Miten suvakeilla onkaan käynyt näin huono tuuri mamujen kanssa :-(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Hassan Zubier, Rami Adham, Ahmed Al Chibib, Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsen, Saido Mohamed, Sadek Elwan ja Maryan Askar.

Kaikki he ovat Yleisradion vahvasti esiin nostamia "hyviä ihmisiä", malliesimerkkejä hyvistä maahanmuuttajista.

Kaikki muut paitsi Hassan Zubier ovat muslimeja. Zubierin uskonnollista taustaa en tiedä, mutta oletan hänen olevan koptikristitty.

Kaikki muut paitsi Zubier ovat Suomeen turvapaikanhakijoina tai pakolaisina saapuneita henkilöitä.

Kaikkia yhdistää samantyyppinen kehityskaari, ensin media kohottaa heidät hyvän ihmisen esimerkeiksi ja lopulta kaikista paljastuu sellaista, joka lokaa heidän maineensa ja saa valveutuneen kansalaisen miettimään valtamedian toimittajien moraalia.

Yle-uutiset kertoi 25.6.2018: ” Turun puukotuksen uhria auttanut Hassan Zubier sai presidentti Niinistöltä hengenpelastusmitalin

Suomen suurlähettiläs Liisa Talonpoika jakoi mitalin maanantaina Tukholmassa. Mitali myönnettiin ensimmäistä kertaa ulkomaan kansalaiselle”.

Yle-uutisten Turun terrori-iskun vuosipäivänä 18.8.2018 julkaiseman englanninkielisen tviitin mukaan Turun iskun sankari Hassan Zubier toteaa, että emme saa koskaan vajota pimeyteen. Tviitti ohjaa englanninkieliseen artikkeliin, jossa kerrotaan Zubierin osallistuneen anti-natsi –mielenilmaukseen, koska haluaa puolustaa demokratiaa.

Yle-uutiset ei kerro mitä tekemistä natseilla on Turun terrori-iskun kanssa. Terrori-isku tehtiin islamin nimissä, ei natsismin, mutta artikkelissa ei mainita kertaakaan sanaa islam. Sen sijaan artikkeli toistaa Zubierin suuhun pantuna samoja latteita fraaseja, joita poliittiset päättäjät kautta Euroopan ovat sanoneet viimeisen parin vuoden aikana jokaisen muslimien tekemän terrori-iskun jälkeen. ”Emme saa näyttää pelkoa vaan meidän täytyy elää kuten aiemmin, istua kahviloissa, käydä elokuvissa ja jatkaa normaalia jokapäiväistä elämää.”

Entä millaista Hassan Zubierin ”jokapäiväinen elämä” on ollut aiemmin?

Hänen taustaltaan on paljastunut törkeitä rikoksia. Hän on vaarantanut kymmenien, ellei satojen viattomien ja avuttomien kanssaihmisten hengen.

Hän on sytyttänyt tuleen autonsa hotellikodin autotallissa, minkä jälkeen hän soitti 112:een ja alkoi pelastaa asukkaita. Aiemmin vartijana työskennellessään hän yritti kaksi kertaa murhapolttaa sairaalan sytyttämällä tuleen vessan paperikorin ja varastokomeron, jotta olisi voinut pelastaa kahden osaston potilaita ja esiintyä sankarina.

Zubier tuomittiin vuonna 2001 törkeästä tuhopoltosta, tuhopoltosta, vahingonteosta ja väärän hälytyksen tekemisestä kahdeksan vuoden vankeuteen.

Edellä kerrotujen törkeiden tekojen lisäksi hän varasti rahaa työnantajaltaan ja yritti Turun terrori-iskun seurauksena huijata merkittävän summan rahaa suomalaisilta.

Paitsi että Zubier on ollut moninkertainen rikollinen, hän on patologinen valehtelija. Hän on kertonut olevansa ensihoitaja ja ambulanssityöntekijä sekä toimineensa rauhanturvaajana Malissa, Afganistanissa ja Bosniassa.

