Onko oikeasti rakastunut, jos ihastuu toiseen?

[Miina]

Asiaa ei yhtään helpota se, että meillä on pitkälti yhteinen tuttavapiiri. Tulemme väkisin törmäämään toisiimme (vielä emme oikeastaan olekaan livenä törmänneet).

Siis oletteko te jotain fb-kavereita? Pieni ihastuminen noin pitkässä liitossa on ihan normaalia. Luultavasti miehelläsikin on näitä ihastuksia ollut. Älä nyt vaan ala järkkäilemään mitään tapaamisia tyyliin: sinä-miehesi-vieras mies. Jos tapaatte, niin tapaatte ns. luontevasti luonnollisissa tilanteissa ilman etukäteisjärjestelyjä.

 

[Sisäinen ääni]

Jos kuuntelen vain sisäistä ääntäni, niin olen itsekäs. Parisuhteessa pitää kuunnella myös puolison sisäistä ääntä.

Tuohan on täysin mahdotonta. Voi kuunnella puolisoa, muttei hänen sisäistä ääntään, ellei hän sitä sano ääneen. Kaikki muu puolison sisäisestä äänestä on oletusta

Minä en kuuntelisi sisäistä ääntä, koska se sanoo juuri niin kuin haluat.

Toden totta. Sisäinen äänesi on sinun peilisi, sinin toiveesi ja halusi.

Oikeamman vastauksen saa tunteesta, joka liittyy asioihin. Tunteeseen ei liity dialogia.

Tunne juuri herättää sisäisen dialogin. Siis tunne! "Voi ei" , "ihanaa", "hui", "äh", "kamalaa" (positiivista vai negatiivista) on vain autonomisen hermoston reaktio, verenpaineen nousu, punastuminen, ihon meneminen kananlihalle, tärinä jne. Tulkinta on jokaisen oma.

Sitten lienee vielä se palstalla puhuttanut rakastumisen viettitoiminto, joka myös aktivoi sisäisen puheen, josta onkin paljon esimerkkejä. "Mitä teen?" "Olen aivan sekaisin?". Vaikuttaa jopa siltä, että tuo rakastumisvietti olisikin pelkkää sisästä puhetta.

 

[Killeri]

Tuohan on täysin mahdotonta. Voi kuunnella puolisoa, muttei hänen sisäistä ääntään, ellei hän sitä sano ääneen. Kaikki muu puolison sisäisestä äänestä on oletusta

QUOTE]


Niin, puoliso antaa toiselle juuri haluaamaansa informaatiota itsestään. Toinen taasen tulkitsee ne joko oikein tai väärin. Tässä avainkysymys on, osaatko lukea puolisoasi oikein.

 

[weiN]

No en välttämättä ottaisi mitään netti-ihastusta liian vakavasti. Ensin luulin, että kyse on jostain perustavanlaatuisesta jutusta. Joka tapauksessa, luulen ettei mitään täysillä roihahtavaa ihastusta kyllä pääse syntymään, jos on alunperin ollut omaan kumppaniinsa kovin rakastunut. Pienempiä varmaankin tulee ja menee. Tämä on siis vain minun mielipiteeni.

Omassa elämässäni asiat ovat menneet juuri näin: kaksi kertaa olen ollut oikeasti rakastunut, ja suhteet myös kestivät varsin pitkään. Kummallakin kerralla tuli lopussa kunnolla turpiin, mutta suhteen kestäessä ei millekään isommille ihastumiskuvioille ollut mitään sijaa.

Onhan se tietysti hienoa jos löytää kumppanin, jota rakastaa intohimoisesti ja minne asti vain, mutta valitettavasti oma henkinen kapasiteettini ei enää riitä käsittelemään tuollaisen suhteen jälkeensä jättämää surua. Siksi ainakin minun on "tyydyttävä" vähemmän kuluttavaan tapaan "rakastaa", jossa myös ihastuksia tulee. En tiedä onko tällä paljoakaan yhteistä ap:n tilanteen kanssa, kunhan nyt tulin tänne rehellisesti aukomaan päätäni.

 

[kahdeksan]

Kahdeksan vuotta parisuhteessa tekee siitä arkipäiväisen, siksi uusi ihastuttava mies on mielenkiintoinen ja hykerryttävä. Mutta parin vuoden päästä tuokin ihastus-rakastuminen muuttuisi yhtä arkipäiväiseksi.

