Onko tämä oikeasti jotenkin kohtuutonta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja uusherpeen äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

uusherpeen äiti

Vieras
Eli olen muuttamassa yhteen uuden miesystäväni kanssa. Ex-mieheni kanssa minulla on oikein hyvät välit ja keskusteluyhteys toimii. Lapset on meillä vuoroviikoin. Uusi mies asuu 6km päässä ex-miehestäni. Ala-aste on sama, mutta tuolta uudelta mieheltä sinne on bussikyyti lapsille. Koululle taitaa tulla juuri ja juuri 5km.

Ex-mies näkee jotenkin hirvittävän haastavana tämän 6km matkan. Hän ei ole tähän mennessä vielä kertaakaan sunnuntaisin kuskannut lapsia. Minä hoidan aina joka sunnuntai lasten "vaihdon". Eli haen heidät exältä ja samoin taas seuraavana sunnuntaina vien heidät. Ja molemmissa päissä hoidan heidän tavaransa kokoon ja autoon. En ole valittanut vaan pitänt suuni ja ajatellut, että tämä nyt on sitten mun hommani.

Mietin, että onko toi 6km nyt muka jotenkin aivan hirveä matka, jos joutuu joskus sieltä lapset hakemaan esim. harrastusten takia. Pääsääntöisesti tietysti lähden siitä ajatuksesta, että omilla viikoillani mitä hoidan lapset sieltä kuuden kilsan päästä sinne mistä esim. kyytirinki lähtee harrastuksiin.
 
Missä sinä olet asunut tämän "väliajan", eksän naapurissa?

Noin 2km päässä exästä. Mutta eri ala-asteen alueella ja tällä hetkellä minun viikoillani lapsilla on 4,2km pyöräilymatka kouluun.

Jossain vaiheessa sanoinkin exälle, että tämä tilanne on varmaan ideaalisin mikä on mahdollista. Minulla voisi hyvin olla mies jopa eri paikkakunnalta jolloin pitäisi tehdä aika paljon erilaisempia järjestelyjä mitä tämä vaatii. Siskoni mietti myös tuota, että tahtoisiko exäni, että asumme naapurissa. :D
 
Kyllä exääsi harmittaa se, että muutat toisen miehen luokse, eikä se matka. Yrittää vain itselleen järkeillä asian noin, kun ei kehtaa myöntää totuutta edes itselleen.

Mutta elämä on, ja elämä jatkuu. Parasta mitä voit lastesi ja itsesi vuoksi tehdä, on jatkaa eteenpäin, todeta, että menneisyyteen jämähtänyt exä aiheuttaa mutkia matkaan, mutta niistä selvitään, eikä sen pidä antaa häiritä sinun tai lasten elämää. Eli asiasta ei kannata riidellä exän kanssa, vähän niin kuin aikuisen ei koskaan kannata lähteä kinaamaan kohtuuttomia vaativan pikkulapsen kanssa.
 
Kyllä se on niin hianoo kun nykyään on näitä uusperheitä joka puolella. On äitin miesystävää, ja isän naisystävää, ja sitten siskopuolii, velipuolii, kokonaan tai vaan sen uuden kumppanin puolelt... Ja on mummoo, ukkii, äidin miesystävän isovanhempii... Sitten vedetään herne nekkuun joka asiasta jopa koulumatkan pituudesta. Ja lapsista pitäis tällasessa vedätyksessä tulla täysjärkisii...

Erotaanko liian helposti vai mikä mättää.
 
Erotaanko liian helposti vai mikä mättää.
Ei, vaan elämä on niin helppoa, ettei mihinkään vastoinkäymisiin osata mitenkään suhtautua, ja sitten aikuiset käyttäytyvät kuin kakarat. Ei henkisesti epäkypsien pitäisi mennä naimisiin ollenkaan, tai perustaa perhettä.

Yleensä sitten käy niin, että kun lapsia tulee, on äidin pakko yhtäkkiä kasvaa aikuiseksi, koska muuten lapsi ei tule hoidetuksi, mutta mies jää edelleen lapsen tasolle. Ja kun mies sitkeästi yrittää säilyttää itsensä lapsen tasolla, tulee ero, koska vaimo ei jaksa sellaista katsella. Eron jälkeen monet miehet kasvavat aikuiseksi, kun ei enää ole vaimoa passaamassa.

