Immonen-kohu alkaa mennä yli

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja perk
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ihmeesti tuo on herättänyt kohua maamme rajojen ulkopuolellakin. Ei siis mikään pikkujuttu.

Puheessaan Immonen käytti samoja sananparsia mitä vasemmisto on käyttänyt jatkuvasti, siinä suhteessa ei uutta. Itse vastustan tuolaista kielenkäyttöä, niin vasurien kuin natsimielisten toimesta.
 
Olisi kirjoittanut vastaavan kirjeen Somaliassa, niin kukaan ei olisi nostanut metakkaa siellä. Toisin kuin täällä, kun vihervasuritsuvikset laskivat alleen.

Pointti jäi hoksaamatta, mitä ei ollut vaikea arvata.
Sisu- mitävittua palstan kannattajille Immosen kirjoittamana teksti on suoraselkäistä miehen puhetta ja ihmettelevät jos sitä kritisoidaan.
Muslimi jos kirjoittaa ihan saman tekstin, niin johan postilaatikossaan alkaa uhkauskirjeet kolista. Vaikka just ovat saman tekstin todenneet mitä viattomimmaksi.
 
Kannatat siis sitä, että muslimit taistelisivat, että Suomesta tulisi islamilainen yhteiskunta? Ei voi ymmärtää. Sen taasen ymmärtää hyvin, että joku puolustaa Suomea, suomalaisiutta ja haluaa ettei olisi niin paljon raiskauksia ja väkivaltaa.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Tämähän on uutta, että natsit ovatkin yht'äkkiä se väkivallaton ja raiskauksia vastustava taho..! o_O

Miksiköhän samat tyypit eivät sitten ole pätkääkään kiinnostuneita naisten oikeuksista silloin, kun se ei liity maahanmuuttokritiikkiin? Samat tyypit ovat kuitenkin useimmiten hyvin antifeministisiä.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
Pointti jäi hoksaamatta, mitä ei ollut vaikea arvata.
Sisu- mitävittua palstan kannattajille Immosen kirjoittamana teksti on suoraselkäistä miehen puhetta ja ihmettelevät jos sitä kritisoidaan.
Muslimi jos kirjoittaa ihan saman tekstin, niin johan postilaatikossaan alkaa uhkauskirjeet kolista. Vaikka just ovat saman tekstin todenneet mitä viattomimmaksi.

Ei ihan niinkään. Immonen ei missään vaiheessa pitänyt uskontoa millään tavalla oleellisena osana kannanottotaan, vaan suomalaisuutta.
Somalimiehen vastine, oli islamin ja jihadistien ylistämistä sekä meuhkaamista siitä, miten hän aikoo taistella monikulttuurisen Suomen puolesta.
Nähdäkseni aika iso onglema. Suomeen pitäisi tulla asenteella, että integroidutaan suomalaiseen yhteiskuntaan... mutta kuten taas näemme, heidän tarkoitusperänsä eivät ole sinnepäinkään. He haluavat Suomen heijastavan heidän kulttuuriaan.
 
Hmmm... et sitten sattunut huomaamaan, että muslimin "vastine" oli sarkasmia. Hän käytti Immosen kirjoitusta ja sanavalintoja.
Immosen kirjoituksessa ei ole mitään suomalaisuutta, vaan se on avointa rasismia ja oman vaahtosuulauman kiihottamista.

Immosen kannattaisi muistaa semmoinen pikkujuttu, että hänet on valittu eduskuntaan perussuomalaisena, eikä suomen sisun tai mitävittua- palstan äänitorvena.
 
Mitä tarkoitat?
 
Voisitko Immosen puolustelijana kertoa, mitä se Immosen mainostama "suomalaisuus" on?
Ukkohan imitoi natseja ja Breivikiä, edes puoluetoverit eivät ymmärrä.

Kerrotko sinä meille?

Ja vielä niille, jotka puolustelevat... Eikö kansanedustajan pitäisi osata valita sanansa niin hyvin, ettei viestiä tarvitsisi etsiä kaikenlaisten kielikuvien ja "muilta lainattujen" taistelumetaforien alta? Ja esim. kysyttäessä selventää, mitä tarkoitti ja esim. tässä tapauksessa sanoutua irti natsismista, jos kerran (muka) ei ollut sitä tarkoittanut?

Muakin kiinnostaa kyllä, mitä se suomalaisuus sitten on, jonka puolesta pitää nyt taistella. Vähän epäilen, että se on perussuomalaiselle pohjanmaalaiselle miehelle hyvin erilaista kuin vaikka minulle. Persujen linjauksista päätellen siihen suomalaisuuteen ei esimerkiksi kuulu perheiden monimuotoisuus, mikä taas on omasta mielestäni ja myös perinteisesti ollut osa suomalaista todellisuutta.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
Hmmm... et sitten sattunut huomaamaan, että muslimin "vastine" oli sarkasmia. Hän käytti Immosen kirjoitusta ja sanavalintoja.
Immosen kirjoituksessa ei ole mitään suomalaisuutta, vaan se on avointa rasismia ja oman vaahtosuulauman kiihottamista.

