V
Vakioharmaana
Vieras
Ollaan oltu pidempään yhdessä (12v) ja on jo lapsiakin ja kolmas tulossa...
Meillä on ollut myös pahoja luottamus ongelmia mitkä on oikeastaan saanut mulle traumat... Mies on aikoinaan pettänyt jatkuvasti luottamusta pienissä ja suurissa asioissa. Nyt kumminkin ollaan jo pari vuotta riidelty ja siitä riitelystä siirrytty enemmän keskustelu linjalle, oon puhunut mitkä kaikki asiat on mua loukannut aikoinaan ja miksi en voi luottaa ja miksi olen niin hysteerinen.
Sanotaanko että mies on myös ryhdistäytynyt ja sitäkin muutosta on nyt kestänyt reilun kaksi vuotta... Oon lukenut muutaman parisuhde kirjankin mm. Tunnelukoista parisuhteessa jne . Ja niistä ollaan puhuttu myös ja ne onkin paremin ehkä selittänyt miehelle omaa ja sen käyttäytymistä.
olen vuosia raivonnut miehelle sen itsekkäästä käyttäytymisestä ja tuntuu että se sen tajusi, kun luin sen asian sille kirjasta ääneen. Jossain vaiheessa hän tosiaan oli kuin lapsi ja oletti minun hoitavan kaiken lasten ja yhteisistä asioista asti... että hän olisi vaan kuin yksi lapsi lisänä joka saa käyttää rahansa ja aikansa omien halujen mukaan. Tämä johtunee siitä millaisen mallin on saanut kotoa aikoinaan, eikä ole välttämättä tajunnut ettei se käyttäytyminen ole ihan jees nykyaikaisessa suhteessa tai muutenkaan.
Ja minua hän aikoinaan huomioi tosi vähän, olin siis vaan kuin kotipiika ja äiti joka keitteli miehen kavereille kahvia käskystä. Ja oli tosiaan aina tunne että minä olen se ainainen antaja enkä saa mitään takaisin.
Olen ollut tosi huono pitämään omista rajoistani kiinni , johtunee siitä ettei mun tarvinnut ainoana lapsena ikinä pitää puoliani missään.
Vuosien mittaan kumminkin kyllästyin siihen että jos vaikka joskus ostin itselleni kaupasta suklaata , jos en sitä heti syönyt niin joku muu meidän perheestä sen aina ahmi ilman minun lupaa eikä puhunut mitään.
Jos säästin rahaa, joku muu sille keksi käyttötarkoituksen enkä saanut ikinä säästettyä mitään. Eli oon varmaan ollut aina liian avoin ja kiltti ja sinisilmäinen.
Nyt kun tuntuu että mies on muuttunut tosi paljon niin odotan milloin taas asiat räjähtää käsiin, jää jokin lasku maksamatta tai jotain valkoisia valheita keksitään. Oon päättänyt etten ikääni tätä tämmöistä rumbaa kattele, en vaan jaksa sitä enää että toiseen ei voi luottaa ja oon kokoajan ahdistunut. Olin tosi väsynyt siihen ettei aikuinen ihminen käyttäydy kuin aikuinen ja oon sanonut miehelle että odotan ensi kesään saakka, jos ei muutosta näy niin päätän suhteen.
Olen myös itselleni katkera omasta tyhmyydestä ja kiltteydestä, miten oon vuosia sietänyt niin käsittämättömiä asioita. Osittain suhteen takia olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä, niistäkin olen hyvää vauhtia onneksi parantumassa. Enkä halua olla enää mikään takertuja, haluan myös oman elämän, siinäkin olen ollut sellainen että olen vain aina alistunut jäämään kotiin lasten kanssa ja odotellut milloin mies saapuu kotiin... tuntuu että oon ollut ihan toiminta kyvytön silloin kun mies ei ole kotona, ehkä siksi kun on vaan niin tympinyt että toinen saa luuhata milloin missäkin ja minä jään kiltisti kotiin lasten kanssa.
miten ihmeessä mä saan taas itsestäni sellaisen vapaamman ihmisen jonka onni ei ole aina toisesta kiinni??
Ostin nyt talon , kun olen siitä haaveillut kauan, se onkin nyt jotenkin saanut taas ajatukset vakavammalle suunnalle... mies on auttanut ja osallistunut hyvin kaikkeen, luvannut jopa remontoidakin. Mutta kieltämättä omat fiilikset ei ole näiden vuosien jälkeen mitkään parhaimmat , tai että voisin vaan iloisesti luottamuksella lähteä tästä uutta kotia kohti.