Tässä tapauksessa kuulostaa kuitenkin kovasti siltä, että mies ei ole eronkaan jälkeen aikuistunut, vaan jatkaa lapsellisia leikkejään.
 
Ei, vaan elämä on niin helppoa, ettei mihinkään vastoinkäymisiin osata mitenkään suhtautua, ja sitten aikuiset käyttäytyvät kuin kakarat. Ei henkisesti epäkypsien pitäisi mennä naimisiin ollenkaan, tai perustaa perhettä.

Yleensä sitten käy niin, että kun lapsia tulee, on äidin pakko yhtäkkiä kasvaa aikuiseksi, koska muuten lapsi ei tule hoidetuksi, mutta mies jää edelleen lapsen tasolle. Ja kun mies sitkeästi yrittää säilyttää itsensä lapsen tasolla, tulee ero, koska vaimo ei jaksa sellaista katsella. Eron jälkeen monet miehet kasvavat aikuiseksi, kun ei enää ole vaimoa passaamassa.

Tässä tapauksessa kuulostaa kuitenkin kovasti siltä, että mies ei ole eronkaan jälkeen aikuistunut, vaan jatkaa lapsellisia leikkejään.


Hienoja yleistyksiä. Ja mikä on liian helppoa eroamista? En ala tähän edes kertomaan kaikkia yksityiskohtia, mutta me puhuimme eroamisesta ekan kerran viisi vuotta sitten. Sen jälkeen siitä ei puhuttu. Parisuhdetta lähdettiin korjaamaan. Osittain onnistuttiinkin siinä. Valitettavasti vain tapahtui paljon täysin meistä riippumattomia asioita,jotka ovat täysin toimivallekin parisuhteelle isoja koetinkiviä saati sitten parisuhteelle, joka on kokenut jo aiemmin kovia ja on säröillä.

Olisimme voineet jatkaa yhdessä. Meillä ei ollut mitään tavallisesta poikkeavia riitoja tai mitään sellaista mistä lapset kärsisivät. Mutta mitään sellaisia tunteita meillä ei ollut enää mitä miehen ja naisen välillä parisuhteessa pitää olla. Ne oli kuolleet vuosia sitten. Elimme kuin veli ja sisko. En halua itselleni sellaista elämää enkä exällenikään enkä varsinkaan tahdo, että lapseni saavat sellaisen parisuhteen mallin itselleen.

Exäni ei ole mitenkään lapsellinen ja tästäkin asiasta saimme nyt puhuttua ja selkeän sovun asiaan, jonka pohjalta keskustelen näistä asioista lasten kanssa ja tiedän mitä exäni vastaa, kun lapset puhuvat hänen kanssaan.

Ja minulle ei tarvitse kenenkään tulla sanomaan etten osaa suhtautua vastoinkäymisiin.
 
Keskiverto avioliittoon kuuluu kausia jolloin tunteet ovat erilaisia. Ei kai kukaan nyt oleta että aina ollaan kuin paita ja peppu ja ihan lovessa.

Kai se tässäkin vastaus oli... Että tunteet määrittää elämää liikaa. Jos parisuhde on muuten hyvä eikä edes riitoja, niin miksi ihmeessä erota. Hyvä parisuhde on parhaimmillaan ystävyyttä, jopa joskus kuin siskon ja veljen elämää, mutta kyllä se kipinä siinä aina palailee aika ajoittain.

Jos jokainen iso vastoinkäyminen meidän suhteessa olisi johtanut eroon, niin olisin eronnut jo varmaan 20 eri miehestä... Jos mies on hyvä ja on yhteisiä lapsia, se on aika vakava syy yrittää.

En kuitenkaan halua mollata ap:ta, en tunne häntä enkä hänen historiaansa. Puhun nyt vaan yleisellä tasolla.
 
