Väsynyt ja pettynyt parisuhde-elämään

[pauliina]

Tämä on taas niin tätä... Niin tyypillinen ja ennalta arvattavissa oleva lauantai-ilta. Mies lähti juuri kaverinsa kanssa "parille kaljalle". Just joo, "parille" varmaan. Kysyin mieheltä lähtiessään uskooko hän siihen itsekkään, joka tietty sai hänet kiukkuiseksi ja varmasti antoi "hyvän syyn" jouda nyt sitten sen kolmannen, neljännen, viidennen jne.

Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta, joista avoliitossa neljä. Minä olen 31-vuotias ja mies 38. Suhteemme on viimevuosina ollut pelkkää alamäkeä. Tuntuu että olemme etääntymässä toisistamme yhä enemmän ja enemmän, enkä tiedä miten löytäisimme takaisin toisiemme luokse. Halua olisi kyllä löytää takaisin ja korjata asiat, ainakin minulla. Mutta kun mies on mikä on; ei puhu, ei kuuntele, eikä muutenkaan ole kovin läsnä.

Yksi päällimmäisistä ongelmista on miehen juominen. Mies itse ei pidä juomista ongelmana, joten ongelma se on vain minulle. Joka ikinen hxxxetin viikonloppu on tätä samaa. Ryyppäämistä ja samankaltaisten kavereiden kanssa seurustelua. Kuten jo kerroin, mieheni on 38-vuotias, joten kyseessä ei enää ole mikään teinibiletys, vaikka mieheni katsookin että hänen juomisensa on lähinnä hauskanpitoa, eikä ongelmajuomista (miten pöydälle sammuminen tms voi olla hauskaa?). Itse olen jo aikoja sitten kyllästynyt ainaiseen juhlimiseen ja haluaisin joskus viettää raskaan työviikon jälkeen rauhallista koti-iltaa mieheni kanssa, syödä jotain hyvää, käydä saunassa jne. Kahden keskeistä aikaa ja asioista PUHUMISTA kaipaisin enemmän. "Omaa" kahdenkeskeistä viikonloppua olemmekin jo yrittäneet toteuttaa muutaman kuukauden ajan, mutta aina on tullut jotain väliin... Ehkä olen vain niin tylsä, että kavereiden seura menee edelle aikuisella miehellä.

Seksielämämme on nykyään lähes olematonta. Arkisin kumpikaan ei jaksa ja viikonloppuisin mies on joko kännissä tai krapulassa. Usein sunnuntaipäivät menevät siihen että mies nukkuu krapulaansa. Senkin ajan voisi mielestäni käyttää johonkin järkevään, kuten seksiin tai yhteisiin harrastuksiin. Mies ei enää edes osoita minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan. Tunnen itseni inhottavaksi, enkä enää edes kehtaa tehdä aloitetta.

Lapsia meillä ei ole, eikä näillä näkymin tule. Haluaisimme kyllä lapsia kummatkin ja olemme suunnitelleet lapsen hankintaa aikaisemmin, vuosia sitten. Itse olen kuitenkin pikku hiljaa luopumassa koko ajatuksesta että meillä olisi joskus lapsi. En nimittäin aio tehdä tämän miehen kanssa lasta ennenkuin hän on osoittanut että pystyy vähentämään juhlimista.

Muutama viikkoa sitten löysin mieheni masennuslääkkeet. Mies ei ollut kertonut minulle koko masennuksesta! Nyt kertoi että on syönyt lääkkeitä jo puolisen vuotta. En ymmärrä miksi mies ei voi puhua minulle edes masennuksestaan? Ymmärrän että masennuksella täytyy olla merkittävä osuus tässä koko tilanteessa ja haluaisin tukea miestä siinä, mutta kun hän ei puhu. Eikä kuulemma myöskään aio mennä ammattiauttajan puheille.

En oikeastaan tiedä miksi kirjoitan tänne, haluan vain purkaa näitä asioita, kun pettyneenä ja surullisena vietän yksin tätä lauantai-iltaa miehen ollessa "parilla kaljalla". En kaipaa saarnaa siitä ettei miestä voi muuttua ellei hän sitä itse halua jne. Tiedän kyllä ettei ihminen voi muuttaa muuta kuin itseään.

 

[jihaa]

Tämä on taas niin tätä... Niin tyypillinen ja ennalta arvattavissa oleva lauantai-ilta. Mies lähti juuri kaverinsa kanssa "parille kaljalle". Just joo, "parille" varmaan. Kysyin mieheltä lähtiessään uskooko hän siihen itsekkään, joka tietty sai hänet kiukkuiseksi ja varmasti antoi "hyvän syyn" jouda nyt sitten sen kolmannen, neljännen, viidennen jne.

Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta, joista avoliitossa neljä. Minä olen 31-vuotias ja mies 38. Suhteemme on viimevuosina ollut pelkkää alamäkeä. Tuntuu että olemme etääntymässä toisistamme yhä enemmän ja enemmän, enkä tiedä miten löytäisimme takaisin toisiemme luokse. Halua olisi kyllä löytää takaisin ja korjata asiat, ainakin minulla. Mutta kun mies on mikä on; ei puhu, ei kuuntele, eikä muutenkaan ole kovin läsnä.

Yksi päällimmäisistä ongelmista on miehen juominen. Mies itse ei pidä juomista ongelmana, joten ongelma se on vain minulle. Joka ikinen hxxxetin viikonloppu on tätä samaa. Ryyppäämistä ja samankaltaisten kavereiden kanssa seurustelua. Kuten jo kerroin, mieheni on 38-vuotias, joten kyseessä ei enää ole mikään teinibiletys, vaikka mieheni katsookin että hänen juomisensa on lähinnä hauskanpitoa, eikä ongelmajuomista (miten pöydälle sammuminen tms voi olla hauskaa?). Itse olen jo aikoja sitten kyllästynyt ainaiseen juhlimiseen ja haluaisin joskus viettää raskaan työviikon jälkeen rauhallista koti-iltaa mieheni kanssa, syödä jotain hyvää, käydä saunassa jne. Kahden keskeistä aikaa ja asioista PUHUMISTA kaipaisin enemmän. "Omaa" kahdenkeskeistä viikonloppua olemmekin jo yrittäneet toteuttaa muutaman kuukauden ajan, mutta aina on tullut jotain väliin... Ehkä olen vain niin tylsä, että kavereiden seura menee edelle aikuisella miehellä.

Seksielämämme on nykyään lähes olematonta. Arkisin kumpikaan ei jaksa ja viikonloppuisin mies on joko kännissä tai krapulassa. Usein sunnuntaipäivät menevät siihen että mies nukkuu krapulaansa. Senkin ajan voisi mielestäni käyttää johonkin järkevään, kuten seksiin tai yhteisiin harrastuksiin. Mies ei enää edes osoita minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan. Tunnen itseni inhottavaksi, enkä enää edes kehtaa tehdä aloitetta.

Lapsia meillä ei ole, eikä näillä näkymin tule. Haluaisimme kyllä lapsia kummatkin ja olemme suunnitelleet lapsen hankintaa aikaisemmin, vuosia sitten. Itse olen kuitenkin pikku hiljaa luopumassa koko ajatuksesta että meillä olisi joskus lapsi. En nimittäin aio tehdä tämän miehen kanssa lasta ennenkuin hän on osoittanut että pystyy vähentämään juhlimista.

Muutama viikkoa sitten löysin mieheni masennuslääkkeet. Mies ei ollut kertonut minulle koko masennuksesta! Nyt kertoi että on syönyt lääkkeitä jo puolisen vuotta. En ymmärrä miksi mies ei voi puhua minulle edes masennuksestaan? Ymmärrän että masennuksella täytyy olla merkittävä osuus tässä koko tilanteessa ja haluaisin tukea miestä siinä, mutta kun hän ei puhu. Eikä kuulemma myöskään aio mennä ammattiauttajan puheille.

En oikeastaan tiedä miksi kirjoitan tänne, haluan vain purkaa näitä asioita, kun pettyneenä ja surullisena vietän yksin tätä lauantai-iltaa miehen ollessa "parilla kaljalla". En kaipaa saarnaa siitä ettei miestä voi muuttua ellei hän sitä itse halua jne. Tiedän kyllä ettei ihminen voi muuttaa muuta kuin itseään.

Teidän tulevaisuus yhdessä, ellei miehesi just nyt muuta tapojaan. Älkää ainakaan lapsia tehkö, jolla kuvittelette asioiden korjaantuvan.

 

[pauliina]

Kiitos vastauksestasi "jihaa". Minähän tuossa jo kerroinkin etten ole tekemässä lasta tälle miehelle juuri tämän juomisen takia.

 

[Muuta omillesi]

Tässä on kyllä niin selkeästi sinulle sopimaton mies, että muuta omillesi.
Etsi itsellesi mies, joka vastaa tarpeitasi. Mies, joka ei juo. Mies, joka juttelee kanssasi. Mies, jonka kanssa voi tehdä lapsia.
Eihän sinulla ole elämässäsi mitään iloa. Ei ainakaan tuosta miehestä.
Nyt rakennat vain hiekalle, sitten kun joskus olet suurella rakkaudellasi parantanut miehen... Älä jää tuohon katselemaan juoppoa ja valumaan itsekin alas.
Lapset olisivat pahinta, mitä tuohon soppaan voisi tulla.
Teidän avoliittonne on kuollut jo kauan sitten.

