Mitä pitäisi sanoa tällaisen kommentin esittäneelle

[vierailija]

omalle teinipojalle? Aloitin juttelun hänen kanssaan. Hän sanoi, että hän ihmettelee, miksi emme ole eronneet, siis hänen isänsä ja minä, koska hänen mielestään huudamme usein, mutta hän ei näe meidän pussailevan tmv. - Ensin nauroin, mutta nyt vähän masentaa. Mikä avioliittoneuvoja koskaan seurustelematon 17-vuotias on? - IRL elämme liittomme parasta vaihetta!

 

[Pey]

onhan se aika karua, jos lapsi noin sanoo... Tulee mieleen, että jos tämä on avioliittonne parasta aikaa, niin millaista se huonoimmillaan on mahtanut olla.

 

[vierailija]

onhan se aika karua, jos lapsi noin sanoo... Tulee mieleen, että jos tämä on avioliittonne parasta aikaa, niin millaista se huonoimmillaan on mahtanut olla.

Hui kamala! Olet löytänyt sisäisen teinisi. Oletko ollut joskus jo aikuinenkin. Törkeää!

 

[vierailija]

Lapset ja nuoret ovat säälimättömän suoria, eivätkä aina oikeassa. Mutta ehkäpä poikasi kuitenkin osasi sanoa jotakin sellaista, mikä on teidän perheessä totta ja mitä sinä tai miehesi ette ole tulleet ajatelleeksi. Koska asia sinua mietityttää, niin käy juttu läpi. Ei sen tarvitse sen vakavammasta ole kyse.

Jos olisin sinä sanoisin pojalle, että kiitos kun annoit palautetta. Ja juttelisin lisää missä ja milloin hän kokee riitatilanteet niin vaikeiksi. Selittäisin oman näkökantani ja varoisin jatkossa, etteivät riidat pääse sellaisiksi että lapsi niistä ahdistuu tai säikähtää. Tai kävisin sanomassa, ettei ole mitään hätää. Opettelin näyttämään lapselle myös vanhempien välistä välittämistä ja muuttaisin puhetyyliäni miestä kohtaan (niin kuin mieskin saisi muuttaa).

 

[vierailija]

Lapset ja nuoret ovat säälimättömän suoria, eivätkä aina oikeassa. Mutta ehkäpä poikasi kuitenkin osasi sanoa jotakin sellaista, mikä on teidän perheessä totta ja mitä sinä tai miehesi ette ole tulleet ajatelleeksi. Koska asia sinua mietityttää, niin käy juttu läpi. Ei sen tarvitse sen vakavammasta ole kyse.

Jos olisin sinä sanoisin pojalle, että kiitos kun annoit palautetta. Ja juttelisin lisää missä ja milloin hän kokee riitatilanteet niin vaikeiksi. Selittäisin oman näkökantani ja varoisin jatkossa, etteivät riidat pääse sellaisiksi että lapsi niistä ahdistuu tai säikähtää. Tai kävisin sanomassa, ettei ole mitään hätää. Opettelin näyttämään lapselle myös vanhempien välistä välittämistä ja muuttaisin puhetyyliäni miestä kohtaan (niin kuin mieskin saisi muuttaa).

Kiitos asiallisesta suhtautumisestasi ja hyvästä vastauksestasi! Olen tulkitsevinani, että teillä tilanne on kuitenkin olennaisesti erilainen kuin meillä - ihmiset ja heidän suhteensa kun ovat kaikki erilaisia. "Huutaminen" on sana ja sen sisältö on tapauskohtainen. Me olemme keskenämme täysin sovussa. Sille minä en voi mitään, että keskustelumme aikana korotamme välillä ääntämme ja olen pitänyt tätä aivan normaalina, asummehan omassa kodissamme, emmekä häiritse naapureitamme. Meillä ei ole mitään perustavanlaatuisia erimielisyyksiä. Me voimme sanoa kaiken suoraan toisillemme ja me olemme hyvin läheisiä. Onhan se ymmärrettävää, ettei teinipoika käsitä, mitä parisuhde on. Aikanaan hän ehkä saa yhtä hyvän parisuhteen kuin on hänen vanhemmillaan. - Keskustelimme mieheni kanssa pojasta - keskustelemme useinkin - ja totesimme hänen ajattelevan jotenkin aivan eri tavalla kuin me. - Toisaalta poika on itsenäistymässä myös henkisesti ja ehkä hänen lausuntonsa oli osa hänen omaa kasvuprosessiaan. Huomasin myös, ettei minulla ja tällä pojalla synkkaa älyn alueella, mutta eihän siinä ole mitään vikaa, koska ei kaikilla vaan synkkaa. - Onneksi minulla ja miehelläni menee todella hyvin.