Vauva tuli taloon - esikoinen sietämätön

[joanna13]

hmm, tännehän on tullut lisää keskustelua Minulla on vain fiilis että noissa perhekahviloissa jne. käy pienempiä lapsia. Ei ole kiva seurata, kun joku 2v tulee leikit sotkemaan, repii leluja kädestä. Ei se kyllä isompaa kamalasti kehitä, jos opetetaan vaan että pikkuiset on nyt tuollaisia, opetteleva vasta leikkimään.. Samanikäisen leikkiseuran takia esikoiseni on ne 2-3pv päivähoidossa. Asumme uudella pientaloalueella, ja täällä on tyhjää päivisin lähipuistossa.

 

[subjektiivinen päivähoito]

No mikä sitä isompaa kehittää? Millä tavalla sitä pientä 4-vuotiasta pitää kehittää?
perhekahviloissa käy kaikenikäisiä lapsia vanhempineen ja varmasti teidänkin kunnasta löytyisi puisto, jossa on lapsia. Kysy vaikka neuvolasta missäpäin olisi perhepäivähoitoa. He ainakin ulkoilevat päivittäin. Päiväkodin pihaankin saa mennä varmasti silloin tällöin leikkimään.
Ei 4-vuotiaan sosiaalisiin tarpeisiin ja kehittämiseen todellakaan tarvita kokonaisia päiväkotipäiviä. En kertakaikkiaan ymmärrä mistä ihmiset ovat saaneet ajatuksen että lapsen on parempi olla laitoksessa, kuin omassa kotona??!!
Kyllä minusta tuntuisi pahalta viedä osa lapsista päiväkotiin ja fiilistellä pelkästään vauvan kanssa kotona. Johan siinä aikakin kävisi pitkäksi. Itse ajattelen niin että lapset viedään hoitoon sitten kun ona ihan pakko, eli siinä vaiheessa kun vanhempien on pakko siirtyä työelämään. Mutta tietysti kukin tavallaan..

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on lapsen oikeus kavereihin, hyvään hoitoon jne. Sen alkuperäinen tarkoitus on auttaa lapsia, jotka eivät kotona saa hyvää hoivaa, vaikka toinen tai molemmat vanhemmista olisi kotona. Tämä tukee lasta ja ehkä osaltaan vähentää huostaanottojen määrää, kun lapsi saa sen säännöllisen rytmin ja lämpimän ruuan edes päiväkodissa. Nykyvanhemmista jotkut käyttävät sumeilematta hyväkseen tätä lakipykälää jotta itse pääsevät helpommalla. Se ei ole lapsen etu eikä lain alkuperäinen tarkoitus. Mutta jos lasta ei pysty rakastamaan ja hoivaamaan niin, ehkä toisaalta se vieras laitos on parempi vaihtoehto...

Itse olisin sitä mieltä että subjektiivinen päivähoito-oikeus tulisi poistaa kokonaan. Saataisiin purettua päivähoitojonot ja hoitoa OIKEASTI tarvitsevat lapset saisivat hoitopaikan ilman kuukausien jonotusta.
Neuvolassa tulisi olla psykologi tms tukihenkilö paikalla aina, jolta vanhemmat saisivat halutessaa neuvoja vanhemman lapsen tukemiseen ja mahdolliseen uhmaan ja mustasukkaisuuteen. em asioita ei todellakaan hoideta päiväkodilla, päinvastoin.
Kotona olevien vanhempien lasten hoidontarvetta tarkasteltaisiin tapauskohtaisesti ja hoitoa voi ja tulee saada jos perheessä on ongelmia. Ongelma ei mielestäni ole monta lasta, sillä jokainen tekee niin monta lasta kun jaksaa hoitaa. Erityislapset ovat sitten oma lukunsa, tietysti, koska heillä on erityistarpeita.

 

[taasko]

Voe taas tätä päivähoitovääntöä. Jotkut 4-vuotiaat on varmasti sellaisia että viihtyvät äidin ja vauvan kanssa kotona ompelukuvia ja kotitöitä tekemässä niinkun joku taisi ehdottaa. Toiset taas eivät.

