Ihmiset on kyllä vieraantunut kuolemasta ja luonnottoman paljon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Ei voi kuin ihmetellä kun luin tämän artikkelin. Miten 52 vuotiaalle voi olla noin sokki että vaikeasti sairas, vanha ihminen, kuolee? Vaikka on kyseessä oma äiti, niin silti.

Arvokaan työn on tehnyt, sitä en kritisoi. Mutta muuten tuo "kitinä" menee kyllä yli hilseen. Kuolema on luonnollinen osa elämää, eikä se tuollaisessa tilanteessa kyllä yllätä vaikka tarkkaa hetkeä ei toki kukaan koskaan tiedäkään.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612282200046204_uu.shtml
 
No jo oli tilitys... En kanssa ihan pässyt jyvälle, että mikä tuossa oli se järkyttävä osuus. Tottakai rakkaan ihmisen poismeno on surullinen ja raskas asia, mutta yllätyksenä tuo nyt ei voinut tulla. Ja kenen hän luuli tulevan häntä "lohduttamaan", kuoleman hetkellä? Hän olis itsekin voinut soitta jonnekin kriisipäivystykseen ja pyytää keskusteluapua, jos koki sellaista tarvitsevansa. Eikä hän ole ainoa omaishoitaja joka on joutunut todistamaan läheisensä lähdön, joten tuo säälin kerjääminen ihan iltapäivälehdessä meni pikkusen nyt yli...
 
No jo oli tilitys... En kanssa ihan pässyt jyvälle, että mikä tuossa oli se järkyttävä osuus. Tottakai rakkaan ihmisen poismeno on surullinen ja raskas asia, mutta yllätyksenä tuo nyt ei voinut tulla. Ja kenen hän luuli tulevan häntä "lohduttamaan", kuoleman hetkellä? Hän olis itsekin voinut soitta jonnekin kriisipäivystykseen ja pyytää keskusteluapua, jos koki sellaista tarvitsevansa. Eikä hän ole ainoa omaishoitaja joka on joutunut todistamaan läheisensä lähdön, joten tuo säälin kerjääminen ihan iltapäivälehdessä meni pikkusen nyt yli...
Niinpä. Jotenkin tuntuu että ongelma oli liian tiukka napanuora joka on estänyt tämän tyttären aikuistumisen - ja vaikeiden asioiden käsittely kyvyn kehittymisen.

Ajatteliko tämä tytär että voi loputtomiin pitää äitinsä tässa maailmassa?

Mitä väärää lääkäri muka teki aloittaessaan saattohoidon? Olisiko tämän tyttären mielestä pitänyt neuvotella ja keskustella ja suunnitella - samalla kun kuolemaa tekevä äiti olisi kivuissaan kärsinyt?
 
Ei ollut vanha äiti kyllä vielä, luitko ikää?
Läheisen kuolema on shokki iästä riippumatta.
Luin artikkelin ja ihan eri tavalla ajattelen. Miksi morfiinia annettiin liikaa ja myötävaikuttiko se kuolemaan? Saattohoitopäätöksen tekemiseen pitäisi myös puhua potilaan kanssa jos mahdollista, ja tutustua potilasasiakirjoihin. Tosi tyly tyyli lääkärillä.
Ja hautaustoimiston virkailijan käytös aika tylyä myös. Jos tarvitsee nostoapua, pyytää kohteliaasti.
Itse en ole ikinä ollut vihainen "koska piti olla vihainen jollekulle" vaan ihan aiheesta vaan. Olen myös ollut omaishoitaja.
Vai pitäisi sitä hyväksyä/iloita kuolemasta niin vaan jos potilas "vanha". Et kyllä ymmärrä ihmiselämän arvosta mitään...Kunhan et olisi tekemisissä sairaiden kanssa...
Just puhuin läheisensä (iäkkään) menettäneen kanssa ja kova paikka oli. Ärsyttää tuollaiset mustavalkoiset ja kylmät näkemykset kuin ap:lla...
 
  • Tykkää
Reactions: Boobabe
Jos kuolemasta vieraantumista yleensä on, se on eniten lasten kuoleman kohdalla.

On kauheaa tuo ajattelu että kuollut ihminen on kuin lihanpala, jota saa paiskoa miten vaan. Tai että kuolevan toiveita ei tartte kuunnella eikä kysyä, antaa vain morfiinia vaikka niin paljon että kuolee. Se on kokonaan eri asia jos potilas itse haluaa kipuja lääkittävän kuoleman riskin kasvamisen uhalla. Täytyypä muistaa heti päivittää omaan hoitotahtooni että en hyväksy liian isolla morfiiniannoksella aloittamista. Vaikka eipä noista hoitotahdoista apua ole, lääkärit tekee mitä tekee...

