1,5 v nukkumisongelmat

[kimena]

Hei,
meillä on nyt itsellä mennyt totaalisesti sormi suuhuun nukkummishommissa lapsen kanssa, olisikohan täällä kellään hyviä vinkkejä. Kysessä on siis 1,5 todella vlikas ja eloisa lapsi. Ei ole koskaan nukkunut hyvin tai mitään läpi yötä (hah), mutta nyt alkaa meilläkin mennä sietokyvyn rajat.

Illalla nukkumaan rauhoittuminen kestää 1,5 - 2 h. Lapsi siis voi olla hyvinkin väsynyt, mutta silmät puoliummessa möyrii, kiipeilee, törmäilee, potkii, lyö päätä sängynlaitaan, itkeskelee ja ennen kaikkea kynsii raivoisasti vanhempien kaulaa jne. Tätä aktiviteeettiä voi tosiaan jatkua pahimmillaan tunteja ja se voi myös alkaa keskellä yötä, jos lapsi herää eikä saa heti unenpäästä kiinni sekä usein aamuyöstä (jolloin monesti nostamme hänet viereen kun ei jaksa käydä koko ajan tyynnyttelemässä).
Lapsi nukkuu omassa sängyssään, mutta siis sängyssä, ei pinniksessä. Pinnis ei koskaan onnistunut, koska sai aikaan silmittömiä raivoja. Oma sänky onnistuu kyllä aamuyön tienoille tai jos ei herää. Ongelmana on siis nukutus, heräilyt ja aamuyö. Mitään ruokaa hän ei ole saanut yöllä kuukausiin ja tuntuukin lähinnä kaipaavan sitä, että saa möyriä jonkun (mielummin äitin) päällä turvallisesti. Oletteko törmänneet tällaiseen? Miten unikoulutetaan jos lapsi ei nuku pinniksessä, kun sehän hyppää sieltä pois ihan välittömästi kun haluaa?

Nukahtaminen ei ole taaperolle helppoa muutenkaan, aiemmin tarhahoidossa eivät ollenkaan saaneet häntä päiväunille, nyt kotihoitaja lykkii vaunuissa n. 1,5 h ennen kuin nukahtaa ja viimeiseen asti sinnittelee, eli ei laita päätä selkänojaa vasten vaan istuu tiitteränä ja nukahtaa vaunun etutukea vasten lopulta.

 

[Vinkkejä kaivataan myös]

Kuulostaapa tutulle. 2-vuotias poikani on aika samanlainen "nukkuja". Tosin ei raavi, mutta muuten tekee ihan mitä vain jottei nukahtaisi, esim. hakkaa päätä seinään. Pojalla on allergioita, atooppinen iho ja mahavaivoja, joten meillä ne ovat ainakin osasyy nukahtamis- ja nukkumisongelmaan. Mutta veikkaisin, että poika on myös luonnostaan vähäuninen ja levoton nukkuja. Päiväunia ei nuku läheskään joka päivä ja silloin kun nukkuu ne, saattaa illalla mennä yhteen/kahteen asti ennen kuin saa unenpäästä kiinni. Ja näin on ollut vuoden ikäisestä lähtien... Ei myöskään nukahda vaunuihin tai autoon vaikka olisi kuinka väsynyt. Päivisin on erittäin vilkas, eikä pysy hetkeäkään paikallaan, joten ei tuo huono nukkuminen ainakaan liikunnan (tai ulkoilun) puutteesta johdu.

Vinkkejä en ikävä kyllä osaa antaa, vaan kaipailisin niitä itsekkin.

 

[rallia rallia]

Hei,
en osaa antaa asiantuntijaneuvoja, mutta pisti silmään eräs asia tekstissäsi. Sanot, että lapsesi haluaa möyriä äidin päällä turvallisesti nukahtaakseen.
Ymmärrän, että lapsi tarvitsee äidin läheisyyttä ja tyynnyttelyä, mutta voitko kuitenkaan ikuisesti jatkaa tuolla tavalla? Eikö olisi parasta opettaa lapsi nukahtamaan itsekseen, ilman, että sinun tarvitsisi ottaa häntä viereesi tai olla möyrittävänä? Kuulostaa pitemmän päälle todella rasittavalta nimenomaan sinulle!
Lapsesi ei kuitenkaan enää ole ihan vauva. Onko hänellä omaa huonetta, vai nukkuuko teidän huoneessanne? Jos teillä on hänelle oma huone, niin kannattaa ilman muuta siirtää jo sinne nukkumaan. Ja sitten vaan ramppaaminen kehiin!! Eli: iltatoimien jälkeen lapsi omaan sänkyyn, hyvänyön toivottelut ja jätätte lapsen nukahtamaan itsekseen. Seuraa huutoa ja kiljuntaa, ja joudutte ramppaamaan huoneessa varmasti satoja kertoja illan aikana. Mutta vähitellen, viikko viikolta, kerrat vähenevät. Lapsi oppii pikkuhiljaa nukahtamaan itsekseen. Sama toistuu tietenkin yöllä... Ette siis ota lasta teidän viereenne, vaan käytte hänen luonaan häntä tyynnyttelemassä, mutta ette ota syliin. Paijaatte vaan sängyssä.
Voin vakuuttaa, että huuto ei lopu, mutta kun lapsi huomaa, että hädän tullessa äiti/isi AINA tulee silittelemään ja tyynnyttelemään, hän oppii, että on turvassa ja voi rauhallisin mielin nukahtaa.
Tähän voi todellakin mennä kuukausia. Me jouduimme ramppaamaan 3-vuotiaan esikoisemme takia melkein puoli vuotta. Hän tuli kymmeniä kertoja ulos huoneestaan illan aikana, mutta veimme aina takaisin. Nyt, noin puolen vuoden jälkeen, hän tulee illassa ulos enää 1-3 kertaa, jos ollenkaan. Pojan pikkusisko, joka on 1v8kk, on aina nukahtanut kiltisti hyvänyön toivotusten jälkeen, mitä nyt joskus huudellut. Häntä emme ole koskaan varsinaisesti nukuttaneet, toisin kuin isoveljeään, jonka takia siis jouduimme puoli vuotta ramppaamaan.