On olemassa myös ns. kevyempiä päivähoitopalveluja, kuten kerhot ja avoimet päiväkodit. Meidän 3-vuotias käy 3 kertaa viikossa aamupäivän avoimessa päiväkodissa, joka on juuri tarkoitettu kotihoidossa oleville lapsille. Ja kyllä todellakin tykkää ja tarvitsee samanikäisten seuraa, että voi leikkiä yhdessä eikä tosiaan aina vain väistellä pienempiä jotka tulevat sotkemaan leikit. 4-vuotias ei tosiaankaan ole liian pieni "kehittämiseen", jos sillä tarkoitat askartelua, yhteisleikkejä, lauluja, jumppaa, yksinkertaisten yhteisten sääntöjen opettelua. Tietysti näitä tehdään kotonakin, mutta aina ei ehdi.

Perhekerhossa ei täällä ainakaan ole juuri kuin niitä vauvoja ja alle 2-vuotiaita, kaikki sitä vanhemmat kotihoidossa olevat lapset ovat juuri avoimessa päiväkotiryhmässä. Se onkin tosi kiva juttu, kun siellä tullaan kavereiksi ja sitten leikitään muinakin päivinä puistossa yhdessä.

 

[päivähoidosta]

No mikä sitä isompaa kehittää? Millä tavalla sitä pientä 4-vuotiasta pitää kehittää?
perhekahviloissa käy kaikenikäisiä lapsia vanhempineen ja varmasti teidänkin kunnasta löytyisi puisto, jossa on lapsia. Kysy vaikka neuvolasta missäpäin olisi perhepäivähoitoa. He ainakin ulkoilevat päivittäin. Päiväkodin pihaankin saa mennä varmasti silloin tällöin leikkimään.
Ei 4-vuotiaan sosiaalisiin tarpeisiin ja kehittämiseen todellakaan tarvita kokonaisia päiväkotipäiviä. En kertakaikkiaan ymmärrä mistä ihmiset ovat saaneet ajatuksen että lapsen on parempi olla laitoksessa, kuin omassa kotona??!!
Kyllä minusta tuntuisi pahalta viedä osa lapsista päiväkotiin ja fiilistellä pelkästään vauvan kanssa kotona. Johan siinä aikakin kävisi pitkäksi. Itse ajattelen niin että lapset viedään hoitoon sitten kun ona ihan pakko, eli siinä vaiheessa kun vanhempien on pakko siirtyä työelämään. Mutta tietysti kukin tavallaan..

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on lapsen oikeus kavereihin, hyvään hoitoon jne. Sen alkuperäinen tarkoitus on auttaa lapsia, jotka eivät kotona saa hyvää hoivaa, vaikka toinen tai molemmat vanhemmista olisi kotona. Tämä tukee lasta ja ehkä osaltaan vähentää huostaanottojen määrää, kun lapsi saa sen säännöllisen rytmin ja lämpimän ruuan edes päiväkodissa. Nykyvanhemmista jotkut käyttävät sumeilematta hyväkseen tätä lakipykälää jotta itse pääsevät helpommalla. Se ei ole lapsen etu eikä lain alkuperäinen tarkoitus. Mutta jos lasta ei pysty rakastamaan ja hoivaamaan niin, ehkä toisaalta se vieras laitos on parempi vaihtoehto...

Itse olisin sitä mieltä että subjektiivinen päivähoito-oikeus tulisi poistaa kokonaan. Saataisiin purettua päivähoitojonot ja hoitoa OIKEASTI tarvitsevat lapset saisivat hoitopaikan ilman kuukausien jonotusta.
Neuvolassa tulisi olla psykologi tms tukihenkilö paikalla aina, jolta vanhemmat saisivat halutessaa neuvoja vanhemman lapsen tukemiseen ja mahdolliseen uhmaan ja mustasukkaisuuteen. em asioita ei todellakaan hoideta päiväkodilla, päinvastoin.
Kotona olevien vanhempien lasten hoidontarvetta tarkasteltaisiin tapauskohtaisesti ja hoitoa voi ja tulee saada jos perheessä on ongelmia. Ongelma ei mielestäni ole monta lasta, sillä jokainen tekee niin monta lasta kun jaksaa hoitaa. Erityislapset ovat sitten oma lukunsa, tietysti, koska heillä on erityistarpeita.