 

[pahalta näyttää]

Lues oma tekstisi niin huomaat, että viina ja kaverit on tärkeintä, et sinä eikä parisuhteenne. Etkä sinä tuota miestä pysty muuttamaan, eikä näytä miehellä olevan haluja muuttua. Mitäköhän se sinusta haluaa, tekstisi perusteella ei mitään....Ette vietä yhteistä aikaa, ei ole seksiä.....

Kun luen tekstisi, niin ajattelen että yksin sulla olisi kivempaa, ei tarvitsisi kantaa huolta miehestä, suhteestanne, ei pahoittaa mieltä miehen vuoksi...Ja sydämesi olisi vapaa löytämään sen miehen, jollaisen oikeastaan haluat. Kuinka monta tämän illan kaltaista iltaa haluat viettää?

Kirjoita ylös positiiviset ja negatiiviset asiat mitä suhteeseenne tulee, katsele listaa ja mieti vielä miksi jatkat suhteessa. Kirjoita toinen lista siitä, mitä toivoisit suhteelta ja vertaa siihen mitä sinulla on. Uskotko että toiveesi voisivat toteutua?

Voitko oikeesti vastata miksi vielä jatkat suhteessa?

 

[parisuhde??]

Väsynyt ja pettynyt parisuhde-elämään? Eihän teillä ole mitään parisuhdetta. Olette kämppiksiä, jonka seuraan mies on jo kyllästynyt.

 

[kysymys]

Tuo mies ei ole kypsä sellaiseen parisuhteeseen, josta haaveilet. Jos jatkat hänen kanssaan, niin et saa koskaan tietää pystytkö itsekään haaveilemaasi suhteeseen. Nyt sinulla on hyvä syntipukki, jos suhde ei toimi. Pakenetko itseäsi tuohon suhteeseen vai miksi olet hänen kanssaan?

 

[Accountant]

Tämä on taas niin tätä... Niin tyypillinen ja ennalta arvattavissa oleva lauantai-ilta. Mies lähti juuri kaverinsa kanssa "parille kaljalle". Just joo, "parille" varmaan. Kysyin mieheltä lähtiessään uskooko hän siihen itsekkään, joka tietty sai hänet kiukkuiseksi ja varmasti antoi "hyvän syyn" jouda nyt sitten sen kolmannen, neljännen, viidennen jne.

Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta, joista avoliitossa neljä. Minä olen 31-vuotias ja mies 38. Suhteemme on viimevuosina ollut pelkkää alamäkeä. Tuntuu että olemme etääntymässä toisistamme yhä enemmän ja enemmän, enkä tiedä miten löytäisimme takaisin toisiemme luokse. Halua olisi kyllä löytää takaisin ja korjata asiat, ainakin minulla. Mutta kun mies on mikä on; ei puhu, ei kuuntele, eikä muutenkaan ole kovin läsnä.

Yksi päällimmäisistä ongelmista on miehen juominen. Mies itse ei pidä juomista ongelmana, joten ongelma se on vain minulle. Joka ikinen hxxxetin viikonloppu on tätä samaa. Ryyppäämistä ja samankaltaisten kavereiden kanssa seurustelua. Kuten jo kerroin, mieheni on 38-vuotias, joten kyseessä ei enää ole mikään teinibiletys, vaikka mieheni katsookin että hänen juomisensa on lähinnä hauskanpitoa, eikä ongelmajuomista (miten pöydälle sammuminen tms voi olla hauskaa?). Itse olen jo aikoja sitten kyllästynyt ainaiseen juhlimiseen ja haluaisin joskus viettää raskaan työviikon jälkeen rauhallista koti-iltaa mieheni kanssa, syödä jotain hyvää, käydä saunassa jne. Kahden keskeistä aikaa ja asioista PUHUMISTA kaipaisin enemmän. "Omaa" kahdenkeskeistä viikonloppua olemmekin jo yrittäneet toteuttaa muutaman kuukauden ajan, mutta aina on tullut jotain väliin... Ehkä olen vain niin tylsä, että kavereiden seura menee edelle aikuisella miehellä.

Seksielämämme on nykyään lähes olematonta. Arkisin kumpikaan ei jaksa ja viikonloppuisin mies on joko kännissä tai krapulassa. Usein sunnuntaipäivät menevät siihen että mies nukkuu krapulaansa. Senkin ajan voisi mielestäni käyttää johonkin järkevään, kuten seksiin tai yhteisiin harrastuksiin. Mies ei enää edes osoita minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan. Tunnen itseni inhottavaksi, enkä enää edes kehtaa tehdä aloitetta.

Lapsia meillä ei ole, eikä näillä näkymin tule. Haluaisimme kyllä lapsia kummatkin ja olemme suunnitelleet lapsen hankintaa aikaisemmin, vuosia sitten. Itse olen kuitenkin pikku hiljaa luopumassa koko ajatuksesta että meillä olisi joskus lapsi. En nimittäin aio tehdä tämän miehen kanssa lasta ennenkuin hän on osoittanut että pystyy vähentämään juhlimista.

