mikä avuksi seksittömään parisuhteeseen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja LB
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

LB

Vieras
Olen seurustellut miesystäväni kanssa 8kk, emmekä ole päässeet niin sanotusti "itse asiaan" vielä, emme siis ole harrastaneet seksiä. Sillä se ei onnistu!

Hän ei ole ennen ollut kenenkään naisen kanssa, joten uskon että tapahtuma jännittää häntä. Olemme puhuneet asiasta paljon, ja olemme yrittäneet sitä monia kertoja. Hänellä seisoo, mutta ei ole ns. täysiseisokki, joten hommista ei tule mitään.

Aluksi hänellä ei seissyt millään, ja lämmittely kesti ikuisuuden, nyt onnistuu esimerkiksi suihinotto. Mutta yhdyntä on vieläkin tapahtumatta. Minä olen turhautunut ja niin on hänkin, sillä tiedän kuinka paljon hän minua haluaa.... mitä neuvoksi???
 
Millään en halua maalailla pirua seinälle, mutta jos sinänsä terveellä miehellä ei kahdeksaan kuukauteen seiso, niin kyllä silloin luulisi olevan muutakin ongelmaa kuin vain pikku jännitys tai epävarmuus. Itse ainakin miettisin tarkkaan, haluanko ottaa riskin ihmisen kanssa, joka on niin epävarma, ettei kykene edes seksiin likimain vuoteen vaikka nätti tyttö miten imee? Mites sitten suu pannaan, kun on iso asuntolaina niskassa, ärtsy pomo duunissa, koliikkivauva kotona ja anoppikin tulossa kylään? Kyllä melkein suosittelisin ammattiapua hänelle.
 
Mites sitten suu pannaan, kun on iso asuntolaina niskassa, ärtsy pomo duunissa, koliikkivauva kotona ja anoppikin tulossa kylään?

Kun? Kaikki miehet eivät järjestä elämäänsä sellaiseksi helvetiksi, missä tuollaisia tilanteita voisi tulla. Mieluummin olisin saamatta erektiota kuin eläisin tuollaista elämää :)

Voisihan se vaikka hakea Viagraa, kun saa sen avulla kerran tai pari onnistunutta yhdyntää niin eiköhän se henkinen lukko siitä aukea. Tai vaikka penispumpulla pumppaisi kovan erektion aikaan ja sitten äkkiä hommiin. Ehkä se on vähän noloa puuhata semmoisen pumpun kanssa ennen seksiä, mutta ainakin erektio olisi varma.
 
Viimeksi muokattu:
Olen seurustellut miesystäväni kanssa 8kk, emmekä ole päässeet niin sanotusti "itse asiaan" vielä, emme siis ole harrastaneet seksiä. Sillä se ei onnistu!

Hän ei ole ennen ollut kenenkään naisen kanssa, joten uskon että tapahtuma jännittää häntä. Olemme puhuneet asiasta paljon, ja olemme yrittäneet sitä monia kertoja. Hänellä seisoo, mutta ei ole ns. täysiseisokki, joten hommista ei tule mitään.

Aluksi hänellä ei seissyt millään, ja lämmittely kesti ikuisuuden, nyt onnistuu esimerkiksi suihinotto. Mutta yhdyntä on vieläkin tapahtumatta. Minä olen turhautunut ja niin on hänkin, sillä tiedän kuinka paljon hän minua haluaa.... mitä neuvoksi???

viagra tai cialis avuksi alkujännitykseen, suorituspaine ja epäonnistumisen pelko voi olla vain niin kova.
Sillä se lähtee, ja kohta homma sujuu jo.
 
Viimeksi muokattu:
viagra tai cialis avuksi alkujännitykseen, suorituspaine ja epäonnistumisen pelko voi olla vain niin kova.
Sillä se lähtee, ja kohta homma sujuu jo.

Jotain tuollaista ehkä nykyään kannattaa kokeille. Itse olen aina ollut ns jännittäjä ekan kerran suhteen. Ap vaikuttaa ok:lta, kun puhuu suuseksistäkin, mutta epäilen että mies oikeasti jännittää sitäkin ja saa siitä traumoja. Minun nuoruudessa näihin ja kaikkeen suositeltiin odottamista.
 
