiinnosta yhtään se, ettei lapsella ole oman pihan lisäksi yhtään suomenkielisiä kavereita ja että häntä tullaan luultavasti kiusaamaan.
 
En mäkään ymmärrä, nimittäin sitä mikä tässä olis se kauhistelun syy.. Mitä se on sulta pois, että kaveris haluaa lapsensa ruotsinkieliseen kouluun?
 
Amanda on tosi yleinen tyttöjen nimi Suomessa enkä näe siinä mitään ongelmaa jos laitetaan ruotsi-kouluun.
 
Ainoa mikä voi olla ongelmallista on se, ettei välttämättä ymmärrä jossain vanhempainilloissa mitään JOS kumpikaan ei osaa ruotsia. Minulla oli vaikeuksia ja aika turhaan alussa siellä istuinkin mukana. Opin onneksi lasten mukana ja nykyään ymmärrän aika hyvin. Sitähän oppii tavallaan samalla kun lapsikin oppii. Kielten ajoittainen sekoittuminen ja varsinkin pienemmällä, on ihan normaalia.

Toivoisin löytäväni lapsille vielä jonkin harrastuksen englanniksi, niin osaisivat kolmea kieltä. Voi olla tulevaisuudessa aika kiva juttu.
 
Kuulostaa ihan normaalilta. Tiedän perheen, jossa vanhemmat puhuvat molemmat omaa äidinkieltään lapsille (toinen suomea) ja vanhempien yhteisenä kielenä on englanti. Lapset käyvät ruotsinkielisessä päivähoidossa oppiakseen myös ruotsinkielen eli lapsilla on aktiivisesti käytössä kolme kieltä ja vielä kuulevat englantia vanhempiensa keskustellessa. Aika näyttää miten tuossa käy.
 
Siis mikä se ongelma on? Hieno juttuhan se on, jos oppii jotain muutakin kieltä. Vai onko ongelma nyt (taas jälleen) vain se, että se kieli sattuu olemaan juuri ruotsi?

Ongelma on se, että lapselle on parivuotiaasta lähtien pakkosyötetty vierasta kieltä niihin mittapuihin asti, ettei lapsi edes osaa kunnolla omaa äidinkieltään eli suomea. Korvailee siis suomea puhuessaan sanoja ruotsinkielisillä vastineilla ja käyttää välillä muutenkin outoja ilmaisuja. Lapsella ei myöskään ole yhtään suomenkielisiä kavereita, paitsi käsittääkseni muutamia saman taloyhtiön lapsia.

Joku asian mainitsi ja äiti (isästä puhumattakaan) ei varmasti ymmärrä mitään vanhempainilloissa tai muuallakaan, eipä tuokaan voi mitenkään hyvä asia olla, kun ei tiedä mitä lapsen elämässä tapahtuu.

Lapsi on nimeä myöten yritetty "suomenruotsalaistaa" syntymästään lähtien. On vaikea kuvitella, että tuo olisi lapsen kehityksen kannalta mitenkään kannattavaa.
 
Ainoa mikä voi olla ongelmallista on se, ettei välttämättä ymmärrä jossain vanhempainilloissa mitään JOS kumpikaan ei osaa ruotsia. Minulla oli vaikeuksia ja aika turhaan alussa siellä istuinkin mukana. Opin onneksi lasten mukana ja nykyään ymmärrän aika hyvin. Sitähän oppii tavallaan samalla kun lapsikin oppii. Kielten ajoittainen sekoittuminen ja varsinkin pienemmällä, on ihan normaalia.

Toivoisin löytäväni lapsille vielä jonkin harrastuksen englanniksi, niin osaisivat kolmea kieltä. Voi olla tulevaisuudessa aika kiva juttu.

Miten ohjasit läksyissä kun et vielä osannut kieltä?
 
Aloittajan kertomalla henkilöllä on heikko itsetunto jota hän yrittää pönkittää suomenruotsalaistamalla lapsensa. Luulee saavansa siitä sosiaalista nostetta.
 
Ongelma on se, että lapselle on parivuotiaasta lähtien pakkosyötetty vierasta kieltä niihin mittapuihin asti, ettei lapsi edes osaa kunnolla omaa äidinkieltään eli suomea. Korvailee siis suomea puhuessaan sanoja ruotsinkielisillä vastineilla ja käyttää välillä muutenkin outoja ilmaisuja. Lapsella ei myöskään ole yhtään suomenkielisiä kavereita, paitsi käsittääkseni muutamia saman taloyhtiön lapsia.

Joku asian mainitsi ja äiti (isästä puhumattakaan) ei varmasti ymmärrä mitään vanhempainilloissa tai muuallakaan, eipä tuokaan voi mitenkään hyvä asia olla, kun ei tiedä mitä lapsen elämässä tapahtuu.