Välillä mua vaivaa tämä erikoisen radikaali muutos miehessä, en enää osaa luottaa siihen onko tuo aitoa vai vaan hetken kestävää. Myös talon ostaminen sai pintaan kysymyksiä mitkä kumpaakin ahdisti, piti puhua asioista myös eronkin näkökulmasta, kenen nimi tulee papereihin ja mitä se meinaa ja kenen on nyt mikäkin asia ja laskeeko se miehen motivaatiota että asunto on vain minun nimissä ja kuka maksaa mitäkin.
siinäkin kaipaisin viisasta neuvoa, että jos itselläsi olisi tilanne että omistaisit asunnon itse sataprosenttisesti ja puoliso asuisi siinä sinun kanssa, niin kuinka jakaisitte tulevat menot? Liittyen veteen, sähköön jne.
ja mitenkäs se eron tilanne ja asunto...
Ainoa mikä ahdistaa enää miehessä on hänen puhelinkäyttäytymisensä, käyttää sitä paljon, lähinnä katselee videoita ja on sellainen ehkä riippuvuuksiin taipuva persoona, näin vanhemmiten se on laantunut.
ennen mies huomautteli minun puhelimen käytöstä kokoajan ja toivoi että se loppuu... no lopetin sen sitten, mutta tuntuu että nyt mies käyttää sitä minunkin edestä... ja minua häiritsee miksi sillä on aina viestien ja kaikkien sovellusten esikatselu pois päältä... Ei siis ikinä pysty näkemään keneltä sille on edes tullut viesti ja joskus vuosia sitten selvisi että heittää typerää flirttiä jonkun lapsuuden tuttunsa kanssa... ja tuosta mulle varmaankin jäi se trauma että epäilen vähän väliä , että on jokin koira haudattuna jossain. Mies ei siis ole hirveän avoin ihminen, enkä sitä häneltä vaadikaan että saisi lukea kaikki viestit jne. Mutta ehkä nyt se menneisyys huomioon ottaen vaatisi avoimuutta enemmän...
En mä tiedä, kuulostaako tämä jo ihan loppunsa edellä olevalta hommalta? Kumminkin jotain on muuttunut, mutten jaksa jatkuvaa sisäistä ahdistusta. Taidan olla myös jokin erityisherkkä joka aistii helposti toisten tunnetilat ja aitouden ja muun , joskus olen ajatellut noidenkin tunteiden olevan harhaisuutta... mutta se tunne minua vaivaa että joku asia ehkä mättää, vai onko se vain jonkin trauman nostama tunne eikä olekaan aito.
mitä tekisitte minun tilanteessa?
Meillä on ollut myös pahoja luottamus ongelmia mitkä on oikeastaan saanut mulle traumat... Mies on aikoinaan pettänyt jatkuvasti luottamusta pienissä ja suurissa asioissa. Nyt kumminkin ollaan jo pari vuotta riidelty ja siitä riitelystä siirrytty enemmän keskustelu linjalle, oon puhunut mitkä kaikki asiat on mua loukannut aikoinaan ja miksi en voi luottaa ja miksi olen niin hysteerinen.
Sanotaanko että mies on myös ryhdistäytynyt ja sitäkin muutosta on nyt kestänyt reilun kaksi vuotta... Oon lukenut muutaman parisuhde kirjankin mm. Tunnelukoista parisuhteessa jne . Ja niistä ollaan puhuttu myös ja ne onkin paremin ehkä selittänyt miehelle omaa ja sen käyttäytymistä.
olen vuosia raivonnut miehelle sen itsekkäästä käyttäytymisestä ja tuntuu että se sen tajusi, kun luin sen asian sille kirjasta ääneen. Jossain vaiheessa hän tosiaan oli kuin lapsi ja oletti minun hoitavan kaiken lasten ja yhteisistä asioista asti... että hän olisi vaan kuin yksi lapsi lisänä joka saa käyttää rahansa ja aikansa omien halujen mukaan. Tämä johtunee siitä millaisen mallin on saanut kotoa aikoinaan, eikä ole välttämättä tajunnut ettei se käyttäytyminen ole ihan jees nykyaikaisessa suhteessa tai muutenkaan.
Ja minua hän aikoinaan huomioi tosi vähän, olin siis vaan kuin kotipiika ja äiti joka keitteli miehen kavereille kahvia käskystä. Ja oli tosiaan aina tunne että minä olen se ainainen antaja enkä saa mitään takaisin.
Olen ollut tosi huono pitämään omista rajoistani kiinni , johtunee siitä ettei mun tarvinnut ainoana lapsena ikinä pitää puoliani missään.
Vuosien mittaan kumminkin kyllästyin siihen että jos vaikka joskus ostin itselleni kaupasta suklaata , jos en sitä heti syönyt niin joku muu meidän perheestä sen aina ahmi ilman minun lupaa eikä puhunut mitään.
