Onko mies perheen pää?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mikko L
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mikko L

Vieras
Muutama sana Raamatun ilmoittamasta avioliitosta infoksi epätietoisille.
Uuden Testamentin mukaan Jumala loi miehen ja naisen tasa-arvoisiksi kumppaneiksi joiden tulee rakastaa toisiaan ,ks. Ef. 5:18-33

Herra kehottaa apostoli Paavalin sanoin:” Miehet,rakastakaa vaimojanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä. ”
Hiukan aikaisemmin apostoli totesi,että mies on vaimon pää, niinkuin Kristus on seurakunnan pää. Vaimoja kehotetaan olemaan miehilleen alamaiset. Sehän ei ole kovin korkeassa kurssissa ikävien valtataisteluiden repimissä liitoissa
ks. Syvyydestä huudan sinua,Herra: tammikuu 2011

Sekä miehiä että naisia kehotetaan palvelemaan toisiaan ilman keskinäisiä valtataisteluita siitä missä kaappi seisoo. Jakamisen ja keskinäisen palvelun ajatus tulee selkeästi esille Uuden Testamentin avioliitto-ohjeissa.

Raamattu kertoo myös monista voimakkaista naisista jotka toteuttivat . Ajatellaanpa vaikkapa naisprofeetta Deboraa, joka oli tuomari ja kansanjohtaja. Oliko myös tiukka feministi?Hän jakoi oikeutta Israelissa vaikeana aikana jolloin kanaanilaiset sortivat Israelia . Yhdeksätsadat raudoitetut sotavaunut olivat siihen aikaan tehokas täsmäase jäykänkin niskan taivuttamiseksi. Mutta Jumala kuuli sorretun kansan rukoukset ja puhui Deboralle sotaan lähtemisestä. Hänen ja sotapäällikkö Baarakin johtama armeija löi ylivoimaisen vihollisen, ks. Tuom. 4.

Käytännössähän miehen päänä olemisen pitäisi merkitä mm. sitä että mies suojelee vaimoaan ja lapsiaan ulkopuolisten hyökkäyksiltä, olivatpa ne sitten henkisiä tai fyysisiä. Niin kuin Jumala, joka teki naisen miehen kylkiluusta, suojelee seurakuntaansa ja vahvistaa sitä, niin miehenkin pitäisi suojella naistaan. Ovathan he avioliiton kautta tulleet yhdeksi lihaksi, ks, Matt. 17:4-6.

Yksi liha tarkoittaa myös sitä että mies ja nainen ovat tasavertaisia kumppaneita Herran edessä.Lisäksi miehen tulisi huolehtia osaltaan perheen taloudesta ja kristillisestä kasvatuksesta.

Eihän armon ja totuuden Jumala tarkoittanut että lapset juoksevat kurittomina häirikköinä muulloinkin kuin vappuna heittämässä roskansa mihin sattuu ja kuseskelemassa kaljavetensä porttikäytävään. Rakkaudelliset rajat pitäisi olla kurittomalla ja eksyneellä sukupolvella joka ilman Jeesuksen , syntiemme sovittajan ja kuolleista herättäjän, vastaanottamista vaeltaa tuonelan porteista sisälle helvetin tuleen, ks. Ilm. 20:11-15.

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila
 
Ei. Suomessa ei nyt ole, ei.
Aina silloin tällöin Mikko muistaa meitä syntisiä. Tällä kertaa harvinaislaatuisesti Uuden Testamentin värssyillä:
Muutama sana Raamatun ilmoittamasta avioliitosta infoksi epätietoisille.
Uuden Testamentin mukaan Jumala loi miehen ja naisen tasa-arvoisiksi kumppaneiksi joiden tulee rakastaa toisiaan ,ks. Ef. 5:18-33
Sujuvaa on Raamatunluku ja Vanhaan testamenttiin aina tarpeen mukaan yhtä sujuvasti siirtyy.
Sieltähän tietysti löytyy ne yhä vieläkin tarkoitukseen sipivimmat ja käyttökelpoisimmat jytinät.
 
Viimeksi muokattu:
...kurittomalla ja eksyneellä sukupolvella joka ilman Jeesuksen , syntiemme sovittajan ja kuolleista herättäjän, vastaanottamista vaeltaa tuonelan porteista sisälle helvetin tuleen

No niin. 30:4: Herra, sinä nostit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta.

Joten tuonelastakin pääsee vielä takaisin, jos kovasti haluaa. Älä siis pelkää, luota ja usko mieluummin.
 