Lapsi on nimeä myöten yritetty "suomenruotsalaistaa" syntymästään lähtien. On vaikea kuvitella, että tuo olisi lapsen kehityksen kannalta mitenkään kannattavaa.
Mitä tarkoittaa suomenruotsalaistaa?

Minunkin lapset korvailee sanoja joskus, varsinkin att tulee useassa lauseessa ja joskus joitain vaikeampia sanoja korvaa joko suomeksi ruotsia puhuessaan tai toisin päin. Ihan tavallista. Jos lapsi ei oikeasti osaa kunnolla toista äidinkieltään niin sitten voisi olla jo ikävä juttu. Miten siltä ollaan voitu edes välttyä jos kotona kuulee runsaasti suomea? Vai eikö kotona kukaan puhu suomea?

No, ongelmaa tuskin tulee. Mieheni laitettiin lapsena suomenkieliseen tarhaan kun ei osannut lainkaan sitä kieltä eikä senkään jälkeen kukaan sitä tukenut, kun kotona ei muuta kuin ruotsia kuullut, silti puhuu ihan normaalisti suomea ja puhui sitä jo lapsenakin. Sanajärjestyksestä saa ehkä joskus kiinni suomenruotsalaisuudestaan, mutta harva tuskin huomaa yhtään mitään.
 
No tuossahan ei ole ongelmana ruotsinkieli, vaan se että vanhemmat eivät puhu/lue lapselleen tarpeeksi suomea että se kompensoisi niitä ruotsinkielisiä tunteja. Toiset lapset tuskin kovin kauaa ihmettelee sitä että toinen käyttää välillä outoja sanoja (vertaa esim. eri murteet Suomen sisälläkin). Olen ollut se "puolikielinen" lapsi, kyllä se suomi sieltä tulee kun alkaa liikkua enemmän itsenäisesti.
 
Miten ohjasit läksyissä kun et vielä osannut kieltä?
Siis puhuin päiväkotiajasta kun lapsi oli pieni. Vuoden verran kävi siellä. Tulevaisuudessa tietenkin jaamme ne missä olemme parempia opettamaan kuten muutenkin tekisimme. Kaksikielinen lapsi osaa kyllä kysyä neuvoa sillä toisellakin kielellä onneksi. Äikkää en tietenkään opeta, mutta suomea voin hyvin opettaa. Monella ruotsinkielisellä kun jää kielioppi vähän retuperälle. Tai luonnollistahan se on, kun ei ole äidinkieli. Olisihan se kiva silti lasten oppia kirjoittamaan molempia kieliä taitavasti.
 
Kielikylpykoulu nyt on vielä ihan normaalia ja tuo nimikin. Mulla yksi (suomenkielinen) kaveri halusi lapsesta ruotsinkielisen ja puhui vauvalleen ja taaperolleen ruotsia. Harmi vaan, että se ei tosiaan ollut hänen äidinkielensä eikä hän edes itse puhunut sitä mitenkään täydellisesti, tuskin edes kovin sujuvasti. Sillä puutteellisella kielellä mentiin lapsen ekat pari, kolme vuotta. Sitten lapsen isä kai vaati, että äidin on alettava puhua lapselle suomea. Tai sitten se äiti tajusi, ettei oma kielitaito enää riittänyt.

SE oli outoa. Onneksi sentään muut läheiset eivät menneet tähän mukaan.
 
Ongelma on se, että lapselle on parivuotiaasta lähtien pakkosyötetty vierasta kieltä niihin mittapuihin asti, ettei lapsi edes osaa kunnolla omaa äidinkieltään eli suomea. Korvailee siis suomea puhuessaan sanoja ruotsinkielisillä vastineilla ja käyttää välillä muutenkin outoja ilmaisuja. Lapsella ei myöskään ole yhtään suomenkielisiä kavereita, paitsi käsittääkseni muutamia saman taloyhtiön lapsia.

Joku asian mainitsi ja äiti (isästä puhumattakaan) ei varmasti ymmärrä mitään vanhempainilloissa tai muuallakaan, eipä tuokaan voi mitenkään hyvä asia olla, kun ei tiedä mitä lapsen elämässä tapahtuu.

Lapsi on nimeä myöten yritetty "suomenruotsalaistaa" syntymästään lähtien. On vaikea kuvitella, että tuo olisi lapsen kehityksen kannalta mitenkään kannattavaa.

