Mitä tässä tilanteessa kuuluu tehdä? Näkemyksiä toivoisin.

[vierailija]

Olen noin 2,5 vuotta yrittänyt ihan täysillä tsempata parisuhteessani ja tuntea miestäni kohtaan rakkautta.

Olemme olleet pitkään naimisissa ja meillä on kaksi lasta. Molemmat todella vaikeassa iässä avioeroa ajatellen.

Liittoni on hyvä. Mies on hyvä ja on edelleen suorastaan rakastunut minuun. Meillä ei ole ongelmia. Toki on pieniä ja mitättömiä asioita, jotka osaltaan ovat varmasti ajaneet minut tähän tilaan. Mutta ei väkivaltaa, ei pettämistä, ei alkoholismia.

Jos minä rakastaisin miestäni, niin elämämme olisi täydellistä. En kuitenkaan lukuisista yrityksestäni huolimatta pysty. Aiemmin olen jopa pystynyt osoittamaan hellyyttä ja harrastamaan seksiä säännöllisesti. Jossain määrin jopa nauttinut molemmista.

Tällä hetkellä etoo jopa pussaaminen. Seksistä nyt puhumattakaan. Teen kuitenkin molempia hampaat irvessä.

Yritän parhaani mukaan ajatella muita. Lapsia, miestä, läheisiä. Ja jatkan liittoani. Mutta ajatuksilleni ja tunteilleni en voi mitään. Tavallaan petän miestäni kun teeskentelen kaiken olevan kunnossa. Jos taas rikkoisin perheeni, satuttaisin häntä liikaa. Lapsista puhumattakaan.

Mitä voisin tehdä? Mitä sinä tekisit vastaavassa tilanteessa?

 

[vierailijatartar]

Eroisin ja olen eronnutkin hyvästä miehestä johon en vaan enää ollut rakastunut. Yhään kyynelettä en vuodattanut enkä koskaan kaivannut joten päätös oli oikea.
Kauheeta henkistä kidutusta jos pitää olla fyysisessä kanssakäymisessä ihmisen kanssa joka ei sillä tavalla sytytä yhtään.

 

[vierailija]

Ensimmäiseksi selvittäisin itselleni, miksi olen tuohon tilanteeseen joutunut, mikä on muuttunut vuosien mittaan. Saattaisin hankkia siihen ammattiapua, jos en itse osaa. Vasta sen jälkeen ryhtyisin tekemään päätöksiä, mitä jatkossa.

 

[vierailija]

Olen noin 2,5 vuotta yrittänyt ihan täysillä tsempata parisuhteessani ja tuntea miestäni kohtaan rakkautta.

Olemme olleet pitkään naimisissa ja meillä on kaksi lasta. Molemmat todella vaikeassa iässä avioeroa ajatellen.

Liittoni on hyvä. Mies on hyvä ja on edelleen suorastaan rakastunut minuun. Meillä ei ole ongelmia. Toki on pieniä ja mitättömiä asioita, jotka osaltaan ovat varmasti ajaneet minut tähän tilaan. Mutta ei väkivaltaa, ei pettämistä, ei alkoholismia.

Jos minä rakastaisin miestäni, niin elämämme olisi täydellistä. En kuitenkaan lukuisista yrityksestäni huolimatta pysty. Aiemmin olen jopa pystynyt osoittamaan hellyyttä ja harrastamaan seksiä säännöllisesti. Jossain määrin jopa nauttinut molemmista.

Tällä hetkellä etoo jopa pussaaminen. Seksistä nyt puhumattakaan. Teen kuitenkin molempia hampaat irvessä.

Yritän parhaani mukaan ajatella muita. Lapsia, miestä, läheisiä. Ja jatkan liittoani. Mutta ajatuksilleni ja tunteilleni en voi mitään. Tavallaan petän miestäni kun teeskentelen kaiken olevan kunnossa. Jos taas rikkoisin perheeni, satuttaisin häntä liikaa. Lapsista puhumattakaan.

Mitä voisin tehdä? Mitä sinä tekisit vastaavassa tilanteessa?

Oletko sinä vielä pettänyt miestäsi? Tämän kaltaisessa tilanteessa on niin helppo hakea seuraa ja lohtua muualta..