Olet ihastunut, sitä se on. Seksuaalista ja muutakin mielenkiintoa, joka tekee elämästä ihastuttavan. Mutta muista, vain hetkeksi. Älä tee yhtään mitään, nauti tuosta ihastumisen tunteesta ja ajan kuluessa huomaat tuossa ihanassa miehessä ihan tyhmiä ja arkisia piirteitä, hän muuttuu unelmien miehestä tavalliseksi tallaajaksi.

Näin se vain on. Mutta ei ole kiellettyä nauttia uusista tunteista, jos ei anna niille valtaa. Miehesi ei tiedä, joten se ei häntä vahingoita, koska kuitenkin häntä sinä oikeasti rakastat. Älä vain missään nimessä kerro miehellesi!

Viidenkympin villitykset miehillä ovat juuri sitä samaa tunnetta, jota sinä nyt podet.

Terveisin kaiken kokenut.

 

[peruskaura]

Jos kuuntelen vain sisäistä ääntäni, niin olen itsekäs. Parisuhteessa pitää kuunnella myös puolison sisäistä ääntä.

Tämä on sitä kaikkein ahdistavinta tekstiä. Usko tahdonvoiman yliluonnollisen jumaliseen kaikkivoipuuteen.

Minä en kuuntelisi sisäistä ääntä, koska se sanoo juuri niin kuin haluat.

Ei benji-hyppy pelota pätkääkään, jos ei kuuntele itsesuojeluvaistoaan. Kuka niin tyhmästi tekisi täysin turvallisissa olosuhteissa? Pätkistä puheenollen: joltakin on yhden kerran naru katkennut, ja ikävästi kolahti kun ei kroppakaan osunut patjalle. Muusia tuli mutta hengissä selvisi, joten turha pelko pois, ei siihen kukaan kuole!

Oikeamman vastauksen saa tunteesta, joka liittyy asioihin. Tunteeseen ei liity dialogia.

Ei muuten tunnu kossupullokaan missään, kunhan pysyy vain lujana. Ei vähene ajoneuvon halllintakyky yhtään, jos niin vakaasti päättää ja sitä tarpeeksi tahtoo. Kun eihän siihen mitään dialogeja tarvitse liittää, niin ei turvallisuudestakaan tarvitse tinkiä. Uskohan nyt kun paljon nähnyt ja kokenut sen sanoo!

 

[no]

Yritän tehdä eron sisäisen äänen ja tunteen välille. Benji-hyppy oli hyvä esimerkki. Jos olen lähtemässä hyppäämään, niin tunne on pelon tunne. Minun ei tarvitse kysyä mitään, minun ei tarvitse tutkia itseäni, eikä minulla ole dialogia itseni kanssa. Minä olen aivan hiljaa paikallani ja minun sisälläni on pelon tunne. Tämä oli aivan loistava esimerkki peruskauralta.

Aivan samalla tavalla voit saada tietoa vaikka mistä asiasta, jos pysähdyt ja olet hiljaa ja tiedostat miltä sinusta tuntuu. Menetät tunteen tulkitsemisen kyvyn, jos alat ajattelemaan toimintaa tai puhumaan itsesi kanssa. Tunne antaa aina viestin ja kun olet viestin saanut, niin voit alkaa miettiä, että miten se liittyy nykyhetkeen. Onnen tunne on mahdollista saavuttaa tuolla tavalla ilman rahaa ja erikoisuuksia.

Ehkä tälle asialle on jokin nimikin, mutta sitä en tiedä.

 

[Sofia Filo]

Tekstistä tulee sekavaa skeidaa kun yrität liikaa peesata muita. Älä yritä esittää fiksua. Se ei onnistu.

 

[peruskaura]

Yritän tehdä eron sisäisen äänen ja tunteen välille. Benji-hyppy oli hyvä esimerkki. Jos olen lähtemässä hyppäämään, niin tunne on pelon tunne.

Kuolemanpelko ja kakkahätä ehkä sopivia nimiä, mutta ei aloiteta dialogia kun ei haluta.

Minun ei tarvitse kysyä mitään, minun ei tarvitse tutkia itseäni, eikä minulla ole dialogia itseni kanssa. Minä olen aivan hiljaa paikallani ja minun sisälläni on pelon tunne. Tämä oli aivan loistava esimerkki peruskauralta.

