Äiti finaalissa - 9kk vauva ja illat helvettiä

[LoppuFinito]

Laitoin viestin tuonne toisen ketjun perään, mutta kopioin tähän, kun ei sieltä ketjun uumenista taida näkyä...

***

Meillä 9kk vauva ja nukahtamis-ongelmia. Meillä neiti huutaa kurkku suorana 3-4 tuntia illalla. Rauhottuu syliin ehkä 5 min. ja huuto alkaa uudelleen, rimpuilee ja "jännittää" itsensä jouselle koko ajan. Sänkyyn jos laittaa niin ei rauhotu ollenkaan, huutaa vaan. Eikä siis itkeskele vaan huutaa oikeen kitarisat ojossa.

Olen väsynyt ja samalla on tosi paha mieli, kun nukkumaan meno tuntuu vauvallekin olevan ihan hirveää. Päikkäreille nukahtaa ulos samantien, mutta sisällä nukuttaminen (päikkärit tai yöunille) on tällä hetkellä ihan mahdotonta. Neiti huutaa klo 20 alkaen ja päivästä riippuen huuto loppuu 23-01 välillä. Sitten itsellä menee vielä aikaa, että saa unen päästä kiinni ja isommat on hereillä jo 6-7 välillä. Ja kun oon (kolmen) yksinhuoltaja, niin ei voi edes antaa toiselle välillä näitä hommia.

Tänään tuli ensimmäisen kerran semmonen olo, että olis tehny mieli ravistella vauvaa ja se on mun mielestä jo hyvin huolestuttava merkki. Tiedän, miten vaarallista se on enkä koskaan tekisi sitä näille ihanuuksille, mutta pelkään, että mitä jos joku päivä tulee pimahdus väsymyksestä...

Help? Mikä teillä muilla on auttanut?

***

Tuo siis eilen. Tänään sama huuto jatkuu ja päivä päivältä on vaikeampaa kestää sitä ja pinna on kireällä ku viulun kieli aamusta iltaan. Tulee semmosia hetkiä, että puree hampaat kirskuen yhteen ja tekis mieli työntää pyyhe tolle suuhun tai mitä tahansa, että olis hetken hiljaa. En semmosta tee, mutta tarpeeksi paha edes ajatella moisia...

Joku kyseli perään refluksi tautia tai allergioita. Kumpaakaan ei ole todettu, eikä ole oireita. Epäilen siis vahvasti. Vauva on ollut muiden juttujen takia sairaalassa 4kk elämästään, olisivat varmaan siellä huomanneet. Mutta tämä huuto alkoi joulukuun alussa, eli 1½kk on nyt kuunneltu. Uskoisin enemmän jonkinlaiseen kausiluontoiseen kirkumiseen, mutta olen niin poikki, että kaikki "kikkakolmoset" otetaan vastaan!

Kiitos etukäteen vastauksista.

 

[tuli tällainen]

Mitäs jos kokeilisitte illallakin nukutta vaunuihin. Vaikka sitten lähdette ulos kävelylle? Niin että rutiineihin tulee muutos? Tai sitten autoajelulle. Näitä molempia kokeilimme aikoinaan ja autojuttu oli hyvä. Niin kevyt vaatetus että sai nukkuvana nostaa omaan sänkyyn. Paljon vain vilttejä päälle ettei tullut matkalla kylmä

 

[vierailija]

Pistät kuulosuojaimet päähän ja meet vähän aikaa rauhoittumaan toiseen huoneeseen.

 

[tiinaliisa]

kolmen lapsen kanssa voi tietysti olla vähän hankala lähteä nukkumaanmenoaikaan vaunulenkille... nukahtaisiko sisälle rattaisiin? kantoliinaan? ergo-reppuun tms.? voitko ottaa yhteyttä esim. ensikotiin, mun tietääkseni niillä on jotain sellaista palvelua että neuvovat uniongelmissa? Voimia ja jaksamista!!! Voitko saada ketään apuun välillä, vaikka mummoa tai kaveria? tai isommat lapset vaikka yökylään johonkin, että saisit vauvan kanssa levätä aamulla, jos vauva ei herää vielä 6:lta?

 

[LoppuFinito]

Ei oikein passaa lähteä kovin pitkälle kotoa, kun on kaksi muutakin lasta. Ne kyllä nukkuu, mutta en viittis yksinään jättää.

Mutta tota parvekkeelle nukuttamista voisin kokeilla. Sillä on onneksi semmonen superlämmin makuupussi, minkä saa hyvin auki ilman "pukemista". Yks asia mitä pelkään jo ennakkoon... kun olen niin väsynyt, että päivälläkin melkeen nukahdan pystyyn, niin etten vaan sammu ja vauva jää yöksi ulos. Ja kun en edes herää mihinkään herätyskelloihin tässä väsymyksessä. Pitää kehitellä siihen jotakin.

Kuulosuojaimet ei auta. On kokeiltu. Huuto kuuluu läpi vaikka laittaisin mihin nurkkaan tahansa tässä talossa. Ja se ei helpota, ettei kuule, kun kuitenkin TIETÄÄ, että siellä huudetaan.