Tsemppiä unikouluun!!!

 

[Kolmen äippä]

Pinnasänkyyn niin sieltä ei pääse pois. Meillä nukkui kaikki 3 lasta melkein 3-vuotiaaksi pinnasängyssä eikä ollut mitään vaikeuksia. Illalla vaan sänkyyn ja ovi kiinni niin sinne jäivät. Vähän aikaa jokeltelivat ja sitten nukahtivat itsekseen. Turha ruveta pomppimaan lapsen pillin mukaan. Muuten siitä ei tule loppua koskaan. Isompana vaan vaatimukset kasvaa.

 

[Vinkkejä kaivataan myös]

Pinnasänkyyn niin sieltä ei pääse pois. Meillä nukkui kaikki 3 lasta melkein 3-vuotiaaksi pinnasängyssä eikä ollut mitään vaikeuksia. Illalla vaan sänkyyn ja ovi kiinni niin sinne jäivät. Vähän aikaa jokeltelivat ja sitten nukahtivat itsekseen. Turha ruveta pomppimaan lapsen pillin mukaan. Muuten siitä ei tule loppua koskaan. Isompana vaan vaatimukset kasvaa.

Huvitti tuo "jokeltelu". Ei meidän poika todellakaan jokeltele, huutaa kurkkusuorana kunnes oksentaa ja sitten onkin edessä petivaatteitten vaihto. Lisäksi pituutta on jo 2-vuotiaana 95cm ja ei kyllä pysyisi pinnasängyssä ellei siinä olisi kattoa.

Rallia rallia nimimerkin kirjoituksesta tuli mulle mieleen, että itse en ainakaan jaksaisi kuukausi tolkulla rampata viemässä muksua sänkyyn nukkumaan. Pari viikkoa sitä jaksoin ja viimeisenä iltana se kesti 6 tuntia eli ainakaan parissa viikossa ei tilanne helpottunut yhtään. Ennemminkin illat menivät koko ajan pahemmiksi. Mielummin lepäilen muksun vieressä 1-1,5 tuntia minkä nukahtaminen nykyisin vaatii ja yritän itsekkin samalla levätä, kuin että pilaan iltani totaalisesti kantamalla huutavaa muksua tuntikausia sänkyyn.

Huudattamattakin lapsi oppii taatusti nukkumaan yksin kunhan on siihen valmis.

 

[Tuuria & taitoa]

Pinnasänkyyn niin sieltä ei pääse pois. Meillä nukkui kaikki 3 lasta melkein 3-vuotiaaksi pinnasängyssä eikä ollut mitään vaikeuksia. Illalla vaan sänkyyn ja ovi kiinni niin sinne jäivät. Vähän aikaa jokeltelivat ja sitten nukahtivat itsekseen. Turha ruveta pomppimaan lapsen pillin mukaan. Muuten siitä ei tule loppua koskaan. Isompana vaan vaatimukset kasvaa.

Olet ollut onnekas & olet osannut tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan.

Meillä eka lapsi kiipesi ulos pinniksestä 1,5 vuotiaana, toinen on nyt 10 kk ja uhkaavasti näyttää siltä että kiipeää ulos aikaisemmin! En tiedä mitkä verkot olisi pitänyt virittää sen estämiseksi Esikoisen kanssa ei silti ole koskaan ollut mitään nukahtamis-ongelmia, toinen on ollut toista maata, saa nähdä miten käy tulevaisuudessa.

 

[ap]

kiitos myötäelämisestä ja vinkeistä.
Jotenkin huvittaa nuo pinnasänkyyn vaan ja jätätte itse nukahtamaan -tyyppiset ohjeet. Niitä sateli mm. sairaanhoitajatäteiltäni kovasti ennen kuin olin heillä viikon - sen jälkeen sanoivat että tee hyvä ihminen mitä teet pärjätäksesi..
Pinniksestä kiipeää ulos, kun sattuu olemaan erittäin motorinen lapsi. Jos taas jättää sen vaan huoneeseen ja ovi kiinni, se kiipeää pöydälle, heitää lamput alas jne. Eikä mistään jokeltelusta ole tietoa, kun lapsi huutaa kuin syötävä ja nimenomaan oksennukseen asti. Erityisesti siis koin hyödylliseksi sellaisten vanhempien vinkit, joilla on samanlainen tempperamanttinen lapsi. Helppoa se on asettua hyväksi vanhemmaksi, jos oma lapsi on ns. helppo
Musta kans tuntuu ettei riitä rahkeet siihen, että kuukausia juoksis ilta- ja yökaudet huoneessa. Ääh, ei tähän taida helppoa ratkaisua olla. Itse nukuin vauvana kuin enkeli ja sisko taas riekkui 3-vuotiaaksi. Ihan samoilla vanhemmilla ja kasvatuksella...

 

[lähellä nukkuminen]

Hei,

... ja tuntuukin lähinnä kaipaavan sitä, että saa möyriä jonkun (mielummin äitin) päällä turvallisesti.