Kaikki valetta, mikään ei pidä paikkaansa. Pelastussukeltajakin hän kertoo olleensa, mutta ensimmäistäkään todistetta tästä ei ole toistaiseksi nähty. Viimeisin tieto kertoo, että hän on osallinen laittomaan rahankeräykseen, jonka tuoton, yli 32 000 euroa hän on ehtinyt tuhlata.

Suomalainen media ei kyennyt selvittämään näitä asioita ennen Turun terrori-iskun vuosipäivää? Yksikään media ei ehdollistanut Zubierin tarinoita. Valtamedian yhteinen rintama on ollut luja – todellinen valheen ja pimityksen rintama.

Mitä muuta Zubierin takaa paljastuu, sitä en tiedä, mutta tuskin tässä vielä kaikki on.

Entä muut kirjoituksen alussa mainitut, erityisesti Yleisradion hyviksi ihmisiksi maalaamat henkilöt?

Lelusedäksi nimetty Rami Adham seurusteli itäisillä mailla islaminuskoisten terroristien kanssa ja lavasti ystäviensä kanssa haavoittumisensa. Nykyisellä kotikentällä, Suomessa, Adham on tuomittu veropetoksesta, dopingrikoksesta, huumausainerikoksesta, kirjanpitorikoksesta, kiristyksen yrityksestä sekä kahdesta pahoinpitelystä.

Kuluvan vuoden keväällä Adham istui jälleen käräjillä, tällä kertaa vastaamassa 18:aan syytteeseen, joiden joukossa oli rahankeräysrikos sekä useita väärennöksiä ja kirjanpitorikoksia. Mihin lopputulemaan oikeus on tullut, siitä en löytänyt tietoa.

Turussa vaikuttanut Ahmed Al Chibib (sdp) sai vuosien ajan runsaasti suitsutusta mediassa. Häneen yhdistettiin sanat vuoden uusturkulainen, sosialidemokraattien varavaltuutettu, sdp:n eurovaaliehdokas, nuorisolautakunnan varapuheenjohtaja ja hyväntekeväisyysprojektien toteuttaja.

Keväällä 2016 Turun Sanomat kertoi, että Al Chibibiä epäillään veropetoksista ja tupakkatuoterikkomuksista, jonka lisäksi asiakirjojen kätköistä löytyi elintarvikelain rikkomuksia, virkamiesten uhkailua ja jopa pommiuhkaus.

Myöhemmin saman keväänä Iltalehti uutisoi Al Chibibin lentäneen Irakiin. Sama uutinen kertoi Al Chibibin jättäneen jälkeensä yli puolen miljoonan euron velat, suurimpina velkojina Op-palvelut, Nordea ja Finnvera.

Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsen esiteltiin Ylen tv-ohjelmassa vanhusystävällisenä räppärinä, jolla on hyvä ja mukava luonne.

Ylen nettisivuilla oli seuraava teksti :
”23-vuotias irakilaissyntyinen räppäri Al-Muntazar Al-Mehsen kohtaa jaksossa 78-vuotiaan Rap-mummo Eila Nevanrannan. Eila pohtii omia juuriaan ja mistä oma kapina kumpuaa. Katso jakso heidän tapaamisestaan ja lue Rap-mummon tarina.”

Tekstin ohessa oli kuva Al-Mehsenistä ja Nevarannasta.

Al-Mehsen surmasi kävelyllä olleen 86 – vuotiaan suomalaismiehen teräaseella 31.7.2016 Helsingin Puotilan kappelin puistossa.

Al-Mehsenin sosiaalisen median päivityksistä selvisi, että hän on Israel- ja USA-vihamielinen muslimi. Useissa kohdin päivityksiä löytyi sana inshallah eli ”jos Allah suo”.

