Palkka ja päivärahat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Haen työtä, jonka sijoituspaikaksi on mainittu Helsinki. Asun kuitenkin keskisuomessa. Olen jo hakemukseen kirjannut, että voin noin kolmasosan työajasta käydä tekemässä Helsingissä ja lopun teen etänä kotoa. Nyt pitäisi esittää palkkatoive ja mietin mitä laittaisin. Onko kukaan samanlaisessa tilanteessa että työsi sijoituspaikka on kaukana ja teet osan aikaa kotoa? Saatko silti työpaikalle matkustuspäivistä päivärahat, km korvaukset, majoituskulut jne jos työnantajasi on suostunut tällaiseen etäjärjestelyyn? Vai menevätkö ne omaan piikkiin kun sijoituspaikka ei kerran ole asuinpaikkakuntani lähellä? Ymmärsitteköhän mitä tarkoitan. Tämä vaikuttaa ilmoittamaani palkkatoiveeseen koska toki toiveeni on enemmän mikäli päivärahoja ym ei korvata.
 
Sun tuskin tarvitsee pelätä saavasi tuota työtä. Kyllä se on vielä niin, että työnantajalla on työnjohto-oikeus ja se kertoo voitko tehdä etätyötä vai et. Ei niin, että hakiessasi ilmoitat, että teen niin tai näin. Tai toki, jos olet jonkun alan maailman huippuja. Mutta ne tuskin kyselee tällä palstalla neuvoja......
 
Asuntosi ja työpaikkasi väliset matkakulut ovat sinun työmatkakulujasi.
Ne ovat niitä mitkä vähennetään verotuksessa työmatkakuluina. Jos työnantajasi jostain syystä haluaa niihin osallistua niin se on sinun palkkaasi josta maksat veroa. Jos voit tehdä töitä etänä niin hyvä juttu sinulle, säästyy aikaa ja rahaa.

Päivärahat ja km-korvaukset maksetaan jos ja kun työnantaja määrää sinut työmatkalle, esim asiakaskäynnille. Päivärahan saat jos ja kun työehtosopimuksessasi sellaisesta puhutaan sen mukaan miten pitkä päivä on kyseessä. Verottaja päättää paljonko verottomana saa maksaa. Työnantaja voi maksaa halutessaan maksaa vaikka kuinka paljon enemmänkin mutta siitä menee vero. Km-korvauksia voit saada jos työnantajasi katsoo, että kyseinen matka on tarkoituksenmukaista tehdä omalla autolla. Edelleenkin, verottaja päättää paljonko km-korvausta voi verottomana maksaa.
Edelleenkin, työnantajasi voi päättää, että menet asiakaskäynnille junalla/taksilla/lentokoneella jolloin työnantajasi maksaa sen matkan eikä korvaa sinulle oman auton käyttöä.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es

Asiankannattaja jo vastasikin hyvin kysymyksiisi, jotka kyllä osoittavat, että et oikein ymmärrä, mitä päivärahat ja kilometrikorvaukset ovat. Ei työpaikalle menosta voi saada verottomia kilometrikorvauksia tai päivärahoja, vaikka tekisitkin osan työstä etänä. Verottaja laittaa moiselle veronkierrolle kyllä stopin. Jos työnantaja nuo muuten päättäisi korvata, ovat ne palkkaa toisella nimikkeellä ja niitä verotetaan kuten muutakin palkkatuloa. Esitä siis palkkatoive, joka ei edellytä työantajan sotkeutuvan verovilppiin.
 
Aikuinen ihminen elättää itse itsensä ilman tukia. Pääkaupunkiseudulla eläminen on koko maan kalleinta. Elätä itsesi siellä missä olet, älä tule pk-seudulle, joka on jo täynnä yhteiskunnan lokkeja.
 
Asuntosi ja työpaikkasi väliset matkakulut ovat sinun työmatkakulujasi.
Ne ovat niitä mitkä vähennetään verotuksessa työmatkakuluina. Jos työnantajasi jostain syystä haluaa niihin osallistua niin se on sinun palkkaasi josta maksat veroa. Jos voit tehdä töitä etänä niin hyvä juttu sinulle, säästyy aikaa ja rahaa.

Päivärahat ja km-korvaukset maksetaan jos ja kun työnantaja määrää sinut työmatkalle, esim asiakaskäynnille. Päivärahan saat jos ja kun työehtosopimuksessasi sellaisesta puhutaan sen mukaan miten pitkä päivä on kyseessä. Verottaja päättää paljonko verottomana saa maksaa. Työnantaja voi maksaa halutessaan maksaa vaikka kuinka paljon enemmänkin mutta siitä menee vero. Km-korvauksia voit saada jos työnantajasi katsoo, että kyseinen matka on tarkoituksenmukaista tehdä omalla autolla. Edelleenkin, verottaja päättää paljonko km-korvausta voi verottomana maksaa.
Edelleenkin, työnantajasi voi päättää, että menet asiakaskäynnille junalla/taksilla/lentokoneella jolloin työnantajasi maksaa sen matkan eikä korvaa sinulle oman auton käyttöä.
Kannattaa huomioida, että näiden ”neuvojen” antaja on syrjäytynyt pitkäaikaistyötön.
 
Sun tuskin tarvitsee pelätä saavasi tuota työtä. Kyllä se on vielä niin, että työnantajalla on työnjohto-oikeus ja se kertoo voitko tehdä etätyötä vai et. Ei niin, että hakiessasi ilmoitat, että teen niin tai näin. Tai toki, jos olet jonkun alan maailman huippuja. Mutta ne tuskin kyselee tällä palstalla neuvoja......
Kyllä hakemuksessa/haastattelussa voi mainita mistä tahansa mahdollisesti etätyönä tehtävästä työstä, että teen etätyönä kaiken mahdollisen. Työnantaja sitten päättää palkkaako ko ihmisen vai ei. Mielestäni paljon reilumpaa sanoa suoraan etätyön tekeminen kuin sitten työn saatuaan alkaa vaatimaan mahdollisuutta tehdä etänä.

Kannattaa huomioida, että näiden ”neuvojen” antaja on syrjäytynyt pitkäaikaistyötön.
Yleensä, kuten nytkin, AK:n neuvot ovat faktaa, eivät mutua tai sitä, mitä kysyjän oletetaan vastaukseksi haluavan. Valitettavasti tällä palstalla hyvin suuri osa kysyjistä saa vastaukseksi vain mutua tai v*******a. Johtuneeko sit siitä, että suurin osa kävijöistä täällä on naisia vai mistä...
 
  • Tykkää
Reactions: Aqela
Riippuu siitä mikä on merkitty työntekopaikaksi. Jos se on koti, niin sitten saat päivärahat. Jos se on koti ja työnantajan toimipisteet, sitten taas et saa.

Veikkaan jälkimmäistä.
 
Yhteistyössä