Nukahtaminen ei ole taaperolle helppoa muutenkaan

Vauvan lähellä nukkuminen - Nukkuminen ei ole valtakysymys

Nukkuminen, kuten syöminenkin, ei ole käyttäytymismuoto, jonka voisi opettaa lapselle pakolla. Korkeintaan voit luoda olosuhteet, jotka tekevät lapselle mahdolliseksi nukahtaa. Neuvottuani kolmen vuosikymmenen ajan vanhempia nukkumista koskevissa kysymyksissä olen tullut johtopäätökseen, että useimmat yöheräilijät ovat sellaisia syntyjään, eivät olosuhteiden vuoksi. Ei ole sinun vikasi, että vauvasi herää, eivätkä vauvasi nukkumatavat ole vanhemmuutesi heijastusta. Jos ystäväsi kehuvat, että heidän vauvansa nukkuvat läpi yön, luota meihin: he todennäköisesti liioittelevat - ja paljon.

Kuulemasi ristiriitaiset neuvot voivat valvottaa sinua enemmän kuin vauvasi. Pelkäät, että hemmottelet vauvasi pilalle, jos otat hänet vuoteeseesi tai hoidat vauvaa herkkävaistoisesti, kun hän herää keskellä yötä. Murehdit, jos epätoivon ja uupumuksen ajamana kokeilet hiukan vauvakoulutusta ja annat vauvasi itkeä muutamana yönä. Joskus on hyödyllistä ymmärtää, että jotkut vauvat ovat hyväunisia ja osaavat syntyjään rauhoittaa itsensä, kun taas toiset vauvat heräävät helposti yöllä ja ovat vaikeasti jälleen rauhoitettavissa. Jokainen vauva on erilainen ja unikäyttäytyminen liittyy enemmänkin synnynnäiseen tempperamenttiin (tai yöheräilyn kohdalla lääketieteellisiin syihin) kuin mihinkään äidin tai isän aikaansaamiin "huonoihin tapoihin". Tulee aika, jolloin sinnikkäänkin yövalvojan vanhemmat palkitaan keskeytymättömällä unella. Ikävaihe, jona perheet palkitaan tällä koko yön kestävällä autuudella, vaihtelee lapsesta toiseen. Odottaessanne kokeilkaa, mikä yöaikainen vanhemmuuden tyyli toimisi teidän tapauksessanne. Tätä varten teidän ei tarvitse konsultoida muita uniexperttejä kuin vauvaanne ja itseänne.

KIINNITTYMISEN JATKAMINEN YÖLLÄ
Yöajan kiintymysvanhemmuudessa on kysymys enemmästä kuin vain vauvan nukkumapaikasta. Kysymys on asenteesta vauvan öisiin tarpeisiin, sen hyväksymistä, että vauvasi on pieni ihminen, jolla on suuret tarpeet - ympäri vuorokauden ja läpi viikon. Vauvasi luottaa siihen että sinä, hänen vanhempansa, olet jatkuvasti saatavilla myös yöllä, kuten päivälläkin. Joten sopeutat yöhön liittyvät tapasi vauvan tarpeisiin. Jos olet halukas joustamaan ja luovut kulttuurissa yleisestä asenteesta, jonka mukaan vauvat pitäisi opettaa heti alusta lähtien nukkumaan itsekseen, tulet ymmärtämään, että vauvan toivottaminen tervetulleeksi omaan vuoteeseesi ei ole pilalle hemmottelua eikä vauvan komentoon alistumista.

Lisättäköön, ettei vauvalle ole mitään oikeaa tai väärää nukkumapaikkaa. Päämääräsi ei ole sopeuttaa vauvasi nukkumakäytäntöä jonkun muun neuvomiin periaatteisiin - tulivatpa neuvot sitten vauvakouluttajalta tai kiintymysvanhemmuuden kannattajalta. Päämääräsi on löytää yötä varten vanhemmuuden strategia, joka tekee kaikille perheessä mahdolliseksi nukkua hyvin. Me, ja monet muutkin vanhemmat olemme huomanneet, että vauvan lähellä nukkuminen on paras tapa mahdollistaa vauvan tarpeisiin reagoiminen myös yöllä, ja nukkua silti hyvin.

MIKSI VAUVAN LÄHELLÄ NUKKUMINEN TOIMII?

On kaksi pääsyytä sille, miksi vanhemmat nukkuvat lastensa lähellä. Ensinnäkin yhdessä nukkuminen jatkaa kiinnittymistä, jonka rakentamiseksi vanhemmat ponnistelevat päivät. Kun lapsen ei tarvitse päiväsaikaan itkeä yksinään, käy järkeen, ettei häntä yölläkään jätetä toiseen huoneeseen itkemään. Vauvan lähellä nukkuminen on vauvan kantamisen yöversio. Toiseksi vauvat, joiden kanssa nukutaan, nukkuvat paremmin ja tämä auttaa äitejäkin nukkumaan paremmin. Toisin sanoen yhdessä nukkuminen toimii.

Pikkulapsen uni on erilaista kuin aikuisilla. Tutkijat eivät tiedä, miksi vauvat viettävät niin paljon aikaa kevyessä unessa. Voi olla, että vauvat eivät vielä ole kyllin kehittyneitä voidakseen turvallisesti nukkua syväunta. Jos hyväksytään ajatus, että vauvoilla on hyvä syy nukkua kuten nukkuvat, alkaa tuntua järkevältä myös ajatus, että vauvojen pitäisi nukkua jonkun rakastamansa ihmisen vieressä.

Uneen vaipuminen äidin rinnoilla tai isän käsivarsilla luo tervettä suhtautumistapaa nukkumista kohtaan. Vauva oppii, että on mukava nukahtaa. Vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat eivät ainoastaan nuku tyytyväisempinä, he myös pysyvät unessa kauemmin.

