Mummoudesta höperöitynyt anoppi

[vierailija]

Eli ongelmani on anoppini, joka on mennyt "sekaisin" lastemme myötä. Aihe on nyt ajankohtainen jälleen, kun esikoisemme on kaksivuotias ja kuopus kolme kuukautta, ja nämä ovat siis anopilleni ainoat lapsenlapset. Älkää käsittäkö väärin, anoppini on mielestäni ihmisenä ihan mukava ja varmasti tarkoittaa hyvää, mutta mielestäni hän tunkeutuu liikaa osaksi perhe-elämäämme ja minulla ei nyt pienen vauvan kanssa meinaa riittää hermot. Tuntuu että anoppi muuttui kivasta ja vähän höperöstä ihmisestä päsmäröiväksi ja rajansa tuntemattomaksi mummoksi kun esikoisemme syntyi.

Anoppini ruinaa vauvaamme hoitoon, aivan kuten yritti ruinata jo esikoistamme muutaman viikon ikäisenä. Minä en halua antaa vielä vauvaa hoitoon varsinkaan anopille, jolla fyysinen terveys jo estää vauva kokonaisvaltaisen hoidon. Hyvä kun sylissä pystyy pitämään, ja silloinkin yleensä niin että hänelle asetellaan vauva syliin. En tiedä mitä anopin päässä kulkee sitten, kun ajattelee että voisi hoitaa vauvan kanniskelut ja nostelut yms. vai ajatteleeko että vauva vain nukkuisi sängyssä tuon ajan. Emme ole jättäeet hänelle esikoistamme hoitoon, emmekä jätä kuopustakaan. Esikoisen perässä tällä hetkellä anoppi ei pysyisi edes kymmentä sekuntia kunnostaan johtuen. Toki kun esikoisen "taaperoaika" on kunnolla ohi, hän pääsee mummolaan yksinkin. Haluan että lapsillani on mummoon hyvät suhteet, mutta en voi laittaa lapsia hoitoon hänelle noin pieninä, kun lasten fyysinen turvallisuus ei ole taattu, ja vauvaa en muutenkaan vielä laittaisi. Pyrimme kuitenkin näkemään mummoa hyvinkin usein, jotta saisivat tuolloin viettää aikaa. Mummo ei tätä oikein tahdo ymmärtää, ja tuntuu että hän sukuineen painostaa meitä asian suhteen.

Tämä ei ole ainoa ongelma, vaan toinen on yletön soittelu ja arjessamme "mukana elo", mikä häiritsee minua vaan ei miestäni. Toki ymmärrän että kuulumisia vaihdetaan ja kyläillään puolin toisin, mutta en ihan oikeasti jaksa selittää anopille vauvan vaatevalintoja eri keleille ja muutenkin tapaamme hoitaa häntä. Esikoisen kohdalla olin kiltimpi, mutta nyt olen pyytänyt jo mieheltänikin jämäkkyyttä asian suhteen, ettei alkaisi arkemme menoja ja vauvamme hoitoa niin tarkasti hänelle selostamaan. Anoppi on itse ollut työtön ja lasten kanssa kotona, joten ilmeisesti lastenhoito on jotain mistä hän kokee ylpeyttä ja haluaisi kovasti päteä siinä. Minulla inhottaa, että hän soittelee lähes joka ilta meille. Mies ei onneksi aina vastaa, kun teemmehän tuolloin lasten kanssa omia puuhiamme ja elämme sitä omaa arkeamme.

Välimme ovat hyvät, mutta tilanne on kärjistynyt näissä hormonihuuruissa siihen, että olen alkanut omassa mielessäni vähän inhoamaan anoppia, ja tunnen puistatusta kun hän puhuu lapsistani "mummon lapsi"-juttuja yms. Tiedostan toki, että kyse on minun oman pään sisäisestä ongelmasta, mutta minua ihan oikeasti ahdistaa "vauvan ryöstö" -puheet ynnä muut anopin höpinät, joilla ilmeisesti purkaa tätä ettei saa lapsia vielä hoitoon. Koen myös loukkaavana, että anoppi utelee miten hoidamme lapsiamme, ja vaivihkaan koittaa kertoa miten hänen mielestä niitä pitää hoitaa.

Ei minulla oikeastaan mitään kysyttävää edes ole, kunhan halusin ajatuksiani purkaa. Tässä oli vain murto-osa anoppiin liittyvistä ongelmista, mutta helpottaa kun saa kirjoittaa ajatuksiaan muille. Miehelle en oikein viitsi koko sydämestäni asiasta avautua. Kenties kaipaisin kohtalotovereita. Pahoittelut pitkästä viestistä!

