Joku idiootti jättänyt koiranpennun ulos pakkaseen :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Helena kohtasi järkyttävän näyn - metsässä virui jäätynyt koiranpentu
Torstai 9.2.2017 klo 19.50

Pennun löytäjä on tehnyt surullisesta tapauksesta rikosilmoituksen ja ollut yhteydessä eläinsuojeluviranomaisiin.

(HELENA ÖSTDAHL)">
Pieni koiranpentu löytyi torstaina jäätyneenä metsästä Helsingin Vuosaaresta. (HELENA ÖSTDAHL)

Helena Östdahl oli torstaina iltapäivällä hoitokoiransa kanssa ulkoilemassa Vuosaaren Mustavuoressa, kun hänen kohdalleen osui surullinen löytö.

- Hoitokoira alkoi nuuhkia jotakin ja katsoin, että mitä hän siinä tutkii. Luulin, että siellä on joku metsäneläin mutta huomasinkin, että se oli koiranpentu. Ihan ehjä, täysin jäätynyt koiranpentu, kertoo Östdahl.

Hän arvelee, että pieni pentu ei varmastikaan ollut vielä luovutusikäinen. Surullinen näky oli järkytys.

- Järkyttää sen takia, koska ei sille ole muuta selitystä kuin se, että ihminen on sen sinne jättänyt, toteaa Östdahl.

Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen poliisille ja ollut yhteydessä myös eläinsuojeluviranomaisiin.

- Hartaasti toivon, että koira olisi ollut jo kuollut kun se on sinne viety, mutta sen selvittävät eläinsuojeluviranomaiset.

Pennun epäselvästä kuolinsyystä huolimatta Östdahl on varma yhdestä asiasta.

- Ihmisen tekosia se on, ei noin pieni koira sinne metsään eksy omia aikojaan, hän huokaa.

Pienen pennun kohtalo on herättänyt järkytystä myös sosiaalisessa mediassa. Östdahl pyysi tuttavaansa kertomaan tapauksesta Facebookin Vuosaari-ryhmässä.

- Ajattelin, että se herättäisi vuosaarelaisia, mutta en ymmärtänyt, että tästä näin iso juttu tulee.

Koiranpennun kohtalosta ovat kertoneet muun muassa MTV ja Helsingin Uutiset.

ESSI HARJU
essi.harju@iltalehti.fi
 
  • Tykkää
Reactions: Maya123
Vähä-älyiset aloittajat ja kommentoijat ovat pahinta, mitä tiedän. Jäätynyt pentu on asennossa, jossa voi sen olettaa olleen kuollut jo paikalle jätettäessä. Sen jättäminen tuonne on tuomittavaa, mutta se, että kuvittelette sen jätetyn sinne elävänä. Edes vähän ajattelua peliin, pliis.
 
Toivottavasti noin. Ainakin itse toivon, että pentu on ollut jo kuollut kun on nakattu hangelle. Tosin on voinut olla myös elossa, mutta niin heikossa kunnossa, että on jäätynyt tuohon asentoon. Ei voi tietää, ja tuskin tulee koskaan selviämäänkään. Julmaa ja ajattelematonta kuitenkin, vähän edes kunnioitusta olisi pitänyt suoda tuolle pienelle pennullekin.
 
On joku eläinkin voinut sen kuljettaa mukanaan tuonne, Esim pöllö voi napata tuollaisen mennen tullen, ja tiputtaakkin jonnekin.

Olen nähnyt pöllön jolla kissan pentu matkassa. Siinä ei paljoa enää ihminen asialle voi.

No höpöhöpö! Ihan muutama tarkennus. Miten kaksiviikkoinen koiranpentu olisi päässyt ulos pakkaseen ja miksi? Noillahan on vielä liikkuminen /näkeminenkin niin rajoitettua, että tuollainen selitys ei ole mahdollinen.
 
kuollut pentu, puhuin siitä. Jos pentu on ollut kuollut, ja jätetty ulos vaikka vaan yöksi ( näillä pakkasilla ei hautoja naps ja kops kaiveta) niin äkkiä joku eläin sen nappaa. Ja kuskaa kauemmas. Ja varsinkin pöllön kynnen jälkiä on vaikea havaita suoraan.
 