Positiivista että tuo potilas sai kuolla kotonaan.

Ihminen on ihminen loppuunsa asti, toiveineen, haluineen, tunteineen. Oikeus tulla kuulluksi ja rakastetuksi. Vanhus on myös samalla tavalla tunteva ihminen kuin nuorempikin.

Masentaa todella joskus tämä maailman kylmyys...omaisensa kuolemasta pitäisi joidenkin mielestä iloita tai vaan kohauttaa olkapäätään ja jatkaa elämää niinkuin ei mitään...Todellakin sympatiseeraan tuota omaishoitajaa.
 
En puhunut kai iloitsemisesta. Vaan kuoleman hyväksymisestä. Kaksi aivan eri asiaa.

69 vuotias on jo elänyt elämää. Pidempää kin voisi, mutta jos terveys on mennyt, sitä ei takaisin saa. Elämään kuuluu "normaalisti" se että lapsi saattaa vanhenpansa hautaa - vai väitättekö vastaa? Jos niin perustelkaa ja hyvin

52 vuotias kypsä ihminen tietää tämän. Se että syyttää lääkäriä. Tai hautaus-urakoitsijaa äidin "kuolemasta"/ sen tuomasta surusta ei ole osoitus kypsyydestä, vaan kykenemättömyydestä ymmärtää kuoleman luonnollisuus.

Silloin, kun ihmiset vaan kuolivat kotiin. Vanhuuttaan. Ei siitä asiaa tehty. Se oli normaalia. Nykyään vanhuksen kuolema on trauma, aikuiselle lapsellekin. Miksi syntymä ei sitten ole trauma?? Se kuitenkin on yhtä luonnollinen osa elämää kuin kuolema?

Tätä tarkoitan vieraantumisella. Suru ja ikävä kuuluvat kuolemaan. Ei takertuminen elämään, koska kuolema kohtaa meistä jokaisen, viimeisellä kerralla kasvotusten.
 
Jos kuolemasta vieraantumista yleensä on, se on eniten lasten kuoleman kohdalla.

On kauheaa tuo ajattelu että kuollut ihminen on kuin lihanpala, jota saa paiskoa miten vaan. Tai että kuolevan toiveita ei tartte kuunnella eikä kysyä, antaa vain morfiinia vaikka niin paljon että kuolee. Se on kokonaan eri asia jos potilas itse haluaa kipuja lääkittävän kuoleman riskin kasvamisen uhalla. Täytyypä muistaa heti päivittää omaan hoitotahtooni että en hyväksy liian isolla morfiiniannoksella aloittamista. Vaikka eipä noista hoitotahdoista apua ole, lääkärit tekee mitä tekee...

Positiivista että tuo potilas sai kuolla kotonaan.

Ihminen on ihminen loppuunsa asti, toiveineen, haluineen, tunteineen. Oikeus tulla kuulluksi ja rakastetuksi. Vanhus on myös samalla tavalla tunteva ihminen kuin nuorempikin.

Masentaa todella joskus tämä maailman kylmyys...omaisensa kuolemasta pitäisi joidenkin mielestä iloita tai vaan kohauttaa olkapäätään ja jatkaa elämää niinkuin ei mitään...Todellakin sympatiseeraan tuota omaishoitajaa.
Se että ymmärtään kuoleman luonnollisuuden ei tarkoita ettei pidä elämää arvokkaana. Muistappa se.

Vanhuksia pidetään lääkkeen voimin elossa ("kiitos" kehittyneen lääketieteen) usein vain siksi että omaiset ovat kyvyttömiä ymmärtämään läheisensä vääjäämätöntä kuolemaa

Asenne liian usein vielä juuri tuo että "lääkäri tekee taas väärin" vaikka mitään keinoa ihmisen parantamiseen ei ole. Kipua voidaan lievittää, mutta sekin näköjään mielestäsi väärin "koska liikaa".


Ei näis puhuta useinkaan potilaan parhaasta tai toiveista. Vaan omaisten itsekkäistä tarpeista.
 
Jos kuolemasta vieraantumista yleensä on, se on eniten lasten kuoleman kohdalla.

On kauheaa tuo ajattelu että kuollut ihminen on kuin lihanpala, jota saa paiskoa miten vaan. Tai että kuolevan toiveita ei tartte kuunnella eikä kysyä, antaa vain morfiinia vaikka niin paljon että kuolee. Se on kokonaan eri asia jos potilas itse haluaa kipuja lääkittävän kuoleman riskin kasvamisen uhalla. Täytyypä muistaa heti päivittää omaan hoitotahtooni että en hyväksy liian isolla morfiiniannoksella aloittamista. Vaikka eipä noista hoitotahdoista apua ole, lääkärit tekee mitä tekee...