 

[vierailija]

Minä keroon. Oikeasti. Mieti, mihin ihastuit miehessäsi. Muistele syitä, joiden vuoksi valitsit juuri hänet. Muistele niitä hetkiä, kun päätit ihan itse yrittää saada lapsen juuri tuon miehen kanssa. - Ja nyt kökötät siinä ja uikutat. Ryhdistäydy, nainen! Sulle ei koidu mitään hyvää siitä, että liitelet pää pilvilinnoissa ja teet ratkaisuja hormonihuuruissa tai niiden puutteessa. Mene vaikka terapiaan, mutta koeta edes aikuistua.

 

[-tibis]

Mitä sä haluaisit elämältäsi?

 

[vierailija]

Kuuluu tehdä? Kuuluu pitää perhe yhdessä ja lopettaa oman itsen loputon vatvominen. Jos se jotain auttaa niin mene terapiaan yms.

 

[vierailija]

En ole pettänyt ja itseäni nimenomaan en ole vatvonut, vaan yrittänyt koko ajan ajatella muita.

Olen nuo kaikki "mihin ihastuin alussa mieheeni"-kuviot käynyt jo läpi. Ei auta.

Mitäkö haluan? En tiedä. En todella tiedä. Tai haluaisin olla yksin. Siis lasten kanssa yksin. Ja kun lapset olisi isällään, saisin olla kokonaan yksin.

 

[vierailija]

Kyllä tuota haluaa moni muukin ja tuossahan on kyse juuri sinusta ja sinun haveestasi. Olisiko se yksinolo yhtä ihanaa vielä vuosien päästä? Ehkä olisikin, kuka tietää.
Mutta kannattako perhettä lähteä rikkomaan?

 

[päätön]

kun mikään ei riitä ja kelpaa. ei siinä sen kummempia.

 

[pettynyt.]

Kumpa saisin vielä itse olla tuossa tilanteessa kuin sinä. Ennen kuin tein elämäni suurimman virheen ja erosin. Tekisin aivan toisin ja jäisin. Muuta en sulle osaa sanoa.

 

[vierailija]

Ensimmäiseksi selvittäisin itselleni, miksi olen tuohon tilanteeseen joutunut, mikä on muuttunut vuosien mittaan. Saattaisin hankkia siihen ammattiapua, jos en itse osaa. Vasta sen jälkeen ryhtyisin tekemään päätöksiä, mitä jatkossa.

Peesi!

 

[vierailija]

Minä keroon. Oikeasti. Mieti, mihin ihastuit miehessäsi. Muistele syitä, joiden vuoksi valitsit juuri hänet. Muistele niitä hetkiä, kun päätit ihan itse yrittää saada lapsen juuri tuon miehen kanssa. - Ja nyt kökötät siinä ja uikutat. Ryhdistäydy, nainen! Sulle ei koidu mitään hyvää siitä, että liitelet pää pilvilinnoissa ja teet ratkaisuja hormonihuuruissa tai niiden puutteessa. Mene vaikka terapiaan, mutta koeta edes aikuistua.

Peesi!

 

[vierailija]

No, jos se yhteiselon jatkaminen ei nyt rouvalle passaa, niin ala miettiä, mihin muutat ja mitä se maksaa. Lapset ovat joka toinen viikko isällään, mutta entä jos mies haluaa lapset itselleen, minkä verran elareita joudut maksamaan. Entä raastava taistelu lasten huoltajuudesta, joka arvatenkin on tulossa. Lapset oireilevat, joudut hoitamaan heitä ja hakemaan ammattiapua. Uuvut kaiken hässäkän keskellä, sulta menee työpaikka, olet varaton ja yksin, et enää pysty ottamaan lapsia luoksesi ollenkaan mitä nyt joskus pikaisesti näet heidät. - No, onkos rouva nyt vastaukseen tyytyväinen?

 

[vierailija]

Kuuluu tehdä? Kuuluu pitää perhe yhdessä ja lopettaa oman itsen loputon vatvominen. Jos se jotain auttaa niin mene terapiaan yms.

Näin on! Lopeta myös se muiden ajatteleminen. Älä myöskään ajattele, että kuinka muiden pitäisi olla erilaisia, vaan MITÄ SINÄ VOIT TEHDÄ KORJATAKSESI ITSESI? Tutkaile itseäsi. Sinä olet tuohon lähtenyt mukaan, joten kannat myös vastuusi. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Et sä nyt voi vaan olla vähän kyllästynyt, tai vähän enemmän kyllästynyt. Ei se ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella. Kuten joku kertoikin, niin oli lähtenyt, ja nyt kaduttaa. Tämä on myös monen muun tarina, joka on ollut vastaavassa tilanteessa. Mikäli et ole onnistunut vakuuttamaan itseäsi avioliitostasi, et ole yrittänyt tarpeeksi.