Muutama viikkoa sitten löysin mieheni masennuslääkkeet. Mies ei ollut kertonut minulle koko masennuksesta! Nyt kertoi että on syönyt lääkkeitä jo puolisen vuotta. En ymmärrä miksi mies ei voi puhua minulle edes masennuksestaan? Ymmärrän että masennuksella täytyy olla merkittävä osuus tässä koko tilanteessa ja haluaisin tukea miestä siinä, mutta kun hän ei puhu. Eikä kuulemma myöskään aio mennä ammattiauttajan puheille.

En oikeastaan tiedä miksi kirjoitan tänne, haluan vain purkaa näitä asioita, kun pettyneenä ja surullisena vietän yksin tätä lauantai-iltaa miehen ollessa "parilla kaljalla". En kaipaa saarnaa siitä ettei miestä voi muuttua ellei hän sitä itse halua jne. Tiedän kyllä ettei ihminen voi muuttaa muuta kuin itseään.

Miestä ei tosiaankaan voi muuttaa, eikä kannata edes yrittää. Vaikuttaa siltä että olette enää van kämppäkavereita, ette rakastavaisia eikä edes ystäviä.

Kun luet oman tekstisi oikein ajatuksen kanssa, tiedät vastauksen siihen mitä olet varmasti miettinyt jo pidempään.

Oma mottoni elämässä yleensäkin on ollut jo vuosikymmennen tämä: "Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi asioihin ja ihmisiin joista ei pidä". Usko pois - olotilasi tulee olemaan on ollut paljon parempi kun heivaat elämästäsi em. asioita! Älä tuhlaa ainutkertaista ja ainutlaatuista itseäsi.

Onnea oman tiesi valinnalle ja irtiotolle huonosta liitosta!

 

[moi]

Kyllä minäkin lähtisin huonosta liitosta ja varsinkin , kun ei ole lapsia. Mutta älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon

Suhteesi on pitkä ja todennäköisesti siellä pohjalla on kuitenkin kiintyminen ja jotakin yhteistä, vaikka vain se koti ja paikka missä olla. Älä eroa yksipuolisella ilmoituksella, äläkä luovuta ennen kuin olet sanonut aikeistasi miehelle. on hyvin varmaa, että mies ei lähde ryyppäämään, jos vaihtoehtona on sinun menetys, jos vain pystytte asiasta puhumaan.

Hänen lääkkeensä kertovat siitä, että hän ei voi hyvin ja hän ei pysty kohtaamaan elämäänsä normaalisti ryyppääminenkin viittaa siihen samaan asiaan. vaikuittaisi siltä, että hänen arkinen viikkonsa on niin raskas, että hän ei voi hyvin, työ?

Tilaa jokin viikonloppuloma ja yhdistä siihen mahdollisesti suunnitelma jostakin yhteisestä kivasta liikunnasta tai kohteesta. Esim. jotkin messut, näyttelyt, luistelu, uinti , keilaus.....tanssi?

Voi olla , että hänen kaverinsa tarvitsevat häntä myös. Hänen pitäisi saada elämäänsä jokin liikunta, se olisi aika välttämätöntä, muuten hän menee entistä huonompaan kuntoon ja sieltä on vaikea nousta.

kerro hänelle suoraan miten huolissasi olet hänestä ja teistä, jos menee tappeluksi kesksutelu, niin lopeta heti (jos pystyt) ja yritä sitten toisella kertaa.

 

[pauliina]

Hei taas! Onpas tullut monta vastausta, kiitos teille kaikille siitä!

Joku kysyi miksi olen edelleen tämän miehen kanssa. Lukiessani omaa tekstiäni ymmärrän hyvin että kysyjä kysyi niin... Huomaa että kun kirjoittaa kiukkuisena, jää helposti hyvät asiat kertomatta ja saa tilanteen näyttämään hyvin mustavalkoiselta. Kunpa se olisikin niin mustavalkoista, sitten olisi helppo tehdä ratkaisuja.

Eli miksi olen edelleen tässä liitossa? Koska rakastan miestäni ja koska en ole vielä menettänyt toivoa ettei asioita saataisi ennalleen. Tämä ei ole aina ollut näin. Viimeiset kaksi vuotta tämä on pikku hiljaa, vähän kerrallaan mennyt tähän.

Olemme jo hankkineet paljon yhteistä omaisuutta. On omakotitalo, kesämökki, vene ja pari harrastusmenopeliä. Noin kaksi vuotta sitten talomme valmistui. Rakennusprosessi oli pitkä ja raskas, olihan meillä molemmilla myös omat vaativat ansiotyömme hoidettavana kaiken rakentamisen ohella. Lisäksi vanha kesämökki on vaatinut (ja vaatii edelleen) paljon remppaamista, jotta saatiin se siihen kuntoon että voidaan viettää siellä yhteistä vapaa-aikaa / lomia. Olemme kummatkin mökki- ja meri-ihmisiä.