 

[LoppuFinito]

nukahtaisiko sisälle rattaisiin? kantoliinaan? ergo-reppuun tms.? QUOTE]

Rattaita ja liinaa on kokeiltu. Meillä on semmonen asunto vielä, että pääsee ajamaan ympäri. Mutta ei auta. Tai jos sattuukin hetkeksi sammumaan, niin herää viimeistään, kun vaunut pysähtyy. Sairaalassa tosin nukkui paremmin rattaissa kuin sängyssä. Ja muutenkin tuntuu, että puoli-istuva asento on helpompi kuin ihan makuulla. Parvekkeella on rattaissa myös hiukan ylhäällä se selkänoja. Olen tehnyt jos jonkin sortin virityksiä sänkyyn patjoista ja tyynyistä ja kokeillut siis sisällä rattaisa puoli-istuvaa ja makaavaa ja kohta päälläseisovaa asentoa... ei ole vielä löytynyt sitä menestystä.

Mikä tuo ergo-reppu on?

Voitko saada ketään apuun välillä, vaikka mummoa tai kaveria? tai isommat lapset vaikka yökylään johonkin, että saisit vauvan kanssa levätä aamulla, jos vauva ei herää vielä 6:lta?

Olen välillä saanutkin apua ja kiitos mummoille siitä. Yksi yö/aamu on luksusta nukkua välillä, mutta se ei vielä helpota siihen kokonaistilanteeseen pidemmäksi aikaa. Se on enemmänkin sellainen hetkellinen ensiapu. Mutta sen avulla olen tähän asti tullut ilman pimahduksia, eli en mitenkään väheksy "yksiä" öitä.

 

[LoppuFinito]

Mun täytyy tutkailla tota ensikoti-asiaa. En ole kuullut sellaisesta??

Sen aijaan olen lukenut unikoulusta ja tassuttelusta sun muusta paljon ja niiden kanssa sinnitellyt monet illat, aika tuloksettomasti.

 

[Janador]

Suosittelen lämpimästi tuota ensikotia.Jos tilanne on noin paha,että itse pelkäät pimahtavasi ota yhteyttä rohkeasti.Kaksi muutakin lasta tarvitsee sinua joten kannattaa pitää itsestään huolta.Itse olin 5 lapsen kanssa yksin ja pienin oli yökukkuja.Hermot vinkui ja kaikki kärsi.Sain vinkin ensikodista ystävältä ja kyllä kannatti.Asuimme koko porukka ensikodin tiloissa muutaman kuukauden kunnes tilanne helpotti.Sieltä järjestyi myös taloudellinen tuki siksi ajaksi.Ei äidinkään tarvitse kaikkea yksin kestää.

Mun täytyy tutkailla tota ensikoti-asiaa. En ole kuullut sellaisesta??

Sen aijaan olen lukenut unikoulusta ja tassuttelusta sun muusta paljon ja niiden kanssa sinnitellyt monet illat, aika tuloksettomasti.

 

[tiipii]

Ensinnäkin tsemppiä sulle ap!!! Varmasti on rankkaa 3:n lapsen yh:na...

Toiseksi, kuulostaa kyllä oudolta, että ihan yllättäen on alkanut noinkin paha iltahuuto... Eikös iltahuutojen pitäisi jo rauhoittua tuon ikäisillä. Onko korvat tutkittu, ettei ole tulehduksia? Jos vauvalla on paha olla makuullaan niiden takia.
Muutenkin suosittelisin käymään lääkärintarkastuksessa. Ei kai noin monen tunnin iltahuuto on normaalia. Voisiko olla jotain tuohon edelliseen sairauteen liittyvää (kun mainitsit vauvan olleen sairaalassa paljon..)? Tai oisko hampaita tulossa?
Minä käyttäisin lääkärissä.

 

[neljän äitee]

monenlaista itkua minäkin olen elämäni aikana kuullut, ja nostan hattua että olet noinkin pitkälle jaksanut kolmen lapsen kanssa yksin!
Monta tuntia kestävä, raastava iltahuuto ei kuulosta normaalilta. Minusta. Ja sanoit että vetää itseään jännittyneeksi huudon aikana. Se on aika normaalia huutokohtauksen yhteydessä. Neurologisia vikoja en sinuna sulkisi täysin pois, mutta kun ei päivällä siis huuda niin... Joka tapauksessa kannattaa käydä lastenlääkärin juttusilla.
Kukaan ei syyttä suotta huuda monta tuntia putkeen, apu varmasti löytyy! Voimia!

 

[tiinaliisa]

nukahtaisiko sisälle rattaisiin? kantoliinaan? ergo-reppuun tms.? QUOTE]


Mikä tuo ergo-reppu on?

Se on sellainen kantoreppu jossa voi isompaakin lasta kantaa (siis erilainen kuin esim. rintareput), en tiedä myydänkö niitä enää nykyään, mutta vastaava on kai joku Manduca (löytyy varmaan kuvia googlettamalla, en osaa laittaa linkkiä). Yksi kaverini käytti tuota reppua varmaan puolen vuoden ajan vauvansa iltanukutuksessa, sitä nosti aina sitten nukkuvana sänkyyn. Meillä toimi samassa tarkoituksesa välillä kantoliina. Mutta on tietty aika yksilöllistä, mikä kenelläkin toimii. Jos saat jostain vaikka lainaksi repun, niin kannattaa kokeilla.

