Vaimoni seksiaddikti ?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Iso-pate
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

Iso-pate

Vieras
Olemme 44 vuotias aviopari, naimisissa 20 vuotta. Vaimoni on erittäin aktiivinen kaikilla elämän osa-aluilla, työ, harrastukset,seksi jne. Seksiä lähes päivittäin. Tämä ei ole ollut meille ongelma aikaisemmin.

Vaimollani on monenlaisia fantasioita seksin suhteen, lienee täysin normaalia. Vajaa vuosi sitten hän kuitenkin ryhtyi toteuttamaan niitä, luvallani ja niin että kokemusten hankkiminen jäisi yhteen kertaan.

Viime syksynä hän oli Firman pikkujouluissa harrastanut seksiä kahden miehen kanssa vuorotellen. Hän kertoi siitä rehellisesti ja avoimesti ja oli kuulema ollut kivaa.

Hiihtolomalla olimme lapissa ja siellä hän ehdotti että tahtoisi kokea saman uudestaan. Lisäksi hän tahtoi minua mukaan, en ensin ollut asiasta kiinnostunut mutta suostuin kuitenkin.

Kaksi nuorta poikaa suostui lähtemään" kimppakivaan" ja katselin vähän aikaa heidän touhuamistaan vaimoni kanssa ja lähdin pois omaan huoneeseeni. Vaimoni tuli hetken päästä kysymään minua takaisin, mutta ei oikein kiinnostanut. Tunnin päästä vaimoni tuli takaisin ja halusi seksiä sellaisessa kiimassa että en koskaan aikaisemmin ollut hänen nähnyt olevan.

Kesälomalla hän tahtoi naida naapurimökissä vuokralaisina olevien kavereiden kanssa ja naikin samalla viikolla kolme eri kertaa. Viimeisellä kerralla olin myös itse mukana ja huomasin myös kiihottuvani katsellessani heidän seksileikkejään vaimoni kanssa.

Onko yleistä tai normaalia että nainen haluaa ryhmäseksiä , siis useampaa miestä ? Vaimoani asia kiihottaa ja tyydyttää kovasti, minäkin voisin sen hyväksyä. Pitäisikö lopettaa jutut tähän vai jatkaa samaan malliin?

Tuollaista suhdetta voisi jo kutsua avoimeksi. Toisethan ovat yhdessä, asuvat yhdessä, on jopa yhteisiä lapsia, mutta silti on sovittu, että kumpikin saa tehdä muiden kanssa mitä haluaa. Molempien tunteistahan tuossa on kyse, ja jos kerta hyväksyt sen niin...
 
Periaatteessa kyllä.
Vaimon fantasia on tulla lähes väkisin otetuksi, mahdollisimman isolla kalulla.
Lienee aika normaali fantasia?
Ei ole tietääkseni vielä toteuttanut, mutta puheet ovat vuosien varrella kiihtyneet.
 
Kyllä minullakin fantasiat usein johtaa armeijaan, laivoille, urheilujoukkueiden, yms. pariin. Samoin eri ammatit, joissa kuvittelen olevani joko vapaaehtoisesti tai pakotettuna monen miehen käytettävissä. Tekee hyvää...
Joskus fantasioidaan miehen kanssa yhdessä. Toteutettu ei ole muiden kanssa oikeastaan kuin käsityöskentelyä, rintojeni hyväilyä ja niiden väliin panoa.
Jokaisessa suhteessa vaan pitää olla yhteisymmärrys missä mennään, ettei hyvä asia mene överiksi.
 