Positiivista että tuo potilas sai kuolla kotonaan.

Ihminen on ihminen loppuunsa asti, toiveineen, haluineen, tunteineen. Oikeus tulla kuulluksi ja rakastetuksi. Vanhus on myös samalla tavalla tunteva ihminen kuin nuorempikin.

Masentaa todella joskus tämä maailman kylmyys...omaisensa kuolemasta pitäisi joidenkin mielestä iloita tai vaan kohauttaa olkapäätään ja jatkaa elämää niinkuin ei mitään...Todellakin sympatiseeraan tuota omaishoitajaa.

Siis missä sanottiin, että sai morkkua tappavan annoksen? Aikamoisen murhasyytöksen laitoit nyt ko. lääkärin harteille... Ja nämä keltaisen lehdistön jutut tuntien, tämäkään tuskin on mennyt taas ihan niin kuin on kirjoitettu tai tuo tytär väittää. Mutta yleisesti - miksi pitäis pitkittää väistämätöntä ja antaa vieläpä ihmisen kärsiä mahdollisesti kovista kivuista? Voipi olla, että morkku ei sopinutkaan ja aiheutti komplikaation, johon tuo äiti kuoli, mutta tuo muu tilitys meni kyllä pikkusen överiksi... Ja mikä ihme esti tyttären suremisen? Eikä täällä muidenkaan kuolleiden omaisille tulla kotiin automaattisesti antamaan kriisiapua tai lohduttamaan, vaan itse sitä apua pitää hakea, jos siihen lisäapua tarvitsee (hänellähän oli mahdollisesti myös oma puoliso ja lapset ja entäs muut sukulaiset ja tuttavat). Ei tässä kukaan kiellä etteikö tuo äidin kuolema voi olla kenelle vaan kova pala, mutta mutta tuollanen huomion kerjääminen lehdissä tuntuu olevan nykyään niin muotia ja jotenkin typerää. Kun kyse kuitenkin on tuonkin ihmisen omien tunteiden käsittelemisen vaikeudesta ja/tai kyvystä myöntää elämän realiteetteja. Ja se että hauturi on pyytänyt apua, on varmaan ollut käytännön sanelema juttu - harvemmin kukaan yksin saa aikuista ihmistä siirrettyä paareille... Niin ja vielä... Kuinkahan monta päivää se tytär ajatteli, että sitä vainajaa pitää makuuttaa siellä sängyssä, että hän ehtii tehdä surutyönsä? Eikö sitä kirjettä olis saanut lähettää, vai mikä siinäkin nyt pisti jielen pahaksi? Ja tuskin niitä hoitovälineitäkään kukaan seuraavana päivänä tuli hakemaan... Että mä en nyt ihan ymmärrä, että mikä hoppu hänellä nyt sitten oli, ettei ole ehtinyt äitinsä poismenoa surra missään välissä? Harvemmin niitä hautajaisiakaan sentään tarvii 24/7 järjestää.

En minäkään mikään tunteeton ole, mutta mä en nyt nää tässä mitään niin ihmeellistä dramatiikka, että siitä olis ylipäänsä tarvinnut keltaiseen lehdistöön tulla kerjäämään sääliä tai odottaa jopa jotain "lohduketta" jonkun tuntemattomien taivastelujen tai hyvässä lykyssä lahjusten muodossa.

Ja lopuksi, kuinkahan paljon tuossakin tilityksessä oli tunnelatausta mukana ja "shokin" aiheuttamaa asioiden vääristymää? Sikäli mikäli lehti ylipäänsä on kirjoittanut jutun lähestään niin kuin se on ollut. Toimittajatkin heittelevät omaa dramatiikka joukkoon ihan vaan myydäkseen juttuja. Eikö tämäkään ole vielä kaikille selvää?
 