Noin kaksi vuotta sitten talomme valmistui ja kaiken piti olla hyvin, mutta mieheni oli tässä vaiheessa jo hyvin uupunut, eikä elämästä ja vapaa-ajasta nauttiminen ollutkaan niin itsestäänselvää. Miehen juhliminen alkoi lisääntyä pikku hiljaa jo pari vuotta sitten, mutta vasta noin vuosi sitten aloin huolestua. Juominen tapahtuu edelleen "vain" lauantaisin, eikä milloinkaan vaikuta miehen työntekoon, mutta minusta juominen joka (lähes joka) viikonloppu on kuitenkin liian usein.

Nyt kun olen saanut mieheni masennuksen selville alan ymmärtää, että lisääntynyt juominen on oire siihen. Olemme keskustelleen mieheni kanssa tästä tänään. Mieheni suostui kerrankin avautumaan ja puhumaan asioistaan, ensimmäisen kerran melkein kahteen vuoteen.

Mitä tulee seksin suhteen. Sen verran mieheni kertoi noista lääkkeistä, että ne vievät halut. Sanoi että hän haluaisi haluta, mutta kun ei onnistu. Lääkeselosteessakin tosiaan lukee että ne voivat viedä halut. Vaan kumpa mieheni olisikin puhunut minulle masennuksestaan ja lääkityksestän aikaisemmin, niin olisin ymmärtänyt mistä on kyse.

Fyysistä läheisyyttä meillä kyllä on halailun ja syleilyn muodossa. Seksiin se kuitenkin johtaa nykyään vain noin kerran kuukaudessa. Onneksi se yksi kertaa kuukaudessa on hyvin intohimoista.

Aloituksestani sai varmasti myös sen kuvan ettemme vietä lainkaan aikaa yhdessä. Tämä ei pidä paikkaansa, vietämme aikaa yhdessä arki-iltaisin, ja myös viikonloppuisin, mutta se mitä kaipaan enemmän on KAHDENkeskeistä aikaa viikonloppuisin. Tottakai viihdyn myös muiden ihmisten parissa, mutta silloin tällöin olisi kiva olla ihan vain kaksin kokonaisen viikonlopun.

Ymmärrän että on helppo neuvoa jättämään toisen ja saman neuvon antaisin varmaan itsekkin, jos tämän aloituksen olisi kirjoittanut joku muu. Nyt kuitenkin se keskeisin asia, johon nämä ongelmat liittyvät, on mieheni masennus. Ymmärän sen nyt... loppuunpalaminen ilman sairauslomaa, lisääntynyt juominen ja vähentynyt seksihalu...kaikki liittyy toisiinsa. Kyseessä on siis miehen sairastuminen ja en olisi ihan heti jättämässä häntä sairauden vuoksi. Mutta miten tästä eteenpäin? Tänään otettiin yksi suuri askel kun mies PUHUI, mutta mitä nyt..? Ja voiko uskoa siihen että oireilu (juominen) vähenee, kun masennus hellittää..? Kokemuksia?

 

[Huono yhdistelmä]

Hei taas! Onpas tullut monta vastausta, kiitos teille kaikille siitä!

Joku kysyi miksi olen edelleen tämän miehen kanssa. Lukiessani omaa tekstiäni ymmärrän hyvin että kysyjä kysyi niin... Huomaa että kun kirjoittaa kiukkuisena, jää helposti hyvät asiat kertomatta ja saa tilanteen näyttämään hyvin mustavalkoiselta. Kunpa se olisikin niin mustavalkoista, sitten olisi helppo tehdä ratkaisuja.

Eli miksi olen edelleen tässä liitossa? Koska rakastan miestäni ja koska en ole vielä menettänyt toivoa ettei asioita saataisi ennalleen. Tämä ei ole aina ollut näin. Viimeiset kaksi vuotta tämä on pikku hiljaa, vähän kerrallaan mennyt tähän.

Olemme jo hankkineet paljon yhteistä omaisuutta. On omakotitalo, kesämökki, vene ja pari harrastusmenopeliä. Noin kaksi vuotta sitten talomme valmistui. Rakennusprosessi oli pitkä ja raskas, olihan meillä molemmilla myös omat vaativat ansiotyömme hoidettavana kaiken rakentamisen ohella. Lisäksi vanha kesämökki on vaatinut (ja vaatii edelleen) paljon remppaamista, jotta saatiin se siihen kuntoon että voidaan viettää siellä yhteistä vapaa-aikaa / lomia. Olemme kummatkin mökki- ja meri-ihmisiä.