Kyllähän tuo useamman miehen kanssa touhuaminen taitaa olla yhden jos toisenkin naisen ja miehen fantasialistalla kärkipäässä. Itsekin seurustelin aikanaan lähes kymmenen vuotta sellaisen neidin kanssa, joka tykkäsi olla useamman hepun hoidettavana. Itse olin tietysti aina mukana :)). Homma taisi alun perin lähteä liikkeellekin omasta aloitteestani. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta touhu rajoittui kokoonpanoon minä + toinen mies. Yllättäen ongelmana on yleensä löytää tarpeeksi kyvykästä, täysipäistä ja turvallista miesseuraa. Monella loppuu tositilanteessa kyvyt kesken, vaikka puheissa ollaankin niin perusteellisen kyvykästä naistenkaatajaa :). Ei auta vaikka nainen olisi miten seksikäs ja puoleensavetävä persoona. Kerran eksyttiin tosin pohjanmaalla sellaisen miesporukan kesämökille, ettei kavereilla ollut turhia estoja. Silloinkin tosin tuli todettua, että vaikka naisystävää hoideltiin koko viikonloppu viiden miehen voimin, niin meistä ukoista se virta loppui ensimmäisenä kesken.

Eikä tuo edellämainittu seuralaiseni ollut ainoa, jota kimppatouhut kiehtoivat. Yleensä fantasioiden toteuttaminen on jäänyt vaan haaveksimisen asteelle. Tai johonkin sopivan nousuhumalan siivittämään satunnaiseen kokeiluun.

Ei se minusta olisi kivaa, jos pitää vieraisiin mennä.Oman puolison kanssa jos leikkii, niin ei siinä mitään, mutta että pitkin pitäjiä kulkee antamassa. =(
 
On sitä ollut kautta maailman sivun "moniavioisia naisia" omasta halustaan. Sellaisia on myös hirtetty tai mestattu tai poltettu roviolla aikoinaan tai kivitetty, riippuen vähän kulloisestakin kulttuurista. Nykyisin tämän hoitavat ahdasmieliset kanssasisaret ja heikon itsetunnon omaavat veljet.

Erilaisuudessa on elämän rikkaus. Jos kumpaakaan osapuolta ei loukata, eikä pakoteta niin minun mieltäni asia on ok. vaikka itse tyydynkin vain haaveilemaan sellaisesta.
Kuinkahan monella prosentilla meistä vakisuhtessa olevista naisista on sellainen mies joka hyväksyisi tuollaisen seksielämän ?
 
Nimenomaan näin. Makuasioista on turha kiistellä ja jos molemmat nauttii touhusta, niin en osaa kyllä nähdä siinä mitään pahaa. Eihän kyse ole minkäänlaisesta "pettämisestä", kun molemmat osapuolet ovat tietoisia asiasta ja hyväksyvät sen kaikin puolin. Vakisuhteessa olevilta kysytään tietysti perinpohjaista luottamusta ja miesosapuolelta rajua itsetuntoa. Tällaiset erikoisemmat nautiskelutavat ovat aina pienen porukan intohimo, vaikka sinänsä ei ole kyse edes mistään kovin erikoisesta puuhasta. Jos ajattelee mitä nykymaailmassa touhutaan seksin saralla, niin taitaa olla itse aktin puolesta sieltä tavallisemmasta päästä.
 
mies ei suostu, ei vaikka saisi itse valita kenen kanssa, koska, missä ja miten. Edes sen yhden ainoan kerran. Ilman mieheni lupaa en sitä halua tehdä, en usko kestäväni sitä morkkista, mikä pettämisestä tulisi. Jos mieheni suostuisi asia olisi aivan toinen.
Siispä minä vain unelmoin siitä, mitä Paten vaimo voi tehdä luvan kanssa. Ja koetan olla iloinen että joillakin asia on toisin.
 
Meidän suhteessa ei onnistuisi. Fantasiasta ei saa edes puhua, ilman että mieheni suuttuu silmittömästi ja alkaa haukkua huoraksi. Siispä meillä ei edes puhuta siitä.
Miehelläni kyllä on omat juttunsa...
 