 

[0roosa0]

Voisiko anopille ostaa vaikka kissan? Tai koiran? Tai hamsterin?

Ehkä hoivavietti on suuri eikä ketään jota hoivata.

 

[vierailija]

Voisiko anopille ostaa vaikka kissan? Tai koiran? Tai hamsterin?

Ehkä hoivavietti on suuri eikä ketään jota hoivata.

Ei anopilla valitettavasti lemmikit kiinnosta, enkä ole niinkään varma että kyse on hoivavietin suuruudesta. Minusta tuntuu, että hänen identiteettinsä on niin rakentunut lapsiensa ympärille, että lastenlasten tulo niin sanotusti räjäytti pankin. Välillä tuntuu, että anoppi haluaisi lastenlastensa kautta elää uudelleen äitiyttään ja saada jotenkin elämälleen tarkoitusta.


Ap

 

[vierailija]

Eikö teidän puhelimissanne muka näy, että se kotka soittaa taas? Älkää vastatko. Kerta viikossa riittää.

 

[vierailijamuuan]

Anopilla ikää varmaan jo 80v.

 

[vierailija]

Ei anopilla valitettavasti lemmikit kiinnosta, enkä ole niinkään varma että kyse on hoivavietin suuruudesta. Minusta tuntuu, että hänen identiteettinsä on niin rakentunut lapsiensa ympärille, että lastenlasten tulo niin sanotusti räjäytti pankin. Välillä tuntuu, että anoppi haluaisi lastenlastensa kautta elää uudelleen äitiyttään ja saada jotenkin elämälleen tarkoitusta.


Ap

Hän on siis aikanaan langennut äitiyden pahimpaan lankaan eli elänyt elämänsä lasten kautta. Mun oma äiti kokenut saman kohtalon. Kommentti aiheen ohi, mutta tää on seikka jonka jokaisen "äiti-lapsi" kuplassa elävän pitäisi muistaa. Eli elämää ei eletä lapsille vaan itselle. Näin taataan lapsen erillisyys -myös sitten aikuisena. Eli osataan elää muutenkin kuin lasten kautta.

Itse olen antanut äitini hössöttää mutta pitänyt silti kiinni meidän määrittämistä rajoista. Vaate ym jutut otan "toisesta korvasta sisään- toisesta ulos". En yritä olla mieliksi sen enempää kuin että tyrmäisin ihan kaikkea. Loppuviimein ajateltuna hänellä kuitenkin on pidempi kokemus lasten hoidosta kuin minulla ja näkee toki paremmin kokonaisuuden ja kehityskaaren vauvasta aikuisuuteen. Eli seassa on paljon hyviäkin juttuja. Mutta myös sellaisia joille sanon piut paut.

Pystyykö anoppi esim kärrytteleen lapsen kanssa? Tai vaikka olisi vauvan kanssa sen aikaa kun käytte miehen kanssa kaksin vaikka saunassa? Tarkoitan että voisi hetken olla kaksin vauvan kanssa, mutta niin että olette kuulolla? Antaa hieman hänelle tilaa mutta sitten taas tehden selvät rajat esim että ette vastaa joka päivä puheluihin? Veikkaan että hänen elämä on kutistunut niin pieneksi ja ehkä yksinäiseksi, että tuo yksinäisyys heijastuu noissa uteluissa ja kiinnostuksessa.

Ja yksi muistutus. Anoppisi on edelleen miehesi äiti. Eli älä liikaa miehellesi asiasta "naputa". Me jokainen tiedämme miten omien vanhempien arvostelu ulkopuolisen toimesta kirpaisee - vaikka olisimme samaa mieltäkin. Se on herkkä kohta ja saattaa aiheuttaa parisuhteeseen isompiakin ongelmia. Miehesi ei ole valinnut äitiään, eikä hän voi välttämättä vaikuttaa äitinsä toimintaan.

 

[vierailija]

Kiitos sinulle edellisen viestin kirjoittaja pitkästä viestistäsi. Näinhän se taitaa olla, että anoppi on tähän lasten kautta elämiseen syyllistynyt. Tosiaan tuossa aiemmin oli kommenttia, että anoppi on varmaan 80v, ei ole, vaan kuusikymppinen, mutta sairaudet ja ylipaino estävät hänen liikkumistaan. Anoppi ei ole yksinäinen tosin, vaan hänelllä on hyvinkin laaja sosiaalinen piiri, mutta se ei tunnu riittävän hänelle. Tässä vaikuttaa sekin varmasti, että anoppi oli kovasti odottanut mummoksi tuloa, sillä niin monet hänen ystävänsäkin jo olivat mummoja ja anoppi oli tunnettu lapsiinsa keskittyvänä ihmisenä.

