V
vierailija
Vieras
Huomenta!
Olen raskaana 26+4 ja kävin eilen neuvolassa. Minulla on jonkinlaista ahdistusta ajoittain ja siihen liittyvää pakko-oirehdintaa, jonka vuoksi olen muutama vuosi sitten ollut sairaalassa kuukauden. Pelkäsin noihin aikoihin skitsofreniaa sydämeni pohjasta.
No nyt eilen käydessäni neuvolassa kerroin tästä ahdistuksesta/pelosta, joka vieläkin nostaa joskus päätänsä ja sain lähetteen neuvolapsykologille. Neuvolassa oltiin luettu sairaskertomukseni sairaala-ajalta ja nyt pelkään kuollakseni, että neuvolasta tehdään ennakoiva ls-ilmoitus. Olen perfektionisti ja ylisuorittaja ja tunnen kovasti syyllisyyttä ahdistuksesta ja pakkoajatuksistani. En koe tarvitsevani sosiaaliviranomaisten apua, sillä minulla on hyvä tukiverkko. Kysymykseni kuuluu siis voiko neuvola tässä tapauksessa tehdä ennakoivan ls-ilmoituksen ja mikäli näin, niin informoitaisiinko minua siitä etukäteen? En saanut tämän asian takia nukuttua kunnolla, mietin vain että entä jos neuvolassa ajatellaan minun olevan täysin kykenemätön äidilsi ja lapsi viedään minulta?