Meilläkin fantasioidaa paljon tästä isokaluisesta vieraasta.
Monen vuoden jälkeen mies jopa antoi luvan käydä yhden kerran kokeilemassa.
Ongelma vaan taitaa olla se, että en pysty.
Tai mistä se isokaluisen löytää tai edes tunnistaa. Tietysti tanssiessa voi hangata ja sitten arvioida, muttamutta .....
Pitäisi vaan rohkeasti lähteä yhteissaunaan tai nakurantaan, mutta voiko sieltä iskeä miehen yhden illan tempuille?
Helpommin sanottu kuin tehty.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miehen vaimo:

Mene nakurannalle. Viime kuukaudet on ollut niin kylmää ja sateista, että jos tapaat siellä kunnon jättiaisan...poimi talteen.
Kylmähän tunnetusti pienentää
 
No hei, ei tuonkaltainen toiminta nyt niin tavattoman harvinaista ole. Meilläkin on Vaimo saanut nauttia isosta rakastajansa kalusta jo pitkään. Seuraa kaikilla kritereillä kyllä löytyy nykyään varsin helposti netin kautta. Vaimoni ja minunkin toive oli nuorempi, kestävä, naisen hieman kovakouraisesti astuva Alfa-uros, jolla on tuplasti suurempi varustus omaani verraten. Ja kyllä löytyi!
 
Alkuperäinen kirjoittaja pikkupili:

No silloinhan asiat on kondiksessa. Mukavaa että tuot tännekin sitä ilosanomaasi
 
Minulle jäi tuosta aloitusviestistä vähän sellainen olo, että Iso-Pate on ainakin jonkin verran pahoillamielin tuosta vaimon jutusta :( .
Kun hän lähti sillä yhdellä kerralla omaan huoneeseensakin, jättäen vaimon toisen miehen kanssa.
Jos on näin, että vain vaimo nauttii tällaisesta tilanteesta, ei siitä varmastikaan pidemmän päälle seuraa mitään hyvää...

Mutta siihen, onko tuollainen muiden miesten haluaminen tavallista, niin eiköhän se ole. Useimmilla se vain jää fantasioinnin tasolle.
Itse en ehdottomasti tekisi sitä toisen miehen kanssa ilman, että oma avomieheni olisi myös paikan päällä.
 
Fantasiataso piisaa meikäläiselle.Jos olisi haluamani nainen kainalossani,ei tulisi mieleenkään jakaa häntä yhteiseksi seksileluksi.Jokaisella meistä on oma historia seksiasioissa.Jos sattus kohdalleni mieleinen nainen,en taatusti jakaisi häntä muiden seksikohteeksi.Jos nainen haluaisi useampia miehiä seksiin,se on sitten toinen juttu.Omassa parisuhteessa tyydyn yhteen.Se riittää.Olen sen sorttinen tyyppi.
 
Sanokaas nyt, että mikä ajaa ihmisiä kertomaan kulloisellekkin partnerille omista aiemmista seksikokemuksista? Etenkin naisten olen huomannut pitävän sitä tärkeänä, että entisistä kutuista ja tapahtumista on saatava kertoa. Itse olen luonteeltani sellainen, etten halua tietää, mitä kenelläkin on menneinä aikoina ollut. Minulle on tärkeämpää se, että mitä on kulloisenakin hetkenä sen hetkisen partnerin kanssa. Jotenkin tuntuu absurdilta, kun nainen haluaisi kertoa, vaikka siitä, kuinka hän ei kyennyt ottamaan exänsä lastia suuhun ja exän oli aina vain tultava kasvoille tai rinnoille. Mitä ihmettä se minulle kuuluu. Tai se, ettei partneri ole muka koskaan aiemmin ottanut lastia suuhun ja miiiiiinä olen se ihan ensimmäinen. Bullshittiä suoraan sanoen. Naiset varmaan osaa vastata tähän paremmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pergunta!:

Tuota minäkin olen ihmetellyt. Omalle naiselleni en ole kertonyt aiemmista suhteista yhtään mitään, en myöskään ole ollut kiinnostunut hänen menneistä suhteistaan saati seksielämästä. Sen verran olen kyllä kuullut, ettei ollut aiemmin saanut orkkuja naidessa, eikä mastuboidessa.