Saido Mohamed käytti sosiaalitoimen Saidon siskolle tarkoittamat 44 000 euroa omiin tarkoituksiinsa. Tieto ilmeni Saidon siskon ja toisen todistajan lausunnoista, jotka tulivat ilmi Saidon siskon saatua tuomion törkeästä petoksesta.
Saido on vuoden 2011 pakolaisnainen ja oli ennen vuoden 2016 joulukuuta vihreiden kuntavaaliehdokas, mutta perui ehdokkuutensa oikeudenkäynnin seurauksena julki tulleiden tietojen jälkeen.

Palestiinalaisalueelta lähtöisin oleva Sadek Elwan kuului pitkään Ylen vakituisiin vieraisiin, jolle tarjottiin runsaasti ohjelma-aikaa esimerkiksi A-studiossa ja Kioskissa.

Hänet muistetaan esimerkiksi Yle-Kioskin sponsoroimasta halausohjelmasta, jossa Elwan halasi miehiä ja Somaliasta lähtöisin oleva Maryan Askar halasi naisia. Video kertoo lisää.

Elwanilla oli silmien peittona punainen palestiinalaishuivi eli punainen keffiyeh, joka osoittaa verenvuodatusta ja taistelua Elwanin kotiseudun, Lähi-idän muslimien koodistossa.

Punainen palestiinalaishuivi on myös PFLP:n, palestiinalaisen marxilais-leniniläisen vallankumousjärjestön tunnus. EU ja USA pitävät PFLP:tä terroristijärjestönä.

Ylen islam-illassa Elwan kertoi, että ”islamisti on ihan sama ku arkimuslimi” ja että "meihin muslimeihin voitas soveltaa islamilaiset lait [sharia]. Elwanin mukaan suurin osa muslimeista ajattelee niin".

Samassa haastattelussa Elwan kertoi kannattavansa jihad-käsitettä.

Maryan Askar sai aiemmin runsaasti aikaa Ylen ajankohtaisohjelmissa, esimerkiksi Kioskissa, jossa hän sanoi :”Mun kanta [moniavioisuuteen] on sama kun mitä sharia-laissa lukee.”

Elokuussa 2016 Maryan Askar karjui Itäkeskuksessa megafoniin osoittaen sanansa Suomen poliisille:

”Kytät, siat, natsien kätyrit.” Yle ei uutisoinut.

Toisen kerran Askar aiheutti ongelmia Itäkeskuksessa 11.9.2016. Hän valehteli joutuneensa nimittelyn, repimisen ja tönimisen kohteeksi. Iltalehti tarttui syöttiin ja otsikoi valheellisesti:

"Olen aivan järkyttynyt"

”Rasistista nimittelyä, tönimistä ja repimistä: Raskaana oleva musliminainen kertoo joutuneensa kaltoin kohdelluksi Itiksessä”

Poliisin seuraavana päivänä julkistama tiedote kumosi Askarin ja Iltalehden väitteet.

Kaikista edellä mainituista henkilöistä [pois lukien Zubier] ja heihin liittyvistä asioista kerroin blogitekstissä 27.2.2018. Kirjoitus pitää sisällään useita linkkejä ja muutamia muita asioita, jotka liittyvät Ylen ja valtamedian uutisointiin "hyvistä ihmisistä".

Kun seuraavan kerran havaitset Yleisradion tai jonkun valtamedian edustajan kohottavan korkeuksiin turvapaikanhakijana, pakolaisena tai muunlaisena humanitaarisena maahanmuuttajana Suomeen tulleen henkilön, uutisena kerrottuun toimittajan mielipiteeseen kannattaa suhtautua äärimmäisellä kriittisyydellä. Näytöt riittävät kertomaan, että suomalaiseen valtamediaan ei voi luottaa.

Yle kuuluu samaan toiseuden palvojien klaaniin kuin lähes koko suomalainen valtamedia. Yleisradion työntekijät ovat todellisuudessa suomalaisten työntekijöitä. Yle-veron pitäisi velvoittaa toimittajia ja päälliköitä avoimeen, tasapuoliseen ja rehelliseen uutisointiin, johon kuuluu olennaisena osana vahva lähdekriittisyys.