Siis missä sanottiin, että sai morkkua tappavan annoksen? Aikamoisen murhasyytöksen laitoit nyt ko. lääkärin harteille... Ja nämä keltaisen lehdistön jutut tuntien, tämäkään tuskin on mennyt taas ihan niin kuin on kirjoitettu tai tuo tytär väittää. Mutta yleisesti - miksi pitäis pitkittää väistämätöntä ja antaa vieläpä ihmisen kärsiä mahdollisesti kovista kivuista? Voipi olla, että morkku ei sopinutkaan ja aiheutti komplikaation, johon tuo äiti kuoli, mutta tuo muu tilitys meni kyllä pikkusen överiksi... Ja mikä ihme esti tyttären suremisen? Eikä täällä muidenkaan kuolleiden omaisille tulla kotiin automaattisesti antamaan kriisiapua tai lohduttamaan, vaan itse sitä apua pitää hakea, jos siihen lisäapua tarvitsee (hänellähän oli mahdollisesti myös oma puoliso ja lapset ja entäs muut sukulaiset ja tuttavat). Ei tässä kukaan kiellä etteikö tuo äidin kuolema voi olla kenelle vaan kova pala, mutta mutta tuollanen huomion kerjääminen lehdissä tuntuu olevan nykyään niin muotia ja jotenkin typerää. Kun kyse kuitenkin on tuonkin ihmisen omien tunteiden käsittelemisen vaikeudesta ja/tai kyvystä myöntää elämän realiteetteja. Ja se että hauturi on pyytänyt apua, on varmaan ollut käytännön sanelema juttu - harvemmin kukaan yksin saa aikuista ihmistä siirrettyä paareille... Niin ja vielä... Kuinkahan monta päivää se tytär ajatteli, että sitä vainajaa pitää makuuttaa siellä sängyssä, että hän ehtii tehdä surutyönsä? Eikö sitä kirjettä olis saanut lähettää, vai mikä siinäkin nyt pisti jielen pahaksi? Ja tuskin niitä hoitovälineitäkään kukaan seuraavana päivänä tuli hakemaan... Että mä en nyt ihan ymmärrä, että mikä hoppu hänellä nyt sitten oli, ettei ole ehtinyt äitinsä poismenoa surra missään välissä? Harvemmin niitä hautajaisiakaan sentään tarvii 24/7 järjestää.

En minäkään mikään tunteeton ole, mutta mä en nyt nää tässä mitään niin ihmeellistä dramatiikka, että siitä olis ylipäänsä tarvinnut keltaiseen lehdistöön tulla kerjäämään sääliä tai odottaa jopa jotain "lohduketta" jonkun tuntemattomien taivastelujen tai hyvässä lykyssä lahjusten muodossa.

Ja lopuksi, kuinkahan paljon tuossakin tilityksessä oli tunnelatausta mukana ja "shokin" aiheuttamaa asioiden vääristymää? Sikäli mikäli lehti ylipäänsä on kirjoittanut jutun lähestään niin kuin se on ollut. Toimittajatkin heittelevät omaa dramatiikka joukkoon ihan vaan myydäkseen juttuja. Eikö tämäkään ole vielä kaikille selvää?
Mä suuresti toivon kanssa että juttu on väritetty.

En oikeasti haluaisi uskoa ihmisten olevan noinkin kyvyttömiä käsittelemään kuolemaa. Tosi työssänikin olen todennut että tämän jutun kaltaisia omaisia on ja liikaa. Kyse todella ei ole kuolevan parhaasta vaan siitä että omaiset,ne AIKUISET LAPSET, ei kykene luopumaan. Ja sitten syytetään hoitajia,,lääkäreitä, kansaedustajiakin.... näköjään myös hautausurakoitsijaa.
 
Tjaa-a... Mahtaako olla tyttärellä ihan kaikki reilassa...


Jos meinaa tuohon katkeruuteensa jäädä hautumaan ja kiukutella, niin saa olla varmaan loppuelämänsäkin yksin... Joo en sano, etteikö jokainen koe surua eri tavalla ja toisilla se kokemus on astetta rankempi, mutta silti... Miksi hän on yksin? Eikö hän huoli apua, vai miksi on pitänyt kaikki hoitaa yksin? Eikö lapsista ole mitään apua? Muut sukulaiset?
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Tjaa-a... Mahtaako olla tyttärellä ihan kaikki reilassa...


Jos meinaa tuohon katkeruuteensa jäädä hautumaan ja kiukutella, niin saa olla varmaan loppuelämänsäkin yksin... Joo en sano, etteikö jokainen koe surua eri tavalla ja toisilla se kokemus on astetta rankempi, mutta silti... Miksi hän on yksin? Eikö hän huoli apua, vai miksi on pitänyt kaikki hoitaa yksin? Eikö lapsista ole mitään apua? Muut sukulaiset?
Huh! Keskenkasvuinen aikuinen jonka napanuora irtosi vasta nyt. Anteeksi pahat sanat - mutta syy nyt ei ole kuin elämän, eli me kaikki vaan kuollaan.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Jos sitä apua tarvitsee, niin itse sitä pitää hakea. Eihän tuo edes niin hirveän yllätteän tullut, kun sairasteli kauan. Sinällään kyllä kuulostaa, että on aika kiinni ollut äidissään, kun on aina ängennyt mukaan sairaalaan eli ei ole luottanut muiden hoitoon.

