V
vierailija
Vieras
Olemme olleet pari vuotta yhdessä. Rakastuin miehessäni samanlaiseen huumorintajuun, henkiseen yhteyteen, hänen katseeseensa kuinka näen siitä miten paljon hän minua rakastaa. Aina valmis auttamaan ja huolehtii, ei hauku ja vähättele. Miehinen mies joka on voimakas, komea ja osaa todella käsitellä naista sängyssä. Meillä myös on samanlaiset tulevaisuuden toiveet ja tavoitteet. Kaikkea sitä mitä toivon.
Vuoden seurustelun jälkeen tuli kuitenkin kriisi, kun selvisi, että mies on käynyt paljon huorissa ennen minua (seurustellutkin yhden kanssa) ja suhteemme alkuaikoina kävi myös huorasivuilla, jonka tuon historian takia kielsin. Muu porno ihan ok, kunhan ei aja ohi minusta. Nuo sivustot vaan ei käy, koska tiedän mitä on ennen tehnyt siellä. Paristi kävi myös katsomassa kaverinsa kanssa jotain stripparia, josta en pitänyt, mutta en suuttunut.
Mies sitten pienen miettimistauon aikana, ja suutuspäissään minulle, pani silloista parasta ystävääni. Sen ensin tunnusti ja sitten perui ja nyt keväällä tunnusti lopulta. Kerran aijemminkin mies baarissa suuttui minulle ja tuli saman ystäväni kanssa meille, telkesi minut ulos ja lähdin miehen kämpille yöksi. Aamulla he olivat täällä kuin ei mitään. Miksi en ole nähnyt ja tajunnut tätä kaikkea ennen kuin nyt?!!!
Nyt on jo monta kk, tosi monta, menty niin, että miestä ei kiinnosta seksi kanssani kuin kerran kuussa ehkä. On tosi stressaantunut ja kiukkuinen. Ei enää kehu samalla tavalla tai hae läheisyyttä, mutta silloin kun menee hyvin, niin kaikki on todella hyvin. Mies sanoo haluavansa olla kanssani ja että ihan todella rakastaa minua ja niin haluan uskoakkin. Tosin, sitä rakastavaa ja ihailevaa katsetta en ole nähnyt pitkään aikaan ennen kuin nyt viimeviikonloppuna, kun saimme olla ilman lapsia kahdestaan.
Keväällä jäi kiinni myös huoralle viestittelystä, kun olisi sopinut treffit samalle illalle tänne meidän kotiin kun olen poissa. Ei kuulemma tavanneet kuitenkaan, vaan puhuivat vaan puhelimessa. Mies oli tuon illan lasten kanssa kotona, mutta nehän menevät ajoissa nukkumaan..
Stressiä kuulemma on, kun perintään menee 50tonnia velkoja vipeistä ja peleistä. Stressaahan se ja mun selän takana on velat itselleen ottanut ja samalla tuhonnut meiltä sen yhteisen tulevaisuuden haaveen joka meillä piti olla. Nyt emme sitä voi vuosikymmeneen edes saada.
Miksi silti rakastan miestäni ja en vaan pääse irti? En ole ketään ikinä näin rakastanut, mutta on paljon asioita joita mies on teoillaan pilannut ja joita en voi unohtaa ja antaa anteeksi. Narsisti mies ei ole, siitä on turha huudella.
Tuntuu vaan etten voi, enkä halua, elää ilman häntä, mutta jatkuva epäily tappaa minua pikkuhiljaa sisältä päin.
Anteeksi en koskaan voi todellakaan antaa, se on varma, tuskin unohtaakkaan, mutten halua lopun elämääni velloa tässä tunteessa ja jumittaa näissä mielikuvissa ja ahdistuksessa kiinni.
Kaipaan kai jotakin vertaistukea, en sitä, että joku haukkuu minut hulluksi kun olen jäänyt. Miten päästä eteenpäin yhdessä tai erikseen yms.