 

[m1es]

Et vain kestä normaalielämää vaan vertaat sitä ensirakkauden huumaan. Aika tavallista neljääkymppiä lähestyvillä naisilla.

Tavallinen elämä on tavallista. Puoliso on keskinkertainen. Suurta onnea ei ole odotettavissa, joten kannattaa keskittyä arkipäivän positiivisiin asioihin eikä unelmoida siitä prinssistä, joka noutaisi sinut kunhan tylsästä äijästä pääsisi eroon...

 

[vierailija]

Olen noin 2,5 vuotta yrittänyt ihan täysillä tsempata parisuhteessani ja tuntea miestäni kohtaan rakkautta.

Olemme olleet pitkään naimisissa ja meillä on kaksi lasta. Molemmat todella vaikeassa iässä avioeroa ajatellen.

Liittoni on hyvä. Mies on hyvä ja on edelleen suorastaan rakastunut minuun. Meillä ei ole ongelmia. Toki on pieniä ja mitättömiä asioita, jotka osaltaan ovat varmasti ajaneet minut tähän tilaan. Mutta ei väkivaltaa, ei pettämistä, ei alkoholismia.

Jos minä rakastaisin miestäni, niin elämämme olisi täydellistä. En kuitenkaan lukuisista yrityksestäni huolimatta pysty. Aiemmin olen jopa pystynyt osoittamaan hellyyttä ja harrastamaan seksiä säännöllisesti. Jossain määrin jopa nauttinut molemmista.

Tällä hetkellä etoo jopa pussaaminen. Seksistä nyt puhumattakaan. Teen kuitenkin molempia hampaat irvessä.

Yritän parhaani mukaan ajatella muita. Lapsia, miestä, läheisiä. Ja jatkan liittoani. Mutta ajatuksilleni ja tunteilleni en voi mitään. Tavallaan petän miestäni kun teeskentelen kaiken olevan kunnossa. Jos taas rikkoisin perheeni, satuttaisin häntä liikaa. Lapsista puhumattakaan.

Mitä voisin tehdä? Mitä sinä tekisit vastaavassa tilanteessa?

arvaa vaan kuinka sitä sun äijää on etonu joskus työntää melaa sun limasen liukk... .tuun vaikka ei olis kiinnostanu pas.... vertaa,,,ja sit sama käänteisesti ,,,, mut monesti kuitenkin niin yhteisymmärryksessä kuin alkuaikoina

 

[vierailija]

Sinulla on valta muuttaa tunteitasi, eivätkä tunteet kuljeta sinua päämäärättömästi. Kuten muutkin ovat kommentoineet, ota vastuu elämästäsi ja tunteistasi. Oletko varma, etteivät hormonisi ole sekaisin vaihdevuosien takia? Hölmöä olisi rikkoa hyvä liitto vain hormonihöyryjen takia.
Pystyt kyllä rakastumaan mieheesi uudestaan.

 

[vierailija]

Kun seuraavan kerran vastahakoisesti suutelet miestäsi, ajattele, että se suudelma on viimeisenne. Kun rakastelette, ajattele, että se oli sitten siinä. Ole kiitollinen vuosista, jotka tuo oikeasti hyvä mies vietti kanssasi. Vain hän antoi sinulle lapsesi, ei kukaan muu. Vain hän kesti rinnallasi vuosikaudet. Jätä mielessäsi jäähyväiset perheellenne. - Riemastutko?

 

[vierailija]

Kun seuraavan kerran vastahakoisesti suutelet miestäsi, ajattele, että se suudelma on viimeisenne. Kun rakastelette, ajattele, että se oli sitten siinä. Ole kiitollinen vuosista, jotka tuo oikeasti hyvä mies vietti kanssasi. Vain hän antoi sinulle lapsesi, ei kukaan muu. Vain hän kesti rinnallasi vuosikaudet. Jätä mielessäsi jäähyväiset perheellenne. - Riemastutko?

TÄMÄ!

 

[vierailija]

Oletko joskus kuitenkin rakastanut miestäsi? Ja ketään uutta ei ole ihastumismielessä tällä hetkellä?

