E
En jaksa enää
Vieras
Lapsi täytti alkuvuidesta 6 vuotta ja aloitti päiväkodissa vähän reilu 2 vuotiaana. Eli tottumisesta päiväkodissa olemiseen ei pitäisi olla enää kiinni. Kotikuvioissa (voisin ainakin kuvitella) käyttäytyy kuin kuka tahansa 6 vuotias mutta kun lähestymme päiväkodin porttia käytös muuttuu täysin. Puhuu kuin pikkuvauva lässyttämällä 2 tai yhden sanan lauseita, alkaa pitämään tyhjästä tekonaurua, juoksee poispäin ovelta jos pitäisi mennä sisälle, saattaa kiivetä esim kiipeilytelineen korkeimpaan paikkaan ja hokemaan ”Laura hyppää, Laura hyppää” tietäen, että häntä on kielletty monta kertaa sieltä hyppäämästä. Koko päivä on kuulemma juoksemista sisällä, kiellettyjen asioiden tekemistä, nyt on alkanut jopa ruualla sotkeminen eli lapsi hieroo ruokaa hiuksiinsa, naamaansa tai seiniin. Joka päivä on alkanut tulemaan iso pyykkipussi.
Tämä tilanne alkaa olla jo sietämätön ja olen kokenut varmaan kaikki mahdolliset tunteet kun päiväkodissa ei vain suju mikään. Tänään tuli mitta täysin täyteen kun vein lapsen. Hyvä kun pääsin portista ulos kun iski itku ja epätoivo. Töihin ilmoitin olevani kipeä ja olen maannut kotona itkemässä klo 8 alkaen. En kertakaikkiaan tiedä mitä teen lapsen päivähoidon kanssa. Hoitajat eivät edes enää tervehdi minua ja lasta ja sekin hävettää. Miten ihmeessä olen voinut epäonnistua lapsen kasvatuksessa näin totaalisesti. Parhaani olen yrittänyt mutta silti on menty metsään niin, että kohina käy.
Töissä on pakko käydä tai ainakaan en ole keksinyt mitään millä saisimme rahat riittämään jos jäisin lapsen kanssa kotiin. Vuorotteluvapaastakin saatu korvaus on niin pieni ettei sillä makseta kuin 2/3 pakollisista laskuista. Tietysti jos onnistuisin keksimään jonkun työn mitä voisin tehdä silloin kun mies on kotona mutta työpaikatkin tuntuvat olevan kortilla enkä kyllä jaksa sitäkään, että tekisin yövuoroa ja valvoisin päivät lapsen kanssa. Mikään työ ei taida olla sellaista, että iltavuoro alkaisi vasta klo 16-17 jälkeen.
Ensi vuonna alkaa eskari joten sinne on kai pakko viedä edes 4 tunniksi. Olemme rampanneet varmaankin kaikki mahdolliset ammattiryhmät läpi mutta mitään hyötyä ei oikein mistään ole ollut. Lisäksi kukaan ei oikein tunnu uskovan miten lapsella päiväkodissa menee koska sairaalassa tai muilla vastaanotoilla lapsi on rauhallinen mutta reipas, kohtelias, noudattaa ohjeita heti ja puhuu selkeällä äänellä eli aivan erilainen kuin päiväkodissa.
Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä?
Aloin jo miettimään sijaiskotia tai vastaavaa. Millä sellaisen asian saisi etenemään? Jos lapsi olisi arkipäivät siellä ja viikonloput sekä lomat kotona.