Mun mies on ruotsinkielinen ja mä suomenkielinen, ja olemme johdonmukaisesti puhuneet omaa kieltämme lapsille. Esikoinen (6v) sekoittaa silti usein kieliä keskenään ja lainailee sanoja toisesta kielestä. Hän kuitenkin osaaa molempia kieliä erittäin hyvin, sanavarasto on laaja ja lukee sujuvasti molemmilla kielillä. Eskarissa hänen kielen osaamistaan pidettiin myös erittäin hyvänä. Tuosta kielten sekoittumisesta ei siis sinänsä voi päätellä, että kielenkehitys olisi pielessä.
Mua huolestutti tosin kaverien kannalta se, että lapset eivät '"pääse" lähikouluun. Mutta eiväthän naapuruston lapset ole läheskään aina samassa päiväkodissa, ja yleensä pihalla kuitenkin ystävystytään.
 
Jos vanhemmat puhuvat äidinkielinään eri kieliä, on täysin normaalia ja luonnollista, että molemmat puhuvat omaa äidinkieltään lapselle. Siten muodostuu pikku hiljaa lapsen oma äidinkieli. Se kieli, mitä osaa paremmin. Mun serkku on ruotsinkielinen. Äiti suomenkielinen, isä ruotsinkielinen. Äiti on kyllä puhunut lapselle suomea, mutta koska kasvoi ruotsinkielisessä ympäristössä, kävi ruotsinkielistä päiväkotia ja koulua, hänen äidinkielekseen lopulta muodoistui ruotsi.

Muistan joskus lukeneeni, ettei lapsesta kannata tehdä kaksikielistä, jos ei opetettava kieli ole kummankaan vanhemman äidinkieli. Vaikka olisi kuinka hyvä ruotsissa, se ei korvaa äidinkieltä kaikkine vivahteineen, murteineen, synonyymeineen ja sanontoineen. Siksi se saattaa häiritä oman äidinkielen ja kieli-identiteetin muodotumista. Ja mä olen kyllä ihan samaa mieltä. Kyllä mekin nyt puhutaan tuolle 10-vuotiaalle välillä englantia, ikään kuin kielikylpynä, muttei tulis mieleenkään että niin oltais tehty vauvasta asti.
 
Mulla on vajaa vuoden nuorempi pikkusisko, perhe täysin suomenkielinen eikä me lapset oltu oltu missään tekemississä ruotsin kielen kanssa esim. päivähoidossa. Emme osanneet paria sanaa enempää ruotsia. Silti äiti suunnitteli tosissaan pistävänsä meidät ruotsinkieliseen kouluun (asuimme kaksikielisellä paikkakunnalla, vähemmistö ruotsinkielisiä). Onneksi ei äidin suunnitelmat toteutuneet, suomenkielisesä koulussa pärjäsimme hyvin.
 
Ei ole mitään syytä, miksi enemmistökielinen lapsi pitäisi laittaa enemmistökieliseen kouluun. Enemmistökielinen lapsi (eli tässä tapauksessa suomenkielinen lapsi, joka oppii kotonaan ympäristön kielen eli suomen) oppii aina puhumaan enemmistökieltä. Eli aloittajan huoli on aivan turha. Jos kyseessä olisi vähemmistökielinen lapsi eli ko. suomenkielinen lapsi olisi kasvanut Ruotsissa ja laitettaisiin siellä ruotsinkieliseen kouluun, hänellä saattaisi olla vaikeuksia koulussa. Suomenkielinen lapsi Suomessa suomenkielisellä alueella voi opiskella aivan rauhassa ruotsiksi, ranskaksi, englanniksi tai saameksi eikä siitä ole hänelle mitään haittaa.

Kielten sotkeminen on aivan normaalia kaikille monikielisille ikään katsomatta. Itse olen syntyjään suomenkielinen ja käynyt suomenkieliset koulut. Silti sotken kieliä päivittäin. Aloittaja on ilmeisesti kuunnellut lasta, kun hän keskustelee vanhempiensa seurassa. Lapsi käsittää, että äiti ja isä ymmärtävät hänen käyttämänsä ruotsinkieliset sanat. Jos aloittaja ei ymmärrä lainkaan ruotsia ja tekee sen lapselle selväksi, kaksikielinen lapsi todennäköisesti alkaa käyttämään pelkkiä suomenkielisiä sanoja hänen kanssaan. Esikoiseni kanssa havaitsimme tämän toimintatavan jo alle kaksivuotiaana, kun hän jäi yksikielisen enonsa hoitoon. Luonnollisesti kukaan ei voi tietää kaikkia sanoja millään kielellä (vrt. ammattisanasto) , joten on aivan normaalia, että lapsi ei välttämättä tunne esim. matematiikan termejä suomeksi, jos niitä ei kotona erikseen harjoitella. Kielten sotkeminen on myös aivan normaali osa kielen kehittymistä, kuten jo todettua, joten aloittaja on sikälikin aivan hakoteillä.