Viimeksi muokattu:
Muutama sana Raamatun ilmoittamasta avioliitosta infoksi epätietoisille.
Uuden Testamentin mukaan Jumala loi miehen ja naisen tasa-arvoisiksi kumppaneiksi joiden tulee rakastaa toisiaan ,ks. Ef. 5:18-33

Herra kehottaa apostoli Paavalin sanoin:” Miehet,rakastakaa vaimojanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä. ”
Hiukan aikaisemmin apostoli totesi,että mies on vaimon pää, niinkuin Kristus on seurakunnan pää. Vaimoja kehotetaan olemaan miehilleen alamaiset. Sehän ei ole kovin korkeassa kurssissa ikävien valtataisteluiden repimissä liitoissa
ks. Syvyydestä huudan sinua,Herra: tammikuu 2011

Sekä miehiä että naisia kehotetaan palvelemaan toisiaan ilman keskinäisiä valtataisteluita siitä missä kaappi seisoo. Jakamisen ja keskinäisen palvelun ajatus tulee selkeästi esille Uuden Testamentin avioliitto-ohjeissa.

Raamattu kertoo myös monista voimakkaista naisista jotka toteuttivat . Ajatellaanpa vaikkapa naisprofeetta Deboraa, joka oli tuomari ja kansanjohtaja. Oliko myös tiukka feministi?Hän jakoi oikeutta Israelissa vaikeana aikana jolloin kanaanilaiset sortivat Israelia . Yhdeksätsadat raudoitetut sotavaunut olivat siihen aikaan tehokas täsmäase jäykänkin niskan taivuttamiseksi. Mutta Jumala kuuli sorretun kansan rukoukset ja puhui Deboralle sotaan lähtemisestä. Hänen ja sotapäällikkö Baarakin johtama armeija löi ylivoimaisen vihollisen, ks. Tuom. 4.

Käytännössähän miehen päänä olemisen pitäisi merkitä mm. sitä että mies suojelee vaimoaan ja lapsiaan ulkopuolisten hyökkäyksiltä, olivatpa ne sitten henkisiä tai fyysisiä. Niin kuin Jumala, joka teki naisen miehen kylkiluusta, suojelee seurakuntaansa ja vahvistaa sitä, niin miehenkin pitäisi suojella naistaan. Ovathan he avioliiton kautta tulleet yhdeksi lihaksi, ks, Matt. 17:4-6.

Yksi liha tarkoittaa myös sitä että mies ja nainen ovat tasavertaisia kumppaneita Herran edessä.Lisäksi miehen tulisi huolehtia osaltaan perheen taloudesta ja kristillisestä kasvatuksesta.

Eihän armon ja totuuden Jumala tarkoittanut että lapset juoksevat kurittomina häirikköinä muulloinkin kuin vappuna heittämässä roskansa mihin sattuu ja kuseskelemassa kaljavetensä porttikäytävään. Rakkaudelliset rajat pitäisi olla kurittomalla ja eksyneellä sukupolvella joka ilman Jeesuksen , syntiemme sovittajan ja kuolleista herättäjän, vastaanottamista vaeltaa tuonelan porteista sisälle helvetin tuleen, ks. Ilm. 20:11-15.

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

Minut on varmaan tehty pässin kylkiluusta..
Sukuni naiset ovat aina pitäneet miestään tasavertaisena, mutta jos sanottavaa on ollut, niin se tietty tietäväksi. Miehet eivät ymmärrä sanoja, vain tekoja jotka kohrallensa tulee.
Lasten perähän katsottu, samoin miesten meneväisten, hellan ääres hyöritty ja pihapiiris kuljettu, mutta kaikki on valvottu ja tiedetty.
Jo vain äiteen vilkaisu, niin se kaiken kertoo..olkaas kunnolla pojat ja tytöt.

Jo vain, vanhempi mies kertoi. Vaikka kolttosista sai selkäänsä isältä, niin äiteen katseen takia hävetti..

Ei taira valmista tulla, vaikka kuinka kristinoppia yritetään opettaa.. se hyvyys kylläkin tulee jokaisesta itsestään. Joku kiltti ja ymmärtäväinen, toinen ilkiä paholainen. Vaikka samasta isästä ja emosta tullut. Niin erilaisia olemme, joku verhoaa pahuuden hyvyyteen ja toisin päin.
 