Tunnustan että minulle vauvanhoitoasiat ovat jo periaatekysymys. En halua antaa erityisesti vauvavuonna hoitoon lasta vain toisten hoitohalujen vuoksi. Minun mielestä näissä asioissa lähdetään aina lapsen kyvystä olla muilla hoidossa ja vanhempien tarpeesta siihen. Mies ajattelee samalla tavalla. Meillä on laajasti tätejä ja setiä, jotka kyllä hoitavat esikoista mielellään ja hän onkin ollut hoidossa vauvavuoden jälkeen tutuilla hoitajilla. Anoppi asuu siis toisella paikkakunnalla, ja näin ollen esim. miehen sisko on paljon tutumpi esikoiselle ja senkin vuoksi luonnollisempi hoitaja. Voisin tuota vinkkiäsi soveltaa kyllä esikoisen kanssa niin, että koittaisin järjestää mummolle, tädille ja esikoiselle enemmän tilaisuuksia viettää kolmestaan aikaa. Ehkä anoppi haluaisi olla lasten seurassa nimenomaan ilman minun seuraani. Sekin voisi toimia vauvan kanssa, että mies olisi anoppinsa ja vauvan kanssa hetken heillä ollessamme kolmestaan, ja minä kävisin vaikka pienellä kävelyllä.

Tuossa olet varmasti oikeassa, että kovin paljon miehelle ei kannata kommentoida asiasta. Eihän hän äidilleen oikeasti kovasti voi, ja sentään anopin tunkeilevuus on siedettävissä mittakaavoissa, kun asuu muualla. Minä mietin, että ehkäpä tässä nyt on ongelmana minun tunteeni koko tilanteesta. Esikoisen raskausuutisesta lähtien koin, että anoppi ei iloitse meidän tuloa vanhemmiksi vaan vain omaa mummouttaan. Hän ei edes kerennut onnitella meitä, kun alkoi jo soittelemaan kavereilleen että hänestä tulee mummo. Ja sama linja on tavallaan ollut kokoajan, tuntuu että me vanhemmat olemme vain pakollinen paha hänen ja lastenlastensa välillä. Minulla on myös mennyt luottamus anoppiin, sillä hän ei tunnu käsittävän että erityisesti pienelle vauvalle tärkein syli on vanhempien syli. Ikään kuin hän kuvittelisi, että mummon syli on vauvalle tärkeämpi kuin vanhempiensa syli, ja aina moittii vauvaa ääneen kun tämä alkaa itkemään hänen sylissä. Tietää nimittäin tuolloin, että jompikumpi meistä ottaa vauvan silloin syliin. Kiitos kommenteista, minulle suurin apu on siinä että saan kirjoittaa ajatuksiani muille.

Ap

 

[vierailija]

Hyvä, että ikä tuli esille. Onhan meitä moneksi eikä mielikuvat mummoudesta kaikilla ole samat. Tässä on vastapainoksi hyvä ohjelma.

Mites papat`kuuluu kuvioon?

 

[vierailija]

Kiitos ap, kirjoitin kokemuksesta. Allekirjoitan myös tuon että äitinin"päti" mummoudella. Ja se oli ärsyttävää. Mutta toisaalta ajattelin että jos se hänet tekee onnelliseksi niin "ottakoot kunnian". Kun vaan edelleen pidettiin niistä rajoista kiinni (äitini oli halunnut mm että menen johonkin eläkelläiskerhoon hänen kanssa esitteleen vauvaa - no way, miksi kun en ennenkään siellä ole käynyt)

Voisi olla tosiaan hyvä jos jotenkin mshdollistuisi että anoppi on hetken " ilman sinua" lapsien kanssa vaikka miehesi läsnäolessa tms. Sekin saattaisi riittää tyydyttämään vauva/lapsi kaipuuta. Ja jos se tuntuu vaikealta niin ehkä juttelu aiheesta voisi auttaa. Voisit kertoa ette halua vauvaa antaa hoitoon kenellekään vielä, et edes omille vanhemmillesi tms läheisille sukulaisille.

Kaunaa minulla on oman äitini käytöstä kohtaan. Mutta olen ajatellut että mummulla ja lapsilla on oikeus muodostaa oma suhde, ja minun ajatukseni eivät tuota saa "myrkyttää". Heillä oikeus mummoon sellaisena kuin hän on, ja saavat ajallaan rakentaa oman mielipiteensä hänestä.