Eikö tunnu tarvetta? Et jää paikalle torttua väristen vääntämään, koska eihän siitä kannata maksaa, vaan hypystä. Jotta sitten viipymättä riemulla alas ja lujaa. Siitä se ilo irtoaa.

Aivan samalla tavalla voit saada tietoa vaikka mistä asiasta, jos pysähdyt ja olet hiljaa ja tiedostat miltä sinusta tuntuu.

No, mitäs siellä nosturinnokassa tiedät - itseltäsi kysymättäkin?

Menetät tunteen tulkitsemisen kyvyn, jos alat ajattelemaan toimintaa tai puhumaan itsesi kanssa. Tunne antaa aina viestin ja kun olet viestin saanut, niin voit alkaa miettiä, että miten se liittyy nykyhetkeen.

Mitähän ne mäkihyppääjät funtsii toiminnastaan nykyhetkessä. Koittaa onko lasit hyvin ja näkyyks kello? Eiköhän sitten luvan perästä oitis ja innolla matkaan vaan, enempiä miettimättä.

Onnen tunne on mahdollista saavuttaa tuolla tavalla ilman rahaa ja erikoisuuksia.

Niin kai sitten. Kun masentuneella ja rakastuneella on serotoniinitaso romahtanut pohjalukemiiin, niin eihän niistä aivojen välittäjäaineista tavitse välittää. Kaikki tuuntuu silloin tietysti tosi kliffalta, sen takia että dopamiinihuiput heiluttaa tykimmin. Ja jos ei meinaa onnaa ni päättää et on mieluummin ihqu-onskuna kun kerran vapaasti voi niinkin valita.

Ehkä tälle asialle on jokin nimikin, mutta sitä en tiedä.

Jos 'itsepetos' tuntuu liian provokatiiviselta niin olisko 'silmänkääntötemppu' mitään?

 

[Sisäinen ääni]

Yritän tehdä eron sisäisen äänen ja tunteen välille. Benji-hyppy oli hyvä esimerkki. Jos olen lähtemässä hyppäämään, niin tunne on pelon tunne. Minun ei tarvitse kysyä mitään, minun ei tarvitse tutkia itseäni, eikä minulla ole dialogia itseni kanssa. Minä olen aivan hiljaa paikallani ja minun sisälläni on pelon tunne. Tämä oli aivan loistava esimerkki peruskauralta.

Aivan samalla tavalla voit saada tietoa vaikka mistä asiasta, jos pysähdyt ja olet hiljaa ja tiedostat miltä sinusta tuntuu. Menetät tunteen tulkitsemisen kyvyn, jos alat ajattelemaan toimintaa tai puhumaan itsesi kanssa. Tunne antaa aina viestin ja kun olet viestin saanut, niin voit alkaa miettiä, että miten se liittyy nykyhetkeen. Onnen tunne on mahdollista saavuttaa tuolla tavalla ilman rahaa ja erikoisuuksia.

Ehkä tälle asialle on jokin nimikin, mutta sitä en tiedä.

Jos olet lähtemässä hyppyyn tuntemattomaan, niin tunne on usein pelon tai jännityksen tunne. Jos kuuntelet itseäsi, niin sisäinen keskustelusi on kysymyksiä ja vastauksia:"uskallanko?, vaarallista, jännittääkö?, jännää, huimaa, voitan itseni, minä teen sen, onko menetettävää? ei, on ... Mitä vahvempi tunne, sitä intensiivisempi sisäinen dialogi - veikkaan.

Kakkahädänkin tunnistaa ja voi käydä sisäisen keskustelun, mitä pitäisi tehdä, ehtiikö heti vai myöhemmin, mihin mennä. Jotkut voivat käydä näitä sisäisiä keskustelujaan enemmän tai vähemmän ääneen, miltä tuntuu, mitä suunnittelee tekevänsä ja tekee. Suu käy koko ajan, viis siitä ketä ympärillä on tai ei ole.

Onnen tunnekin yleensä selitetään itselle. "Kaikki hyvin, tuntuupa hyvältä, ihanaa, sielu aivan lepää, ei muuta tarvitse, nautin, tämä on onnea ... Tunteiden (tuntemusten) ymmärtäminen ja havaitseminen on yleensä verbaalista. Uskotaan jopa, että se luo tasapainoa, kun tunnistaa tunteen olevan yhteydessä tilanteeseen, toisiin tai asioihin. Paha juttu, jos "väärä" tunne ilmaantuu odottamatta. Aiheuttaahan se vähintään hämmennystä, paniikkia, tulkitaan sairaudeksi.