 

[sipsipussi]

Huudatusunikoulu on yksi vaihtoehto, jos mikään muu ei auta. Kysele neuvolasta ohjeita erilaisista unikouluista. Koska olet YH on tosi tärkeää, että jaksat. Itse päädyin lopulta huudatusunikouluun. Tuntui helpommalta antaa vauvan huutaa kolmena peräkkäisenä yönä, jonka jälkeen nukkui ongelmitta sen sijaan, että sitä huutoa olisi ollut tuntitolkulla joka tapauksessa.

 

[Aloittaja]

Huudatusunikoulu on yksi vaihtoehto, jos mikään muu ei auta. Kysele neuvolasta ohjeita erilaisista unikouluista. Koska olet YH on tosi tärkeää, että jaksat. Itse päädyin lopulta huudatusunikouluun. Tuntui helpommalta antaa vauvan huutaa kolmena peräkkäisenä yönä, jonka jälkeen nukkui ongelmitta sen sijaan, että sitä huutoa olisi ollut tuntitolkulla joka tapauksessa.

Huudatusunikoulu, enpä ollut koskaan moista kuullut, tosin usein ajatellut jättäväni vauvan vaan huutamaan. Mutta kaipa siihen tartti ikäänkuin henkisen "luvan" tehdä niin. Koska se on aika karmivaa. Ihankuin unikoulun nimellä se ei olisi niin paha asia. Mene ja tiedä.

Olen laittanut vaavin nyt joka ilta nukkumaan siten, että ensin iltapuurot yhdessä isompien kanssa hampaiden pesu yhdessä, sitten mennään vaavin kanssa lastenhuoneeseen (isommille laitan dvd:n pyörimään), valot pois, juo vielä pullon velliä. Sen jälkeen tutti, unilaulu, pusut otsalle ja sänkyyn ja vielä yksi paijaus päähän. Alottaa huutamisen samantien. MUTTA... päivä päivältä sitä on ollut vähemmän. Koskee kyllä sydämeen kuunnella sitä huutamista ja monet kerrat olen seissyt yöllä lastenhuoneen oven takana käsi kahvalla ja hokenut itselleni, etten mene sinne lohduttamaan. Ja kyllä hän on sitten nukahtanutkin jonkun ajan kuluttua, mutta jotenkin on äidin luontoa vastaan se, että antaa lapsen itkeä itsensä uneen.

Isoveli (joka nukkuu samassa huoneessa) on pitänyt nyt nukuttaa omaan sänkyyni, kun ei voi sinne huudon keskelle viedä. Käyn sitten yöllä kantamassa hänet omaan sänkyynsä. Mutta hän on onnessaan tilanteesta... tietysti. Kun saa luvan kanssa iltaisin kömpiä äidin sänkyyn.

Katsotaan nyt vielä jonkun aikaa miten sujuu vai sujuuko. Ikuisuuksia ei tämmöstä voi tehdä. Jotakin edistystä olen kuitenkin huomaavinani, että ei kai tämä ihan turhaakaan voi olla... Ristiriitaisia tunteita vaan herättää niiiiiiin kovin paljon.

 

[Lääkäriin....]

Ehdottaisin heti viemään vauvan lääkäriin ja kertomaan hänen ltahuudoistaan kaunistelematta, jos mitään ei löydy niin sitten tutkisin vasta muita vaihtoehtoja. Tuo ei missään nimessä ole normaalia. Ei tarvitse olla mitään vakavaa, että huutaa noin, mutta pienikin sairaus kannattaa hoitaa pois. Esim. juuri se korvatulehdus aiheuttaa huutoa makuultaan. Ehdottomasti lääkäriin, varmuuden vuoksi.

 

[AP]

Ehdottaisin heti viemään vauvan lääkäriin ja kertomaan hänen ltahuudoistaan kaunistelematta, jos mitään ei löydy niin sitten tutkisin vasta muita vaihtoehtoja. Tuo ei missään nimessä ole normaalia. Ei tarvitse olla mitään vakavaa, että huutaa noin, mutta pienikin sairaus kannattaa hoitaa pois. Esim. juuri se korvatulehdus aiheuttaa huutoa makuultaan. Ehdottomasti lääkäriin, varmuuden vuoksi.

Hei, kiitos vastauksesta. Korvat on tutkittu ja paljon muutakin juuri tuon huudon takia. Mutta sairaalassa tuntuu, että eivät ota tosissaan, kun mitään "syytä" huutoon ei löydy. Välillä tuntuu, että katsovat kuin pimahtanutta, kun kerron noista illoista.

Sinänsä parempaan suuntaan ollaan menossa, että vielä kolmisen kk sitten vauva heräsi 15-30 min. välein itkemään, eli en juuri nukkunut ollenkaan. Silloin tuli pimahdus ja ottivat hänet osastolle viikoksi tarkkailuun. Siellä kuitenkin nukkui ihan hyvin, kunnes yksi yö kokeilimme, että menin sinne osastolle nukkumaan samaan huoneeseen. Ja taas herättiin vähän väliä. Siitä sitten päättelivät, että hän aistii äidin läsnäolon ja sen takia "tilaa" tuttia ja muita palveluita läpi yön. Välillä ollut parempia nukkumisjaksoja ja välillä huonompia, mutta koskaan ei ole ollut täysin huudottomia öitä.