Pariterapiaan mies ei halua ja eipä sen puoleen, ei meillä ole varaakaan.
Miehellä on myös pieni ärsytys jatkuvaa epäilyäni kohtaan ja sitä, että minulla olisi tarve puhua rehellisesti ja saada tietää myös kaikki mitä en jo tiedä.
Vuoden seurustelun jälkeen tuli kuitenkin kriisi, kun selvisi, että mies on käynyt paljon huorissa ennen minua (seurustellutkin yhden kanssa) ja suhteemme alkuaikoina kävi myös huorasivuilla, jonka tuon historian takia kielsin. Muu porno ihan ok, kunhan ei aja ohi minusta. Nuo sivustot vaan ei käy, koska tiedän mitä on ennen tehnyt siellä. Paristi kävi myös katsomassa kaverinsa kanssa jotain stripparia, josta en pitänyt, mutta en suuttunut.
Mies sitten pienen miettimistauon aikana, ja suutuspäissään minulle, pani silloista parasta ystävääni. Sen ensin tunnusti ja sitten perui ja nyt keväällä tunnusti lopulta. Kerran aijemminkin mies baarissa suuttui minulle ja tuli saman ystäväni kanssa meille, telkesi minut ulos ja lähdin miehen kämpille yöksi. Aamulla he olivat täällä kuin ei mitään. Miksi en ole nähnyt ja tajunnut tätä kaikkea ennen kuin nyt?!!!
Nyt on jo monta kk, tosi monta, menty niin, että miestä ei kiinnosta seksi kanssani kuin kerran kuussa ehkä. On tosi stressaantunut ja kiukkuinen. Ei enää kehu samalla tavalla tai hae läheisyyttä, mutta silloin kun menee hyvin, niin kaikki on todella hyvin. Mies sanoo haluavansa olla kanssani ja että ihan todella rakastaa minua ja niin haluan uskoakkin. Tosin, sitä rakastavaa ja ihailevaa katsetta en ole nähnyt pitkään aikaan ennen kuin nyt viimeviikonloppuna, kun saimme olla ilman lapsia kahdestaan.
Keväällä jäi kiinni myös huoralle viestittelystä, kun olisi sopinut treffit samalle illalle tänne meidän kotiin kun olen poissa. Ei kuulemma tavanneet kuitenkaan, vaan puhuivat vaan puhelimessa. Mies oli tuon illan lasten kanssa kotona, mutta nehän menevät ajoissa nukkumaan..
Stressiä kuulemma on, kun perintään menee 50tonnia velkoja vipeistä ja peleistä. Stressaahan se ja mun selän takana on velat itselleen ottanut ja samalla tuhonnut meiltä sen yhteisen tulevaisuuden haaveen joka meillä piti olla. Nyt emme sitä voi vuosikymmeneen edes saada.
Miksi silti rakastan miestäni ja en vaan pääse irti? En ole ketään ikinä näin rakastanut, mutta on paljon asioita joita mies on teoillaan pilannut ja joita en voi unohtaa ja antaa anteeksi. Narsisti mies ei ole, siitä on turha huudella.
Tuntuu vaan etten voi, enkä halua, elää ilman häntä, mutta jatkuva epäily tappaa minua pikkuhiljaa sisältä päin.
Anteeksi en koskaan voi todellakaan antaa, se on varma, tuskin unohtaakkaan, mutten halua lopun elämääni velloa tässä tunteessa ja jumittaa näissä mielikuvissa ja ahdistuksessa kiinni.
Kaipaan kai jotakin vertaistukea, en sitä, että joku haukkuu minut hulluksi kun olen jäänyt. Miten päästä eteenpäin yhdessä tai erikseen yms.
Pariterapiaan mies ei halua ja eipä sen puoleen, ei meillä ole varaakaan.
Miehellä on myös pieni ärsytys jatkuvaa epäilyäni kohtaan ja sitä, että minulla olisi tarve puhua rehellisesti ja saada tietää myös kaikki mitä en jo tiedä.