Immosen kannattaisi muistaa semmoinen pikkujuttu, että hänet on valittu eduskuntaan perussuomalaisena, eikä suomen sisun tai mitävittua- palstan äänitorvena.

En siis pidä Immosen tekstiä erityisen fiksuna. Ehkä vähän outona ja jopa pelottavana.

Pidän silti sitä huvittavana, että Husu ei viitannut kulttuuriinsa vaan uskontoonsa ja otti puheeksi jihadistit. Vastine ei ollut satiiria, vaikka asianomainen sitä sellaiseksi väitti.
 
Voisitko Immosen puolustelijana kertoa, mitä se Immosen mainostama "suomalaisuus" on?
Ukkohan imitoi natseja ja Breivikiä, edes puoluetoverit eivät ymmärrä.

Kerrotko sinä meille?

Pahoittelut, jos ymmärsit väärin. Minustakin Immonen oli sanoissaan typerä ja harkitsematon. Tarkoitukseni ei ollut puolustella hänen sanomisiaan, tekemisiään tai öykkäröintiään.

En tiedä mitä immosen mainostama suomalaisuus on. Mutta tiedän mitä suomalaisuus minun mielestäni on. Kuten sinustakin varmasti suomalaisuus on jonkinlaista.
 
En siis pidä Immosen tekstiä erityisen fiksuna. Ehkä vähän outona ja jopa pelottavana.

Pidän silti sitä huvittavana, että Husu ei viitannut kulttuuriinsa vaan uskontoonsa ja otti puheeksi jihadistit. Vastine ei ollut satiiria, vaikka asianomainen sitä sellaiseksi väitti.

Kaipa se toimii herättäjänä juuri silloin, kun siihen otetaan uskonto ja jihadistit, ne ovat vähän latautuneempia kuin pelkkä kansallisuus. Jos se ei ole satiiria, niin mitä se sitten on - sodanjulistus, vaikka kirjoittaja sanoisi sen olevan satiiria?
 
Nah.. mutta eihän Immosenkaan tarvinnut ottaa uskontoa mukaan ja silti saatiin jäätävä kohu aikaiseksi.

Tuskimpa tuo mikään sodanjulistus oli, mutta kuten Husu itsekkin totesi, hän haluaa taistella Suomesta monikulttuurisen maan. Onko hän kysynyt mitä suomalaiset haluavat tullessan tähän maahan? - tuskin. Minusta Suomi on oikein hyvä maa suomalaisena. En tiedä, miksi kotimaastani pitäisi tulla monikulttuurinen. Enkä ainakaan ymmärrä sitä, miten tänne pakolaisena tullut henkilö voi alkaa vaatia suomesta hänen mieltymyksiensä mukaista maata.
Tuo saa minun karvani nousemaan.
 
No, monikulttuurinen voi tarkoittaa niin monta asiaa. Jonkun määritelmän mukaan Suomi on jo nyt sitä, koska maassa asuu ihmisiä, joilla on eri kulttuurisia taustoja, ja koska täällä elää erilaisia perinteitä rinnakkain (enkä puhua vain enkä edes ensisijaisesti maahanmuuttajien perinteistä). 80-luvulla tulivat pitseriat ja sitten vähän myöhemmin kebab-paikat - mitä muuta nämäkään ovat kuin monikulttuurisuutta? Tai kielikylpykoulut, lukuisat eri maista tulleet työntekijät (joillain aloilla on esim. paljon aasialaisia ja työssäkäyntikieli englanti). Nämä kuitenkin yleensä sopivat ihmisille ihan hyvin.

Pitää muistaa, että yhtenäiskulttuurin vaatimus teki saamelaisten elämään paljon pahaa vuosien aikana, joten ei sekään mikään ihanne ole. Samoin monen suomalaisen kokemus sivuutettiin asiana, jota ei muka ollut olemassa, koska se ei sopinut muottiin.
 
Kannatat siis sitä, että muslimit taistelisivat, että Suomesta tulisi islamilainen yhteiskunta? Ei voi ymmärtää. Sen taasen ymmärtää hyvin, että joku puolustaa Suomea, suomalaisiutta ja haluaa ettei olisi niin paljon raiskauksia ja väkivaltaa.
Toi on niin väsynyttä läppää, että ei oikein viittisi edes vastata.

Jos ei kannata suomen sisua, mitävittua- palstaa tai Immosen törttöilyjä niin automaattisesti kannattaa raiskauksia ja väkivaltaa?
 
Nah.. mutta eihän Immosenkaan tarvinnut ottaa uskontoa mukaan ja silti saatiin jäätävä kohu aikaiseksi.