Sinänsä ymmärrettävää, kun elämän alkutaival on ollut hitusen rankka hänelle ja jos vaan pystyisin, niin pitäisin sylissä 24h. Mutta kun en minä pysty nukkumatta hoitamaan kovin paljoa. Jossain vaiheessa mietin, että pelkääkö sänkyä. Kun olen joutunut hänet jättämään osastolle sänkyyn monet kerrat. Kun vain osaisi puhua, niin rakentaisin vaikka pesäpuun ja oksalle majan, mutta kun en tiedä mistä kiikastaa. Itse olen ollut koko ajan sitä mieltä, että on jotakin fyysistä vaivaa, mutta kun se on kerta kerran jälkeen tyrmätty, niin alkaa tuntea itsensä vainoharhaiseksi.

Eilinen meni taas aavistuksen paremmin, mutta sitten tämä isompi heräsi huutamaan aamuyöstä ja pienempi perässä ja taas mennään 3h yöunilla. Mutta onpa edes tuo 3h.

 

[Huutajan äiti]

Miten lapsi suhtautuu jos otat kainaloon nukkumaan? Meillä ei auta muu.

 

[SuviAnna]

Ettei vaan olisi maitoallergiaa? Kannattaa koittaa jättää kaikki lehmän ja -soijamaito pois.

 

[pohdittavaa]

Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö

Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.

Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin".

Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80—85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"

Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla": "Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen." Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä.

Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."

Loput artikkelista täältä: Perhepeti

 

[pohdittavaa]

Teollistuneiden länsimaiden erääksi ongelmaksi on noussut ilmiö, jota kutsutaan ”kateissa olevaksi vanhemmuudeksi”, tai ”varastetuksi vanhemmuudeksi”. Vanhemmat eivät osaa toimia lastensa kanssa ilman oppaita ja ohjeita, lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta on tullut asiantuntijavetoista. On myös paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.

Sikiön olosuhteet kohdussa ovat pysyneet samanlaisina kuin muinaisilla esi-isillämme, sen sijaan ulkopuolinen maailma on muuttunut paljon. Vauva ei syntyessään tiedä muutoksista mitään, hän ei erota syntyykö kivikaudelle vai 2000-luvulle. Vauva syntyy vaistojensa varaan, syliin otettavaksi. Se on paikka, jossa hän osaa olla. Vauvalle sylistä pois joutuminen on hylkäämistä ilman toivoa. Se on hänelle elämän ja kuoleman kysymys, olla turvassa, tai tulla pedoille jätetyksi.

Vauvat nukkuvat parhaiten äitiensä läheisyydessä, koska heidän tarpeensa tulevat näin nopeammin tyydytetyiksi ja he ovat rentoutuneempia.

Terveiden pienten lasten uniongelmat ovat länsimainen ilmiö. Vauva itkee ja on levoton öisin, jos hän joutuu nukkumaan kaukana vanhemmistaan. Vauvan maailma on tässä ja nyt, hän ei osaa odottaa. Vauva ei voi lohduttautua ajatuksella "äiti tulee pian takaisin", koska elää vain hetkeä, jolloin on täydellisen yksin ja vailla suojaa.

Perheen nukkuminen yhdessä on tavallista suuressa osassa maailmaa ja useissa erilaisissa kulttuureissa. Vain teollistuneissa länsimaissa perheenjäsenet nukkuvat erillään.

Amerikkalaisista äideistä melkein kaikki joutuvat valvomaan öisin vauvoja hoitaessaan. Suurin osa vauvoista nukkuu omassa sängyssä alusta saakka ja 6 kk ikään mennessä melkein kaikki vauvat on yleensä siirretty nukkumaan omaan huoneeseen. Vauvojen nukuttamiseen käytetään runsaasti aikaa sekä erilaisia apuvälineitä ja kikkoja: kehtoja, iltasatuja, yövaatteita, peseytymisrituaaleja ja leluja.

Maya-vanhemmat järkyttyvät kuullessaan, että amerikkalaisvauvat jätetään yksin nukkumaan, kun taas amerikkalaisvanhemmat uskovat, että yhdessä nukkuminen saattaa olla vahingollista lapsen henkisen kehityksen kannalta, ja vieressä nukutetusta lapsesta ei tule riittävän itsenäistä.

Loput artikkelista:

Hernekeppi » Uusvanhaa vanhemmuusoppia etsimässä

 

[pohdittavaa]

Antroplogi ja unitutkija James Mckenna kiinnostui vauvojen unesta jo vuonna 1978. Siitä lähtien hän on tutkinut millaista vauvojen uni on ja miten vauvat parhaiten nukkuvat. Hänellä on yksi ainoa ohje kaikille vanhemmille: "Nukkukaa lastenne kanssa!", ja paljon tätä ohjetta tukevaa tausta-aineistoa.