Ok ja selvä. Kuolleesta pennusta ei ollut mainintaa kommentissa, mutta siltikään ei voi ymmärtää, miksi pentu olisi nakattu pihalle. Toki juu ei hautoja näillä routakeleillä kaivetakkaan, mutta asiallisempaa olisi ollut laitta sitten edes kuollut pentu maitopurkkiin ja sitä kautta roskikseen. Ei noin, että viskotaan pitkin hankia. Kertoo jo jotakin tuollaisen ihmisen luonteesta.
 
Surullinen juttu.
Mutta. Jos kyseessä olisi ollut kissanpentu, media ei olisi uutisoinut sitä mitenkään. Tuhannet kissat kokevat Suomessa vuosittain kivuliaan ja tuskallisen paleltumiskuoleman, eikä niiden omistajia asia vaivaa millään lailla. Sehän oli vaan kissa, niitä saa ilmaiseksi uusia. Kissojen heitteillejättö näyttää edelleen olevan kansanhuvia, vaikka se johtaa usein hyvin kivuliaaseen ja pitkittyneeseen kuolemaan. Jokainen, jota pienen pennun kohtalo surettaa, voi miettiä myös, mitä itse voisi tehdä eläinsuojelun edistämiseksi siinä omassa lähipiirissä, lähtien siitä miten siellä eläimiä kohdellaan. Sivistysmaassa tervepäiset ihmiset eivät rääkkää tai jätä heitteille eläimiään.
 
Ok ja selvä. Kuolleesta pennusta ei ollut mainintaa kommentissa, mutta siltikään ei voi ymmärtää, miksi pentu olisi nakattu pihalle. Toki juu ei hautoja näillä routakeleillä kaivetakkaan, mutta asiallisempaa olisi ollut laitta sitten edes kuollut pentu maitopurkkiin ja sitä kautta roskikseen. Ei noin, että viskotaan pitkin hankia. Kertoo jo jotakin tuollaisen ihmisen luonteesta.
Meinasitko ettei jokin eläin saa kuollutta pentua maitopurkista tai pussista tms?

Mä olen jättänyt kuolleen koiranpennun ulos. En tuota. Mutta siis pennut syntyi yöllä, eikä siinä tullut ensimmäisenä ajatuksena haudata pentua keskellä yötä. Mutta en halunnut sisällekään jättää. Pentu vietiin ulos pahvilaatikossa, jossa hänet haudattiin päivän valjettua. Periaatteessa olisi toki ollut mahdollista että joku eläin pennun vie yöllä, asutaan kuitenkin maalla ja noita elikoita liikkuu. Eläimet kuitenkin haistaa "raadon" ja voi lähteä kaivelemaan. Jopa haudasta jos ei tarpeeksi syvä.

Toki tuossakin asialla voi olla ollut ihminen. Ja silloin kammottava teko.

Jos ei... niin luonnostahan tuon tuosta löytyy kuolleita eläimiä - sekö tästä tekee kamalamman että eläin on lemmikki? ( siis sillä oletuksella että pentu on ollut kuollut eilkä jätetty kuolemaan)
 
Ensinnäkin tuo ei ollut maaseutua josta pentu löytyi ja toiseksi sinä olit sentään laittanut kuolleen pennun pahvilaatikkoon odottamaan hautausta ( kunnioitusta ). Jos tuo pentu olisi ollut pahvilaatikossa ( oletan että suljetussa ) niin tuskin sitä mikään pöllö sieltä olisi napannut. Kettu tms olisi saattanutkin viedä ja syödä, jolloin raatoakaan ei olisi jäänyt löydettäväksi. Jos pentu olisi laitettu asiallisesti vaikka pahvilaatikkoon/maitopurkkiin tms. ja roskalaatikkoon, kannelliseen, niin sieltä ei enää elukat kaivele, eikä pentua olisi löytynyt metsästä ihmisten kauhisteltavaksi. Mutta turhaa spekulointia. Ainoa, mitä tuossa toivoo, on se, ettei pentu kärsinyt kivuista ja oli jo kuollut ennen hankeen joutumista.
 
Alkaakin melkoinen ajojahti, että kellä kyseisen seudun kasvattajista on tuollaisia koiria ja pennut just nyt. Melkoisia viestejä luin fb:n kautta. EIkä tuon ikäisestä pennusta voi vielä rotuakaan 100% varmuudella sanoa.
 
Yhteistyössä