Viimeksi muokattu:
Avainsana: läheisyys.
Tämänhetkinen miesystäväni ei ole vielä kyennyt itse naimaan minua. (Seurustelua 5 kk.) Hänen kohdallaan kyse ei ole neitsyydestä vaan traumaattisesta ex-tyttöystävästä, epävarmuudesta, suorituspaineista ja tauosta seksissä. Lisäksi kuvioissa on vielä kortsun kanssa sähläys, paraskin seisokki laskee kun alkaa kortsun asettelu ja sen kanssa toimiminen. Olemme puhuneet aiheesta.

Puhuminen ei kuitenkaan olisi ollut ainoa juttu jos läheisyys ei olisi jo tuntunut hyvältä ja luontevalta. Senkin luomiseen tarvitttiin aikaa, jossain vaiheessa alkoi tuntua niin luonnolliselta olla toista lähellä ja haluta toisen kosketusta ilman ujoutta (minuakin on ujostuttanut). Miesystäväni ehdotti, että tulisin päälle, koska hänelle tulee liikaa suorituspaineita muista asennoista. En ensin pitänyt ajatuksesta mutta vähitellen se kypsyi mielessäni ja kun olin keksinyt, miten voin tulla päälle omaehtoisesti niin lopputulos oli oikein miellyttävä molemmin puolin.

Tietysti joudun ihmettelemään juuri sitä, kun joudun itsekin olemaan aktiivisempi kuin ehkä aiemmissa suhteissani, olen varmaan tottunut siihen kun "mies tulee ja ottaa" ja toivon myös sitä.
 
Niin, tämä toive "mies tulee ja ottaa", näkyy tai sen aistii, jos on epävarma ja se lisää epävarmuutta. Asiat alkaa toimia, mutta se vaan vaatii luottamusta, aikaa ja oikeaa partneria. Sinä et ehkä ole sellainen koska et koe nykyistä tilannetta riittäväksi. Se näkyy tekstistä.
 
Viimeksi muokattu:
Aika nopeat johtopäätökset teit tekstistäni. Se, mitä en tekstissä maininnut, oli se, että mies käyttää myös masennuslääkkeitä, mikä niin ikään vaikuttaa negatiivisesti tähän asiaan. Eli kyse muustakin kuin miehen jännityksestä, if you must know. Meillä on luottamus parantunut.

Eikä tuo nykyinen puuhastelu ole sellaista, että minä naama nyreänä odottaisin mieheltä muuta kuin mitä mies voi tarjota. Miehen eksä oli nimenomaan tällainen.
Minusta nykyinen suunta on ollut hyvä.
En odota, että sellainen "mies tulee ja ottaa" -asetelma tulee aivan tyhjästä, mutta kieltämättä nautin siitä sen verran, että en aio tuntea syyllisyyttä siitä, että sitä mielessäni toivon. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö voisi toimia tässä asetelmassa kärsivällisesti ja mennä miehen ehdoilla.
 
Juu tuo oli tärkeä pointti tuo masennuslääkejuttu, se tahtoo viedä halut, siinä pitää olla viagraa tai cialista pelissä, kokemusta on.
Ja sitten se toinen juttu, jos on eka kerta ja tuollaiset lääkkeet pelissä, ratsastus lienee paras asento aloittaa kokeilut, siitä se pikkuhiljaa irtoaa.

Mutta rauhassa, ei mitään kiirettä ja jos mahdollista miehen kannatta lopettaa masennuslääkkeen käyttö, se auttaa, ainakin minulla tilanne muuttui heti.
Täytyy vain kiittää vaimoani, että jaksoi odottaa pahimman yli.

Kolmas pointti, nykyään oppi haetaan seksielokuvista, tämä lisää miehen suorituspaineita tavattomasti, yritetään samaistua moisiin elokuviin, siispä koeta rohkaista ja kertoa, että kelpaat sellaisenaan.

Rohkeutta ja kärsivällisyyttä.
 
Viimeksi muokattu:

Similar threads

F
Viestiä
3
Luettu
2K
Seksi
yöperho
Y
M
Viestiä
17
Luettu
1K
Aihe vapaa
"minäjahän"
M

Yhteistyössä