Siinä missä amerikkalainen tai suomalainen äiti pelkää, että lapsen nukuttaminen vieressä on jotenkin lapsen psyykettä vahingoittavaa ja tekee hänestä epäitsenäisen, guatemalalainen maya-äiti tai itä-Kentuckylainen isoäiti paheksuvat miten kukaan voi antaa vauvansa nukkua yksin ja ihmettelevät kuinka on mahdollista ylläpitää kiinteitä perhesuhteita samalla kun loitontaa lapsia itsestään.

Loput: Hernekeppi » Yksin oot sinä vauva, huoneesi keskellä yksin

 

[pohdittavaa]

Kuuden kuukauden iässä vauvan kehitys etenee nopeasti sekä motorisella että emotionaalisella alueella. Tässä, kuten myöhemmissäkin voimakkaan kehityksen vaiheissa, vauvan yöuni häiriintyy helposti. Useimmiten apua unihäiriöihin haetaankin kuuden kuukauden ja yhdeksän kuukauden välissä. Aiemmin kohtuullisen hyvin nukkunut vauva on tässä vaiheessa alkanut tarvita huomattavasti enemmän aikuisen apua nukahtamiseen ja unessa pysymiseen.

Pystyyn nouseva vauva on vaikeampi saada rauhoittumaan uneen kuin makuullaan pysyttelevä. Samalla vauva on vakiinnuttamassa valikoivaa kiinnittymissuhdetta vanhempiinsa. Vauvan havahtuminen erillään olemiseen lisää pelkoa nopeasti.

Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.

Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.

Tässä erityisen vaikeassa vaiheessa vauvat tarvitsevat paljon apua omien tunteiden säätelyssä. He tarvitsevat läsnäoloa, mutta omien unensäätelymekanismien vahvistamiseksi yön ja päivän pitämistä selkeästi erillään, selvästi toisistaan erottuvina.

Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.

Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.

Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen ”vaatimuksia” vanhemmat ”näyttävät hänelle kaapin paikan” eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.

Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.

Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin unikoulusta:

Vauvojen unihäiriöt

 

[pohdittavaa]

Ei ole olemassa yhtä oikeaa paikkaa, jossa vauvan pitäisi nukkua. Paras järjestely on sellainen, missä kaikki perheenjäsenet saavat riittävästi lepoa.

On tärkeää, että lapsi oppii kokemaan nukahtamisen miellyttävänä asiana ja unen turvallisena olotilana.

Useimmat lapset käyvät läpi eri vaiheita nukkumisen kanssa. Yritä löytää nukkumisjärjestely, joka sopii juuri teidän perheellenne. Varaudu siihen, että keinot vaihtuvat ja pidä mieli avoimena uusille ratkaisuille. Kun vauva on vielä pieni, yöheräämiset ovat luonnollinen osa arkea ja heräilyä helpottaa niihin asennoituminen rennosti ja positiivisesti.

Yölliset heräilyt ovat normaali osa vauvan terveellistä unirytmiä

Amerikkalainen antropologi ja unitutkija James McKenna on tutkinut vauvojen nukkumista jo vuosia ja hänen mukaansa pitkät unijaksot eivät ole luonnollisia ihmisvauvoille. Pienet vauvat havahtuvat hereille unestaan useita kertoja yössä ja sillä näyttää olevan selkeä merkitys vauvan selviytymisen kannalta. Tuore tutkimus antaa osviittaa, että vauvat, jotka nukkuvat liian syvästi ja liian pitkään saattavat olla suuremmassa riskissä kätkytkuolemalle. Vauvan unijakson pidentäminen pidempien unijaksojen toivossa ei siis välttämättä ole vauvan edun mukaista. On normaalia, että 6 kk vauva herää vielä useita kertoja yössä ja kahteen ikävuoteen asti useimmat lapset heräilevät öisin. Vauvan katsotaan nukkuvan läpi yön, kun hän nukkuu yhtäjaksoisesti 5 tuntia yöllä. Ensimmäiset 6 kuukautta vauvan tulisi aina nukkua vanhempiensa huoneessa. Amerikkalainen antropologi ja unitutkija James Mc Kenna muistuttaa, että vieressä nukkuminen vaikuttaa suotuisasti vauvan hengitysrytmiin, keskushermostoon ja verenkiertoon, joten alle 1-vuotiaan nukkuminen vanhempien vieressä suojelee vauvaa kätkytkuoleman riskiltä.

Monet äidit kokevat luonnollisimmaksi tavaksi nukuttaa vauvan rinnalle. Useimmat alle 2-vuotiaat lapset tarvitsevat vielä vanhempien apua nukahtaakseen, monet lapset vielä pidempäänkin.

Nukkuessaan perhepedissä vauvat heräilevät useammin, kuin yksin nukkuessaan, mutta sekä vauva, että äiti saavat silti enemmän unta. Vauvat myös itkevät huomattavasti vähemmän, minkä johdosta enemmän energiaa säästyy kasvuun ja elintoimintojen ylläpitoon. Kun vauva ja äiti heräävät samasta kevyestä unen vaiheesta on äidin myös myöhemmin helpompi nukahtaa kuin erivaiheessa vauvan kanssa nukkuesaan. Vauvalla on unesaan oma rytminsä, mutta äidin on mahdollisuutta sovittaa kevyen ja syvän unenvaihetta, unirytmiään vauvan rytmin kaltaiseksi.