Miksi suomalaisten valtaosa hyväksyy itseensä kohdistuvan pilkkaamisen ja ulkomaalaisten rikollisten sekä jihadistien ja islaminuskoisten ääri-ihmisten ylistyksen?

https://www.oikeamedia.com/o1-80103
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Näitähän riittää.


https://fi.wikipedia.org/wiki/Muxlim

Muxlim oli internetissä toiminut marraskuussa 2006[3] avattu yhteisöpalvelu. Sen kohderyhmänä olivat islamilaista elämäntapaa viettävät muslimit, jotka haluavat käyttää sosiaalista mediaa. Sivusto sisälsi videoita, blogeja, mielipidekyselyitä ja kuvia. Sivuston itsensä mukaan se oli maailman suurin muslimien elämäntapasivusto.[4][5][3] Portaali perustui Mohamed el-Fatatryn aiemmin perustamille sivustoille, jotka yhdistettiin yhdeksi.

Muxlimin perustivat vuonna 2006 Suomen egyptiläinen Mohamed el-Fatatry ja Pietari Päivänen. Myöhemmin Päivänen jättäytyi pois yrityksestä. Yrityksen omistusosuus jakautui vuonna 2010 siten, että El-Fatatry omisti lähes puolet yrityksestä ja muita osakkeenomistaja on 14. Suomalaiset omistivat yrityksestä kolmanneksen.[6]

Muxlim keräsi asukaslukuun suhteutettuna eniten kävijöitä Singaporesta, Suomesta, Pakistanista, Malesiasta ja Filippiineiltä.[2] Yritys sai vuoden 2009 Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinnon. Palkinto ojennettiin 2. helmikuuta 2010. [7] Palvelun todelliset kävijämäärät olivat alle 200 000 viikossa, vaikka julkisuudessa pidettiin yllä mielikuvaa kymmenistä miljoonista kävijöistä.[3]


Neljän ensimmäisen toimintavuotensa aikana yhtiön tappiot olivat yli kaksi miljoonaa euroa, ja sillä oli mainosten ja konsulttipalvelujen tuottamia tuloja 82 000 euroa. Toimintaa pyöritettiin pääomasijoittajien varoilla. Tekesin kautta sivusto sai runsaat 400 000 euroa. Rite-Venturesin mukaan Muxlim-sijoituksen arvo on maaliskuussa 2012 nolla euroa.[3]

Muxlim-sivusto katosi verkosta helmikuussa 2012. Yrityksen viimeisimmän, vuodelta 2010 olevan tilinpäätöksen mukaan liikevaihtoa kertyi noin 46 000 euroa. Liiketappio oli siihen verrattuna moninkertainen eli noin 865 000 euroa. Vuodelta 2009 tappiota kertyi 700 000 euroa.[9]
 
Suomesta on jaettu mitali jopa Assadille. Että näin.


Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

Bashar al-Assadille ja Nursultan Nazabajeville on myönnetty Suomen korkea-arvoisin kunniamerkki. (KUVA: Lehtikuva, EPA)

Julkaistu: 17.1.2017 5:20 , Päivitetty: 17.1.2017

Piilossa olleet nimet Suomen kunnia-arvoisimman kunniamerkin saaneista julkaistiin. Listalla on useita kyseenalaisia hallitsijoita.
Suomen korkea-arvoisimman kunniamerkin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin ketjuineen saaneiden lista on julkaistu viime joulukuussa kokonaisuudessaan Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien verkkosivuilla.

Tasavallan presidentti on ritarikunnan suurmestari ja päättää suurristien ketjuineen antamisesta. Kunniamerkin antamisesta ei anneta päätösperusteita. Suurristejä ketjujen kera on annettu ulkomaisille kuninkaallisille, valtionpäämiehille ja muille valtiollisille johtajille.