Tällainen panikointi on minusta lähinnä huvittavaa. Aloittaja on varmaan kateellinen ja haluaa panetella kaveriaan. Keksi joku muu aihe, koska vanhemmat ovat tehneet todella järkevän ratkaisun. Mieheni kotimaassa max. 2% väestöstä pystyy opiskelemaan äidinkielellään sosiaaliluokasta riippumatta. Kummasti ne 98% kuitenkin menestyy koulussa, työelämässä, yliopistoissa. Koko väestö vastustaa jyrkästi enemmistökielen tuomista kouluihin.

Suomessa varsinkin, mutta muutkin yksikieliset enemmistökieliset tutkijat pitävät pahana sitä, että vanhempi puhuu vierasta kieltä lapselle. Siitä onkin syytä varoittaa, koska lapsen pitää oppia ainakin yksi kieli äidinkielenveroisesti. Asiantuntijat tuntuvat kuitenkin unohtavan, kuinka älyttömän yleistä vieraan kielen puhuminen omalle lapselle maailman mittakaavassa on. Maahanmuuttajat ovat tässä tilanteessa aivan jatkuvasti, mutta monissa maissa vähemmistökieliset vanhemmat puhuvat lapsilleen valtakieltä (ei välttämättä enemmistökieli) luodakseen lapsilleen paremmat mahdollisuudet menestyä elämässä. Kotimaastaan muuttaneet ovat monimutkaisissa kielitilanteissa ja on karkea yleistys sanoa, että vain äidinkieli kelpaa. Lapsella voi olla paljon paremmat edellytykset oppia hallitsemaan joku vanhemman osaamista muista kielistä. Kuka edes määrittää vahvimman kielen tai äidinkielen, kun puhutaan monikielisistä yksilöistä? Kukaan ulkopuolinen ei voi päättää toisen puolesta, mikä on kenenkin ihmissuhteen kieli. Minä voisin kasvattaa teinini aivan hyvin englanniksi. Nou problem. Ou nou, sotkin kieliä. Pitää varmaan palata suomenkieliseen peruskouluun. Ju nou.
 
Jos vanhemmat puhuvat äidinkielinään eri kieliä, on täysin normaalia ja luonnollista, että molemmat puhuvat omaa äidinkieltään lapselle. Siten muodostuu pikku hiljaa lapsen oma äidinkieli. Se kieli, mitä osaa paremmin. Mun serkku on ruotsinkielinen. Äiti suomenkielinen, isä ruotsinkielinen. Äiti on kyllä puhunut lapselle suomea, mutta koska kasvoi ruotsinkielisessä ympäristössä, kävi ruotsinkielistä päiväkotia ja koulua, hänen äidinkielekseen lopulta muodoistui ruotsi.

Muistan joskus lukeneeni, ettei lapsesta kannata tehdä kaksikielistä, jos ei opetettava kieli ole kummankaan vanhemman äidinkieli. Vaikka olisi kuinka hyvä ruotsissa, se ei korvaa äidinkieltä kaikkine vivahteineen, murteineen, synonyymeineen ja sanontoineen. Siksi se saattaa häiritä oman äidinkielen ja kieli-identiteetin muodotumista. Ja mä olen kyllä ihan samaa mieltä. Kyllä mekin nyt puhutaan tuolle 10-vuotiaalle välillä englantia, ikään kuin kielikylpynä, muttei tulis mieleenkään että niin oltais tehty vauvasta asti.
Tuo on kyllä ihan puppua, ettei lasta kannattaisi laittaa kielikylyihin. Ihan jo asiantuntijatasollakin siihen kannustetaan. Olet ehkä sekoittanut siihen suositukseen, ettei kummankaan vanhemman kannata alkaa puhua aksenttista ja virheellistä ei-äidinkieltään lapselle. Se on totta. Eli jos vaikka perheessä on suomenkielinen, hänen tulisi aina puhua sitä kieltä joka on äidinkielen tasoista, koulussa sitten puhuu ruotsia, englantia, saksaa tai mikä kieli se olikin. Jos taas vanhempi alkaa puhua huonolla kielitaidolla lapselle vierasta kieltä, lapsi voi oppia juuri sitä virheellistä kieltä. Sitähän me emme kukaan halua, lisäksi oman kielen oppiminen voi siitä häiriintyä ja pahimmassa tapauksessa lapsi ei opi mitään kieltä kunnolla. Kielten sekoittaminen korvaavin sanoin, on hyvin normaalia eikä mitenkään huolestuttavaa jos nyt ei puhuta mistään kouluikäisen 50-50 puheesta.
 

Yhteistyössä