Unikoulu ei ole hyväksi lapselle

Unikoululla (controlled crying) tarkoitetaan sitä, että lapsi jätetään yksin huoneeseen ja annetaan itkeä vähitellen pidempieä ja pidempiä aikoja, ennenkuin häntä mennään rauhoittelemaan. Tämän tarkoituksena on opettaa vauva nukahtamaan yksin. Jotkut asiantuntijat ovat huolissaan, että tällä saatetaan aiheuttaa vahinkoa lapsen kehitykselle. Lapsi itkee aikansa ja odottaa, että joku vastaa hänen huutoonsa. Hän on yksin, avuton ja peloissaan. Hän on stressitilassa, hänen verenpaineensa nouseeja hänen lihaksensa ovat jännittyneet. Jos kukaan ei tule hän lopulta luovuttaa. Näin lapsi oppii, että hänen tarpeensa eivät ole tärkeitä ja lakkaa kommunikoimasta hätäänsä. Huudatusunikoulun sijaan lasta voidaan totuttaa nukkumaan lempeämmin ns. tassu-hoidolla.

Lapsen totuttaminen nukkumaan yksin voi olla molemmille osapuolille raskasta ja apu saattaa olla vain lyhytaikainen. Eri kehitysvaiheet näkyvät öisenä levottomuutena, jolloin lapsi tarvitsee vanhemman läheisyyttä.

(lähde: Tervetuloa bebesinfo-sivustolle.)

 

[pohdittavaa]

Nukkuminen, kuten syöminenkin, ei ole käyttäytymismuoto, jonka voisi opettaa lapselle pakolla. Korkeintaan voit luoda olosuhteet, jotka tekevät lapselle mahdolliseksi nukahtaa. Neuvottuani kolmen vuosikymmenen ajan vanhempia nukkumista koskevissa kysymyksissä olen tullut johtopäätökseen, että useimmat yöheräilijät ovat sellaisia syntyjään, eivät olosuhteiden vuoksi. Ei ole sinun vikasi, että vauvasi herää, eivätkä vauvasi nukkumatavat ole vanhemmuutesi heijastusta. Jos ystäväsi kehuvat, että heidän vauvansa nukkuvat läpi yön, luota meihin: he todennäköisesti liioittelevat - ja paljon.

Kuulemasi ristiriitaiset neuvot voivat valvottaa sinua enemmän kuin vauvasi. Pelkäät, että hemmottelet vauvasi pilalle, jos otat hänet vuoteeseesi tai hoidat vauvaa herkkävaistoisesti, kun hän herää keskellä yötä. Murehdit, jos epätoivon ja uupumuksen ajamana kokeilet hiukan vauvakoulutusta ja annat vauvasi itkeä muutamana yönä. Joskus on hyödyllistä ymmärtää, että jotkut vauvat ovat hyväunisia ja osaavat syntyjään rauhoittaa itsensä, kun taas toiset vauvat heräävät helposti yöllä ja ovat vaikeasti jälleen rauhoitettavissa. Jokainen vauva on erilainen ja unikäyttäytyminen liittyy enemmänkin synnynnäiseen tempperamenttiin (tai yöheräilyn kohdalla lääketieteellisiin syihin) kuin mihinkään äidin tai isän aikaansaamiin "huonoihin tapoihin". Tulee aika, jolloin sinnikkäänkin yövalvojan vanhemmat palkitaan keskeytymättömällä unella. Ikävaihe, jona perheet palkitaan tällä koko yön kestävällä autuudella, vaihtelee lapsesta toiseen. Odottaessanne kokeilkaa, mikä yöaikainen vanhemmuuden tyyli toimisi teidän tapauksessanne. Tätä varten teidän ei tarvitse konsultoida muita uniexperttejä kuin vauvaanne ja itseänne.

KIINNITTYMISEN JATKAMINEN YÖLLÄ
Yöajan kiintymysvanhemmuudessa on kysymys enemmästä kuin vain vauvan nukkumapaikasta. Kysymys on asenteesta vauvan öisiin tarpeisiin, sen hyväksymistä, että vauvasi on pieni ihminen, jolla on suuret tarpeet - ympäri vuorokauden ja läpi viikon. Vauvasi luottaa siihen että sinä, hänen vanhempansa, olet jatkuvasti saatavilla myös yöllä, kuten päivälläkin. Joten sopeutat yöhön liittyvät tapasi vauvan tarpeisiin. Jos olet halukas joustamaan ja luovut kulttuurissa yleisestä asenteesta, jonka mukaan vauvat pitäisi opettaa heti alusta lähtien nukkumaan itsekseen, tulet ymmärtämään, että vauvan toivottaminen tervetulleeksi omaan vuoteeseesi ei ole pilalle hemmottelua eikä vauvan komentoon alistumista.