Jos vauva on yksin, herääminen saattaa olla pelottavaa. Kun huoneessa ei ole vanhempaa, vauva päättelee olevansa yksin ja hylättynä. Jos vauva herää lähellä äitiä, herääminen ei ole niin pelottavaa. Vauva ymmärtää, että kaikki on hyvin, jos äiti on lähellä. Hän voi imeä maitoa, jos on nälkä ja imeminen tyynnyttää hänet taas uneen. Ja äiti voi ehkä ojentaa kätensä, taputtaa vauvan selkää, mumista muutaman lohdutuksen sanan ja saatella vauvan näin kevyestä unesta kohti syvempää ilman että hänen tarvitsisi itse edes kunnolla herätä.

Kuinka paljon mukavampaa onkaan pystyä tyydyttämään vauvan tarpeet yöllä lähtemättä ollenkaan sängystä. Tällä tavoin yöllä usein syövien vauvojen äidit eivät ainoastaan pysy hengissä vaan suorastaan kukoistavat. Jos kysyt heiltä aamulla, he eivät osaa kertoa, mihin aikaan tai kuinka usein vauva heräsi yöllä. He vain tietävät levänneensä kunnolla. Koska samassa vuoteessa nukkuvien äitien ja vauvojen unirytmit asettuvat yksiin, vauvan heräämiset eivät häiritse äidin unirytmiä.

Vertaa tätä tilanteeseen, jossa äiti ja vauva nukkuvat eri huoneissa. Kun yksin nukkuva vauva herää itkien, yksin ja herättää äidin syvästä unesta, äidin on noustava vuoteestaan ja kiiruhdettava vauvan luo. Sitten hänen on rauhoitettava vauva niin, että tämä pystyy imemään maitoa. Kun vauva viimein vaipuu uneen, äiti laskee tämän koriinsa, ja sitten hänen itsensä pitäisi pystyä nukahtamaan.

Vauvakoulutuksen näkökulmasta yöherääminen on tapa, josta vauva pitää opettaa pois, ei merkki siitä, että vauvalla olisi tarve kiinnittyä vanhempiinsa. Usein toistuva yöherääminen ei tunnu kuitenkaan vaivaavan useimpia vauvan kanssa nukkuvia äitejä. Useammin toistuvat ruokinnat, lisämaito ja lisäkosketus auttavat vauvaa kasvamaan paremmin.

Vauvoilla on oma tapansa tietää, miten he voivat saada vanhemmiltaan sen, mitä kasvaakseen tarvitsevat. Jos otat vinkistä vaarin ja nautit yöllä vauvasi läsnäolosta, tulet iloisemmaksi ja pysyt paremmin kiinnittyneenä vauvaasi.

Vauvan kanssa nukkuminen tekee sinulle mahdolliseksi välittää vauvallesi huolenpidon viestejä läpi koko yön, sanomatta sanaakaan. Kun olet lähellä vauvasi herätessä ahdistuneena, voit vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja asianmukaisesti. Tämä välittää vauvallesi viestin, että hän voi luottaa siihen että tyydytät hänen tarpeensa ja olet paikalla hänen tarvitessaan. Kun jätät kriitikot ja vauvakouluttajat omaan arvoonsa ja lasket vauvasi viereesi nukkumaan, viestität hänelle, että luotat hänen merkkeihinsä.


YHDESSÄ NUKKUMINEN - KUINKA SEN SAA TOIMIMAAN?

Varmistakaa, että kummatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä.
Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden olisi tarkoitus lähentää vanhempia, ei vieraannuttaa heitä toisistaan.

Käytä suurta sänkyä
Yhdessä nukkuminen on mukavampaa, kun on paljon tilaa jaettavaksi.

Laajenna sänkyäsi
Jotkut äidit ja vauvat tarvitsevat hieman etäisyyttä, jotta olo on mukava eikä herää liian usein. Kokeile sivuvaunua.

Kokeile erilaisia nukkumisjärjestelyjä
Monille perheille parempi järjestely on , että vauva nukkuu äidin ja seinän välissä

Nukkukaa yhdessä osa yöstä
Vauvan kanssa nukkuminen ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys.
Vauvan nukkuessa yksin vanhemmat voivat nauttia hetken kahdestaan. Vauvan herätessä vauva haetaan nukkumaan vanhempien sänkyyn.

Jaa vuoteesi vain yhden lapsen kanssa kerrallaan
Pikkuvauvan ja taaperon nukkuminen yhdessä ei ole turvallista. Järjestä taaperolle oma erikoissänky parisängyn viereen.

Joko heräät lastesi kanssa, kun he ovat vauvoja, tai sinun on herättävä heidän kanssaan, kun he ovat vanhempia.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja: Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

 

[vinkki]

Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö

Perhepeti

Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.

Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla": "Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen." Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä. Hellä, mutta vahva kosketus selän ja pakaroiden alueella rauhoittaa. "Se ei ehkä aina yksinään riitä tyynnyttämään lasta kokonaan, mutta joka tapauksessa se rauhoittaa", vakuuttaa Mäkelä.


Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."