Meillä aikoinaan väännettiin miehen exän kanssa sunnuntai palautuksista. Hänelle kun ei ikinä sopinut mikään klo aika palautukselle vaan aina huusi lapsille jos vaikka myöhästyimme ruuhkan takia 5min. Teimme asiat hyvin yksinkertaisiksi eli vaihtopäivä muuttui maanantaiksi ja lapset tulivat koulun jälkeen meille ja menivät seuraavana maanantaina taas koulusta äitinsä luokse. Näin ei tarvinnut enää vääntää asiasta. Kannatan siis tätä ratkaisua. Mikäli teillä kulkee jotain tavaraa/vaatetta lapsien mukana ja siksi pitäisi kuskailla niin se kannattaa lopettaa. Samat tavarat/vaatteet molempien luokse niin pelkällä koulurepulla pärjää. Tsemppiä!
 
En ymmärrä miksi pitäisi olla miehen ja naisen välisiä tunteita, miksei voi elää vaikka vaan kavereina tai kuin sisarukset. En usko että lapset siitä mitään mallia saa, näkeehän ne nyt parisuhteita muuallakin kuin vanhempiensa suhteen, ja jokaisella on omat unelmansa ja haaveensa ja luonteensa...
En tarkoita ettei ap olisi saanut erota, kukaanhan ei voi tietää heidän suhteestaan mitä se on ollut.

Ehkä jotenkin laiska tuo ex-mies, ei jaksaisi ajaa...Lapissahan ajetaan joka päivä paljon pitempiä matkoja. Pitäähän hänenkin tehdä osuutensa...
 
Keskiverto avioliittoon kuuluu kausia jolloin tunteet ovat erilaisia. Ei kai kukaan nyt oleta että aina ollaan kuin paita ja peppu ja ihan lovessa.

Kai se tässäkin vastaus oli... Että tunteet määrittää elämää liikaa. Jos parisuhde on muuten hyvä eikä edes riitoja, niin miksi ihmeessä erota. Hyvä parisuhde on parhaimmillaan ystävyyttä, jopa joskus kuin siskon ja veljen elämää, mutta kyllä se kipinä siinä aina palailee aika ajoittain.
Nimenomaan. Ja se kipinä sijaitsee vain ja ainoastaan omassa päässä. Jos kipinä häviää, pitää katsoa peiliin, ja ihan itse selvittää, miten sen oman päänupin saa selvitettyä niin, että kipinä taas löytyy. Jos passiivisena elää vain tunteiden virran vietävänä, vie se virta sellaiseen suuntaan, jonne yleensä ei halua mennä.
 
Hienoja yleistyksiä. Ja mikä on liian helppoa eroamista? En ala tähän edes kertomaan kaikkia yksityiskohtia, mutta me puhuimme eroamisesta ekan kerran viisi vuotta sitten. Sen jälkeen siitä ei puhuttu. Parisuhdetta lähdettiin korjaamaan. Osittain onnistuttiinkin siinä. Valitettavasti vain tapahtui paljon täysin meistä riippumattomia asioita,jotka ovat täysin toimivallekin parisuhteelle isoja koetinkiviä saati sitten parisuhteelle, joka on kokenut jo aiemmin kovia ja on säröillä.

Olisimme voineet jatkaa yhdessä. Meillä ei ollut mitään tavallisesta poikkeavia riitoja tai mitään sellaista mistä lapset kärsisivät. Mutta mitään sellaisia tunteita meillä ei ollut enää mitä miehen ja naisen välillä parisuhteessa pitää olla. Ne oli kuolleet vuosia sitten. Elimme kuin veli ja sisko. En halua itselleni sellaista elämää enkä exällenikään enkä varsinkaan tahdo, että lapseni saavat sellaisen parisuhteen mallin itselleen.

Exäni ei ole mitenkään lapsellinen ja tästäkin asiasta saimme nyt puhuttua ja selkeän sovun asiaan, jonka pohjalta keskustelen näistä asioista lasten kanssa ja tiedän mitä exäni vastaa, kun lapset puhuvat hänen kanssaan.

Ja minulle ei tarvitse kenenkään tulla sanomaan etten osaa suhtautua vastoinkäymisiin.

Pelkkiä itsekkäitä tekosyitä kaikki. Ja nyt exäsi onkin yht äkkiä niin asiallinen...joopa joo.
 

Yhteistyössä