Millainen on pelkkä tunne, ilman sanoja, sisäistä puhetta tai dialogia? Itkeä, itkeä onnesta. Ei sitä voi estää. Vaikea käsittää, mutta sellaista voidaan myös kemiallisesti tuottaa. Onnen tunne, kemiallinen onni ja orgasmi on ilmeisesti mahdollinen vaikka olisi kuinka dementoitunut ja sisäinenkin puhe kaiketi unohtunut.

 

[no]

Jos olet lähtemässä hyppyyn tuntemattomaan, niin tunne on usein pelon tai jännityksen tunne. Jos kuuntelet itseäsi, niin sisäinen keskustelusi on kysymyksiä ja vastauksia:"uskallanko?, vaarallista, jännittääkö?, jännää, huimaa, voitan itseni, minä teen sen, onko menetettävää? ei, on ... Mitä vahvempi tunne, sitä intensiivisempi sisäinen dialogi - veikkaan.

Kakkahädänkin tunnistaa ja voi käydä sisäisen keskustelun, mitä pitäisi tehdä, ehtiikö heti vai myöhemmin, mihin mennä. Jotkut voivat käydä näitä sisäisiä keskustelujaan enemmän tai vähemmän ääneen, miltä tuntuu, mitä suunnittelee tekevänsä ja tekee. Suu käy koko ajan, viis siitä ketä ympärillä on tai ei ole.

Onnen tunnekin yleensä selitetään itselle. "Kaikki hyvin, tuntuupa hyvältä, ihanaa, sielu aivan lepää, ei muuta tarvitse, nautin, tämä on onnea ... Tunteiden (tuntemusten) ymmärtäminen ja havaitseminen on yleensä verbaalista. Uskotaan jopa, että se luo tasapainoa, kun tunnistaa tunteen olevan yhteydessä tilanteeseen, toisiin tai asioihin. Paha juttu, jos "väärä" tunne ilmaantuu odottamatta. Aiheuttaahan se vähintään hämmennystä, paniikkia, tulkitaan sairaudeksi.

Millainen on pelkkä tunne, ilman sanoja, sisäistä puhetta tai dialogia? Itkeä, itkeä onnesta. Ei sitä voi estää. Vaikea käsittää, mutta sellaista voidaan myös kemiallisesti tuottaa. Onnen tunne, kemiallinen onni ja orgasmi on ilmeisesti mahdollinen vaikka olisi kuinka dementoitunut ja sisäinenkin puhe kaiketi unohtunut.

Ehkä tämän asian ymmärtää parhaiten urheilija. Ampuja voisi olla paras esimerkki. Hän ei voi ajatella tehdessään suoritustaan oikeastaan yhtään mitään. Hän on menettänyt pelin, jos hän ajattelee, että ketä on katsomossa, hän ei voi ajatella viereistä urheilijaa, hän ei voi ajatella kotioloja. Hän on tyhjentänyt mielestään kaiken, siis aivan kaiken ja sitten hän tekee suorituksen automaattisesti, aivan kuten aina. Tunteen saa kohdistettua tiettyyn asiaan sulkemalla mielestään kaiken ja keskittymällä ainoastaan yhteen asiaan, josta haluaa viestin itselleen. Ehkä stressin , kiireen ja hässäkän keskellä siihen ei kykene, mutta sitten voi miettiä miksi elää elämäänsä niin, että ei voi pysähtyä itsensä kanssa.
Kakkahätä on fyysinen tunne, eikä oikein sovi esimerkiksi.

 

[Sisäinen ääni]

Ehkä tämän asian ymmärtää parhaiten urheilija. Ampuja voisi olla paras esimerkki. Hän ei voi ajatella tehdessään suoritustaan oikeastaan yhtään mitään. Hän on menettänyt pelin, jos hän ajattelee, että ketä on katsomossa, hän ei voi ajatella viereistä urheilijaa, hän ei voi ajatella kotioloja. Hän on tyhjentänyt mielestään kaiken, siis aivan kaiken ja sitten hän tekee suorituksen automaattisesti, aivan kuten aina. Tunteen saa kohdistettua tiettyyn asiaan sulkemalla mielestään kaiken ja keskittymällä ainoastaan yhteen asiaan, josta haluaa viestin itselleen. Ehkä stressin , kiireen ja hässäkän keskellä siihen ei kykene, mutta sitten voi miettiä miksi elää elämäänsä niin, että ei voi pysähtyä itsensä kanssa.
Kakkahätä on fyysinen tunne, eikä oikein sovi esimerkiksi.