 

[sirpu]

Hei,
kuulostaa tutulta ap. Meillä 1,5 v tyttö joka ei ole nukkunut víelä kertaakaan täysiä öitä, meillä nukkunut vieressä tähän saakka ja nyt siirretiin lasten sänkyyn, joka ihan meidän sängyn vieressä. Pinnasänkyyn ei halunnut mennä ollenkaan, kun ei päässyt sieltä kovin helpolla itse pois. Meillä myös nukahtaminen kestää n.1h jonka aikana kiipeillään päällä, hierotaan kasvoja vastakkain, käsiin , potkitaan äitiä ym.ym.,Ja nukahdetaan sitten meidän sänkyyn, josta siirrän omaan. Ennen pinniksestä piti nostaa ekalla heräämisellä takaisin väliin nukkumaan, mutta nykyisin riitää että antaa tutin tai maitopullon (niin meillä juodaan vielä maitoakin öisin ) )ja on periaatteessa koko yön omassa sängyssään. Aamulla kömpii unilelujen kanssa vielä vähäksi aikaa pötköttelemään meidän kanssa.

Ei miehen kanssa kumpikaan pystytä pitämään unikoulua (kuuntelemaan itkua) ja olen ajatellut, että kaikella on aikansa. Nyt tämä elämä on tätä, illat menee lapsen nukuttamiseen, yöt on rikkonaisia ja sitä omaa aikaa ei ole. Yritän ottaa nukuttamisenkin niin, että pötkötän vieressä ja mietin omia juttujani ja rentoudun.

Olen sitä mieltä, että lapsi oppii aikanaan eroon yömaidosta, oppii nukkumaan yöt heräämättä. Toiset lapset ovat siihen valmiimpia aikaisemmin kuin toiset. Ja jokainen äiti tietää parhaiten mikä omalle perheelle ja lapselle sopii!

AP:lle ja muille huonosti nukkuvien äideille tsemppiä, kyllä tämä tästä, päivä ja yö kerrallaan. Ja joku päivä koittaa se ihana yö jolloin kaikki nukkuu, koko yön.

 

[Ellu]

Ei miehen kanssa kumpikaan pystytä pitämään unikoulua (kuuntelemaan itkua) ja olen ajatellut, että kaikella on aikansa. Nyt tämä elämä on tätä, illat menee lapsen nukuttamiseen, yöt on rikkonaisia ja sitä omaa aikaa ei ole. Yritän ottaa nukuttamisenkin niin, että pötkötän vieressä ja mietin omia juttujani ja rentoudun.

AP:lle ja muille huonosti nukkuvien äideille tsemppiä, kyllä tämä tästä, päivä ja yö kerrallaan. Ja joku päivä koittaa se ihana yö jolloin kaikki nukkuu, koko yön.

Mä ostin juuri Elizabeth Pantleyn Pehmeä matka höyhensaarille -kirjan. Siinä on 10 askelta, miten saada lapsi nukkumaan koko yön. Ja ILMAN itkettämistä. Oon vasta alottanut kirjan lukemisen, että en osaa sen kummemmin sanoa metodeista, mutta varmasti jotkut ovat saaneet siitä avun.

Mäkään en vois kuvitellakaan itkettäväni lastani...Mieluummin valvon vaikka ikuisesti. ihan kauheeta että jotkut tekee sitä. Lapsi itkee hätäänsä eikä kukaan tuu apuun. Jotkut itkee kuulemma niin että vaahtoa ja oksennusta tulee. Varmasti tuntuu vauvasta ihan kauheelta.

 

[Ellu...]

Ei miehen kanssa kumpikaan pystytä pitämään unikoulua (kuuntelemaan itkua) ja olen ajatellut, että kaikella on aikansa. Nyt tämä elämä on tätä, illat menee lapsen nukuttamiseen, yöt on rikkonaisia ja sitä omaa aikaa ei ole. Yritän ottaa nukuttamisenkin niin, että pötkötän vieressä ja mietin omia juttujani ja rentoudun.

AP:lle ja muille huonosti nukkuvien äideille tsemppiä, kyllä tämä tästä, päivä ja yö kerrallaan. Ja joku päivä koittaa se ihana yö jolloin kaikki nukkuu, koko yön.

Mä ostin juuri Elizabeth Pantleyn Pehmeä matka höyhensaarille -kirjan. Siinä on 10 askelta, miten saada lapsi nukkumaan koko yön. Ja ILMAN itkettämistä. Oon vasta alottanut kirjan lukemisen, että en osaa sen kummemmin sanoa metodeista, mutta varmasti jotkut ovat saaneet siitä avun.

Mäkään en vois kuvitellakaan itkettäväni lastani...Mieluummin valvon vaikka ikuisesti. ihan kauheeta että jotkut tekee sitä, omalle lapselleen, jota pitäis rakastaa ja hoivata. Lapsi itkee hätäänsä eikä kukaan tuu apuun. Jotkut itkee kuulemma niin että vaahtoa ja oksennusta tulee. Varmasti tuntuu vauvasta ihan kauheelta ja uskon, että aiheuttaa suurta turvattomuuden tunnetta.

 

[tshiiii]

Mäkään en vois kuvitellakaan itkettäväni lastani...Mieluummin valvon vaikka ikuisesti. ihan kauheeta että jotkut tekee sitä, omalle lapselleen, jota pitäis rakastaa ja hoivata. Lapsi itkee hätäänsä eikä kukaan tuu apuun. Jotkut itkee kuulemma niin että vaahtoa ja oksennusta tulee. Varmasti tuntuu vauvasta ihan kauheelta ja uskon, että aiheuttaa suurta turvattomuuden tunnetta.

Yhyy, nyyh nyyh, kauheita vanhempia semmoset. Linkitä nyt sitten tänne vielä sivutolkulla propagandaa perhepedistä ja sen autuudesta.

 

[totuudella.]

Olen sitä mieltä, että lapsi oppii aikanaan eroon yömaidosta, oppii nukkumaan yöt heräämättä. Toiset lapset ovat siihen valmiimpia aikaisemmin kuin toiset. Ja jokainen äiti tietää parhaiten mikä omalle perheelle ja lapselle sopii!