Oma äiti kuoli hetkessä yllättäen aivan odottamatta. Uskaltaisin melkein väittää, että silloin on vaikeampaa. Arkisten asioiden hoito on silloin parasta lääkettä, kun muu elämä kuitenkin jatkuu. Äiti aina toivoi, että sitten kun lähtö tulee, niin lähtee kerralla ja selväjärkisesti, eikä muistisairaana huonokuntoisena, kuten hänen oma vanhempansa.
 
Jo lapsia ylisuojellaan, ei viedä katsomaan kuolemaa isovanhempia. Ei voi viedä hautajaisiin, kun näkevät siellä surua ja itkua. Itse olin alle kouluikäinen, kun mun setä oli kuolin vuoteellaan. Joka päivä sain käydä häntä tapaamassa. Äiti kuoli ollessani 12. Kävin häntä sairaalassa katsomassa. Viimeisen kerran kävin katsomassa arkussa ruumishuoneella. Kammoa ei ole jäänyt. Omat lapseni sai käydä hyvästelemässä anopin, lastemme mummon sairaalassa ja hautajaisissa ovat aina mukana olleet.
 
Tjaa-a... Mahtaako olla tyttärellä ihan kaikki reilassa...


Jos meinaa tuohon katkeruuteensa jäädä hautumaan ja kiukutella, niin saa olla varmaan loppuelämänsäkin yksin... Joo en sano, etteikö jokainen koe surua eri tavalla ja toisilla se kokemus on astetta rankempi, mutta silti... Miksi hän on yksin? Eikö hän huoli apua, vai miksi on pitänyt kaikki hoitaa yksin? Eikö lapsista ole mitään apua? Muut sukulaiset?
Miten en ole yllättynyt ...

Ap
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Ja tuskin niitä hoitovälineitäkään kukaan seuraavana päivänä tuli hakemaan... Että mä en nyt ihan ymmärrä, että mikä hoppu hänellä nyt sitten oli, ettei ole ehtinyt äitinsä poismenoa surra missään välissä? Harvemmin niitä hautajaisiakaan sentään tarvii 24/7 järjestää.
Se on oma puolustautumismekanismi, jolla pitää todellisuuden ulkopuolella, ettei tarvitse vielä surra. Toivottavasti hän hankkii ammattimaista keskusteluapua itselleen, sen verran katkeralta tuo facebook purkauskin kuulosti. Miksi ihmeessä sielläkin on pakko roikkua ja kommentoida toisten osanottoviesteihin, jotka nekin kuulostivat olevan liikaa. Tuskin kukaan sellaisiin edes odottaa kommentointia.

Äidin kuoltua käytiin sisarusten kanssa sulkemassa hänen tilinsä, itse en edes facebookissa ole.
 
Tjaa-a... Mahtaako olla tyttärellä ihan kaikki reilassa...


Jos meinaa tuohon katkeruuteensa jäädä hautumaan ja kiukutella, niin saa olla varmaan loppuelämänsäkin yksin... Joo en sano, etteikö jokainen koe surua eri tavalla ja toisilla se kokemus on astetta rankempi, mutta silti... Miksi hän on yksin? Eikö hän huoli apua, vai miksi on pitänyt kaikki hoitaa yksin? Eikö lapsista ole mitään apua? Muut sukulaiset?
Tuollaista ihmistä on vaikea kohdata läheisen kuoleman jälkeen kun varmaan kaikki tavat ovat hänen mielestään väärin. "Jos et osaa sanoa mitään 'Lämmin osanotto'-jälkeen niin älä sano mitään."
Hrr...
 
Viimeksi muokattu:
Onko ap menettänyt oman äitinsä, isänsä?
Jatkan vielä edelliseen. Sairauden myötä menettänyt.

Ja se ei ollut lääkärin vika, se ei ollut hoitajien vika. Se ei ollut kunnan päättäjien vika... ei edes hautausurakoitsija. Niin kuin ei ollut minun surunikaan. Se ei ollut edes omaisteni vika. Vaan se suru ja kärsimys on vain elämää. Sitä rujompaa osaa elämää. Joka kohtaa meistä kaikki.

Mutta tämä ihmisten vieraantuminen kuolemasta - siitä tuon "aikuisen lapsen" purkaus kertoo. Ja se on todella surullista.

Ap
 

Yhteistyössä