Ampuminen urheilulajina on hallittu suoritus. Harjoitellun suorituksen hallinta on sisäisen äänen ohjaama. Keskustelut on keskusteltu.

Voiko rakastuminen/rakastaminen olla hallittu suoritus, jossa sisäinen keskustelu on jo käyty ja vastauksena valmiit ohjeet, joista ei ole tarve poiketa? Hyvä lopputulos on selviö, kaikki muu ympäriltä sulkeutuu pois.

Sisäinen ääni alkaa puhuttaa ja dialogi itsen kanssa syntyy vasta poikkeamista, pettymyksistä ja epäonnistumisesta. Näin myös urheilijalla. Selityksiä annetaan ja haetaan. Vieläkö kannattaa yrittää vai jättää kaikki tyyni vai myrskytä?

 

[peruskaura]

Kakkahätä on fyysinen tunne, eikä oikein sovi esimerkiksi.

Haluatko pitää keskustelun ihmismäisen sivistyneenä 'siistitynä raadollisuudesta'?
Kuolemanpelossa esim. natsi-saksalan, keskitysleirin naiset menettivät kauhuissaan sulkijalihaksen hallinnan ja (vaistomaisesti, säännönmukaisesti) ulostivat, odottaessaan kaasutusvuoroaan. Kuolemaantomitut miehet saivat tavallisesti erektion viimeistään hirttosilmukkaa kaulaan pujotettaessa.
Kakkahätä ja kaikenlainen muussa tilanteessa normaali kehon toiminta liittyy voimakkaisiin pelkotiloihin hallitsemattomasti, kun hermosto stressaantuu yli sietorajan ja elintoiminnot 'sekoavat'.

Rakastuminen on tila joka voidaan kokea elämän ja kuoleman kysymykseksi, tilanteeksi onko elämälläni mitään tarkoitusta tai ei, positiivista tai negatiivista merkitystä, vai olisiko parempi (toisillekin) vain kuolla pois.

Mitä ilmiöitä voit hyväksyä todellisuudeksi - rakastuneen ihmisen elämän realiteeteiksi?

 

[no]

Ampuminen urheilulajina on hallittu suoritus. Harjoitellun suorituksen hallinta on sisäisen äänen ohjaama. Keskustelut on keskusteltu.

Voiko rakastuminen/rakastaminen olla hallittu suoritus, jossa sisäinen keskustelu on jo käyty ja vastauksena valmiit ohjeet, joista ei ole tarve poiketa? Hyvä lopputulos on selviö, kaikki muu ympäriltä sulkeutuu pois.

Sisäinen ääni alkaa puhuttaa ja dialogi itsen kanssa syntyy vasta poikkeamista, pettymyksistä ja epäonnistumisesta. Näin myös urheilijalla. Selityksiä annetaan ja haetaan. Vieläkö kannattaa yrittää vai jättää kaikki tyyni vai myrskytä?

Sisäinen ääni on siis tahdosta riippumaton tunne? Silloin ollaan samoilla linjoilla ampumisessa.

Rakastuminen/rakastaminen on tavallaan "hallittu suoritus", koska se voi tapahtua jopa tahdosta riippumatta. Mutta se on hallittu suoritus vain meidän tajuamalla tavalla, muuten se ei olekaan niin hallittu, vaan kaikkea voi tapahtua. Hyvä lopputulos on tavoite.

Viimeinen kappaleesi on loistava päätelmä ja noin se juuri meneekin; kai kysymyksessä on jonkin asteinen hallitsematon tila.

 

[no]

Haluatko pitää keskustelun ihmismäisen sivistyneenä 'siistitynä raadollisuudesta'?
Kuolemanpelossa esim. natsi-saksalan, keskitysleirin naiset menettivät kauhuissaan sulkijalihaksen hallinnan ja (vaistomaisesti, säännönmukaisesti) ulostivat, odottaessaan kaasutusvuoroaan. Kuolemaantomitut miehet saivat tavallisesti erektion viimeistään hirttosilmukkaa kaulaan pujotettaessa.
Kakkahätä ja kaikenlainen muussa tilanteessa normaali kehon toiminta liittyy voimakkaisiin pelkotiloihin hallitsemattomasti, kun hermosto stressaantuu yli sietorajan ja elintoiminnot 'sekoavat'.