Toivottavasti et ole myös sitä mieltä, että lapsi oppii myös syömään itse, niistämään nenänsä, pukeutumaan, odottamaan vuoroaan, ääntämään sanat oikein ym. ym. ilman että kasvatat ja opetat häntä ollenkaan. (Tai luota siihen että kyllä ne siellä päivähoitossa sitten opettavat). Yömaidolla on haittapuolensa. Varmasti olet puninnut riskit ja verrannut yömaidon saamisen ja sen ettei sitä saa vaikutuksia lapsen terveyteen ja kehitykseen, etkä vain mene siitä missä aita on itsellesi matalin.
Pelkkä hoito, huolenpito ja rakkaus eivät riitä siihen että lapsi oppii tärkeitä asioita joita hän tulee elämässään tarvitsemaan.
ps. Hammaslääkärissä käynti voi tehdä kipeää, mutta pieni lapsi ei ole vastuussa siiä missä kunnossa hänen hampaansa ovat.

 

[kukin tavallaan.]

Mäkään en vois kuvitellakaan itkettäväni lastani...Mieluummin valvon vaikka ikuisesti. ihan kauheeta että jotkut tekee sitä, omalle lapselleen, jota pitäis rakastaa ja hoivata. Lapsi itkee hätäänsä eikä kukaan tuu apuun. Jotkut itkee kuulemma niin että vaahtoa ja oksennusta tulee. Varmasti tuntuu vauvasta ihan kauheelta ja uskon, että aiheuttaa suurta turvattomuuden tunnetta.

Älä hätäile. Tulee aika jolloin joudutkin valvomaan ikuisesti, jos et opeta lastasi kestämään pettymyksiä jopa itkunkin varjolla. Kun se pyytää jäätelöä, itkee jos ei saa.... lopulta se pyytää huumeita, itkee jos ei saa...
Eräs tunnettu lastenpsykiatri sanoikin kerran puheessaan, että vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä. Jotta lapsi oppii sietämään niitä, sillä niitä elämä tuo tullessaan ja jos valmiuksia sietämiseen ei ole, on elämä heikolla pohjalla. Pehmo.

 

[Vinkkejä kaivataan myös]

Älä hätäile. Tulee aika jolloin joudutkin valvomaan ikuisesti, jos et opeta lastasi kestämään pettymyksiä jopa itkunkin varjolla. Kun se pyytää jäätelöä, itkee jos ei saa.... lopulta se pyytää huumeita, itkee jos ei saa...
Eräs tunnettu lastenpsykiatri sanoikin kerran puheessaan, että vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä. Jotta lapsi oppii sietämään niitä, sillä niitä elämä tuo tullessaan ja jos valmiuksia sietämiseen ei ole, on elämä heikolla pohjalla. Pehmo.

Mielestäni on aivan eri asia kun vauva/taapero itkee hädissään kuin se että leikki-ikäinen yrittää itkullaan manipuloida vanhempiaan. Itse en missään tapauksessa voisi opettaa lastani nukkumaan huudattamalla, mutta käskyjä meillä kyllä pitää totella ja mankumalla ei herkkuja tipu...
Vauva- ja taaperoaikana lapsi ei voi saada liikaa vanhempien huomiota ja läheisyyttä. Silloin luodaan hyvä pohja terveelle itseluottamukselle ja myöhemmin opetellaan sitten pettymyksen sietokykyä.
On käsittämätöntä että kun aikuinen ihminen itkee hädissään, niin silloin kyllä pitää auttaa, mutta kun pieni turvaton vauva itkee hädissään, niin silloin ei muka pitäisi tehdä mitään. Sekun kuulemma kuuluu asiaan, että vauvat itkevät. Vauva ei kyllä opi siinä itkiessään mitään muuta kuin sen, että apua ei tule vaikka hätä olisi kuinka suuri ja että vanhempien turvaan on turha luottaa.

 

[kukin tavallaan.]

Mielestäni on aivan eri asia kun vauva/taapero itkee hädissään kuin se että leikki-ikäinen yrittää itkullaan manipuloida vanhempiaan. Itse en missään tapauksessa voisi opettaa lastani nukkumaan huudattamalla, mutta käskyjä meillä kyllä pitää totella ja mankumalla ei herkkuja tipu...
Vauva- ja taaperoaikana lapsi ei voi saada liikaa vanhempien huomiota ja läheisyyttä. Silloin luodaan hyvä pohja terveelle itseluottamukselle ja myöhemmin opetellaan sitten pettymyksen sietokykyä.
On käsittämätöntä että kun aikuinen ihminen itkee hädissään, niin silloin kyllä pitää auttaa, mutta kun pieni turvaton vauva itkee hädissään, niin silloin ei muka pitäisi tehdä mitään. Sekun kuulemma kuuluu asiaan, että vauvat itkevät. Vauva ei kyllä opi siinä itkiessään mitään muuta kuin sen, että apua ei tule vaikka hätä olisi kuinka suuri ja että vanhempien turvaan on turha luottaa.

Puolitoista vuotias ei ole vauva. Puolitoista vuotias ymmärtää jo puhetta paljonkin. Puolitoista vuotias opettelee saamaan tahotaan läpi. Oma tahto on jo löytynyt tuossa iässä. Tahto ei ole tarve.
Tarpeisiin pitääkin vastata. Itkevää lasta kuuluukin lohduttaa, mutta se ei tarkoita että itkulla saa tahtonsa periksi. Monet vanhemmat sokeutuvat oman lapsensa itkiessä. Tunteet menevä tjärjen edelle, mutta se ei ole pidemmän päälle lapsen etu. Siinä sitä kysytään vanhemmuutta.