Meillä vajaa 2-vuotias esikoinen jää pp-hoitoon osa-aikaisena kun itse vuoden alussa jään vauvan kanssa kotiin. Perusteena on se, että suurempi muutos se lapselle olisi jäädä yhtäkkiä kotiin äidin ja uuden vauvan kanssa, juuri kun hoitokaverit ja hoitopaikka on tulleet tutuksi ja tärkeäksi osaksi lapsen päivärytmiä. Jos ottaisimme lapsen hoidosta pois, niin loppuvuodesta kun palaan työelämään olisi jälleen etsittävä uusi hoitaja kun tuskin samalle enää pääsee jos hoitopaikan antaa pois. Olisiko se sinusta parempi vaihtoehto, että lapsen hoitajat muuttuisivat vähän väliä? Halusin vaan osoittaa pointin, että ei se subjektiivinen päivähoito-oikeus aina ole niin mustavalkoista ja että se olisi vaan vanhempien laiskuutta hoitaa lapsi itse. Eikä päivähoito ole aina huono vaihtoehto lapselle, jotkut oikeasti tykkää siellä käydä.

 

[subjektiivinen päivähoito]

Meillä vajaa 2-vuotias esikoinen jää pp-hoitoon osa-aikaisena kun itse vuoden alussa jään vauvan kanssa kotiin. Perusteena on se, että suurempi muutos se lapselle olisi jäädä yhtäkkiä kotiin äidin ja uuden vauvan kanssa, juuri kun hoitokaverit ja hoitopaikka on tulleet tutuksi ja tärkeäksi osaksi lapsen päivärytmiä. Jos ottaisimme lapsen hoidosta pois, niin loppuvuodesta kun palaan työelämään olisi jälleen etsittävä uusi hoitaja kun tuskin samalle enää pääsee jos hoitopaikan antaa pois. Olisiko se sinusta parempi vaihtoehto, että lapsen hoitajat muuttuisivat vähän väliä? Halusin vaan osoittaa pointin, että ei se subjektiivinen päivähoito-oikeus aina ole niin mustavalkoista ja että se olisi vaan vanhempien laiskuutta hoitaa lapsi itse. Eikä päivähoito ole aina huono vaihtoehto lapselle, jotkut oikeasti tykkää siellä käydä.

Itse ajattelen niin, että jokainen päivä, jonka lapsi saa olla kotona (etenkin kun on kyse noin pienestä lapsesta) on kultaakin kalliimpi. Minusta lapselle olisi parempi jäädä äidin ja vauvan kanssa kotiin ja mennä sitten yhtäaikaa samaan hoitopaikkaan sisaruksensa kanssa.

Äitihän voi säilyttää lapsella saman rytmin kuin hoidossa, niin muutos on hyvin kivuton ja kuitenkin aivan 100% varmuudella lapselle hyvin edullinen muutos. Noin pienelle ei päivähoidosta varsinaista hyötyä ole ja eikö sinusta itsestäsikin olisi kiva olla molempien kanssa kotona, kun kerran mahdollista on?
Itsestäni vaan tuntuisi erittäin julmalta viedä toinen hoitoon. En vaan näe mitään syytä miksi joku muu hoitaisi omaa lastani, kun voin sen tehdä itse.
Toiset ihmiset kerkiää kyllä lastani kasvattaa koko eskarin ja peruskouluajan ties kuinka monta vuotta. Mikä saa ihmiset ajattelemaan, että elämänoravanpyörä pitää aloittaa mahdollisimman aikaisin, ja että se vielä olisi lapsen parhaaksi???!!Luulisi että ihminen mieluiten huolehtisi itse jälkeläisistään, kun se kerran on mahdollista.
Vaikka minkä kehityspsykologisen teorian pohjalta asiaa tarkastelee tai ottaa käteensä sitten minkä tahansa kasvatus/lapsipsykologin kirjoittaman kirjan, niin ihan taatusti vastaus on se, että lapselle ehdottomasti paras paikka on oma koti, mikäli vanhemmat täydessä ymmärryksessä kulkevat. En kai itsekään menisi vapaapäivänä töihin, ellei olisi ihan pakko, mutta kukin tavallaan..
Ehkä tämän voi lopettaa. Minua, eikä onneksi montaa muutakaan ihmistä saa kukaan, eikä mikään ymmärtämään, miksi äiti jättää lapsensa toisten huolehdittavaksi, vaikka voisi tehdä sen itse ja miksi viedä hoitopaikka sellaiselta, joka sitä ihan oikeasti tarvitsee. kaipa se on ihmisen perusluonne, eli itsekkyys.
Tämä ei jankkaamalla parane..

