Voiko mielestäsi 8-9 vuotiaan lapsen jättää yksin kotiin 4 tunniksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tokaluokkalaisen vanhempi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minkälainen treenipaikka sulla on, olisiko lapsen mukaanottaminen täysin poissuljettu vaihtoehto? Itse otan samanikäisen lapsen satunnaisesti mukaan jäähallille omien treenien ajaksi. Viihtyy ihan OK katsomossa tai ala-aulassa lukemisen tai tabletin kanssa, varsinkin jos on evästä mukana. Yksinoloaika jää lyhyemmäksi ja jos tulee jotain hämminkiä niin olen kuitenkin saavutettavissa.
 
Eli olisit poissa klo 16.45-20.45. Siis koko illan. Kuulostaa säännöllisenä lapselle aika kurjalta, varsinkin jos tosiaan on vaan yksin kotona koko ajan. Jos lapsi olisi edes osan ajastaan vaikka kavereilla kylässä, ilta menisi nopeammin ja mukavammin, mutta koko ilta yksin... Ei hyvä. Mitä lapsi oikein tekisi tuon ajan?

Satunnaisesti minusta tuonikäinen voi olla neljä tuntia yksin, jos on ihan reipas ja tavallinen lapsi. Mutta jokaviikkoinen koko illan poissaolo on minusta liikaa.
 
Joo, treenipäivä sattuu viikonloppuun jolloin olen kyllä muun osan päivästä lapsen kanssa (paitsi silloin kun lapsi on toisella vanhemmallaan).

Kyseisiä treenejä ei ole mahdollisuutta vetää kotona. Treenipaikalle en voi lasta ottaa, sillä ei ole autoa ja talvisin ei lapsi voi tokikaan fillaroida. Matka on kuitenkin sen verran pitkä ettei viitti lapsen kanssa sitä lähteä kävelemään.

Olen lapsen kanssa asiasta keskustellut, ja se tuntuu olevan hänelle ok.
Ei ole semmoisia kavereita joitten luokse viittisin kysyä, yksi olisi mutta lapsi ei sinne halua. Ja toinen vanhempi voi `joskus` ottaa lapsen treeni-iltana luokseen hetkeksi, mutta en nyt sen varaan niin paljoa voi laskea.
Asutaan ihan kerrostalossa, ei missään korvessa.

Treenit alkais pian, joten päätös pitäis saatua tehtyä. Mut hajoon niin tähän...
 
Jos toinen vanhempi on kuollut, sairas, alkoholisti, töissä ulkomailla, häipynyt muuten vain kokonaan kuvioista, niin yhteishuoltajuus ei onnistu. Totaaliyksinhuoltajia on paljon.
Miksei yhteishuolto onnistuisi, jos toinen on sairas, asuu ulkomailla?

Jos isä on häipynyt, niin silloin nainen teki itse virheen jo kumppania valitessaan ja tavallaan ei pitäisi valittaa.

se on toki surullista, jos lasten isä kuolee. Tällaisiakin tapauksia tiedän, niissä mies on ollut alkoholisti tai narkkari. Tavallaan silloinkin pätee tuo edellinen asia, että oma syy.
 
Miksei yhteishuolto onnistuisi, jos toinen on sairas, asuu ulkomailla?

Jos isä on häipynyt, niin silloin nainen teki itse virheen jo kumppania valitessaan ja tavallaan ei pitäisi valittaa.

se on toki surullista, jos lasten isä kuolee. Tällaisiakin tapauksia tiedän, niissä mies on ollut alkoholisti tai narkkari. Tavallaan silloinkin pätee tuo edellinen asia, että oma syy.

ap ei ole valittanut vaan kysynyt ihan toista asiaa. Opettele lukemaan.
 
Voiko mielestäsi 8-9 vuotiaan lapsen jättää yksin kotiin noin 4 tunnin ajaksi?
Toki lapsi on jo harjoitellut yksinoloa ykkösluokalta lähtien, jää yksin kun lähden töihin, on kotona aamuisin enimmillään 2h ajan ennen kouluunlähtöä. Aamut on menneet hyvin. Ja iltapäivisin joskus lapsi tulee n.1h ennen minua koulusta kotiin.
Lisäksi syksyllä treeniharjoituksieni ajan (1x/vko) lapsi oli kotona yksin n.2h, söi iltapalan ja meni itse nukkumaan (koska tulin vasta kotiin klo.21.30).

Nyt treeniaika olisi pitempi ja olisin matkat mukaan lukien poissa kotoa n. 4tuntia. Tämä tuntuu itsestä aika paljolta ja siksi mietinkin että voinko/raaskinko lasta jättää yksin niin pitkäksi aikaa. Harjoitukset olisi edelleen 1x/vko. Lähellä ei ole sukulaisia tms. jotka voisivat auttaa lapsen hoidossa tai olla seurana treenieni aikana. Toki puhelimella voisi tarvittaessa soittaa isovanhemmille. Lapsi on rauhallinen, kohta 9vuotias, tokaluokkalainen.

Minkä ikäisiä ja minkä verran teidän lapsenne ovat olleet yksin kotona?
 
voisiko lapsi olla yökylässä kaverilla tuon illan ja yön? ja vastavuoroisesti sitten teillä jonain toisena yönä viikossa, on tärkeää kuitenkin että aikuinenkin pääsee tuulettumaan niin jaksaa taas olla parempi vanhempi sen jälkeen!
 
Meillä samanikäinen ollut monestikin, kun on hänelle itselleen sopinut. Jos ei ole halunnut olla yksin, on järjestetty kaverille leikkimään yksinoloajaksi, tai osaksi siitä ajasta. Ja puhelin ollut kotona käytettävissä, että saa kiinni ikuisen halutessaan.
 

Yhteistyössä