Vaimolla on aina ollut isot tissit, mutta itse olisi pitänyt enemmän pienemmistä. Lisäksi ne ovat vähän liian herkät, joten eipä niitä pääse oikein hieromaankaan. Ei sen puoleen, seksissä ne niitä ei juurikaan kaipaa. Ihastuin aikonaan hänen jumalaiseen päärynäpyllyynsä ja suureen häpykumpuun, jos nyt ulkonäöstä puhutaan.
 
varma, että se liittyy naisen heikompaan itsetuntoon.
Lähtökohtaisesti ajatellaan, että miehellä on aivan varmaan paljon kokemusta.
Naisen taas pitää kertoa, että on sitä häntäkin pantu, ettei vaan luulla kokemattomaksi.
Siksi naiselle on tärkeää tehdä selväksi exät ja niiden temput. Muhkeaa kalua tietenkään unohtamatta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Olen aivan:

Eh, aika kummallinen näkemys. Minusta aiempien partnerien määrä voisi olla sellaista perusinformaatiota, mutta ei kai nyt sentään mitään yksityiskohtia...
Olisi aika loukkaavaa sanoa, että "kaikilla eksilläni oli sinua paljon isommat".
Itse olen ennen tätä nykyistäni ollut vain yhden miehen kanssa sukupuolikontaktissa ja voin kyllä ilokseni sanoa, etten ole koskaan nauttinut niin paljon kuin tämän nykyiseni kanssa. Enkä ole koskaan ketään yhtä paljon rakastanutkaan.
Tiedän, että hänellä on ollut paljon useampia kumppaneita, mutta tärkeintä on se mitä tapahtuu nyt, eikä mitä oli ennen.
Jos rupeaa kehuskelemaan exillään, niin ei varmaan ole kyse mistään oikeasta parisuhteestakaan.

Alkuperäinen kirjoittaja NanaAdeline:

Mutta kun se aina mene noin. Exät ilmestyy mitä ihmeellisimmistä nurkista, kun niikseen tulee. Ehkä piirini on miesvoittoinen, mutta tuntuu, että useimmiten nainen on se, joka exäkortin esiin vetää. Suutus- tai humalapäissään.
Omakohtainen kokemus tuli aika oudosti.
Neljän vuoden seurustelun jälkeen menimme naimisiin. Lapsikin syntyi ja vasta sen jälkeen rouva kertoi, kuinka ihana iso kalu hänen exällään oli ollut. Ei valtavan pitkä, mutta niin kertakaikkisen paksu, että orgasmikin tuli muutaman puserruksen jälkeen. Ja sitten sai kävellä sen jälkeen kuin Aku Ankka, kun haaroja ihanasti poltteli. Loppui kuulemma siihen, kun exä löytyii polttelemasta ja viruttelemasta ihan vieraita haaroja.
Eli eukko tyytyi sitten pieneen kaluun, ettei tule toista pettynystä.
Toisaalta ihan hyvinhän tässä on olosuhteet huomioon ottaen mennyt:)
Rivien välistä kyllä osaan lukea, että sitä poltetta on edelleen ikävä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pikkukurkku:

kun kerran saa isoa, sitä kaipaa ja kaipaa....tarvitsee.
 
Mitä arvoa sellaisella perusinformaatiolla on? Mietippä sitä, jos se toinen sanookin jotain, joka ei sinua miellytä. Minusta Sisters of Mercyn kappaleesa on hyvin sanottu se, että: "What eye don´t see won´t break the heart". Ja, jos ei ole nähnyt niin miksi sitä pitää ehdoin tahdoin alkaa sitten tuomaan esille?
 
Pikku-Rouva
kun kerran saa isoa, sitä kaipaa ja kaipaa....tarvitsee.

Sinäpäs sen sanoit. Ne isot vaan tuntuu olevan aika kysyttyjä, kaivattuja ja ihan tarvittuja.
Exäänsä ei meidän rouva kaipaa takaisin, koska jäi suoraan tupsulta kiinni. Aikansa poltetta levitettyään se varmaan taas löytyisi seuraavasta kohteesta.
Mutta iän myötä on rivien välissä alkanut kuulua sellaista, että jos vielä kuitenkin edes joskus sais haaruvälin täyteen miestä.
 
Similar threads

C
Viestiä
2
Luettu
796
Seksi
kansanedustaja
K
N
Viestiä
10
Luettu
10K
Seksi
Sivhos
S
V
Viestiä
11
Luettu
4K
Seksi
vierailija
V
S
Viestiä
11
Luettu
18K
Seksi
Höpölöpöä
H

Yhteistyössä