Rakastuminen on tila joka voidaan kokea elämän ja kuoleman kysymykseksi, tilanteeksi onko elämälläni mitään tarkoitusta tai ei, positiivista tai negatiivista merkitystä, vai olisiko parempi (toisillekin) vain kuolla pois.

Mitä ilmiöitä voit hyväksyä todellisuudeksi - rakastuneen ihmisen elämän realiteeteiksi?

Ihan kuin olisit näsäviisaskin.

Rakastuneen ihmisen realiteetit ovat sokeus. Sokeus nähdä negatiivisetkin asiat positiivisesti.

 

[peruskaura]

Ihan kuin olisit näsäviisaskin.

Tottamooses ihan varmana olen ja olin aikanaan pikkuvanhakin, nykyään yli- ali- tai ohimielinen, kasinaismoraalinen, promoottoriärsytemuuntaja yms. kaikkea mitä vain keksitkään. Äläpä anna sen kuitenkaan häiritä kun asiassakin voidaan pysyä.

Rakastuneen ihmisen realiteetit ovat sokeus. Sokeus nähdä negatiivisetkin asiat positiivisesti.

Se ei ole yksistään vielä pillastumisen aihe, mutta perustavanlaatuinen seikka mikä tuonkin aiheuttaa, täytyy joko hylätä tai hyväksyä kaiken päättelyn lähtökohdaksi.

Järki ja tahto, ne lakkaavat olemasta elämänmenon säännnöstelijöitä, eivät toimi enää kuten tavallisesti on totuttu. Ajatusten hallinta on menetetty ja näinollen mikä tahansa mietekehys, suunnitelma, ennakkopäätös, tai mikä tahansa valmistautuminen on turhaa, valuu hyödyttömänä hukkaan.
Tavallisin ihmisen uhoaminen rakastumisen vahingollisia vaikutuksia vastaan perustuu luonnollisesti järkevään ajatteluun niin kuin menestyksellisesti muukin elämänhallinta.

Se kaikki varautumistyö mitätöityy hetkessä ja on sen jälkeen pelkkää roskaa, täyttä roskaa, ei mitään muuta kuin roskaa. Realiteetit kertakaikkiaan mullistuvat aivan toisenlaisiksi.

 

[huoh]

Ihan kuin olisit näsäviisaskin.

Rakastuneen ihmisen realiteetit ovat sokeus. Sokeus nähdä negatiivisetkin asiat positiivisesti.

Ihan kuin olisit tyhmäkin.

 

[no]

Rakastuneen ihmisen realiteetit ovat sokeus. Sokeus nähdä negatiivisetkin asiat positiivisesti.

Parisuhteita olisi huomattavasti vähemmän, jos suhde ei alkaisi "sokeudella".

Kai se on luonnonvalintaa, tai valinnatta jättämistä, mutta se antaa mahdollisuuksia. Asian merkitys evoluution kannalta lienee ihmisrodun kirjon varmistaminen ja voimakas lisääntyminen. Mutta aivan samasta asiasta synkistyvät avioerotilastot, kunhan lapset on tehty.

 

[Sisäinen ääni]

Parisuhteita olisi huomattavasti vähemmän, jos suhde ei alkaisi "sokeudella".

Kai se on luonnonvalintaa, tai valinnatta jättämistä, mutta se antaa mahdollisuuksia. Asian merkitys evoluution kannalta lienee ihmisrodun kirjon varmistaminen ja voimakas lisääntyminen. Mutta aivan samasta asiasta synkistyvät avioerotilastot, kunhan lapset on tehty.

Onhan tukin jokin selitys, muttei luontoakaan voi kaikesta syyttää. Ihminenhän on jo monella tapaa häirinnyt evoluutiota ja saanut aikaan hallitsematonta kaaosta. Eli parasta vain ottaa vastuu teoista kukin omalta osaltaan. Tietenkään kaikista ei tule urheilijoitakaan, saati muutoin itseään hillitsemään pystyviä. Tähän kyllä voisi liittää vanhan ja kuluneen fraasin, että järjen käyttö ei ole kielletty, jos ja kun sellainen kykyominaisuus on ihmiselle annettu tai kehittynyt.

peruskauraa lainaten:"Järki ja tahto, ne lakkaavat olemasta elämänmenon säännnöstelijöitä, eivät toimi enää kuten tavallisesti on totuttu. Ajatusten hallinta on menetetty ja näinollen mikä tahansa mietekehys, suunnitelma, ennakkopäätös, tai mikä tahansa valmistautuminen on turhaa, valuu hyödyttömänä hukkaan.
Tavallisin ihmisen uhoaminen rakastumisen vahingollisia vaikutuksia vastaan perustuu luonnollisesti järkevään ajatteluun niin kuin menestyksellisesti muukin elämänhallinta."