 

[Quis on]

Minä taas ihmettelen, että miksi tehdä lapsia, kun ei niitä halua/jaksa hoitaa.

 

[noh]

Minä taas ihmettelen, että miksi tehdä lapsia, kun ei niitä halua/jaksa hoitaa.

Minusta taas tuntuu, että sinulla ei ole lapsia ollenkaan.

 

[tsemppiä]

Meillä vajaa 2-vuotias esikoinen jää pp-hoitoon osa-aikaisena kun itse vuoden alussa jään vauvan kanssa kotiin. Perusteena on se, että suurempi muutos se lapselle olisi jäädä yhtäkkiä kotiin äidin ja uuden vauvan kanssa, juuri kun hoitokaverit ja hoitopaikka on tulleet tutuksi ja tärkeäksi osaksi lapsen päivärytmiä.

Niin että TÄH?!?! On teillä selitykset, huh!

Nimimerkki Subjektiivinen päivähoito puhuu niin asiaa!

 

[hkasjh]

Itse ajattelen niin, että jokainen päivä, jonka lapsi saa olla kotona (etenkin kun on kyse noin pienestä lapsesta) on kultaakin kalliimpi. Minusta lapselle olisi parempi jäädä äidin ja vauvan kanssa kotiin ja mennä sitten yhtäaikaa samaan hoitopaikkaan sisaruksensa kanssa.

Äitihän voi säilyttää lapsella saman rytmin kuin hoidossa, niin muutos on hyvin kivuton ja kuitenkin aivan 100% varmuudella lapselle hyvin edullinen muutos. Noin pienelle ei päivähoidosta varsinaista hyötyä ole ja eikö sinusta itsestäsikin olisi kiva olla molempien kanssa kotona, kun kerran mahdollista on?
Itsestäni vaan tuntuisi erittäin julmalta viedä toinen hoitoon. En vaan näe mitään syytä miksi joku muu hoitaisi omaa lastani, kun voin sen tehdä itse.
Toiset ihmiset kerkiää kyllä lastani kasvattaa koko eskarin ja peruskouluajan ties kuinka monta vuotta. Mikä saa ihmiset ajattelemaan, että elämänoravanpyörä pitää aloittaa mahdollisimman aikaisin, ja että se vielä olisi lapsen parhaaksi???!!Luulisi että ihminen mieluiten huolehtisi itse jälkeläisistään, kun se kerran on mahdollista.
Vaikka minkä kehityspsykologisen teorian pohjalta asiaa tarkastelee tai ottaa käteensä sitten minkä tahansa kasvatus/lapsipsykologin kirjoittaman kirjan, niin ihan taatusti vastaus on se, että lapselle ehdottomasti paras paikka on oma koti, mikäli vanhemmat täydessä ymmärryksessä kulkevat. En kai itsekään menisi vapaapäivänä töihin, ellei olisi ihan pakko, mutta kukin tavallaan..
Ehkä tämän voi lopettaa. Minua, eikä onneksi montaa muutakaan ihmistä saa kukaan, eikä mikään ymmärtämään, miksi äiti jättää lapsensa toisten huolehdittavaksi, vaikka voisi tehdä sen itse ja miksi viedä hoitopaikka sellaiselta, joka sitä ihan oikeasti tarvitsee. kaipa se on ihmisen perusluonne, eli itsekkyys.
Tämä ei jankkaamalla parane..