Noin kaksi vuotta sitten talomme valmistui ja kaiken piti olla hyvin, mutta mieheni oli tässä vaiheessa jo hyvin uupunut, eikä elämästä ja vapaa-ajasta nauttiminen ollutkaan niin itsestäänselvää. Miehen juhliminen alkoi lisääntyä pikku hiljaa jo pari vuotta sitten, mutta vasta noin vuosi sitten aloin huolestua. Juominen tapahtuu edelleen "vain" lauantaisin, eikä milloinkaan vaikuta miehen työntekoon, mutta minusta juominen joka (lähes joka) viikonloppu on kuitenkin liian usein.

Nyt kun olen saanut mieheni masennuksen selville alan ymmärtää, että lisääntynyt juominen on oire siihen. Olemme keskustelleen mieheni kanssa tästä tänään. Mieheni suostui kerrankin avautumaan ja puhumaan asioistaan, ensimmäisen kerran melkein kahteen vuoteen.

Mitä tulee seksin suhteen. Sen verran mieheni kertoi noista lääkkeistä, että ne vievät halut. Sanoi että hän haluaisi haluta, mutta kun ei onnistu. Lääkeselosteessakin tosiaan lukee että ne voivat viedä halut. Vaan kumpa mieheni olisikin puhunut minulle masennuksestaan ja lääkityksestän aikaisemmin, niin olisin ymmärtänyt mistä on kyse.

Fyysistä läheisyyttä meillä kyllä on halailun ja syleilyn muodossa. Seksiin se kuitenkin johtaa nykyään vain noin kerran kuukaudessa. Onneksi se yksi kertaa kuukaudessa on hyvin intohimoista.

Aloituksestani sai varmasti myös sen kuvan ettemme vietä lainkaan aikaa yhdessä. Tämä ei pidä paikkaansa, vietämme aikaa yhdessä arki-iltaisin, ja myös viikonloppuisin, mutta se mitä kaipaan enemmän on KAHDENkeskeistä aikaa viikonloppuisin. Tottakai viihdyn myös muiden ihmisten parissa, mutta silloin tällöin olisi kiva olla ihan vain kaksin kokonaisen viikonlopun.

Ymmärrän että on helppo neuvoa jättämään toisen ja saman neuvon antaisin varmaan itsekkin, jos tämän aloituksen olisi kirjoittanut joku muu. Nyt kuitenkin se keskeisin asia, johon nämä ongelmat liittyvät, on mieheni masennus. Ymmärän sen nyt... loppuunpalaminen ilman sairauslomaa, lisääntynyt juominen ja vähentynyt seksihalu...kaikki liittyy toisiinsa. Kyseessä on siis miehen sairastuminen ja en olisi ihan heti jättämässä häntä sairauden vuoksi. Mutta miten tästä eteenpäin? Tänään otettiin yksi suuri askel kun mies PUHUI, mutta mitä nyt..? Ja voiko uskoa siihen että oireilu (juominen) vähenee, kun masennus hellittää..? Kokemuksia?

No nyt tuli eväitä ja tarttumapintaa.
Alkoholi lisää masennusta. Tiesitkö sen? Tietääkö miehesi sen?
Alkoholi on yksi huonoimpia mahdollisia masennuksenhoitokeinoja, koska se johtaa päinvastaiseen suuntaan kuin oli tarkoitus.

Miehelläsi on lääkitys, mutta käykö hän säännöllisesti tapaamassa jotain ihmistä, jonka kanssa keskustelisi masennuksestaan ja sen syistä ja keinoista, joilla voi päästä parempaan?

Liikunta on hyvä apu masennukseen. Masentuneesta voi tuntua, että hän ei jaksa liikkua. Otetaan sitten tavoitteeksi ulkoilu ja lyhyet kävelyt. Liikunnan aikana aivoissa syntyy vasta-aineita niille masennuskemikaaleille. Kuka tahansa liikkuva ihminen tietää, miten hyvää liikunta tekee myös mielelle. Liikunta purkaa stressiä, jos liikunnasta ei tee uutta stressiä.

Miten sinä jaksat. Sinä voit käydä puhumassa omista asioistasi psykiatriselle sairaanhoitajalle tai työterveydessä tai jossain. Saat huoliasi purettua ilman, että ne rasittavat miestäsi.

Voisiko miehesi harkita A-klinikalla käyntiä. Alkoholin käyttö joka viikonloppu on ihan riittävä syy. Ei tarvitse odottaa vaivan pahenemista sille asteelle, että se haittaa töitä. Tosiasiassa se haittaa jo nyt, koska miehesi ei alkoholin vaikutuksessa saa nukuttua viikonloppuisin kunnolla. Yöunet jäävät muutenkin liian lyhyiksi. Näitä asioita on vain vaikea myöntää.

 

[moi]

No nyt tuli eväitä ja tarttumapintaa.
Alkoholi lisää masennusta. Tiesitkö sen? Tietääkö miehesi sen?
Alkoholi on yksi huonoimpia mahdollisia masennuksenhoitokeinoja, koska se johtaa päinvastaiseen suuntaan kuin oli tarkoitus.

