http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704102200099853_uu.shtml
"Päätoiminen opiskelija Niko, 24, järkyttyi alkuvuodesta Kelalta saamastaan kirjeestä. Nikolta vaadittiin opintotuen takaisinmaksua lähes 2 000 euron edestä.
Perintäkirjeen mukaan Niko oli tienannut 13 000 euroa vuonna 2015. Verotuspäätöksestä kävi ilmi, että Nikon omistamien osakkeiden luovutusvoitot olivat 13 000 euroa, mutta luovutustappiot lähes 18 000 euroa."
Juuri tällainen harmittaa. Opintotuki nähdään valtion maksamana palkkana siitä hyvästä että opiskelee. Näinhän ei siis tietenkään ole. Se on tukea henkilölle jolla ei ole rahaa. Sillä mahdollistetaan opiskelu, ei palkita siitä. Tällä köyhällä opiskelijalla on ollut rahaa sijoitteluun ja keinotteluun niin, että pelkät voitot ja tappiotkin lasketaan viisinumeroisina lukuina. Osakesalkku lienee siis sadan tuhannen euron paikkeilla. Sitten Niko jatkaa: "Ei minulla ole sellaisia rahoja, että voisin heti maksaa tuon takaisinperinnän pois. Joudun maksamaan pienissä erissä.". Mitäpä jos Niko myisit niitä osakkeita? Senkö takia me veronmaksajat sinua rahallisesti tuemme, että haluat jättää osakkeet säästöön ja ostaa niillä sitten vaikka kivan kämpän valmistuttuasi?