Voi kyllä minä kiitän tuota subjektiivista hoito-oikeutta; en varmaan olisi järjissäni selvinnyt ilman sitä. Meillä tempperamenttinen ja erittäin liikkuvavainen esikoinen oli 3-vuotias kun vauva syntyi. Isompi oli jo ollut hoidossa ennen kuopuksen syntymää välillä kokopäiväisesti ja välillä osa-aikaisesti riipuen työtilanteistamme. En tajunnutkaan, miten mustasukkaiseksi esikoinen voi tulla kun vauva tulee taloon...vietin tosi paljon aikaa esikoisen kanssa ennen vauvan syntymää, leikittiin ja liikuttiin(ei pysy hetkeäkään paikallaan..edelleenkään vaikka on jo 5½-vuotias..kokoajan pitää olla jotain tekemässä hänen kanssaan.)
Eli kun äitin koko huomio ei nyt riittänytkään kaikkiin puuhiin esikoisen kanssa, alkoi raivoaminen. Ja kyllä, tein kaiken sen, mitä neuvottiin. Yritin lukea esikoiselle kun imetin, otin mukaan vauvan hoitoon jne mutta mikään ei riittänyt...ongelmana oli vielä se, että esikko oli juuri paria kuukautta aiemmin lopettanut päikkärit ja kuopus taas ei nukkunut kuin liikkuvissa vaunuissa ne päikkärit. En saanut päivisin sitä omaa aikaa esikoiselle ollenkaan antaa kun pienempää piti kokoajan vaunuissa hytkyttää; mentiin kyllä puistoon mutta hänen kanssaan ei leikkimisestä tullut mitään. Tuon päälle yövalvomiset ja imetykset. Iltaisin kun isänsä tuli töistä kotiin, painuin suoraan tunnin päikkäreille, olin niin puhki(toki sain viikonloppuisin nukkua enemmän mutta ei se kaksi päivää viikossa "helppoa" elämää riitä.) Ruoka ei enää maistunut ja tunsin itseni todella riittämättömäksi. 2 kuukauden päästä synnytyksestä olin lanhanlaiha, kylkiluut törröttivät ja mieheni oli jo minua sairaalaan kuskaamassa. Puhuin neuvolassa asiasta mutta siellä kommentit olivat vain, että no tätähän tämä on, ei se ikuisuuksia kestä. Varsinaista masennusta minulla ei todettu. Sain onneksi isommalle hoitopaikan pidettyä niin että oli 10 päivää kuussa 4 tuntia hoidossa. Silloin en tehnyt muuta kun nukuttelin kuopusta sitterissä keikuttamalla toisella jalalla ja luin kirjoja. Kämppä räjähti käsiin mutta sainpahan hetken päivässä sen hiljaisuuden ja totaalisen aivojen nollauksen...ja kyllä nyt on jo todella helppoa, kun isompi 5½ ja pienempi 2½. Se vaan siinä kaikista väsyneimmässä olotilassa ei paljon lohduta, että kyllä se joskus helpottaa...
Tiedän kyllä muitakin äitejä, jotka tätä osapäiväsyyttä käyttävät ollessaan vauvan kanssa kotona; yhtään en tunne, jotka joka päivä seitsemästä viiteen isompansa hoitoon kiikuttaisivat.

 

[Be]