 

[kukin tavallaan.]

< 0kk= sikiö
0-12 kk= vauva
1-6v= leikki-ikäinen
6v esikouluikäinen
7v- 12v= koululainen
12v-14v= varhaissuori
15v-18v= nuori
19v-24v= nuori aikuinen

"taapero" on sana jonka joku on vasta viimeaikoina keksinyt tuonne väliin, koska ei halua vielä kasvattaa muutaman vuoden ikäistä lasta, vaan haluaa itsepintaisesti kohdella ja pitää häntä vauvana. (No, silloinhan sen ei tarvitse mitään osatakaan, sehän on vauva
Tosiasiassa yksivuotias leikkii jo paljonkin (ja oppii leikin avulla).

Mll:n oppaissa ei onneksi ole tuota keksittyä välivaihetta, vaan yksivuotias on leikki-ikäinen!

 

[paljon asiaa edellä]

Puolitoista vuotias ei ole vauva. Puolitoista vuotias ymmärtää jo puhetta paljonkin. Puolitoista vuotias opettelee saamaan tahotaan läpi. Oma tahto on jo löytynyt tuossa iässä. Tahto ei ole tarve.
Tarpeisiin pitääkin vastata. Itkevää lasta kuuluukin lohduttaa, mutta se ei tarkoita että itkulla saa tahtonsa periksi. Monet vanhemmat sokeutuvat oman lapsensa itkiessä. Tunteet menevä tjärjen edelle, mutta se ei ole pidemmän päälle lapsen etu. Siinä sitä kysytään vanhemmuutta.

Nimenomaan näin. On vanhemman tehtävä tunnistaa se, milloin lohdutetaan, paijataan oikeasti lohtua kaipaava lasta ja erottaa se siitä, että esi-uhmis haluaa kaiken periksi mitä haluaa. Jotkut pitävät tuollaisia 1,5 vuotiaita taaperoitaankin ihan vauvoina, jotka muka eivät ymmärrä mitään. Kyllä tuonkin ikäinen osaa jo halutessaan manipuloida. Kerran kuulin kun yksi äiti kieltäytyi kieltämästä vajaata 2-vuotiaaltaan mitään kun "ei tuon ikäinen vielä kunnolla ymmärrä kieltoja". Siis häh!? Milloinkahan se herranterttu alkaa sitten ymmärtää?

Ja yhdyn myös täysin totuudella -nimimerkin kirjoitukseen. On vanhempien tehtävä OPETTAA lapsille asioita. Jotkut lapset eivät luovu esim. tutista tai yömaidosta vapaaehtoisesti vaan se on vanhempien tehtävä heiltä ottaa pois jos näyttää ettei niistä muuten eroon päästä. Ihan yhtälailla lapsille opetetaan miten syödään, käydään potalla, nukutaan omassa sängyssä, toista ei lyödä jne. Vauva on tosiaan ihan eri asia kuin tuollainen 1,5 vuotias.

 

[sirpu]

Olen sitä mieltä, että lapsi oppii aikanaan eroon yömaidosta, oppii nukkumaan yöt heräämättä. Toiset lapset ovat siihen valmiimpia aikaisemmin kuin toiset. Ja jokainen äiti tietää parhaiten mikä omalle perheelle ja lapselle sopii!



"Toivottavasti et ole myös sitä mieltä, että lapsi oppii myös syömään itse, niistämään nenänsä, pukeutumaan, odottamaan vuoroaan, ääntämään sanat oikein ym. ym. ilman että kasvatat ja opetat häntä ollenkaan. (Tai luota siihen että kyllä ne siellä päivähoitossa sitten opettavat). Yömaidolla on haittapuolensa. Varmasti olet puninnut riskit ja verrannut yömaidon saamisen ja sen ettei sitä saa vaikutuksia lapsen terveyteen ja kehitykseen, etkä vain mene siitä missä aita on itsellesi matalin.
Pelkkä hoito, huolenpito ja rakkaus eivät riitä siihen että lapsi oppii tärkeitä asioita joita hän tulee elämässään tarvitsemaan.
ps. Hammaslääkärissä käynti voi tehdä kipeää, mutta pieni lapsi ei ole vastuussa siiä missä kunnossa hänen hampaansa ovat. "

Tässä on ehkä hyvä erotella se mitkä on lapsen perustoiminnot +tarpeet + kasvatukselliset asiat toisistaan. Meillä lapsi oppi syömään itse vähän aikaa sitten ilman sen kummempia harjoituksia, harjoittelee nyt omatoimista pukeutumista ja pikkuhiljaa omaan sänkyyn siirtymistä. Jotkut asiat vaan ovat lapseen jo valmiiksi sisäänrakennettuja ja ne kaikki tulee aikanaan ilman harjoittelua. Lapsethan oppivat aikuisia matkimalla, perusjutut tulee sitä kautta. Sitten taas vuoron odottamiset ym ovat niitä missä vanhempien tulee opettaa ja kasvattaa. Rakkaus+huolenpito vie aika pitkälle ja se kuuluisa äidinvaisto millä lapsen tarpeisiin vastataan.

En halua provosoida ketään, haluan vaan tuoda esiin sen, että tapoja kasvattaa on useita ja jokainen äiti tietää sen mikä omalle lapselle sopii. Eikä kaikki lapset ole valmiita nukkumaan yksin puolivuotiaana tai vielä puolitoistavuotiaanakaan. Olisi ihanaa, jos me äidit voitaisiin olla avarakatseisia ja antaa toisillemme vertaistukea eikä aina olla tuomitsemassa ja julistamassa yhtä oikeaa kasvatustapaa.

