K
Kokematon81
Vieras
Olen jo 28 vuoden ikään päässyt nuorimies, jolla on asiat sinänsä ihan hyvin. Seksielämäni on kuitenkin surkeaa, koska sitä ei oikeastaan ole. Olen aika turhautunut elämääni, koska joskus haluaisin vain panna ja antaa naisille nautintoa. Minulla on takana yksi pidempi suhde varsin epäseksuaalisen naisen kanssa, mutta seksi oli kuitenkin menettelevää, ehkä sellaista kuutosen arvoista kouluarvosanoilla, jos sitä voi niin pisteyttää.
Muutama surkea "kokeilu" on ollut myös. Neitsyyteni menetin vasta reilusti yli 20v.
Ongelminani pidän peniksen kokoa, koska se on jotain 12-14cm (14cm täydessä iskussa lämmittelyjen jälkeen ja ehkä 12cm tylsässä seisokissa). Lisäksi minua on alkanut vaivaamaan yhä nopeampi laukeaminen niin, että saatan tulla muutaman vedon jälkeen puolessa minuutissa.
Pystyn kyllä melko nopeasti vielä toisenkin kerran, mutta saatan silloinkin tulla kohtuu nopeasti eikä se ole enää niin miellyttävää minulle eikä seisokki ole kovin kovakaan, mitä se kyllä ekalla kerralla on. Ehkä kova seisokki onkin suurin vahvuuteni jos sellaisia on.
Niin en nyt oikein tiedä mitä kautta minun kannattaisi lähteä rakentamaan seksielämää kun kaipaisin kuitenkin sitä niin paljon. Pari kertaa kun olen kokeillut "panoa", homma on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta sitten muutama työntö ja homma on lässähtänyt. Laukeaminen tuntuu vaan epämiellyttävältä kun se vaan tulee sieltä ja meinaa itku tulla kun ei pysty antamaan mitään. Kalun koosta kukaan ei ole maininnut mitään, mutta ei noita juttujakaan montaa ole ollut ja kyseiset naiset ovat olleet kyllä sellaisia, että meidän ajatusmaailma ei ole lainkaan kohdannut joten juttu on sitten jäänyt siihen yhden illan ropellukseen ja olen häntä koipien välissä viheltänyt pelin lopullisesti poikki.
Tämän takia en oikein osaa rakentaa ihmissuhteitakaan enkä uskalla lähteä lämmittelemään ketään naista baarissakaan, koska pelko on liian suuri, että oikeasti mukava nainen jättäisi minut seksin vuoksi. Olen hyvin estoinen ja käsittämättömän varautunut ikäisteni naisten seurassa. Toivoisin, että joku nainen tekisi aloitteen, koska en itse siihen tässä tilassa pysty. Minusta on ehkä tullut osittain aika kylmä ja kyyninen ihminen verrattuna siihen mitä olin parikymppisenä kun en vielä tiedostanut ongelmiani. Mikä olisi ensimmäinen pala lähteä avaamaan tätä? Ei ole kovin hyvä yhdistelmä olla jo 28v ja hyvin kokematon kun useimmat naiset kuitenkin toivoisivat ja jopa edellyttäisivät sitä.