Tietääkö joku, että kun jalassa on peukalonpään kokoinen tulehdus,vaikuttaako verenkuvaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Täydellinen verenkuva siis ja jalkataipeessa on jonkinsorttinen tulehdus, sellainen minun sormenpäänkokoinen alue. Vähän märkii ja silleesti mutta paranemassa kyllä itsestään. Muuttaako se täydellisen verenkuvan arvoja?!?
 
Muuttaa. Pitäisi myös tietää mitä haette verikokeen avulla.

Eli lapselta otettiin verikoe (pvk) kuukauden verran kestäneen pahoinvoinnin vuoksi. Tuolloin leukosyytit olivat hivenen matalalla. Kontrollikoe määrättiin sitten siitä noin parin viikon päästä otettavaksi. Lapsen olo on parantunut eikä pahoinvointia ole ollut laisinkaan nyt enää noin 1,5-2 viikkoon. Otettiin siis täydellinen verenkuva, jossa näkyy valkosolujen erittelytkin käsittääkseni. Oltiin ihan varmoja ettei kokeessa ole mitään kun tyttö on ihan hyvävointinen.

Jotain pieniä poikkeamia siinä kuitenkin oli, joista tk-lääkäri oli sanonut että muutokset voivat johtua virusperäisestä taudista ja odotellaan josko oireilu menisi ohi itsestään. Ja että kokeita ei tartte kontrolloida jos oireet ei ala uudestaan. (En siis ole nyt päässyt edes puhumaan lääkärin kanssa, vaan tk:sta hoitaja soitti nämä tiedot).

Sitten välähti että tytöllä on polvitaipeessa tollainen kuvailemani "patti joka on tulehtunut", mutta se on siis jo kyllä paranemaanpäin. Voisko nämä muutokset mitä nyt oli verenkuvassa niin johtua sitten siitä. Sitä tässä mietin.
 

Yhteistyössä