Kannattaako erota miehen viikonloppujuomisen takia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kokemuksia kaipaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kokemuksia kaipaan

Vieras
Pitkä suhde ja avioliitto takana. Mies on ollut elämäni rakkaus nuoresta pitäen. Ollaan yli nelikymppisiä. Lapset alakoululaisia.

Yleensä meillä on riidoissa pysytty asiassa, eikä mennä henkilökohtaisuuksiin, mutta tänään mies haistatteli ja paukautti oven täysillä kiinni pikkuriidan takia. Ennenkin on kännipäissään vihastuessaan paukutellut ovia niin, että lapset ovat pelänneet ja lemmikit vaarassa jäädä oven väliin.

Aloin miettimään suhdettamme ja ensimmäisen kerran tuli eron mahdollisuus oikeasti mieleen. Arki rullaa pääsääntöisesti hyvin kahden aikuisen pyörittäessä sitä. Viikonloppuisin (pe ja la illat) mies juo aina niin paljon, että hän on selvästi humalassa. Puhe sammaltaa. Muulloin mies ei juuri keskustele mistään, mutta kännissä hän juttelee mielellään. Itseäni taas ei kiinnosta 2-vuotiaan tasolla olevat jankutusjutut. Monta kertaa olen pyytänyt miestä nukkumaan toisessa huoneessa, koska en pysty nukkumaan viinalta löyhkäävän kuorsaavan miehen vieressä. Yleensä mies ei ole piitannut pyynnöstäni, vaan tulee pilaamaan koko makuuhuoneemme ilman.

Miehen mielestä hänellä ei tietenkään ole mitään alkoholiongelmaa. Ehkä hänen kannaltaan niin ei olekaan, mutta meille läheisille siitä koituu ongelmia. Varsin ikävää on, että mies on lasten aikanakin humalassa, eikä itse edes tajua olevansa kännissä.

Eron myötä arkielämä muodostuisi hankalaksi. Lapset joutuisivat lopettamaan harrastuksensa. Ei tämä nykyinen viikonloppukännääminenkään kivalta tunnu. Mieleeni tuli, että jos jaksaisi vielä muutaman vuoden, kunnes lapset ovat isompia. Yksin en ainakaan halua miehen kännäilyjä jäädä kotiin katselemaan.

Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Kannattaisiko erota vai odottaisinko, kunnes lapset ovat isoja?
 
Miehelläsi on alkoholiongelma. Siitä ei päästä nyt mihinkään.
En ottaisi eroa nyt.
Sanoisin miehelle, että jos se ei lopu niin ero on ainoa vaihtoehto. Kerran kuussa kännääminen olisi ok, mutta ei joka pe ja la eikä edes toinen päivä noista.
Mies hoitoon ja uusi suunta elämälle. Tuossa kärsii kaikista eniten läheiset.
 
  • Tykkää
Reactions: MammaK
Mies ei myönnä ongelmaansa, eikä siis suostu mitään apua hakemaan. Olen pyytänyt häntä olemaan joskus edes yhden viikonlopun selvinpäin tai vaikka toisen illan viikonlopusta, mutta niihinkään mies ei suostu. Muutaman kerran olen räjähtänyt ihan kunnolla miehelle, kun on krapulapäissään ollut kiukkuinen ja tiuskinut lapsille. Tietää siis, etten hänen juomisiaan hyvällä katso.

Ei kai tässä auta muu kuin sopeutua vielä seuraavat 10 vuotta, jotta saan lapset täysi-ikäisiksi.
 
No missään nimessä en jäisi suhteeseen, tuossa kärsivät sinun lailla myös lapset. Miehesi näyttää todella huonoa esimerkkiä ja pilaa kodin ilmapiiriä, aiheuttaa pelkoa ahdistusta jne. On paljon lapsia jotka muistelevat katkerana lapsuuttaan alkoholisti vanhemman varjossa.

Niin kun vierailija, myös minä antaisin mahdollisuuden hakeutua hoitoon ja jos Se ei onnistuisi ero olisi seuraavaksi otettava.
 