Ehkäpä on menty evoluutiossa takapakkia, kun viettiohjaus ja sokeus on lisääntymään päin. Tosin ei itsehillintää ja kontrollia millään lailla voi säädellä, mutta pelotteilla kuitenkin. Häpeän ja kuoleman pelkoon liitetyt moraalis-uskonmolliset pelotteet ovat kyllä myös pystyneet hallitseman ihmisten rakastumisen tunteiden käytännön toteutusta. Silloinkin on sisäinen ääni ollut vahva ohjaaja. Avainsanoja ovat olleet, omatunto, synti, ja pelotteena Helvetti tai kivitys edelleenkin ihan käytännössä. Tosin aina joukkon mahtuu poikkeuksia, joita ei mikään pelota.

 

[Sisäinen ääni]

Evoluutiossa ja luonnon valinnassa lienee itsesuojeluvaisto ollut kuitenkin määräävin. Ehkä sen jälkeen on tullut rakastuminen, jos sekin on jonkinlainen vaisto.

Itsesuojeluvaistossa määräävin tunne on kaiketi pelko, kuoleman pelko, oma tai vieläkin vahvempana läheisten siis poikasten eli lasten kuolema. Pelko lienee loppujen lopuksi vahvin ja vaikuttavin tunne -myös eläimillä.Rakastuminen on varmaan ohjannut parinvalintaa, kuten eläimillä kiima-aika.

Olisiko kaikki sitten hyvin, jos noin menisi edelleen? Jossain päin maapalloahan tuollainen evoluutiopohjainen ihmisten tapa elää on edelleen. Mutta muutoin on globaali kehitys sotkenut myös ihmisten tunne-elämää. Voisiko esittää väitteen, että ihmisten itsesuojelua ja lajin suojelua määränneet tunteet tai vietit ovat pahasti häiriintyneet.

Pelolla tavataan jo leikitellä viihteenä (benji-hyppy on siitä oiva esimerkki). Rakastuminen on samoin viihdettä ilman lisääntymispäämäärää. Sen evoluutiotavoite on korkeintaan vahinko, joka voidaan abortoida, poistaa häiritsevänä. Ei siis ihme, jos ihmisen tunne-elämään luontaisesti ohjaavat hormonit olisivat sekaisin. Serotoniinivaje, estrogeenia ja antrogeenia purkista, diapamia ja muita huumeita tunnealiravituille. Siis en yhtään ihmettele, miksi jotkut ovat päästään ja tunteistaan sekaisin.

 

[Oman onnensa seppä]

luonnonvalinta -helppo selitys heille jotka eivät koskaan ota vasuuta omista teoistaan ja valinnoistaan.

 

[peruskaura]

Parisuhteita olisi huomattavasti vähemmän, jos suhde ei alkaisi "sokeudella".
Kai se on luonnonvalintaa, tai valinnatta jättämistä, mutta se antaa mahdollisuuksia.

Hyviä ja varsin loogisia päätelmiä. Olen muuten samaa mieltä, mutta pidän merkitystä kokonaisuuden kannalta kuitenkin 'vain varajärjestelmänä'. Parinvalinta maapallolla ei ole pitkiin aikoihin ollut rakastumisvetoista, suurimmaksi osaksi ei juuri 'sinne päinkään'.

Asian merkitys evoluution kannalta lienee ihmisrodun kirjon varmistaminen ja voimakas lisääntyminen. Mutta aivan samasta asiasta synkistyvät avioerotilastot, kunhan lapset on tehty.

Pidän kirjon varmistamista lajille edullisena sivutuotteena. Voimakkain lisääntyminen toteutuu sensijaan muilla keinoilla (vietti on tehokkaampi kuin vaisto).

 

[peruskaura]

Tähän kyllä voisi liittää vanhan ja kuluneen fraasin, että järjen käyttö ei ole kielletty, jos ja kun sellainen kykyominaisuus on ihmiselle annettu tai kehittynyt.