Tsemppiä - kohta hormoonitkin laskee ja ärsytyskynnys nousee (nimimerkillä asuimme appivanhempien luona kun esikko syntyi -talon valmistuminen vähän viivästyi...ja edellisestä oli luovuttava)

 

[vierailija]

Ehkäpä kun miehesi sisko saa lapsia, niin mummi lopettaa painostamisen. Näin on monissa tuttavaperheissä käynyt, kun tyttären lapset ovatkin tärkeämpiä kuin poikien lapset. Minun lapseni ovat myös useammin minun äitini hoidossa kuin veljeni lapset.

Mitä taas tulee lastenhoito/kasvatusperiaatteisiin, niin olen hyväksynyt sen, että äitini tai anoppini ratkaisut ovat erilaisia ja se suotakoon heille. Meillä on kotona tarkka päivärytmi ruokailujen ja nukkumisten suhteen, mutta kun ollaaan kylässä, niin silloin voidaan mennä isovanhempien mallin mukaan. Ehdottomuudella saa vain mielipahan aikaan. Eivätkä he neuvoja pahalla anna, antaa mennä vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mitään pysyviä vaurioita ei päivän tai kahden vierailulla saada aikaiseksi (siis silloin kun ei ole mitään kunnon ongelmia, kuten alkoholia, väkivaltaa, hyväksikäyttöä jne).

Se taas, että äitisi soittaa pojalleen päivittäin, ei ole minusta mitenkään outoa. Juttelen minäkin äitini kanssa jos en nyt ihan joka päivä niin monta kertaa viikossa kuitenkin. Ja kannattaa anoppia arvostellessa pitää mielessä, että vaikka miehesi ei ole äitiään valinnut, niin äiti on kuitenkin hänet kasvattanut.

 

[vierailija]

Ehkäpä kun miehesi sisko saa lapsia, niin mummi lopettaa painostamisen. Näin on monissa tuttavaperheissä käynyt, kun tyttären lapset ovatkin tärkeämpiä kuin poikien lapset. Minun lapseni ovat myös useammin minun äitini hoidossa kuin veljeni lapset.

Tulipahan vain mieleen, että meneekö tässä asiassa yleisesti syyt ja seuraukset sekaisin? Eli naiset antavat helpommin lapsensa omalle äidilleen jo vauvana hoitoon ja kuuntelevat (ja ehkä jopa kyselevät) neuvoja, kun taas anoppi nähdään sekaantujana ja motkottajana. Tämän seurauksena tyttöjen lapset ovat jo pienestä pitäen läheisempiä kuin poikien lapset. Sitten myöhemmin valitetaan, kun poikien lapset eivät pääse niin usein hoitoon tai saa niin paljon lahjoja kuin tyttöjen lapset...

 

[vierailija]

Tosiaan meillä ei ole todella pitkän välimatkan vuoksi lapset olleet hoidossa minunkaan vanhemmillani. Esikoinen on ainoastaan hyvin tutuksi tulleiden hoidossa, kuten samalla paikkakunnalla asuvien kummien ja tätien luona. Mielestäni vieraan paikkakunnan mummolaan ovat lapsen valmiita vasta paljon isompana. Tuli mieleen vain tuosta, että yleensä naisen vanhemmat hoitavat lapsia enemmän. En usko myöskään että miehen sisko hankkii lapsia.

Enpä usko että tähän on selviä vastauksia edes, mutta on mukava kuulla kommentteja ja purkaa ajatuksia. Yksi kirjoittaja mainitsi, että on ihan normaalia että mies ja äitinsä puhuvat puhelimessa päivittäin. No minun mielestäni ei ole normaalia aikuisilla ihmisillä, mutta ei minulla se häiritse että he puhuvat keskenään, vaan se että keskustelut ovat tasoa että anoppi utelee kaiken perhe-elämästämme ja yrittää päteä kaikkeen lastenhoitoon liittyvään asiaan. Minä en itse aina vastaile edes anopille puhelimeen, mutta silloin kun vastaan niin hän utelee ja hössöttää aivan mahdottomasti. Joskus saattaa jopa alkaa lässyttää minulle, niin kuin olisin meidän vauva. Ette uskokaan kuinka epätodelliselta sellainen tilanne tuntuu, kun toinen lässyttää puhelimen päässä "Aaai että, oooi, aaaai" ja kuvittelee että lässyttää vauvalle, joka on siis sängyssään nukkumassa kun minä puhun hänen kanssaan puhelimessa... Kyllä minulla nämä puhelut, ja samoin kuin jatkuvat utelupuhelut miehelleni, häiritsevät.

Arvostan toki anoppiani joissain asioissa, mutta en suostu pitämään häntä taivaan lahjana perhe-elämällemme, vain koska on mieheni äiti ja hänet kasvattanut. Nyt on meidän vuoromme olla vanhempia. Ei minunkaan äitini soittele minulle päivittäin, ja yritä neuvoa vauvan hoidossa tai ylipäätään yritä pompotella meitä minkään asian suhteen.