Kuulostaa ettet nauti elämästäsi nyt ja se ei ehkä mitenkään riipu miehestäsi. Oletko tehnyt myös omia juttuja lasten saamisen jälkeen? Oletko ottanut omaa aikaa? Jos et, aloita siitä! Keskustelet olostasi miehesi kanssa, että sinun ei ole nyt hyvä olla ja tarvitset omaa aikaa. Et tietenkään tuollaisessa tilanteessa puhu mitään erosta ja unohda se itsekin ainakin joksikin aikaa.

Pyri itse tekemään itsestäsi onnellinen, älä odota miehesi tekevän niin. Puhu avoimesti miehellesi kriisistäsi seksuaalisuuden/ halujen suhteen. Tuo vastentahtoisesti "antaminen" ei johda mihinkään hyvään.

Jos miehesi välittää sinusta, niinkuin kerroit ja sinulla on ollut tunteita häntä kohtaan, on vielä hyvät mahdollisuudet jatkaa liittoa. Ulkopuolista keskusteluapua sinulle ja tarvittaessa pariterapiaa. Lastesi vuoksi olet velvollinen edes yrittämään oikeasti! Jos olet jo yli kaksi vuotta itseksesi märehtinyt asiaa, nyt on oikeiden tekojen aika! Ota itseäsi niskasta kiinni, puhu... puhu, puhu... Terapeutille, ystävälle, sisarellesi ja ennenkaikkea miehellesi. Älä ylläpidä illuusiota hyvinvoivasta parisuhteesta, jos se ei sinunpuoleltasi sitä ole. Kulissit ei johda mihinkään hyvään!

Ehkä käyt läpi ikäkriisiä, ehkä alkavia vaihdevuosia. Kaikissa pitkissä liitoissa tulee heikompia kausia, tasaisen tappavaa arkea. Silloin liittoa juuri testataan, siinä voi rakastua uudelleen, kun antaa asialle aikaa ja myöntää tilanteen rehellisesti.
Ei pitkän liiton tulevaisuus ole tasaista onnellisuuden laskua tai nousua! Siinä on nousuja ja laskuja. Ole armollinen itsellesi ja tunteillesi... Älä elä muiden kautta, etsi elämään sisältöä jostain, joka on vain sinun juttu!
Tsemppiä tulevaan!

 

[vierailija]

Mitä se 2,5v yrittäminen on pitänyt sisällään? Perheaikaa??

Varatkaa etelän matka vain teille kahdelle, ja lapset jää mummolaan. Ja oikeasti yrität siellä.

 

[vierailija]

Mitä voisin tehdä? Mitä sinä tekisit vastaavassa tilanteessa?

Menisin lapset edellä, tarjoaisin heille vakaan ja turvallisen kasvuympäristön. Lakkaisin tavoittelemasta "täydellistä elämää". Puhuisin miehen kanssa, hankkisin ammattiapua, varaisin yhteisen loman, aloittaisin yhdessä alusta. Hankkisin itselleni omaa aikaa ja tekemistä esim. harrastuksen parista.

Jos vielä muutaman vuoden jälkeen tilanne olisi sama (lapset isompia), niin puhuisin miehnei kanssa asumuseron kokeilemisesta.

 

[vierailija]

Mitä se 2,5v yrittäminen on pitänyt sisällään? Perheaikaa??

Varatkaa etelän matka vain teille kahdelle, ja lapset jää mummolaan. Ja oikeasti yrität siellä.

Tai vaihtoehtoisesti otat aikaa vain itsellesi. Hankit jonkin uuden harrastuksen ja itsekkäästi käytät aikaa vain itsellesi, kun yksinolemisen kaipuu kuulostaa olevan kova. Väliin itsekkyys on paikallaan, sen jälkeen parisuhdekin toimii paremmin.

 

[vierailija]

Tai vaihtoehtoisesti otat aikaa vain itsellesi. Hankit jonkin uuden harrastuksen ja itsekkäästi käytät aikaa vain itsellesi, kun yksinolemisen kaipuu kuulostaa olevan kova. Väliin itsekkyys on paikallaan, sen jälkeen parisuhdekin toimii paremmin.

Mun mielestä ensin parisuhdeaikaa. Ja sitten omaa aikaa.
Meinaa tuossa tilanteessa jos lähtee vain hakee sitä omaa aikaa, niin taatusti päätyykin eroon.