Viimeksi muokattu:
Itseani ei haittaisi se, etta mies olisi perheen paa (siina mielessa etta olisi vahvaluontoinen, tekisi paatoksia, suojelisi, toisi taloudellista turvaa), mutta se vaatii myos paljon selkarankaa ja aitoa vahvuutta miehelta, mita ei automaattisesti taman paivan miehesta loydy.

Henkilo, joka olisi eparehellinen, epaluotettava, impulsiivinen, holtiton ja esimerkiksi aksy, ei mielestani sovi minkaan tiimin paahenkiloksi. Ainakaan jos tuon tiimin onnellisuus, toimivuus ja harmonia on mielessa.

itseasiassa toivoisin mista johon voisin tayin luottaa sen tietynlaisen perheenpaana olemisen, silla siita tulisi itsellenikin hyva ja turvallinen olo. Mutta harvassa on mies, jossa oikeasti on naita attribuutteja; viisautta, alykkyytta, rakentavuutta, ymmarrusta jne. Jos hanet loytaisin, olisin toki onnellinen!
 
En ole nimimerkki "Marian" kanssa samaa mieltä siitä että selkärankaa ja vahvaa mieltä löytyisi nykymiehestä vähemmän. Voisitko tarkentaa mihin ielipiteesi perustat?
 
Muutama sana Raamatun ilmoittamasta avioliitosta infoksi epätietoisille.
Raamatun tulkitsijoille suosittelen jo pelkästään yleissivistyksen vuoksi: The Landover Baptist Church Forumia, niin Mikolle kuin kaikille muille asiasta kiinnostuneille.
Jumalan sanan avulla - mitä ja miten voi tuomita! Pari esimerkkiä:

Saatananpalvontaa Muumilaaksossa: Moomins are mainly curse of Finland
The Moomins – One step away from being Satan's concubine - The Landover Baptist Church Forum

Focus on Family - Christian Parenting
A place where parents can get good Godly advice on how to raise a family

Moomintroll using witchcraft to cook his meal at night
http://looky.files.wordpress.com/2007/02/moomintrollcandle.gif?w=497

Piruja perseestä: "Demons? In my rectum?" It's more likely than you think
Colonic Demons? - The Landover Baptist Church Forum

Isosta kirjasta löytyy jokaiselle jotakin ja se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu!!!
_ _ _ _ _

Yes friends, Hell is real. It's down there and it's gonna get you if you don't accept Jesus Christ as your Lord and Savior.
If you've ever read a Harry Potter Book, YOU HAVE COLONIC DEMONS
If you've ever played a Video game YOU HAVE COLONIC DEMONS
If you have ever masturbated YOU HAVE COLONIC DEMONS
If you own a Prius YOU HAVE COLONIC DEMONS
If you ever voted Democrat YOU HAVE COLONIC DEMONS
If you ever listened to Celine Dion or Barry Manilow YOU HAVE COLONIC DEMONS
If you are Canadian YOU HAVE COLONIC DEMONS
Friends, this list just goes on.
_ _ _ _ _

How to get free from demons ?You need to get booked in with one of our True Christian™ Proctologists as soon as possible.
Isaiah 14:14-16
I will ascend above the heights of the clouds; I will be like the most High.
Yet thou shalt be brought down to hell, to the sides of the pit.
They that see thee shall narrowly look upon thee, and consider thee, saying, Is this the man that made the earth to tremble, that did shake kingdoms;
_ _ _ _ _

Who Will Jesus Damn?
Here is a partial list from just a few scripture verses:

Hypocrites (Matthew 24:51), The Unforgiving (Mark 11:26), Homosexuals (Romans 1:26, 27), Fornicators (Romans 1:29), The Wicked (Romans 1:29), The Covetous (Romans 1:29), The Malicious (Romans 1:29), The Envious (Romans 1:29), Murderers (Romans 1:29), The Deceitful (Romans 1:29), Backbiters (Romans 1:30), Haters of God (Romans 1:30), The Despiteful (Romans 1:30), The Proud (Romans 1:30), Boasters (Romans 1:30), Inventors of evil (Romans 1:30), Disobedient to parents (Romans 1:30), Covenant breakers (Romans 1:31), The Unmerciful (Romans 1:31), The Implacable (Romans 1:31), The Unrighteous (1Corinthians 6:9), Idolaters (1Corinthians 6:9), Adulterers (1Corinthians 6:9), The Effeminate (1Corinthians 6:9), Thieves (1Corinthians 6:10), Drunkards (1Corinthians 6:10), Reviler (1Corinthians 6:10), Extortioners (1Corinthians 6:10), The Fearful (Revelation 21:8), The Unbelieving (Revelation 21:8), The Abominable (Revelation 21:8), Whoremongers (Revelation 21:8), Sorcerers (Revelation 21:8), All Liars (Revelation 21:8)
_ _ _ _ _