  • Tykkää
Reactions: MammaK
Tiedän, millaista on elää alkoholisti-isän kanssa samassa kodissa. Oma isäni oli väkivaltainen äitiäni kohtaan, joten en osaa tätä oman mieheni käytöstä pitää niin vahingollisena lapsille, koska mies on yleensä ihan leppoisalla tuulella humalassa ollessaan.

Itse olin helpottunut, kun vanhempani erosivat. Vanhemmalta lapselta olen kerran kysynyt joskus jonkun riidan jälkeen, mitä mieltä hän olisi, jos äiti ja isä eroaisivat. Hän ei osannut sanoa, tuntuisiko paremmalta, jos asuisimme erillään.
 
Mies ei myönnä ongelmaansa, eikä siis suostu mitään apua hakemaan. Olen pyytänyt häntä olemaan joskus edes yhden viikonlopun selvinpäin tai vaikka toisen illan viikonlopusta, mutta niihinkään mies ei suostu. Muutaman kerran olen räjähtänyt ihan kunnolla miehelle, kun on krapulapäissään ollut kiukkuinen ja tiuskinut lapsille. Tietää siis, etten hänen juomisiaan hyvällä katso.

Ei kai tässä auta muu kuin sopeutua vielä seuraavat 10 vuotta, jotta saan lapset täysi-ikäisiksi.

Älä pakota lapsia sopeutumaan. Etkö ole mitään oppinut omasta lapsuudestasi?
 
Siis onko ap:n mies alkoholisti? Mun käsityksen mukaan alkoholisti juo joka ikinen päivä ja myös kaikki rahansa ja omaisuutensa. Ei alkkis odottelis viikonloppua pelkästään.

Ap:n kuvauksen perusteella sen käsityksen kyllä saa. Eli ei voi olla yhtään viikonloppua juomatta. Ei alkoholisti välttämättä juo joka päivä, osa hoitaa esim. työnsä viikolla ihan ok- saapuu vain esim. ma töihin vanhalta viinalta haisten ja naama turvoksissa.
 
Alkoholisti on semmonen joka panee alkoholi ykkössijalla elämässä. Kerran kuukaudessa, viikonloppuisin, joka ilta...

AP, hae apua esim kuntasi päihdeklinikalta. Voimia sinulle! Ja miehesi on alkoholisti. Ei perheisä kannattaa juoda itseänsä känniin kaksi kertaa viikossa.
 
Miehesi on alkoholisti. Hän ei pysty olemaan ilman viikonloppuhumalaansa.

Eroasiaan, minä olisin eronnut jo aika päiviä sitten. Muistan lapsuudestani kuinka pelkäsin vanhempiani, kun he ottivat alkoholia, vaikka siis eivät ikinä mitään minulle tai toisilleen tehneetkään ja ani harvoin edes ottivat. Mutta se humalaisen haju ja kova puheääni pelottivat minua (alle kouluikäinen).
 
Sinun itse pitäisi alkoholistin lapsena tietää, ettei asia tule korjaantumaan vaan pahenee ajan myötä. Alkoholi on miehellesi kuningas ja te tulette perässä. On vain naiivia odotella josko mies muuttuisi. Sanoit, että miehesi käytös on mennyt huonommaksi, voi olla että kohta tulee jo nyrkistä. Siinä ei kannata lasten takia odotella. Toki voit tehdä itsellesi lupauksen, että ensimmäisestä lyönnistä lähdet. Mutta muista pitää lupaus. Helposti siinä käy niin, että selitellään itselleen, ettei yksi lyönti mitään. Ja lapsille varmasti parempi asua äidin kanssa turvallisessa ympäristössä vaikka joutuisivatkin karsimaan elintasostaan.
 
Huomaatko, miehes pistää alkoholin ykkössijalle? Arvostaa enemmän juomista kuin sinua. Ei voi enää puhua pelkästään alkoholiongelmasta, vaan kyllä tuo on jo alkoholismia. Ihan selvät merkit. Nyt siun pitää laittaa kova kovaa vastaan, joko juominen tai parisuhde. Anna miehen valita.
 