Miehelläsi on lääkitys, mutta käykö hän säännöllisesti tapaamassa jotain ihmistä, jonka kanssa keskustelisi masennuksestaan ja sen syistä ja keinoista, joilla voi päästä parempaan?

Liikunta on hyvä apu masennukseen. Masentuneesta voi tuntua, että hän ei jaksa liikkua. Otetaan sitten tavoitteeksi ulkoilu ja lyhyet kävelyt. Liikunnan aikana aivoissa syntyy vasta-aineita niille masennuskemikaaleille. Kuka tahansa liikkuva ihminen tietää, miten hyvää liikunta tekee myös mielelle. Liikunta purkaa stressiä, jos liikunnasta ei tee uutta stressiä.

Miten sinä jaksat. Sinä voit käydä puhumassa omista asioistasi psykiatriselle sairaanhoitajalle tai työterveydessä tai jossain. Saat huoliasi purettua ilman, että ne rasittavat miestäsi.

Voisiko miehesi harkita A-klinikalla käyntiä. Alkoholin käyttö joka viikonloppu on ihan riittävä syy. Ei tarvitse odottaa vaivan pahenemista sille asteelle, että se haittaa töitä. Tosiasiassa se haittaa jo nyt, koska miehesi ei alkoholin vaikutuksessa saa nukuttua viikonloppuisin kunnolla. Yöunet jäävät muutenkin liian lyhyiksi. Näitä asioita on vain vaikea myöntää.

Sinulla on upea vastaus pauliinalle, kiitos siitä.

 

[HUh uh]

Taas näitä naistenlehtien masennusohjeita.

 

[a-täti]

Taas näitä naistenlehtien masennusohjeita.

Luin eilen illalla ap:n viestin ja moni kokemani asia muistui mieleeni. Olet varmasti joskus lueskkelut hupatuksiani.

Suosittelen ammattiapuun turvautumista. Masennuslääkkeet ja alkoholi on todella huono yhdistelmä.

Luin muutama viikko sitten kohukirjan Keinulaudalla. Harva potilas kirjoittaa elämästään kirjan.
Mutta onneksi heitäkin on maailmassa. Päivi S. sanoo Eevan kannessa, ettei uusi kumppani pelkää hänen sairautta.

Jäin miettimään asiaa. Onkohan maailmassa yhtään sairautta, jota potevaa pelkaisin.
Kun kävin vähän aikaa sitten mammografiassa kuvaaja sanoi ettei onneksi rintasyöpä tartu.

En ole koskaan käyttänyt itseni kohdalla sanaa masennus. Puhuin aina down by the river fiiliksestä.

Nyt olen erittäin hyvällä tuulella. Sitä se on, kun on täysin raitis ja vain lepäilee kotona viikonloppuna.

Aamulla mietin sulkiessani kotioven millainen uusi naapurini on. Ehkä joku päivä tervehdimme.
Mutta en taatusti jää lörpöttelemään. Kärsin vakavasta puheripulista. Juuri kun luulen topuneeni tauti taas iskee rajusti. Niin kävi taas tänä aamuna. Ehkä olisi sittenkin pitänyt noudattaa tyttäreni ohjetta ja hakeutua radion töihin. Saisin koko ajan puhua solkenaan.

Voimia ap:lle ja hymyä huuleen. Kyllä miehesi selviää. Exänikin pääsi viinasta eroon vaikka kyllä se lujille otti.

 

[Johanna-vaimo]

Seksielämämme on nykyään lähes olematonta. Arkisin kumpikaan ei jaksa ja viikonloppuisin mies on joko kännissä tai krapulassa. Usein sunnuntaipäivät menevät siihen että mies nukkuu krapulaansa. Senkin ajan voisi mielestäni käyttää johonkin järkevään, kuten seksiin tai yhteisiin harrastuksiin. Mies ei enää edes osoita minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan. Tunnen itseni inhottavaksi, enkä enää edes kehtaa tehdä aloitetta.

Lapsia meillä ei ole, eikä näillä näkymin tule. Haluaisimme kyllä lapsia kummatkin ja olemme suunnitelleet lapsen hankintaa aikaisemmin, vuosia sitten. Itse olen kuitenkin pikku hiljaa luopumassa koko ajatuksesta että meillä olisi joskus lapsi. En nimittäin aio tehdä tämän miehen kanssa lasta ennenkuin hän on osoittanut että pystyy vähentämään juhlimista.

Kuulostaa kovin tutulta tilanteelta, paitsi että meillä on lapsia. Annan sinulle sellaisen neuvon, että älä vain missään nimessä erehdy tekemään tuollaisen ihmisen kanssa lapsia tai joudut ne yksin hoitamaan. Jos olisin sinun tilanteessasi, niin lopettaisin elämäni tuhlaamisen heti paikalla ja etsisin selväpäisemmän miehen, josta olisi myös isäksi.

