Olisin hiljaa ja varmaan pahottaisin mieleni.
Tollanen tilanne on meillä kerran käyny. En kerro tarkemmin ettei kukaan tunnista, mutta se kyseinen tyrkky oli myös varattu. Alko flirttaa miehelleni ja hihitteli jne. Kihnus itteesä koko ajan lähemmäs miestäni. Mun mies oli ihan vaivaantunu ja hiljaa, mies siirty aina vaan lähemmäs mua, mitä lähemmäs tää tyrkky tuli. Mun mies tais mun kasvojen ilmeestä nähä, että pahotin mieleni ja tuijotin vaan lattiaa ihan hiiren hiljaa. Kun päästiin kotiin niin mies ihmetteli mikä mulla oli kun en puhunu mitään. Selitin, että pahotin mieleni tapahtuneesta. Sillon mies vaan sano, että voi kultapieni oot kyl hölmö nainen, tollasia tyrkkyjä en kestä ollenkaan ja sua nyt en vaihda, enkä päästä menemään kenenkään takia. Mies ei ole ikinä sietäny tollasia naisia, eikä ole oikein koskaan ollu mikään naistenmies tai mikään kaataja omien sanojensa mukaan. Mies on sanonu, että on tässä maailmassa muutakin kuin vaan naiset ja se monttu, mitä höylätä. Mä en ole kyl huolissani yhtään, mies ite selittäny, että hän ymmärtää pleikkari ja tietokone pelien päälle enemmän kuin naisten ja niin on ollu hällä melki aina, joten mä jään kakkoseks noille peleille
.
Mut jos joskus lähtis toisen matkaan niin mä hakisin samantien avioeroo. Mä en pettämistä pysty antamaan anteeks, enkä enää jaksaiskaan. Exälle annoin aikanaan todella monta kertaa anteeks pettämisen ja silti vaan petti koko ajan. Oli myös väkivaltanen mua kohtaan. Neljä vuotta asuttiin yhessä ja sit mulle riitti, olin ihan ihmisraunio sillon. Itsetuntoa ei ollu ollenkaan, olin täysin lytätty, olin arka, masentunu, säikky ja koko ajan ahdistunu ja en luottanu kehenkään ja kartoin ventovieraitten kanssa juttelua jne. Mun hyvä ystävä otti mut luokseen asumaan ja siellä heräilin öisin kesken unien pelkotilojen takia, naama hiestä märkänä ja pumppu hakkas tuhatta ja sataa. Mun mies lopulta autto mua avautumaan, puhumaan ja sai mut luottamaan itseensä.
Miespuolisille siis.
Tsemiä!