Itse olen vastaavasta tilanteesta lähtenyt, otin eron kahdenkymmenen vuoden suhteesta. Ja voin kertoa voivani paljon paremmin, samoin lapset. Asiaa mietin kauan ja olin päättänyt jäädä lasten vuoksi, mutta tuli ilmi muitakin asioita juomisen lisäksi, jolloin päätin lähteä. Ja päivääkään en ole katunut
 
Itse olen vastaavasta tilanteesta lähtenyt, otin eron kahdenkymmenen vuoden suhteesta. Ja voin kertoa voivani paljon paremmin, samoin lapset. Asiaa mietin kauan ja olin päättänyt jäädä lasten vuoksi, mutta tuli ilmi muitakin asioita juomisen lisäksi, jolloin päätin lähteä. Ja päivääkään en ole katunut

Kiitos. Juuri tällaisia omakohtaisia kokemuksia on kiva kuulla.

Meillä ei ole muuta tullut ilmi. Mies osallistuu kotitöihin ja lasten harrastuksiin. Talous pysyy kasassa, kun maksetaan puoliksi lainat ja menot. Nämä syyt puoltavat avioliiton jatkamista. Molemmilla alkaisi kituuttaminen (kumpikaan ei ole isotuloinen) kahteen eri osoitteeseen siirtyessä, eikä kumpikaan varmaan pystyisi jatkamaan nykyisessä kodissa asumista.

Lasten harrastukset ja tärkeät kaverisuhteet kärsisivät, jos toinen vanhempi joutuisi muuttamaan kauemmas. Harrastuksia on samana päivänä molemmilla ja nykyisissä kuskausringeissä ei voisi enää olla mukana.

Ei onnistuisi myöskään viikko-viikko systeemi lasten asumisessa. Nyt on toinen vanhempi ollut aina lähettämässä koululaiset aamulla kouluun ja iltapäivällä ei ole tarvinnut olla pitkää aikaa yksin kotona, mikä on ollut erittäin tärkeää, kun lapset ovat vielä pieniä koululaisia. Sekään ei onnistuisi enää eron jälkeen. Vielä tässä vaiheessa lapsille on tärkeää vanhempien huolenpito ja läsnäolo. Parin vuoden päästä sillä ei enää ole niin suurta merkitystä, joten taidan antaa miehelle vielä pari vuotta aikaa ryhdistäytymiseen.

Alan vaatimaan muutosta jo nyt. Eiköhän muutamassa vuodessa tule selväksi, haluaako mies oikeasti muuttaa mitään vai meneekö pullo oman perheen edelle.
 
Meillä oli kotona just tommosta! Isä oli kiva ja osallistuva ja kaikki oli viikolla hyvin. Mutta viikonloppuna alkoi juominen. Ja aikaa myöden se paheni. Kun oli juhlapyhiä, se kesti monta päivää. Aina kuitenkin pystyi menemään töihin. Me lapset ja äiti alettiin jännätä jo alkuviikosta, että millaista meillä on loppuviikko. Koskaan ei ollut häijy kenellekään.
Meillä äiti jaksoi ja jaksoi, vaikka monta kertaa pelkäsin, että sairastuu siitä murehtimisesta. Meidän tilanne päättyi onnellisesti muutama vuosi sitten. Isä joi itsensä siihen kuntoon, että jouduin poliisin ja ambulanssin kanssa viemään hänet hoitoon.Olen itse jo lähes 40v.
Ja pakko sanoa, en tiedä kumpi olisi ollut parempi. Tämä nykyinen vai sitten, että vanhemmat olis eronneet.
Mutta, jos olisi ollut väkivaltaa, sitten ehdottomasti eri osoitteet.
Jaksamista sulle, mitä sitten päätätkin!
 