Ap

 

[vierailija]

Ap älä ota pahalla - mutta kuulostaa kovasti että sinulle pukkaa samaa "elä lasten kautta" -tautia. Ei sitä vauvaa toki tarvitse hoitoon viedä, mutta taapero/leikki-ikäiseltä kyllä luonnistuu yökyläilyt vaikka hieman kauempanakin. Lapsi ei rikki mene, päinvastoin kokemus voi olla hyvinkin lapsen elämää rikastuttava. Usein se ero on vaikeampi äidille mikä uumoilee pahasti juuri sitä että "kukaan muu ei osaa hoitaa niin kuin minä". Joka voi kulminoitua vanhempana juuri tuollaiseksi käytökseksi kuin anopillasi. Vain hän osaa poikaansa hoitaa - vain hän osaa lapsenlastaa hoitaa.

Eli kannattaa hieman miettiä onko jyrkkä asenne sinun vai lapsen edun ajattelua.

 

[vierailija]

Mitäs mieltä olet ap, tekeekö anoppi tuota kiusallaan?

Jotenkin en usko. Hän on innoissaan, mitäs sitten. Ei hän teitä pompottele jos ette oikeasti tee kaikkea mitä hän sanoo. Nehän on vaan sanoja. Maailmaan mahtuu ihmisiä. Erilaisia. Sukulaisia ei voi valita. Varmasti lapsillesikin opetat hyväksymään erilaisuutta - mitäs jos itsekin koettaisit?

Asiat toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.

 

[vierailija]

Jaa. No meidän lapset on ollut 1,5v saakka hoidossa tasaisin väliajoin mummolassa eri paikkakunnalla (170km päässä). Ihan terveitä ja täyspäisiä lapsia joilla merkityksellinen suhde isovanhempiin. Ei mulla koskaan käynyt mielessäkään että hoito eri paikkakunnalla olisi "issue". Ehkä meillä oli sitten tuuria...tai en vaan muistanut lukea kasvatusoppaita vaan toimin maalaisällin varassa.

 

[vierailija]

Ap älä ota pahalla - mutta kuulostaa kovasti että sinulle pukkaa samaa "elä lasten kautta" -tautia. Ei sitä vauvaa toki tarvitse hoitoon viedä, mutta taapero/leikki-ikäiseltä kyllä luonnistuu yökyläilyt vaikka hieman kauempanakin. Lapsi ei rikki mene, päinvastoin kokemus voi olla hyvinkin lapsen elämää rikastuttava. Usein se ero on vaikeampi äidille mikä uumoilee pahasti juuri sitä että "kukaan muu ei osaa hoitaa niin kuin minä". Joka voi kulminoitua vanhempana juuri tuollaiseksi käytökseksi kuin anopillasi. Vain hän osaa poikaansa hoitaa - vain hän osaa lapsenlastaa hoitaa.

Eli kannattaa hieman miettiä onko jyrkkä asenne sinun vai lapsen edun ajattelua.

Ehkä voisit vielä lukea tekstini ajatuksella. Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta meidän esikoinen on kyllä ollut reilusti hoidossa vauvavuoden jälkeen mm. kummeilla ja tädillään. Anoppi ei 2-vuotiaamme perässä pysyisi fyysisen kunnon ja terveytensä vuoksi, ja näin ollen hänelle lapsen hoitoon jättäminen tässä vaiheessa olisi vastuutonta. Mieheni on näistä hoitokuviosta täysin samaa mieltä kanssani. Mainitsin myös kirjoituksissani, että toki lapsi menee mummolaan hoitoon isompana. 2-vuotias kuitenkin tarvitsee vielä tutun ja fyysisesti kunnossa olevan hoitajan, ja näin ollen onkin hoidossa sellaisten luona joita näkee useammin, ja jotka kerkeävät estää mahdolliset tulevat haaverit.

Ap

 

[vierailija]

Jaa. No meidän lapset on ollut 1,5v saakka hoidossa tasaisin väliajoin mummolassa eri paikkakunnalla (170km päässä). Ihan terveitä ja täyspäisiä lapsia joilla merkityksellinen suhde isovanhempiin. Ei mulla koskaan käynyt mielessäkään että hoito eri paikkakunnalla olisi "issue". Ehkä meillä oli sitten tuuria...tai en vaan muistanut lukea kasvatusoppaita vaan toimin maalaisällin varassa.