Let me give you a prime example of Demons in the Rectum:
Preface: Jehoram has upset God, now read on:

2Ch:21:12: And there came a writing to him from Elijah the prophet, saying, Thus saith the LORD God of David thy father, Because thou hast not walked in the ways of Jehoshaphat thy father, nor in the ways of Asa king of Judah,
2Ch:21:13: But hast walked in the way of the kings of Israel, and hast made Judah and the inhabitants of Jerusalem to go a whoring, like to the whoredoms of the house of Ahab, and also hast slain thy brethren of thy father's house, which were better than thyself:
2Ch:21:14: Behold, with a great plague will the LORD smite thy people, and thy children, and thy wives, and all thy goods:
2Ch:21:15: And thou shalt have great sickness by disease of thy bowels, until thy bowels fall out by reason of the sickness day by day.
2Ch:21:16: Moreover the LORD stirred up against Jehoram the spirit of the Philistines, and of the Arabians, that were near the Ethiopians*:
2Ch:21:17: And they came up into Judah, and brake into it, and carried away all the substance that was found in the king's house, and his sons also, and his wives; so that there was never a son left him, save Jehoahaz, the youngest of his sons.
2Ch:21:18: And after all this the LORD smote him in his bowels with an incurable** disease.
2Ch:21:19: And it came to pass, that in process of time, after the end of two years, his bowels fell out by reason of his sickness: so he died of sore diseases. And his people made no burning for him, like the burning of his fathers.
_ _ _ _ _

I am proud to say I am now demon free and have been for a while. However, I do not take chances and have my rectum checked regularly. This is very important for all males over the age of 17 and should be done several times a year.
Isaiah 45:7 I form the light, and create darkness: I make peace, and create evil: I the LORD do all these things.
Amos 3:6 Shall a trumpet be blown in the city, and the people not be afraid? shall there be evil in a city, and the LORD hath not done it?
Numbers 21:6 And the LORD sent fiery serpents among the people, and they bit the people; and much people of Israel died.
Matthew 10:34 Think not that I am come to send peace on earth: I came not to send peace, but a sword.
Matthew 10:35 For I am come to set a man at variance against his father, and the daughter against her mother, and the daughter in law against her mother in law.
Matthew 10:36 And a man's foes shall be they of his own household.
_ _ _ _ _

Ei väliä onko totta vai ei - se toimii joka tapauksessa yllättävän hyvin.
Landover Baptist Church - Wikipedia, the free encyclopedia
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä mies saa olla perheenpää, mutta vaimo on se niska, joka päätä kääntää.
Kaikkein eniten tämän perheepää-nimityksen perään huutelee miehet, jotka ovat "luopuneet" perheenpäänä olemisesta, tavalla tai toisella ja vaimo on joutunut ottamaan vastuun perheen asioista.
Jos mies todella on mies, hänen ei tarvitse edes olla päänä, vaan kaikki asiat hoituu luonnostaan. Siihen ei tarvita raamatun lauseita, mutta jos mies on joka hameenhelman alle kuikkiva ja muutenkin laiskan sorttinen, vaikka alkoholisiti, niin ei hän edes perhettä tarvitse, eikä naista "alamaisekseen".
Meillä on jo tosiasia, että naiset ovat koulutuksessa ja työelämässä saaneet samat mahdollisuudet kuin miehet ja miesten täytyy nyt koettaa näyttää sitä kaapin paikkaa, kun monta kertaa heidät on todettu "munattomiksi", jos olette huomanneet, niin naiset valtaa johtopaikkoja, ihan omalla paremmuudellaan eikä pelkästään naiskiintiöön tai tasa-arvoon vedoten.
Ei ihmisten tule rakastaa toisiaan, vaan he saavat rakastaa toisiaan, se on etuoikeus, ei pakko.
Siinä isossa kirjassa sanotaan myös, että hän loi meidät omaksi kuvakseen, joten ei hänkään sitä tehdessään uskonut aivan täydellinen olevansa, joten kukaan meistäkään ei ole täydellisen hyvä, edes mies.
 