Lisättäköön, ettei vauvalle ole mitään oikeaa tai väärää nukkumapaikkaa. Päämääräsi ei ole sopeuttaa vauvasi nukkumakäytäntöä jonkun muun neuvomiin periaatteisiin - tulivatpa neuvot sitten vauvakouluttajalta tai kiintymysvanhemmuuden kannattajalta. Päämääräsi on löytää yötä varten vanhemmuuden strategia, joka tekee kaikille perheessä mahdolliseksi nukkua hyvin. Me, ja monet muutkin vanhemmat olemme huomanneet, että vauvan lähellä nukkuminen on paras tapa mahdollistaa vauvan tarpeisiin reagoiminen myös yöllä, ja nukkua silti hyvin.

MIKSI VAUVAN LÄHELLÄ NUKKUMINEN TOIMII?

On kaksi pääsyytä sille, miksi vanhemmat nukkuvat lastensa lähellä. Ensinnäkin yhdessä nukkuminen jatkaa kiinnittymistä, jonka rakentamiseksi vanhemmat ponnistelevat päivät. Kun lapsen ei tarvitse päiväsaikaan itkeä yksinään, käy järkeen, ettei häntä yölläkään jätetä toiseen huoneeseen itkemään. Vauvan lähellä nukkuminen on vauvan kantamisen yöversio. Toiseksi vauvat, joiden kanssa nukutaan, nukkuvat paremmin ja tämä auttaa äitejäkin nukkumaan paremmin. Toisin sanoen yhdessä nukkuminen toimii.

Pikkulapsen uni on erilaista kuin aikuisilla. Tutkijat eivät tiedä, miksi vauvat viettävät niin paljon aikaa kevyessä unessa. Voi olla, että vauvat eivät vielä ole kyllin kehittyneitä voidakseen turvallisesti nukkua syväunta. Jos hyväksytään ajatus, että vauvoilla on hyvä syy nukkua kuten nukkuvat, alkaa tuntua järkevältä myös ajatus, että vauvojen pitäisi nukkua jonkun rakastamansa ihmisen vieressä.

Uneen vaipuminen äidin rinnoilla tai isän käsivarsilla luo tervettä suhtautumistapaa nukkumista kohtaan. Vauva oppii, että on mukava nukahtaa. Vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat eivät ainoastaan nuku tyytyväisempinä, he myös pysyvät unessa kauemmin.

Jos vauva on yksin, herääminen saattaa olla pelottavaa. Kun huoneessa ei ole vanhempaa, vauva päättelee olevansa yksin ja hylättynä. Jos vauva herää lähellä äitiä, herääminen ei ole niin pelottavaa. Vauva ymmärtää, että kaikki on hyvin, jos äiti on lähellä. Hän voi imeä maitoa, jos on nälkä ja imeminen tyynnyttää hänet taas uneen. Ja äiti voi ehkä ojentaa kätensä, taputtaa vauvan selkää, mumista muutaman lohdutuksen sanan ja saatella vauvan näin kevyestä unesta kohti syvempää ilman että hänen tarvitsisi itse edes kunnolla herätä.

Kuinka paljon mukavampaa onkaan pystyä tyydyttämään vauvan tarpeet yöllä lähtemättä ollenkaan sängystä. Tällä tavoin yöllä usein syövien vauvojen äidit eivät ainoastaan pysy hengissä vaan suorastaan kukoistavat. Jos kysyt heiltä aamulla, he eivät osaa kertoa, mihin aikaan tai kuinka usein vauva heräsi yöllä. He vain tietävät levänneensä kunnolla. Koska samassa vuoteessa nukkuvien äitien ja vauvojen unirytmit asettuvat yksiin, vauvan heräämiset eivät häiritse äidin unirytmiä.

Vertaa tätä tilanteeseen, jossa äiti ja vauva nukkuvat eri huoneissa. Kun yksin nukkuva vauva herää itkien, yksin ja herättää äidin syvästä unesta, äidin on noustava vuoteestaan ja kiiruhdettava vauvan luo. Sitten hänen on rauhoitettava vauva niin, että tämä pystyy imemään maitoa. Kun vauva viimein vaipuu uneen, äiti laskee tämän koriinsa, ja sitten hänen itsensä pitäisi pystyä nukahtamaan.

Vauvakoulutuksen näkökulmasta yöherääminen on tapa, josta vauva pitää opettaa pois, ei merkki siitä, että vauvalla olisi tarve kiinnittyä vanhempiinsa. Usein toistuva yöherääminen ei tunnu kuitenkaan vaivaavan useimpia vauvan kanssa nukkuvia äitejä. Useammin toistuvat ruokinnat, lisämaito ja lisäkosketus auttavat vauvaa kasvamaan paremmin.

Vauvoilla on oma tapansa tietää, miten he voivat saada vanhemmiltaan sen, mitä kasvaakseen tarvitsevat. Jos otat vinkistä vaarin ja nautit yöllä vauvasi läsnäolosta, tulet iloisemmaksi ja pysyt paremmin kiinnittyneenä vauvaasi.

Vauvan kanssa nukkuminen tekee sinulle mahdolliseksi välittää vauvallesi huolenpidon viestejä läpi koko yön, sanomatta sanaakaan. Kun olet lähellä vauvasi herätessä ahdistuneena, voit vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja asianmukaisesti. Tämä välittää vauvallesi viestin, että hän voi luottaa siihen että tyydytät hänen tarpeensa ja olet paikalla hänen tarvitessaan. Kun jätät kriitikot ja vauvakouluttajat omaan arvoonsa ja lasket vauvasi viereesi nukkumaan, viestität hänelle, että luotat hänen merkkeihinsä.