Sinä saat hoidattaa lapset niin kuin haluat, ja minä hoidatan omani niin kuin haluan. Ei minusta tuossa sinun tavassa mitään outoa tai tuomittavaa ole, ja monethan tekevät noin. Mutta voisit sinäkin lukea viestini ajatuksella: ongelma hoidoissa on ensisijaisesti anopin fyysinen kunto. Omat vanhempani asuvat 600km päässä, ja sen vuoksi näemme niin harvoin etten 2-vuotiasta heille hoitoon jättäisi. Meillä kyllä riittää lapselle tuttuja hoitajia samallakin paikkakunnalla, joten mummojen hoitamiset voi hyvillä mielin jättää myöhempään ajankohtaan.

Ap

 

[vierailija]

Luulenpa, että anoppisi saa aika kauan odottaa lapsia hoitoonsa. Ensin syynä on vauvaikä, sitten taaperon vauhdikkuus, seuraavaksi uhmaikä. Sitten alkaakin jo eskari ja koulu (paljon uutta opittavaa kerralla, nyt ei vaan ole hyvä aika). Seuraavaksi syynä onkin kun viikolla täytyy keskittyä koulutöihin ja harrastuksiin ja viikonloppuna lapsi haluaa viettää aika perheensä ja kavereidensa kanssa. Sitten myöhemmin lapsi ei enää tietenkään voikaan mennä kylään kun ei ole koskaan ennenkään ollut ja murrosikäisellä se nyt on vain mahdotonta mennä isoäidille (kun ei riitä auktoriteettia murkun kurissapitoon). 18-vuotiaana hän muuttaakin pois kotoa, eikä sinun mallisi mukaan ole yhteyksissä omiinkaan vanhempiinsa kuin harvoin eli isovanhempiin ei varmaan koskaan. Hyvin toimittu!

 

[vierailija]

Luulenpa, että anoppisi saa aika kauan odottaa lapsia hoitoonsa. Ensin syynä on vauvaikä, sitten taaperon vauhdikkuus, seuraavaksi uhmaikä. Sitten alkaakin jo eskari ja koulu (paljon uutta opittavaa kerralla, nyt ei vaan ole hyvä aika). Seuraavaksi syynä onkin kun viikolla täytyy keskittyä koulutöihin ja harrastuksiin ja viikonloppuna lapsi haluaa viettää aika perheensä ja kavereidensa kanssa. Sitten myöhemmin lapsi ei enää tietenkään voikaan mennä kylään kun ei ole koskaan ennenkään ollut ja murrosikäisellä se nyt on vain mahdotonta mennä isoäidille (kun ei riitä auktoriteettia murkun kurissapitoon). 18-vuotiaana hän muuttaakin pois kotoa, eikä sinun mallisi mukaan ole yhteyksissä omiinkaan vanhempiinsa kuin harvoin eli isovanhempiin ei varmaan koskaan. Hyvin toimittu!

Antaisitko sinä itse 2-vuotiaan sellaisen hoitoon, joka ei pysty tarvittaessa nostamaan häntä syliin, tai juoksemaan perään esimerkiksi pihalla? Tuskinpa. Kyllä anoppi saa hoitaa lastamme kunhan hän on isompi. Mutta sinä taidatkin lukea sen mitä haluat lukea. Jos olisit lukenut viestini, niin tietäisit kyllä, että haluan vain purkaa sydäntäni tällä hetkellä, koska hormonihöyryissä koen anoppini käytöksen ikävänä. Se nyt ei vain tule tapahtumaan, että lapsemme menisi tässä vaiheessa hänen luo hoitoon. Sen sijaan jos esim. miehen sisko olisi mukana, he voisivat nyt hoitaa häntä yhdessä, ja sitäpä taidan tähän hätään soveltaakin. Minä haluan että lapsellani tulee hyvät suhteet molempiin mummoihin, mutta en tee sitä omien periaatteiden tai lapsen turvallisuuden kustannuksella. Uskon kyllä että mummoon tulee varsin hyvät välit, vaikka hoidossa alkaisi kulkea 3-4-vuotiaanakin. Oletko kenties itse isovanhempi joka ei saa tavata lapsenlapsiaan, vai miksi luet tekstini noin vääristellysti?

 

[vierailija]

Lapsihan syntyy perheeseen. Ei äidille ja isälle yksinään. Siksi ei ole mielestäni kummallista että isovanhempia kiinnostaa - ja toisaslta, et ap voi väittää etteikö isovanhemmilla olisi pidempi kokemus lasten hoidosta. Siksi hyvin luonnollistakin heittää ajatuksia -tiedä vaikka joku toimisi teilläkin. Mulla anoppi opetti pettämätömän röyhtäytys tekniikan, mut jos olisi vaan ärsyyntyny...no oppi olisi mennyt ohi. Elämä toki jatkunut. Otin niitä neuvoja vastaan mitkä sopi meille ja jotkut heitin romukoppaan. Eikä se vähentänyt mun kyvykkyyttä äitinä. Ennenhän homma menikin juuri niin että suvun vanhemmat auttoivat ja neuvoivat nuoria äitejä. Eikä siinä ollut mitään pahaa, päinvastoin.

