Päiväkoti kiusaus ja hankalan vanhemman maine

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja saparo81
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

saparo81

Vieras
Tytärtämme on kiusattu eskarissa. Asian hoitumiseksi meidän vanhempien täytyi ruveta jopa hieman vittumaiseksi.

Nyt on saatu kiusaaminen kuriin, mutta selkeästi näkee henkilökunnan suhtautuvan meihin eri tavalla, kuin ennen. Me olemme hankalia, ajattelemme monimutkaisesti ja olemme yliherkkiä.

Mutta kummasti asiat alkoivat hoitumaan, kun aloitimme kunnon äläkän. Ystävällinen ja keskusteleva tyyli ei edistänyt asioita yhtään.

Mistä se johtuu, että päiväkodin henkilökunnalla on huono kritiikin sietokyky? Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia tai sitten sieltä henkilökunnan puolelta.

Minulle lapseni viennistä päiväkotiin on tullut hyvin epämiellyttävä kokemus. Mistä se johtuu, että kiusattu ja kiusatun vanhemmat saavat kaiken paskan loppujen lopuksi niskaansa?

Kokemusteni valossa en yhtään ihmettele ettei kiusaamista saada kuriin. Se lähtee jo päiväkodista ja päiväkoti-ikäisten vanhemmista. Kiusattuja pidetään herkkinä pikkuasioihin puuttujina ja kaikki lakaistaan vuorovaikutustaitojen opettelun alle. Jos lapsesi on siinä edellä muita saa hän siitä kärsiä.
 
Mistä se johtuu, että päiväkodin henkilökunnalla on huono kritiikin sietokyky?

Näytä mulle ihminen jolla on hyvä kritiikinsietokyky, niin mä näytän sulle valehtelijan. Ihmisen perusluonne vain on sellainen, että kritiikkiä ollaan huonoja vastaanottamaan. Vaikkei palautteen saaja sitä näyttäisikään, niin selkäsi takana hän pitää kritiikkiä aiheettomana ja puhuu pahaa sen antajasta kollegoilleen. Niin sinäkin teet, tai valehtelet.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777

Teen sellaista työtä missä pitää jatkuvasti olla kriittinen omaa työtään kohtaan. Mahdolliset virheet pitää pystyä huomaamaan tai työ voi edetä täysin väärään suuntaan. Osaan kyllä erottaa työhon liittyän kritiikin ja suhtautua siihen sellaisena.

Henkilökohtainen kritiikki taas on aivan eri asia. Sen vastaanottaminen ei aina onnistu.

Ja kyllä mun mielestä pitää pystyä suhtautumaan kriittisesti omaan työhönsä ja ottamaan vastaa kritiikkiä. Varsinkin, kun työnä on pitää huolta lapsista. Eihän työssään voi edes kehittyä, jos ei pysty minkäälaiseen oman työnsä kriittiseen tarkasteluun.

Aika surullista.
 
Oman tekemisensä kriittisen arvostelun ja ulkopuolisen kritiikin vastaanottamisella on hyvin vähän tekemistä keskenään. Kimi Räikkönen arvionee joka ikinen harjoitus, kisa, testi jne. omaa suoritustaan hyvin itsekriittisesti. Se lienee pakollistakin huippu-urheilussa. Mutta kun kesken kisan tallin ammattilaiset antoivat hänelle ohjeita/kritiikkiä, hän vastasi: "Leave me alone, I know what I am doing."

Itsekriittisyys ei ole sama asia, kuin kritiikin vastaanottaminen ulkopuolelta.
 
Kun sinä osaat paremmin on lapsesi hoitaja aivan luuseri ja ihan surkea ammatissaan.
Tekisit hoitajan työn tuosta vaan vaikka yhdellä kädellä.
 
joo mulla 4v, hän kertoi että eräs "kaveri"kutitti häntä väkisin ja löi nyrkillä päähän.
otin asian puheksi päiväkodiss..kyllä sai asiasta vähättelyä kun tuo nyt kuuluu ton ikäisen käytökseen yms.
myös oman lapsen käytöksestä nostin äläkkää kun ei mulle kerrota suoraan mitä siellä pkssa taahtuu sen jälkee on tuntunut että hoitajat on suhtautunt hankalastihuoh
 
Oman tekemisensä kriittisen arvostelun ja ulkopuolisen kritiikin vastaanottamisella on hyvin vähän tekemistä keskenään. Kimi Räikkönen arvionee joka ikinen harjoitus, kisa, testi jne. omaa suoritustaan hyvin itsekriittisesti. Se lienee pakollistakin huippu-urheilussa. Mutta kun kesken kisan tallin ammattilaiset antoivat hänelle ohjeita/kritiikkiä, hän vastasi: "Leave me alone, I know what I am doing."

Itsekriittisyys ei ole sama asia, kuin kritiikin vastaanottaminen ulkopuolelta.

Kyllä työstä saadun kritiikin pitäisi johtaa oman työn kriittiseen tarkasteluun.

Mutta tottahan se on, että ulkopuolelta tulevaa kritiikkiä on vaikea hyväksyä. Ja se on todella ongelmallista varhaiskasvatuksessa. Ongelmakohtia esiin tuovat vanhemmat leimataan hankaliksi ja hysteerisiksi. Minä sen kyllä kestän. Mutta miten se näkyy lasten elämässä.
 
Nämä niin naurattaa.
Päiväkodissa on 8 lasta per hoitaja. Välillä menee reilustikin yli.
Äidin vaahtoaminen kiusaamisesta on niin turhaa sillä on todellakin mahdotonta katsoa joka tilannetta mitä tapahtuu lasten parissa ja puuttua.
Joo joo.
Lakiteksti sanoo jotta pitää kyetä mutta tajuatte kait, ettei se lakiteksti muuta kenellekään ihmisille yli-inhimillsiä kykyjä joilla sitten toteuttaa lain tuomat vaateet?
No ei sentään.
Lakikirja ei ole mikään toiveita toteuttava teos päiväkoti maailmassa.

Miksi te vanhemmat hyväksytty nämä yli suuret ryhmät? miksi?
Miksi annatte viedä omilta lapsilta mahdollisuuden pieneen ryhmään ja jopa siihen, että kun lapsenne hoitaja sairastuu ei tilalle palkata ketään? edes turvallisuuden takia?

Toki kiusaamiseen tulee puuttua ja siksi vanhempien pitäisi ohittaa se hoitajalle ja päiväkodin johtajalle valittaminen ja siirtyä sen sijaan ylemmälle taholle vaatimaan todenteolla.
Lisää hoitajia.
Lisää koulutusta ja muutakin LTO.
Lisää resursseja orientaatioihin.
Lisää turvallisia pihoja ja sisätiloja.
Lisää resursseja retkiin.
 
"ohittaa päiväkodin hoitajille tai johtajalle valittaminen kiusaamisesta" et kai ole tosissasi? Kyllä ne asiat pitää käsitellä juuri siinä ryhmässä juuri niiden henkilöiden kesken jotka työskentelevät kyseisessä ryhmässä. Ja päiväkodin johtaja on aina vastuussa siitä mitä omassa päiväkodissa tapahtuu. Lapsen ei tarvitse sietää kiusaamista ja odotella resurssien lisäämistä. Ja aina ei oo kyse edes vähäisistä resursseista.
 
Yhteistyössä