 

[joo mutta kun ei]

En halua provosoida ketään, haluan vaan tuoda esiin sen, että tapoja kasvattaa on useita ja jokainen äiti tietää sen mikä omalle lapselle sopii.

Ihannemaailmassahan se näin olisi mutta kaikki äidit eivät tiedä mikä on parasta heidän lapselleen. Tapoja kasvattaa on useita ja ei tosiaankaan ole yhtä oikeaa tapaa, tässä olen samaa mieltä. Mutta tämä hokema, että jokainen äiti tietää mikä lapselleen on parasta on bullshittiä. Siitä on maailma esimerkkejä pullollaan.

 

[Vinkkejä kaivataan myös]

Tässä on ehkä hyvä erotella se mitkä on lapsen perustoiminnot +tarpeet + kasvatukselliset asiat toisistaan. Meillä lapsi oppi syömään itse vähän aikaa sitten ilman sen kummempia harjoituksia, harjoittelee nyt omatoimista pukeutumista ja pikkuhiljaa omaan sänkyyn siirtymistä. Jotkut asiat vaan ovat lapseen jo valmiiksi sisäänrakennettuja ja ne kaikki tulee aikanaan ilman harjoittelua. Lapsethan oppivat aikuisia matkimalla, perusjutut tulee sitä kautta. Sitten taas vuoron odottamiset ym ovat niitä missä vanhempien tulee opettaa ja kasvattaa. Rakkaus+huolenpito vie aika pitkälle ja se kuuluisa äidinvaisto millä lapsen tarpeisiin vastataan.

En halua provosoida ketään, haluan vaan tuoda esiin sen, että tapoja kasvattaa on useita ja jokainen äiti tietää sen mikä omalle lapselle sopii. Eikä kaikki lapset ole valmiita nukkumaan yksin puolivuotiaana tai vielä puolitoistavuotiaanakaan. Olisi ihanaa, jos me äidit voitaisiin olla avarakatseisia ja antaa toisillemme vertaistukea eikä aina olla tuomitsemassa ja julistamassa yhtä oikeaa kasvatustapaa.

Juuri näin. Oma poikani on jo 2-vuotias, mutta ei ole valmis vielä nukkumaan yksin. Syynä tähän on ainakin osittain vatsa- ja ihovaivat (allerginen atoopikko). Kyse ei ole siitä että yrittäisi manipuloida vanhempiaan, vaan todennäköisesti pelkää öitä siitä syystä, että silloin on niin huono olo (iho kutiaa todella kovasti) ja vaikka haluaisi nukahtaa, ei pysty siihen. Tarvitsee siis lohdutusta.
Aivan eriasia on sitten uhmakohtaukset ja muu kiukuttelu kun ei saa tahtoaan läpi. Niissä pysyn tiukkana ja itkulla ei poika tahtoaan saa läpi. Mutta tämä on jo oma aiheensa, tässä ketjussahan puhuttiin nimenomaan nukkumisongelmista...

 

[Ja myös toisinpäin]

Puolitoista vuotias ei ole vauva. Puolitoista vuotias ymmärtää jo puhetta paljonkin. Puolitoista vuotias opettelee saamaan tahotaan läpi. Oma tahto on jo löytynyt tuossa iässä. Tahto ei ole tarve.
Tarpeisiin pitääkin vastata. Itkevää lasta kuuluukin lohduttaa, mutta se ei tarkoita että itkulla saa tahtonsa periksi. Monet vanhemmat sokeutuvat oman lapsensa itkiessä. Tunteet menevä tjärjen edelle, mutta se ei ole pidemmän päälle lapsen etu. Siinä sitä kysytään vanhemmuutta.

Yhtä hyvin voisi sanoa, että monet vanhemmat eivät ymmärrä lapsensa tarpeita. Lapsi voi olla oikeasti hädissään, mutta kun aikuisen järjellä ajateltuna tilanteessa ei ole mitään pelottavaa, niin hän ajattelee että lapsi nyt vaan kiukuttelee.

 

[sirpu]

Yhtä hyvin voisi sanoa, että monet vanhemmat eivät ymmärrä lapsensa tarpeita. Lapsi voi olla oikeasti hädissään, mutta kun aikuisen järjellä ajateltuna tilanteessa ei ole mitään pelottavaa, niin hän ajattelee että lapsi nyt vaan kiukuttelee.

Komppaan tätä! Hyvin sanottu. Ehkä sitä ei itsekään tarpeeksi usein tule ajateltua asiaa lapsen kannalta. Ja aikaisemmin kun sanoin, että jokainen äiti tietää mikä on omalle lapselle parhaaksi tarkoitin normaalia ihmistä, en näitä sosiaalitapauksia mitä lööpeistä saa lukea. Luottakaa siihen omaan äidinvaistoonne ja noudattakaa sitä riippumatta siitä mitä neuvolan täti, muut nettipalstailijat, tuttavaäidit ym sanoo.

 

[ap]

Puhuimme neuvolassa ongelmasta ja neuvolan täti ei todellakaan ollut sitä mieltä, että emme vain osaa kasvattaa vaan paneutui ongelmaan ihan tosissaan.
Yksi mahdollinen syy löytyi jo: verikokeissa näkyi useita kovia ruoka-aineallergioita. Emme olleet osanneet ajatella, koska iho-oireita ei ole. Arvelivat että mahakivut voivat ainakin valvottaa.

Ois varmaan pitänyt osata kasvattaa nämä pois