Voi kyllä minä kiitän tuota subjektiivista hoito-oikeutta; en varmaan olisi järjissäni selvinnyt ilman sitä. Meillä tempperamenttinen ja erittäin liikkuvavainen esikoinen oli 3-vuotias kun vauva syntyi. Isompi oli jo ollut hoidossa ennen kuopuksen syntymää välillä kokopäiväisesti ja välillä osa-aikaisesti riipuen työtilanteistamme. En tajunnutkaan, miten mustasukkaiseksi esikoinen voi tulla kun vauva tulee taloon...vietin tosi paljon aikaa esikoisen kanssa ennen vauvan syntymää, leikittiin ja liikuttiin(ei pysy hetkeäkään paikallaan..edelleenkään vaikka on jo 5½-vuotias..kokoajan pitää olla jotain tekemässä hänen kanssaan.)
Eli kun äitin koko huomio ei nyt riittänytkään kaikkiin puuhiin esikoisen kanssa, alkoi raivoaminen. Ja kyllä, tein kaiken sen, mitä neuvottiin. Yritin lukea esikoiselle kun imetin, otin mukaan vauvan hoitoon jne mutta mikään ei riittänyt...ongelmana oli vielä se, että esikko oli juuri paria kuukautta aiemmin lopettanut päikkärit ja kuopus taas ei nukkunut kuin liikkuvissa vaunuissa ne päikkärit. En saanut päivisin sitä omaa aikaa esikoiselle ollenkaan antaa kun pienempää piti kokoajan vaunuissa hytkyttää; mentiin kyllä puistoon mutta hänen kanssaan ei leikkimisestä tullut mitään. Tuon päälle yövalvomiset ja imetykset. Iltaisin kun isänsä tuli töistä kotiin, painuin suoraan tunnin päikkäreille, olin niin puhki(toki sain viikonloppuisin nukkua enemmän mutta ei se kaksi päivää viikossa "helppoa" elämää riitä.) Ruoka ei enää maistunut ja tunsin itseni todella riittämättömäksi. 2 kuukauden päästä synnytyksestä olin lanhanlaiha, kylkiluut törröttivät ja mieheni oli jo minua sairaalaan kuskaamassa. Puhuin neuvolassa asiasta mutta siellä kommentit olivat vain, että no tätähän tämä on, ei se ikuisuuksia kestä. Varsinaista masennusta minulla ei todettu. Sain onneksi isommalle hoitopaikan pidettyä niin että oli 10 päivää kuussa 4 tuntia hoidossa. Silloin en tehnyt muuta kun nukuttelin kuopusta sitterissä keikuttamalla toisella jalalla ja luin kirjoja. Kämppä räjähti käsiin mutta sainpahan hetken päivässä sen hiljaisuuden ja totaalisen aivojen nollauksen...ja kyllä nyt on jo todella helppoa, kun isompi 5½ ja pienempi 2½. Se vaan siinä kaikista väsyneimmässä olotilassa ei paljon lohduta, että kyllä se joskus helpottaa...
Tiedän kyllä muitakin äitejä, jotka tätä osapäiväsyyttä käyttävät ollessaan vauvan kanssa kotona; yhtään en tunne, jotka joka päivä seitsemästä viiteen isompansa hoitoon kiikuttaisivat.

Minusta olet kyllä tehnyt ihan oikein. Nämä muutamat tässäkin ketjussa olleet vastakommentit ovat juuri sitä tyypillistä suomalaista syyllistämistä, joka äitiyden ympärillä tässä maassa oikein rehottaa. Että äidin pitää jaksaa ihan mitä vaan, ja jos ei jaksa, ei pitäisi niitä lapsia muka tehdäkään. Mistäs sitäkään voi esikoisen aikana tietää, millaista se on kahden kanssa?! Monessa muussa maassa, esim. Jenkeissä olisi ihan tavaton ajatus ottaa esikoinen pois hoidosta kun vauva syntyy. Siellä on juurikin tuo ajatus, että muutos on esikoiselle helpompi, jos mahdollisimman moni asia hänen elämässään säilyy muuttumattomattomana.

 

[päivähoidosta]

Mä taas en näe tai koe mitä haittaa siitä voi lapselle olla, jos hän 2-3 päivänä viikossa käy tutulla hoitajalla ja leikkimässä hoitokavereiden kanssa? Miksi en ostaisi lapsenhoitoapua jos siihen on mahdollisuus ja ollaan oltu enemmän kuin tyytyväisiä päivähoitopaikkaan? Miksi nyt yhtäkkiä muuttaa näitä rutiineja? Ja varsinkin alussa kun vauva on äidissä kiinni ei minulla millään ole mahdollisuutta antaa niin paljon aikaa ja virikkeitä vilkkaalle taaperolleni kuin mihin hän nyt on tottunut. Ja onhan se minullekin helpompaa, mutta niinhän ei missään nimessä saisi olla, eikö niin? Minähän olen automaattisesti huono äiti jos ostan itselleni helpotusta lapsenhoitoon.

Ihan turha tulla syyllistämään, ei vaikuta, seison tasan päätöksemme takana ja meidän mielestä se ainakin tällä hetkellä vaikuttaa parhaalta vaihtoehdolta. Senhän näkee sitten mikä tilanne on kun vauva syntyy.