YHDESSÄ NUKKUMINEN - KUINKA SEN SAA TOIMIMAAN?

Varmistakaa, että kummatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä.
Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden olisi tarkoitus lähentää vanhempia, ei vieraannuttaa heitä toisistaan.

Käytä suurta sänkyä
Yhdessä nukkuminen on mukavampaa, kun on paljon tilaa jaettavaksi.

Laajenna sänkyäsi
Jotkut äidit ja vauvat tarvitsevat hieman etäisyyttä, jotta olo on mukava eikä herää liian usein. Kokeile sivuvaunua.

Kokeile erilaisia nukkumisjärjestelyjä
Monille perheille parempi järjestely on , että vauva nukkuu äidin ja seinän välissä

Nukkukaa yhdessä osa yöstä
Vauvan kanssa nukkuminen ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys.
Vauvan nukkuessa yksin vanhemmat voivat nauttia hetken kahdestaan. Vauvan herätessä vauva haetaan nukkumaan vanhempien sänkyyn.

Jaa vuoteesi vain yhden lapsen kanssa kerrallaan
Pikkuvauvan ja taaperon nukkuminen yhdessä ei ole turvallista. Järjestä taaperolle oma erikoissänky parisängyn viereen.

Joko heräät lastesi kanssa, kun he ovat vauvoja, tai sinun on herättävä heidän kanssaan, kun he ovat vanhempia.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja: Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

 

[pohdittavaa]

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"
"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"
"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"
"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?
Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.
Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen epäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?
"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.

Sulkeutumisoireyhtymä
Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.

***************
Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Lähde:

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

 

[cathy****]

Heippa Ap,

Iso voimahalaus sinulle. Minulla on vain yksi lapsi mutta yh olen minäkin ja univelastakin on tullut kokemusta. Se vie ilon elämästä ja saa pinnan kireälle - todella. Minäkin jossain vaiheessa pelkäsin että pimahdan ja teen jotain lapselle. Onneksi niin ei ole koskaan käynyt ja nyt teen kaikkeni että haen apua heti kun univelkaa kertyy. Siksi sinunakin miettisin juttelemista sinne ensikotiin tai vastaavaan, kun tilanne on tuollainen. Sinä tarvitset unta ensisijaisesti. Tiedän myös että yksi yö on vain ensiapu. Pitkä väsymys vaatii enemmän aikaa, mutta se apu sinun on jostain saatava. Minä sain sen lopulta isovanhemmilta. Alkuun tuntui että olin vain enemmän väsynyt kun kroppa vihdoin antoi periksi ja adrenaliinit alkoi laskea. Pointti on se että keho ei kestä unenpuutetta loputtomiin, ja sinulla on kolme lasta jotka tarvitsee äitiään. Jos sinä sairastut, niin entä lapset. On tärkeä että saisit lapset yökylään tai vaikka avun ensikodista, lastensuojelun kautta, sossusta, jostain.

Mitä tulee lapseesi, tuo ei tietenkään ole normaalia huutoa. On toki selvää että jos fyysistä vikaa ei löydy, voi syy olla henkinenkin. Lapsi ehkä käsittelee sairaalakokemuksiaan. Käsittelee ehkä sinun elämäntilannetta (ero?) tms. Ergo reppu ja kantoliina on myös tässä perheessä ollut pelastus. Lapsi kaipaa minua kovasti, ja purkaa siten tuntojaan. Parhaiten se on rauhottunut sillä että jos kaipaa minua, kannan ergo repussa vaikka tunteja. Vieläkin jos on ollut jotain menoja tai muuta, tai en ole kerinnyt tai voinut olla läsnä kunnolla ja lapsi alkaa reagoimaan kiukkuilemalla, otan sellaisen ergo päivän ja kannan siinä mukana lähellä itseäni. Tietenkin myös katson sillon että annan lapselle aikaa enemmän. Rauhottaa kovasti. Mutta jos äidinvaistosi sanoo myös että on jotain fyysistä, niin kannattaisi siihen vaistoon luottaa ja vaatia edelleen tutkimuksia.

Tuo on aika rankka kierre myös. Kokeile ihmeessä sitä kantoreppua. Niitä voi vuokratakin. (se manduca ajaa samaa asiaa). Ja hae apua. Jos ei muuta niin vaikka lastensuojelusta, sanot että jos ei apua tule niin tästä tulee lastensuojeluasia. Ei siinä ole mitään noloa, sillä me olemme ihmisiä eikä kukaan kestä ilman unta loputtomiin. Moni äiti on samassa tilanteessa, ja usein se on puoliso tai mummi joka auttaa. Mutta jos niiltä ei voi saada apua, on sillon haettava sitä muualta, jotta tilanne tasaantuu. Jokainen ymmärtää että äiti on rajallinen. Paljon sinä olet jaksanut, nostan hattua!! Voimia tosi paljon, muista että olet oikeasti aika sankari! )

Cathy