Itse olisin lapsena ollut helpottunut jos äiti ja isä olisivat eronneet jo silloin. Toivoin jo alle 10v että vanhempani eroaisivat. Muuten minulla oli ihan normaali ja onnellinen lapsuus, mutta isä oli just tuollainen vkl-juoppo ja käyttäytyi samanlaisilla kuin ap kuvaili omaa miestään. Valitettavasti vanhempani erosivat vasta kun olin 18v ja muutin pois kotoa.
 
Kerroitteko itse koskaan äidillenne, että toivoisitte vanhemien eroavan? Tai kysyikö äitinne koskaan teiltä asiasta?

Mietin vain, että miten saisin lapseni kertomaan omat toiveensa rehellisesti ilman että pelkäisivät itse olevansa jotenkin syyllisiä mahdolliseen eroon.
 
Itse olin lapsena niin ujo etten olisi uskaltanut sanoa ääneen äidilleni että toivoin heidän eroavan. Toivoin sitä aina vaan hiljaa mielessäni. En tiedä mitä olisin vastannut jos äiti olisi kysynyt. Kerran muistan kun äiti sanoi jotain että "Mitäs sanot jos muutetaan kahdestaan kaupunkiin kerrostaloon?" Olin tietty ihan että JOO!! Mutta sen jälkeen siitä ei enää koskaan puhuttu.
 
Itse olin lapsena niin ujo etten olisi uskaltanut sanoa ääneen äidilleni että toivoin heidän eroavan. Toivoin sitä aina vaan hiljaa mielessäni. En tiedä mitä olisin vastannut jos äiti olisi kysynyt. Kerran muistan kun äiti sanoi jotain että "Mitäs sanot jos muutetaan kahdestaan kaupunkiin kerrostaloon?" Olin tietty ihan että JOO!! Mutta sen jälkeen siitä ei enää koskaan puhuttu.
 
Meillä lapset kulkivat perjantaisin hissukseen, isompi lapsi tuntosarvet pystyssä, että mitä seuraavaksi. Kavereita ei viitsitty pyytää yökylään, paitsi jos isi "lähti reissuun". Minulla omien kavereiden kanssa yhteydenpito oli olematonta, koska tarve salata viikonlopun todellinen kulku oli voimakas, en halunnut kenenkään tietävän minkälaista meillä oikeasti oli. Ja monta kertaa toivoin selvää viikonloppua, mutta niitä ei tullut kuin ehkä yksi vuodessa-jos oli sairas..Ulospäin kaikki oli hyvin, jälkikäteen harmittaa etten koskaan kenellekään asiasta puhunut. Minä kutistuin itsetunnolta täysin nollaan, ja lopulta kaikkien tapahtumien jälkeen sain kerättyä rohkeutta lähtöön. Ja kun sitten lähdin, ei lähtöni ollutkaan lähimmille niin suuri yllätys, ihmeteltiin kun olen niinkin kauan jaksanut.
 
Meillä ei kukaan pelkää etukäteen viikonloppuja ja yökyläilyjä ei olla kovin aktiivisesti vielä harrasteltu, mutta vanhempi lapsi ottaisi mielellään kaveitaan meille yöksi eli ei siis ainakaan vielä häpeä isäänsä. Mies ei aloita juomistaan vielä aamupäivällä, joten lapset eivät sitä niin ehdi huomata. Toki sekin on ikävää, kun lauantai ja sunnuntai päivät menevät krapulaa parannellessa, mutta lapsille sillä ei ole muuten suurta merkitystä kuin että kotona ei voi silloin meluta. Kaverien kanssa pitää olla hissukseen tai mennä ulos tai kaverin luokse.
 
Itse en ole salaillut miehen juomista läheisiltäni. Helpottaa, kun saan purkaa mieltäni, jolloin mieli kevenee, eikä asia tunnu enää kovin kummoiselta, vaan sen kanssa pystyy elämään ihan hyvin.

Yksi neuvo, jonka olen saanut, on sellainen, että pysykää yhdessä, mutta tee itsellesi siinä sivussa oma elämä. Siihen olisi nyt hyvät mahdollisuudet, kun lapset itsenäistyvät yhä enemmän.
 

Yhteistyössä