Merkillinen ilmiö näyttää olevankin nimenomaan se että rakastuminen syrjäyttää (kieltää) järjen käytön!

 

[Sisäinen ääni]

Merkillinen ilmiö näyttää olevankin nimenomaan se että rakastuminen syrjäyttää (kieltää) järjen käytön!

Oletko aivan varma?

Se, että rakastunut ajattelee paljon (ei sentään ihan kaiken aikaa) rakastettuaan ja mielikuvat harhailevat rakastumisen kohteessa toistuvasti, ei kai ole järjen käytön kieltämistä tai syrjäyttämistä. Tarkempi tarkastelu ja punninta on vain tarpeen. Jos rakastunut huomioi vain toisen hyvät ominaisuudet ja vähättelee huonoja, niin kuitenkin hän koko ajan punnitsee ja havainnoi, joutuu erottelemaan hyvän huonosta. Tai jos sokeutuneena näkee vain hyvää, niin liittyyhän siihenkin jonkinlaista omien toiveiden ja tarpeiden arvottamista. Ja kukapa huonoon rakastuisi . Siksipä se toinenkin haluaa pistää parastaan.

Mutta huomioitavaa on, etteivät kaikki rakastu vain samaan tai samanlaiseen ihmiseen, vaan kohteita on monia, monenlaisia moniin eri tarpeisiin ja toiveisiin. Kyllä rakastunut siis arvottaa omia toiveitaan ja tarpeitaan. Ehkäpä siinä koko rakastumisvaiston ydinkysymys.

Kun on unohtanut omat tarpeensa esim. pitkässä parisuhteessa, voi tulla pakko virkistää aivojen arvoperustaa, jota rakastuminenkin palvelee. Se, miksi ajatukset ovat niin sekaisin, ei oikein tunne itseään, voi olla aivojen pyykinpesua ja puhdistumista. Samahan voi tapahtua esim, totaalisessa viehtymyksessä uuteen elämänmuotoon, uskontoon tai työhön.

Parisuhteessa elävälle rakastumisesta koituu kuitenkin harmia. Tulee pettämistä, eroja, menetyksiä. Toisaalta myös noihin yllä mainittuihin muihinkin hurahtamisiin voi liittyä samaa. Mikä sitten on järjen käyttöä ja mikä ei. Ihmisten yleisen arvomaailman näkökulmasta pettäminen ei ole järkevää tai oikein. Avioeroja ei pidetä järkevinä, vai kuinka? Kaiken taakseen jättämistä ei rakastuneena pidetä viisautena, mutta muutoin se voidaan nähdä jopa hyvin harkittuna eettisenä ratkaisuna.

Kaikki on siis suhteellista. Mikä rakastumisessa itsessään on sellaista, että se aina olisi järjetöntä?

 

[peruskaura]

Oletko aivan varma?

En tietenkään - sehän olisi oikeastaan, voisiko sanoa: "järjetöntä"!!!

Tai jos sokeutuneena näkee vain hyvää, niin liittyyhän siihenkin jonkinlaista omien toiveiden ja tarpeiden arvottamista. Ja kukapa huonoon rakastuisi .

Ehkä juurikin suurin pelonaihe? Sitä silti tapahtuu massiivisesti ja kaikenaikaa, jatkuvasti yhä uudelleen!

Siksipä se toinenkin haluaa pistää parastaan.

Luonnollisesti silloin jos rakastuminen on molemminpuolista. Usein yksipuolisuus ylirulettaa käytännön.

Mutta huomioitavaa on, etteivät kaikki rakastu vain samaan tai samanlaiseen ihmiseen, vaan kohteita on monia, monenlaisia moniin eri tarpeisiin ja toiveisiin. Kyllä rakastunut siis arvottaa omia toiveitaan ja tarpeitaan. Ehkäpä siinä koko rakastumisvaiston ydinkysymys.

Kyllä! Ydinomaisesti kysymys onkin monipuolisesti erilaisuudesta:
"Rakastumisen edellytys on vastakohtaisuus, rakastuminen on tahtoa ja voimaa voittaa tämä vastakohtaisuus, joka kuitenkin on olemassa. Rakastettu kiinnostaa siksi että hän on erilainen kuin kukaan muu." - (Alberoni)

Mikä rakastumisessa itsessään on sellaista, että se aina olisi järjetöntä?

Aivan, täysi varmuus, pysyvyys, muuttumattomuus, ikuisuus - esimerkiksi?