Presidentti Tarja Halonen tapasi Syyrian presidentin Bashar al-Assadin lokakuussa 2009. (KUVA: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva)

Presidentti Tarja Halonen antoi tasavallan presidenttinä toimiessaan suurristin ketjuineen Syyrian presidentille Bashar al-Assadille (2009), Kazakstanin presidentille Nursultan Nazarbajeville (2009) ja Saudi-Arabian kuningas Abdullahille (2007). Suurristit on myönnetty, vaikka mm. Human Rights Watchin raportit olivat kertoneet kyseisistä valtiomiehistä karua kieltään. Suurristin ketjuineen sai vuonna 2009 myös Senegalin presidentti Abdoulaye Wade.


Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev vieraili Helsingissä maaliskuussa 2009 ja tapasi Suomen presidentin Tarja Halosen. (KUVA: Pekka Sakki / Lehtikuva)


Presidentti Halonen kertoo Ilta-Sanomille, että kunniamerkkien luovutukset kuuluvat valtiovierailuiden luonteeseen.

– Pikemmin on niin päin, että jos vierailun yhteydessä ei annettaisi kunniamerkkiä, se olisi juttu, hän vastaa.

– Ei se mikään ihmisoikeuspalkinto ole, vaan kansainvälisen yhteistyön vahvistamisen palkinto tai huomionosoituspalkinto.

Halosen mukaan esimerkiksi al-Assadilla ei ollut vuonna 2009 mitenkään erityisen huono maine.
 
Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

Bashar al-Assadille ja Nursultan Nazabajeville on myönnetty Suomen korkea-arvoisin kunniamerkki. (KUVA: Lehtikuva, EPA)

Julkaistu: 17.1.2017 5:20 , Päivitetty: 17.1.2017

Piilossa olleet nimet Suomen kunnia-arvoisimman kunniamerkin saaneista julkaistiin. Listalla on useita kyseenalaisia hallitsijoita.
Suomen korkea-arvoisimman kunniamerkin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin ketjuineen saaneiden lista on julkaistu viime joulukuussa kokonaisuudessaan Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien verkkosivuilla.

Tasavallan presidentti on ritarikunnan suurmestari ja päättää suurristien ketjuineen antamisesta. Kunniamerkin antamisesta ei anneta päätösperusteita. Suurristejä ketjujen kera on annettu ulkomaisille kuninkaallisille, valtionpäämiehille ja muille valtiollisille johtajille.


Presidentti Tarja Halonen tapasi Syyrian presidentin Bashar al-Assadin lokakuussa 2009. (KUVA: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva)

Presidentti Tarja Halonen antoi tasavallan presidenttinä toimiessaan suurristin ketjuineen Syyrian presidentille Bashar al-Assadille (2009), Kazakstanin presidentille Nursultan Nazarbajeville (2009) ja Saudi-Arabian kuningas Abdullahille (2007). Suurristit on myönnetty, vaikka mm. Human Rights Watchin raportit olivat kertoneet kyseisistä valtiomiehistä karua kieltään. Suurristin ketjuineen sai vuonna 2009 myös Senegalin presidentti Abdoulaye Wade.


Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev vieraili Helsingissä maaliskuussa 2009 ja tapasi Suomen presidentin Tarja Halosen. (KUVA: Pekka Sakki / Lehtikuva)


Presidentti Halonen kertoo Ilta-Sanomille, että kunniamerkkien luovutukset kuuluvat valtiovierailuiden luonteeseen.

– Pikemmin on niin päin, että jos vierailun yhteydessä ei annettaisi kunniamerkkiä, se olisi juttu, hän vastaa.

– Ei se mikään ihmisoikeuspalkinto ole, vaan kansainvälisen yhteistyön vahvistamisen palkinto tai huomionosoituspalkinto.

Halosen mukaan esimerkiksi al-Assadilla ei ollut vuonna 2009 mitenkään erityisen huono maine.

Buahahhaa. No kyllä vain oli Syyriassa huono maine.
 

Yhteistyössä