Väkivaltainen mies

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja MissHeinola
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

MissHeinola

Vieras
Olen seurustellut mieheni kanssa nyt parin vuoden ajan. Hän on ollut ihana ja huomioon ottava koko suhteemme ajan. Hyvä suustaan on kylläkin ollut koko ajan, ja olen saanut kuulla kunniani useaan kertaan kun teen hänen mielestään asioita väärin. On todella mustasukkainen, täysin aiheetta. Olen osoittanut rakkauteni niin hyvin kuin pystyn! Nyt parin kuukauden sisään hän on humalassa käynyt minuun käsiksi pariin otteeseen. Molemmilla kerroilla paiskannut lattialle ja kuristanut. Edellisellä kerralla löin pääni johonkin ja sain kunnon kuhmun. Olen kauhuissani ja järkyttynyt että mies saattaa tehdä minulle näin, omalle rakkaalleen?? Asiasta ei ole juuri halunnut jälkeenpäin jutella. Mennyt humalan piikkiin. Minä olen niin sekaisin juuri nyt. Rakastan niin kovasti mutta en sentään hengestäni halua päästä.
 
Jos aikuinen mies tietää olevansa väkivaltaan taipuvainen juovuksissa ja siitä huolimatta ryyppää, on hän tehnyt valinnan: humala on asetettu läheisten turvallisuuden edelle.Keskustelemattomuus kertoo, ettei hän halua asiaan muutosta. Päättele tuosta.
 
  • Tykkää
Reactions: Latimeria

Similar threads

V
Viestiä
2
Luettu
697
Aihe vapaa
vierailija
V
D
Viestiä
47
Luettu
30K
D
T
Viestiä
10
Luettu
20K
Perhe-elämä
onko se rakkautta enää
O
T
Viestiä
6
Luettu
485
Z
Y
Viestiä
3
Luettu
2K
V

Yhteistyössä