Se että anoppisi haluaa kertoa ajatuksiaan ei ole henkilökohtainen loukkaus sinun äitiyttä kohtaan. Hän on vaan kiinnostunut. Eriasia jos päivittäin monta kertaa tunkisi itsensä teille, mököttäis ja uhkailisi jos ette tee jotain hänen mielen mukaan jne oikeasti ahdistavaa. Mutta ei kai nyt satunnaiset vierailukyselyt voi maatakaatavia olla?ehkä olet vielä hormoonikierroksilla.

 

[vierailija]

Lapsihan syntyy perheeseen. Ei äidille ja isälle yksinään. Siksi ei ole mielestäni kummallista että isovanhempia kiinnostaa - ja toisaslta, et ap voi väittää etteikö isovanhemmilla olisi pidempi kokemus lasten hoidosta. Siksi hyvin luonnollistakin heittää ajatuksia -tiedä vaikka joku toimisi teilläkin. Mulla anoppi opetti pettämätömän röyhtäytys tekniikan, mut jos olisi vaan ärsyyntyny...no oppi olisi mennyt ohi. Elämä toki jatkunut. Otin niitä neuvoja vastaan mitkä sopi meille ja jotkut heitin romukoppaan. Eikä se vähentänyt mun kyvykkyyttä äitinä. Ennenhän homma menikin juuri niin että suvun vanhemmat auttoivat ja neuvoivat nuoria äitejä. Eikä siinä ollut mitään pahaa, päinvastoin.

Se että anoppisi haluaa kertoa ajatuksiaan ei ole henkilökohtainen loukkaus sinun äitiyttä kohtaan. Hän on vaan kiinnostunut. Eriasia jos päivittäin monta kertaa tunkisi itsensä teille, mököttäis ja uhkailisi jos ette tee jotain hänen mielen mukaan jne oikeasti ahdistavaa. Mutta ei kai nyt satunnaiset vierailukyselyt voi maatakaatavia olla?ehkä olet vielä hormoonikierroksilla.

No näinhän se on, että olen vielä hormonikierroksilla. Ei minulla tämä häirinnyt raskausaikana, mutta kuopuksen syntymä pisti taas sekä anopin että minut kierroksille. Anoppikin on selvästi siis koventanut sanojaan nyt kuopuksen aikana. Ei minulla esimerkiksi oman äitini, mummoni ja miehen mummon ja tädin vinkit häiritsekään. Johtuen mielestäni siitä, että je esittävät neuvonsa ystävällisesti ja äidin tunteet huomioiden. Anoppi puolestaan neuvoo ikään kuin osoittaen että teemme jotenkin väärin, ja hän olisi paljon parempi hoitamaan lapsia. Minulla myös inhottaa, että esimerkiksi vauvaa sylitellessä hän vihjailee meille kuinka estämme häntä hoitamasta lapsia tyyliin "Mitenhän pärjäät nyt mummun sylissä, kun mummu on kerta niin tottumaton vauvoihin vaikka on omat lapsensa kasvattanut". Mikä on inhottavaa, sillä en ole estänyt häneltä ikinä sylittelyä yms. Toki voi olla, että minäkin tulkitsen väärin häntä, mutta sama tilanne oli esikoisen vauva-aikana. Kaikki lähti siitä, kun hänen olisi pitänyt saada lapsi hoitoon jo muutaman viikon ikäisenä, vaikka ei siis itse edes pystynyt häntä nostamaan syliinsä. Asiaan myös liittyy se, että anopin sukulaiset kokoajan vihjailevat meille että lapset pitäisi (mukaanlukien vauva) antaa hänelle hoitoon. Minä koen sen tällä hetkellä hyvin ahdistavana. Mieskään ei siis halua jättää lapsia hänelle (vielä) hoitoon, jos se nyt vielä jollekin epäselväksi jäi. Kiitos kommentistasi. Tottahan se on, että minäkin olen jotenkin nyt herkillä.

