Jatkuvat itsemurha-ajatukset

[maria93]

Mietin itsemurhaa nykyään aika vakavasti ja enää se ei ole mikään mörkö. Tulee helposti mietittyä puolikin tuntia itsemurhaa ilman minkäänlaista ahdistusta. Jotenkin itsemurha on loogisin vaihtoehto tälle saatanan paskalle. Kukaan ei ole auttanut minua kahteen vuoteen mitenkään. Lääkäri uhkas lähettää osastolle skitsojen sekaan kärsimään pariks viikkoa. Osastopaskan jälkeen on max 2 viikkoa paremmassa kunnossa ja sitten alkaa sama vitun paska. Yritän tätä selittää lääkärille, mutta lääkäri vaan nännit kovina ja pillu märkänä pakottaa sitä osastoa. Sain kuitenkin puhuttua itteni kotiin kun lääkäri suostui tekemään lääkemuutoksen.
Tiedän jo nyt, ettei lääkkeet auta mitenkään. Mikä vitun järki tässä on? Perheelle en viitsi edes kertoa koska menee niin tunteisiin kun puhuu vähän itsemurhasta.

 

[Zariza]

Tiedän tunteesi. Olen käynyt läpi samat ajatukset. Onneksi elämäni muuttui, ehkä sattumalta, ehkä armosta, ja sain aloittaa uuden elämän. Mutta vasta pitkään, vuosia kestäneen tuskan jälkeen. Pääsin ensin pois kotihelvetistä, sitten sairaalasta kuntoutumaan ja sain uuden asunnon, muutin uuteen osoitteeseen. Salasin osoitteeni ja jätin vanhat tutut, muka ystävät, jotka minut olivat kaikki minut yhdessä pettäneet, pois elämästäni. Minä sain sen tärkeän ihmistuen, jollainen tietämättäni oli olemassa, kokemusasiantuntijan tuen. Sain nähdä valoisan ja turvallisen puolen elämästä; ja turvallisuutta todella on maailmasssa olemassa!, vaikka omasta, muka läheisten ihmisten piiristä, sitä en ollut koskaan oppinut saamaan. Silloin olin epätoivoinen. Nyt rakastan elämää, jokaista päivää, jokaista hetkeä.

 

[vierailija]

Mietin itsemurhaa nykyään aika vakavasti ja enää se ei ole mikään mörkö. Tulee helposti mietittyä puolikin tuntia itsemurhaa ilman minkäänlaista ahdistusta. Jotenkin itsemurha on loogisin vaihtoehto tälle saatanan paskalle. Kukaan ei ole auttanut minua kahteen vuoteen mitenkään. Lääkäri uhkas lähettää osastolle skitsojen sekaan kärsimään pariks viikkoa. Osastopaskan jälkeen on max 2 viikkoa paremmassa kunnossa ja sitten alkaa sama vitun paska. Yritän tätä selittää lääkärille, mutta lääkäri vaan nännit kovina ja pillu märkänä pakottaa sitä osastoa. Sain kuitenkin puhuttua itteni kotiin kun lääkäri suostui tekemään lääkemuutoksen.
Tiedän jo nyt, ettei lääkkeet auta mitenkään. Mikä vitun järki tässä on? Perheelle en viitsi edes kertoa koska menee niin tunteisiin kun puhuu vähän itsemurhasta.

 

[vierailija]

Ihminen ajattelee, että kuoleman jälkeen hän on helpottunut, koska hän menee olemattomuuteen, mutta asia ei ole niin.

Niin, luulette, että kuoleman jälkeen olette helpottuneita, koska menette olemattomuuteen, mutta näin ei ole.

Itsemurhan tehnyt henkilö ei saa uutta fyysistä kehoa niin kauan kuin hänen olisi pitänyt elää tässä elämässä. Toisin sanoen niin kauan kuin hänellä olisi vielä elämää jäljellä tietyssä elämässä. Hän kärsii ilman fyysistä kehoa, koska hänellä on edelleen erilaisia haluja, esimerkiksi halu syödä ja juoda ja niin edelleen, mutta hänellä ei ole kehoa, jolla hän voisi täyttää nämä halut ja niin edelleen.
Itsemurhaaja rankaisee itseään tuhoamalla kehonsa. Tämä on kuin ihminen, joka poltti oman talonsa ja on nyt tuomittu vaeltelemaan kellareissa. Elämä ilman fyysistä kehoa on eräänlaista helvetillistä olemassaoloa, koska hänellä on edelleen monia aineellisia haluja, eikä hän voi täyttää niitä. Tämä tuottaa hänelle mittaamattomia kärsimyksiä, jotka eivät käytännössä eroa helvetin kärsimyksistä. Ainoastaan tähän helvettiin ihminen tuomitsee itsensä ja luulee, että itsemurha on ulospääsykeino. Tosiasiassa se on sisäänkäynti pahempaan todellisuuteen kuin se, josta ihminen yritti paeta itsemurhalla.