Tuskimpa tuo mikään sodanjulistus oli, mutta kuten Husu itsekkin totesi, hän haluaa taistella Suomesta monikulttuurisen maan. Onko hän kysynyt mitä suomalaiset haluavat tullessan tähän maahan? - tuskin. Minusta Suomi on oikein hyvä maa suomalaisena. En tiedä, miksi kotimaastani pitäisi tulla monikulttuurinen. Enkä ainakaan ymmärrä sitä, miten tänne pakolaisena tullut henkilö voi alkaa vaatia suomesta hänen mieltymyksiensä mukaista maata.
Tuo saa minun karvani nousemaan.

ikävä kyllä täällä tuntuu vallitsevan ajatus et mamu= muslimi, tai ainakin puhutaan et tänne ei enää mamuja, tarkoittaen muslimeita.Siinä ehkä yhtymäkohta mitä Husu haki kirjoituksellaan.
itse en ainakaan hetkeääkään ajatellut et Immonen olisi tarkoittanut tekstillään venäjältä tai ruotsista tulevia maahanmuuttajia, ajattelitko itse?
 
Immonen ansaitsee kaiken mahdollisen paskan...Sellanen vaan että selvä enemmistö on sitä mieltä että multikulttuurisuus on vaan hyvä asia. Sitten mä en ymmärrä jos helsinkiin tulee 100 tuhatta mamua niin mitä se jollekin joka asuu jossain korvessa yhtään kuuluu??? Ei kukaan halua sinne korpeen normaaleista ihmisistä. Vaikka te kuinka yrittäisitte hakea muuttajia helsingistä sinne niin ette niitä saa koska se olis viimeinen paikka missä suostuisi asumaan. Ihan mikä tahansa lähiö on parempi aina mitä joku juupajoki sun muut.
 
Tämähän on uutta, että natsit ovatkin yht'äkkiä se väkivallaton ja raiskauksia vastustava taho..! o_O

Miksiköhän samat tyypit eivät sitten ole pätkääkään kiinnostuneita naisten oikeuksista silloin, kun se ei liity maahanmuuttokritiikkiin? Samat tyypit ovat kuitenkin useimmiten hyvin antifeministisiä.

Missä sanoin natsien olevan väkivallattomia?

Vertaus Isisiin oli vastaava kuin edellisen kommentoijan vertaus natseihin eli täysin älytön tässä yhteydessä.
 
Pointti jäi hoksaamatta, mitä ei ollut vaikea arvata.
Sisu- mitävittua palstan kannattajille Immosen kirjoittamana teksti on suoraselkäistä miehen puhetta ja ihmettelevät jos sitä kritisoidaan.
Muslimi jos kirjoittaa ihan saman tekstin, niin johan postilaatikossaan alkaa uhkauskirjeet kolista. Vaikka just ovat saman tekstin todenneet mitä viattomimmaksi.

Sinulta meni pointti ohi. Ei tuo teksti ollut sama tai vastaava. Silloin kyse on samasta asiasta, jos Somalialainen kirjoittaa kansallismielisiä ajatuksia kotimaassaan ja suomalainen kirjoittaa siellä vastineeksi oman versionsa ja lopettaa kirjoituksensa Jumalaa ylistäen.

Somaliassa olisi noussut melkoinen paskamyrsky suomalaisen kirjoituksesta, mutta ei somalialaisen. Täällä on asia viherpunikkihyysärien toimesta juuri päinvastoin.
 
ikävä kyllä täällä tuntuu vallitsevan ajatus et mamu= muslimi, tai ainakin puhutaan et tänne ei enää mamuja, tarkoittaen muslimeita.Siinä ehkä yhtymäkohta mitä Husu haki kirjoituksellaan.
itse en ainakaan hetkeääkään ajatellut et Immonen olisi tarkoittanut tekstillään venäjältä tai ruotsista tulevia maahanmuuttajia, ajattelitko itse?

Sinäkin siis tiedät, mistä maista tuleva aiheuttavat ongelmia yhteiskunnassamme. Miksi niistä ei saisi puhua ja miksei epäkohdille saisi tehdä mitään?
 
Immonen ansaitsee kaiken mahdollisen paskan...Sellanen vaan että selvä enemmistö on sitä mieltä että multikulttuurisuus on vaan hyvä asia. Sitten mä en ymmärrä jos helsinkiin tulee 100 tuhatta mamua niin mitä se jollekin joka asuu jossain korvessa yhtään kuuluu??? Ei kukaan halua sinne korpeen normaaleista ihmisistä. Vaikka te kuinka yrittäisitte hakea muuttajia helsingistä sinne niin ette niitä saa koska se olis viimeinen paikka missä suostuisi asumaan. Ihan mikä tahansa lähiö on parempi aina mitä joku juupajoki sun muut.

Enemmistö kylläkin vastustaa monikulttuurisuutta ja nykyisenlaista holtintonta maahanmuuttopolitiikkaa. Asia on selvästi nähtävillä kommenttiosioita seuraamalla, vaikka aivopesumedia kuinka yrittääkin kääntää otsikoista monikulttuurisuusmyönteisiä. Kaikki mahdolliset viherpunikkimielensäpahoittajat on kaivettu haastateltaviksi.
 
Yhteistyössä