Ap

 

[vierailija]

Kuulostaa siltä, että anopilla on nyt elämässään joku juttu, kriisi tai uusi elämänvaihe, joka aiheuttaa hänessä riittämättömyyden ja epävarmuuden tunnetta ja ehkä myös arvottomuuden tunnetta. Silloin ihminen helposti hakee sitä omaa arvoaan ja pätemisen tunnetta sieltä mistä voi. Onko anoppi jäämässä eläkkeelle tai työttömäksi? Onko hänellä omissa ihmissuhteissaan muutoksia? Onko hänelle hirveän tärkeää olla omien ystäviensä silmissä supermummi, joka yhä edelleen huolehtii jälkikasvunsa ja jälkikasvunsa jälkikasvun kaikki tarpeet? Onko anopille nyt vasta, lasten myötä, tullut tunne että hänkin on jo ikääntynyt? Yllättävän monelle mummolle vasta lapsenlapsien syntyminen tuo ikäkriisin, jota sitä ennen ei ole tarvinnut ajatella.

En minäkään antaisi kaksivuotiasta hoitoon ihmiselle, joka ei häntä fyysisesti jaksa hoitaa. Olen antanut kerran, lopputuloksena sekä lapsi että hoitaja tippuivat ojaan josta kumpikaan ei olisi päässyt pois ilman apua, ja hoitajalla oli sen jälkeen nilkka sökönä. Kaksivuotias vain on vielä valtavan vikkelä eikä vielä tottele pelkästään sanallista ohjausta. Jo vuoden päästä tilanne on helpompi. Pienet lapset voivat olla rankkoja hoidettavia.

Todennäköisesti anoppi tuosta tasaantuu ajan myötä. Joskushan nämä kovasti höösäävät anopit eivät sitten itse asiassa olekaan kovin innostuneita lastenhoidosta sen jälkeen, kun niitä lapsia saisi urakalla hoitaa. Heille on pääasia että kulissit on kunnossa, eli että oma mielikuva itsestä tietynlaisena mummona säilyy, sekä omissa että varsinkin muiden silmissä.

 

[vierailijaaaaaa]

Nooo...anopit nyt on.....Kuulostaa valitettavan sairaalle ja huonokuntoiselle 60-vuotiaaksi...harmi. Lisäksi mietin, että onko arvostelukyky/pärjääminen jo jotenkin huonolla tolalla, jos ei ymmärrä itse , ettei pysty vauvaa edes hoitamaan/nostamaan ja silti pyytää vauvaa hoitoon..

Jos anoppi siis sairas fyysisesti ja ehkäpä mieleltään hieman "höperö" neuvoisin sinua nyt olemaan ymmärtäväinen ja anopin jutut jotka ei sulle sovi voi ohittaa "toisesta korvasta sissän toisesta ulos.." Ei kaikkea kannata jäädä vatvomaan, ihmiset, sukulaiset ja anopit (ja miniät) nyt on mitä on...Mummu nyt on vähän innostunut lapsistaan ja höperyyksissään menee vähän yli..

 

[vierailija]

Jännä että ihmiset kommentoi kun eivät selvästikään ole lukeneet ap.n viestiä kunnolla.

Sehän olisi vastuutonta jättää noin pieni/pienet fyysisesti kykenemätömän ihmisen hoiviin! Kaikki, joilla on vauva, tietää että vauva pitää ruokkia, röyhtäyttää, vaihtaa vaipat, pestä pyllyä, ehkä hyssyttää sylissä tai vaunuissa tai nostaa/laskea nukkumaan, vaihtaa puolta sylissä, ruoka pitää saada purkista tms.syöttämisvälineeseen, hoitajan pitää ehkä itse käydä välillä vessassa, syömässä jne...
jos hoitaja on noin huonokuntoinen kuin ap kuvaili, vain hullu jättäisi täysin avuttoman vauvan tällaiselle hoitajalle!
Plussat ap.lle kun miettii, että ottaisi vaikka toisen ihmisen anopille kaveriksi hoitamaan lasta.

Saatikka sitten ehtivä ja tekevä parivuotias!

Voimia ap.lle anopin kanssa, kyllä sinä kestät kun sait vähän avautua tänne itse vahvistut pikkuhiljaa ja opit suhtautumaan anoppiin ja sanomiin itseäsi ja hermojasi säästellen. Vaikutat kyllä jo nyt ymmärtävältä, mutta ei pienen vauvan äidin tarvikaan kestää ylettömästi muualta tulleita haittavirtoja, jotka heikentää kokonaisvaltaisesti jaksamista

 

[vierailija]

Itselle tuli mieleen, että yrittääköhän anoppi auttaa sinua, mutta keino ei vain toimi. Kahden pienen lapsen vasta synnyttänyt äiti voi olla tilanteessa jossa väsyttää ja elimsitö vasta toipuu raskaudesta. Voi olla että anoppi on aikanaan ollut sellaisessa tilanteessa ja ilmaisee tämän myötätuntonsa nyt näin. Ymmärtämättä että vain kuormittaa miniäänsä.