Jos säästin rahaa, joku muu sille keksi käyttötarkoituksen enkä saanut ikinä säästettyä mitään. Eli oon varmaan ollut aina liian avoin ja kiltti ja sinisilmäinen.
Nyt kun tuntuu että mies on muuttunut tosi paljon niin odotan milloin taas asiat räjähtää käsiin, jää jokin lasku maksamatta tai jotain valkoisia valheita keksitään. Oon päättänyt etten ikääni tätä tämmöistä rumbaa kattele, en vaan jaksa sitä enää että toiseen ei voi luottaa ja oon kokoajan ahdistunut. Olin tosi väsynyt siihen ettei aikuinen ihminen käyttäydy kuin aikuinen ja oon sanonut miehelle että odotan ensi kesään saakka, jos ei muutosta näy niin päätän suhteen.
Olen myös itselleni katkera omasta tyhmyydestä ja kiltteydestä, miten oon vuosia sietänyt niin käsittämättömiä asioita. Osittain suhteen takia olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä, niistäkin olen hyvää vauhtia onneksi parantumassa. Enkä halua olla enää mikään takertuja, haluan myös oman elämän, siinäkin olen ollut sellainen että olen vain aina alistunut jäämään kotiin lasten kanssa ja odotellut milloin mies saapuu kotiin... tuntuu että oon ollut ihan toiminta kyvytön silloin kun mies ei ole kotona, ehkä siksi kun on vaan niin tympinyt että toinen saa luuhata milloin missäkin ja minä jään kiltisti kotiin lasten kanssa.
miten ihmeessä mä saan taas itsestäni sellaisen vapaamman ihmisen jonka onni ei ole aina toisesta kiinni??
Ostin nyt talon , kun olen siitä haaveillut kauan, se onkin nyt jotenkin saanut taas ajatukset vakavammalle suunnalle... mies on auttanut ja osallistunut hyvin kaikkeen, luvannut jopa remontoidakin. Mutta kieltämättä omat fiilikset ei ole näiden vuosien jälkeen mitkään parhaimmat , tai että voisin vaan iloisesti luottamuksella lähteä tästä uutta kotia kohti.
Välillä mua vaivaa tämä erikoisen radikaali muutos miehessä, en enää osaa luottaa siihen onko tuo aitoa vai vaan hetken kestävää. Myös talon ostaminen sai pintaan kysymyksiä mitkä kumpaakin ahdisti, piti puhua asioista myös eronkin näkökulmasta, kenen nimi tulee papereihin ja mitä se meinaa ja kenen on nyt mikäkin asia ja laskeeko se miehen motivaatiota että asunto on vain minun nimissä ja kuka maksaa mitäkin.
siinäkin kaipaisin viisasta neuvoa, että jos itselläsi olisi tilanne että omistaisit asunnon itse sataprosenttisesti ja puoliso asuisi siinä sinun kanssa, niin kuinka jakaisitte tulevat menot? Liittyen veteen, sähköön jne.
ja mitenkäs se eron tilanne ja asunto...
Ainoa mikä ahdistaa enää miehessä on hänen puhelinkäyttäytymisensä, käyttää sitä paljon, lähinnä katselee videoita ja on sellainen ehkä riippuvuuksiin taipuva persoona, näin vanhemmiten se on laantunut.
ennen mies huomautteli minun puhelimen käytöstä kokoajan ja toivoi että se loppuu... no lopetin sen sitten, mutta tuntuu että nyt mies käyttää sitä minunkin edestä... ja minua häiritsee miksi sillä on aina viestien ja kaikkien sovellusten esikatselu pois päältä... Ei siis ikinä pysty näkemään keneltä sille on edes tullut viesti ja joskus vuosia sitten selvisi että heittää typerää flirttiä jonkun lapsuuden tuttunsa kanssa... ja tuosta mulle varmaankin jäi se trauma että epäilen vähän väliä , että on jokin koira haudattuna jossain. Mies ei siis ole hirveän avoin ihminen, enkä sitä häneltä vaadikaan että saisi lukea kaikki viestit jne. Mutta ehkä nyt se menneisyys huomioon ottaen vaatisi avoimuutta enemmän...
En mä tiedä, kuulostaako tämä jo ihan loppunsa edellä olevalta hommalta? Kumminkin jotain on muuttunut, mutten jaksa jatkuvaa sisäistä ahdistusta. Taidan olla myös jokin erityisherkkä joka aistii helposti toisten tunnetilat ja aitouden ja muun , joskus olen ajatellut noidenkin tunteiden olevan harhaisuutta... mutta se tunne minua vaivaa että joku asia ehkä mättää, vai onko se vain jonkin trauman nostama tunne eikä olekaan aito.
mitä tekisitte minun tilanteessa?