Who Will Jesus Damn?
Disobedient to parents (Romans 1:30),
All Liars (Revelation 21:8)

Eli ihan turhaan täällä Mikko kirjoittelee, kaikki on jo tuomittu helvettiin kuitenkin. Kukapa ei lapsena olisi ollut uhmamielinen vanhempiaan kohtaan, jos ei muulloin niin edes teini-iässä? Ja jos on onnistunut lapsuuden läpikäymään olemalla aina tottelevainen vanhempiaan kohtaan, niin viimeistään joskus on valkoinen valhe lipsahtanut vaikka ystävän tai vaimon tunteita säästääkseen ("joo on tosi kaunis paita/kampaus/jne").

Eli ei kait tässä, parasta nauttia elämästä niin kauan kuin sitä kestää, helvetti kun sitten kaikkia odottaa. Mikkoakin.
 
Viimeksi muokattu:
Ymmärtääköhän monikaan tuota perheenpäänä olemista.

Naisen näkökulmasta katsottuna luulisi miehen perheenpäänä oleminen olevan hyvä asia.
Miehenhän kuuluu huolehtia perheen hyvinvoinnista.
Vastata naisen pyyntöihin myönteisesti, paitsi silloin kun pyyntö aiheuttaisi vahinkoa perheelle.
Miehen kuuluu myös rakastaa vaimoa ja helliä häntä, juuri vaimon toiveiden mukaisesti.

Mikä tuossa on se asia joka ei ole naistenmieleen?
 
Se, että jos nainen käy töissä ja tienaa omat rahansa, hänen ei tulisi joutua "pyytämään" mieheltään lupaa ostaa mitä haluaa. Saatika että antaisi rahansa miehen hallittavaksi.

Suurissa ostoksissa, jotka hankitaan puoliksi, tietenkin keskustellaan asiasta yhdessä, mutta jos edes tällaista käytännön asiaa ei saada tasa-arvoisella keskustelulla ratkeamaan ilman jumalatonta riitaa, silloin on suhteessa kypsyysongelmia kyllä molemmin puolin, eikä se ratkea sillä että jommalle kummalle annetaan yksinvalta.
 
Mikäli sisäasiainministeri Päivi Räsästä on uskominen, mies on yksiselitteisesti perheen pää ja nainen hänelle alamainen.
 
Viimeksi muokattu:
Se, että jos nainen käy töissä ja tienaa omat rahansa, hänen ei tulisi joutua "pyytämään" mieheltään lupaa ostaa mitä haluaa. Saatika että antaisi rahansa miehen hallittavaksi.

Suurissa ostoksissa, jotka hankitaan puoliksi, tietenkin keskustellaan asiasta yhdessä, mutta jos edes tällaista käytännön asiaa ei saada tasa-arvoisella keskustelulla ratkeamaan ilman jumalatonta riitaa, silloin on suhteessa kypsyysongelmia kyllä molemmin puolin, eikä se ratkea sillä että jommalle kummalle annetaan yksinvalta.
Näköjän tämä on hirvittävän vaikea selittää, niin etä se ymmärrettäisiin oikein.

Mies perheenpäänä ei annakaan hänelle yksinvalta oikeuksia.

Eikä niitä jokaisia ostoksia tarvitse miehellä hyväksyttää, vaikka olisi yhteinen tilikin.
Pääasia, että ostokset pysyy kohtuuden rajoissa.
Yhtälailla miehenkin isommat ostokset yhdessä neuvotellaan.

Esimerkiksi, jos nainen ei hyväksy miehen hankintaa, niin miehen tulee luopua siitä yhteisen hyvinvoinnin hyväksi.
Eli yhteinen yksimielisyys ja perheen hyvinvointi menee miehen hankinnan edelle.
 
Mitä oikeuksia perheenpäällä on, joita muilla perheenjäsenillä ei ole? Kuka päättää mikä on yhteinen hyvä? Kuka päättää, mika on kohtuuden raja? Miten yhteinen yksimielisyys saavutetaan?
 
Viimeksi muokattu:
Ymmärtääköhän monikaan tuota perheenpäänä olemista.

Naisen näkökulmasta katsottuna luulisi miehen perheenpäänä oleminen olevan hyvä asia.
Miehenhän kuuluu huolehtia perheen hyvinvoinnista.
Vastata naisen pyyntöihin myönteisesti, paitsi silloin kun pyyntö aiheuttaisi vahinkoa perheelle.
Miehen kuuluu myös rakastaa vaimoa ja helliä häntä, juuri vaimon toiveiden mukaisesti.

Mikä tuossa on se asia joka ei ole naistenmieleen?

Se ei ole mieleen, että jollain on tarve asettua 'pääksi' täysvaltaiselle, aikuiselle ihmiselle. Eikä minkään sortin holhoaminen, edes hyväntahtoinen, kosa se sisältää aina valta-asetelman.

Miksi naisen pitää esittää miehelle pyyntöjä ja miehen ("perheenpään") vastata niihin myönteisesti - ollakseen hyvä ja suopea perheenbäää?
Mitä pyyntöjä onnistuva mies tässä tarkoittaa erityisesti naisen esitettäviksi miehelleen?

Esimerkkisi pätee toisinkin päin; miehenkin hankkeet voivat vahingoittaa perhettä. Jos vaimo torjuu miehen vahingollisen hankkeen, eikö vaimo silloin ole ns. perheenpää?
Mihin siis tarvitaan kyseistä käsitettä? Tähän sanotaan että ei kaikista miehistä olekaan kyseiseen rooliin. No, ei tosiaan ole, eikä kaikista naisistakaan. Olkaamme siis samalla viivalla, ei johtaen, ei seuraten vaan rinnakkain.
Tasapuolisesti myös huolehdimme toistemme hyvinvoinnista; jos mies menettää toimeentulonsa, elinkelpoisessa liitossa vaimo huolehtii perheen elatuksesta mikäli hänellä on toimeentuloasia kunnossa (eli on "perheenpää" jos sen käsitteen mukaan halutaa elää) - ja toisin päin toki myös.
Ensisijaisesti jokainen on itse vastuussa itsestään.

"kyseleeeee" tuossa esittää hyviä kysymyksiä.
 
Tuossa tuli nyt niin hyvät perustelut, että joudun antamaan periksi tässä perheenpää asiassa.
Onhan tilanne vieläkin parempi silloin, kun molemmat vanhemmat toimivat yhdessä perheen hyväksi.
Olkaamme sitten yhdessä perheenpäitä.

Miehellä on kuitenkin velvollisuus toimia aina perheen hyväksi.
Vaikka naisella ei ole velvollisuutta, niin onhan se hyvä jos hän ottaa perheen huomioon.
Kyllähän minä tiedän, että miehet luistavat tuosta velvollisuudestaan.
Ja tuolloin nainen joutuu ottamaan miehelle kuuluvan paikan, jotta kaaos vältetään.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä oikeuksia perheenpäällä on, joita muilla perheenjäsenillä ei ole? Kuka päättää mikä on yhteinen hyvä? Kuka päättää, mika on kohtuuden raja? Miten yhteinen yksimielisyys saavutetaan?
Hänellä on ennemminkin velvollisuuksi ja vastuita, kun oikeuksia.
En keksi oikeuksia laisinkaan.

Keskustelujen tuloksena syntyy päätös yhteisestä hyvästä ja kohtuudenraja.

Yleensä parhaiten onnistuu parhaiten, kun mies antaa aavistuksen enemmän periksi, jolloin naiselle tilanteesta hyvämieli.

Naisen velvollisuus on rakastaa miestä.
Ja kuinka helppoa onkaan miehen antaa tuolloin vastarakkautta.

No voin paljastaa yhden asian.

Ensin provosoin puheillani kumppania.
Senjälkeen on vara antaa asiassa reilusti periksi.
Vaimo tulee hyvälletuulelle päätöksestä.
Saan rakkautta osakseni, ja oloni tuntuu hyvälle.

Tämä oli vähän karrikoidusti sanottu.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka naisella ei ole velvollisuutta, niin onhan se hyvä jos hän ottaa perheen huomioon.

------nainen joutuu ottamaan miehelle kuuluvan paikan, jotta kaaos vältetään.

Tämä väittämäsi naisesta onkin minulle ihan uutta.

"Miehelle kuuluvan paikan". Heh:)
Perheenpää on käsite niiltä ajoilta kun naisilla ei ollut missään vaiheessa omaa elämää ja mahdollisuutta itsenäistyä, vaan olivat kehdosta hautaan jonkun holhouksessa; isän, aviomiehen, veljen... tai kenen tahansa lähimmän sukulaismiehen ellei muuta ollut.

Tämä malli toki on vallalla laajalti. Viitsiikö edes mainita mitä tekevät "perheenpäät" - pelaavat noppaa puun varjossa kun naiset pyörittävät koko arjen viljelyksiä myöten. Pantavaksi täytyy tietysti naisen suostua kun perheenpää niin vaatii.
 
Viimeksi muokattu:

Similar threads

T
Viestiä
0
Luettu
1K
Aihe vapaa
Tiettytootta mitä mieltä ootta
T

Yhteistyössä