Minä aloitin seurustelun mieheni kanssa jo teini-iässä ja silloin asiaan kuului lähes jokaviikonloppuinen kännäily. Itse kuitenkin kasvoin ulos tuosta vaiheesta, mutta miehelleni se on jäänyt päälle. Mies on alkoholisti, mutta ei tietenkään itse suostu myöntämään sitä. Omasta mielestään hänen juomisensa ei ole ongelma, vaikka se todellisuudessa häiritsee paljon perhe-elämää ja parisuhdettamme. Olemme jo yli nelikymppisiä, joten turha odottaa enää muutosta parempaan. Viikolla mies saattaa tissutella, mutta viikonloppuna juo niin paljon, että sammaltaa, eikä ole seuraavana päivänä ajokunnossa. Sunnuntait menee täysin pilalle krapulan takia.

Meilläkin seksielämä on lähes kuollutta. Nyt olen siinä pisteessä, etten enää välitä. Ei minun edes tee mieli humalaista ja haisevaa ukkoa. Uskon, että alkoholin käyttö ja tupakointi on vaikuttanut miehen hormonitoimintaan ja sitä kautta myös haluihin ja kykyihin. Seisoo kyllä, mutta ei enää laukea. Muutama vuosi meni kokonaan ilman seksiä ja nyt tahti on ollut pari kertaa vuodessa. Lopulta kyllästyin tilanteeseen ja etsin itselleni rakastajan, koska en halua rikkoa perhettä lasten, kodin, arjen sujumisen ja taloudellisten syiden takia.

Nyt olen niin totaalisen kyllästynyt tilanteeseen, etten enää jaksa yksinäni yrittää ja tsempata. Olen alkanut elää 'omaa elämääni', kuten mieskin on tähän asti tehnyt. Ei mikään ihannetila, todennäköisesti lopun alkua, ellei mitään ihmeitä satu.

 

[moi]

Kuulostaa kovin tutulta tilanteelta, paitsi että meillä on lapsia. Annan sinulle sellaisen neuvon, että älä vain missään nimessä erehdy tekemään tuollaisen ihmisen kanssa lapsia tai joudut ne yksin hoitamaan. Jos olisin sinun tilanteessasi, niin lopettaisin elämäni tuhlaamisen heti paikalla ja etsisin selväpäisemmän miehen, josta olisi myös isäksi.

Minä aloitin seurustelun mieheni kanssa jo teini-iässä ja silloin asiaan kuului lähes jokaviikonloppuinen kännäily. Itse kuitenkin kasvoin ulos tuosta vaiheesta, mutta miehelleni se on jäänyt päälle. Mies on alkoholisti, mutta ei tietenkään itse suostu myöntämään sitä. Omasta mielestään hänen juomisensa ei ole ongelma, vaikka se todellisuudessa häiritsee paljon perhe-elämää ja parisuhdettamme. Olemme jo yli nelikymppisiä, joten turha odottaa enää muutosta parempaan. Viikolla mies saattaa tissutella, mutta viikonloppuna juo niin paljon, että sammaltaa, eikä ole seuraavana päivänä ajokunnossa. Sunnuntait menee täysin pilalle krapulan takia.

Meilläkin seksielämä on lähes kuollutta. Nyt olen siinä pisteessä, etten enää välitä. Ei minun edes tee mieli humalaista ja haisevaa ukkoa. Uskon, että alkoholin käyttö ja tupakointi on vaikuttanut miehen hormonitoimintaan ja sitä kautta myös haluihin ja kykyihin. Seisoo kyllä, mutta ei enää laukea. Muutama vuosi meni kokonaan ilman seksiä ja nyt tahti on ollut pari kertaa vuodessa. Lopulta kyllästyin tilanteeseen ja etsin itselleni rakastajan, koska en halua rikkoa perhettä lasten, kodin, arjen sujumisen ja taloudellisten syiden takia.

Nyt olen niin totaalisen kyllästynyt tilanteeseen, etten enää jaksa yksinäni yrittää ja tsempata. Olen alkanut elää 'omaa elämääni', kuten mieskin on tähän asti tehnyt. Ei mikään ihannetila, todennäköisesti lopun alkua, ellei mitään ihmeitä satu.

Ensimmäiseksi ajattelin, että onpa sinulla paha tilanne, kun olet hankkinut rakastajan. Mutta sitten tajusin, että älä tartu siihen asiaan, vaan siihen, että lähes kolmekymmentä vuotta elämää jättää jälkensä, niin mieheen kuin sinuunkin. Tarkoitan sitä, vaikka tempaisisit itsesi irti tuosta suhteesta, niin se suhde seuraa sinua vielä useita vuosia. Et voi itse tajutakaan, että olet aivan eri ihminen, kuin nuorena. Asetat ihmisille erilaisia vaatimuksia, kun pääset omillesi. Et hyväksy jopa "normaalia" käytöstä muilta. Raivostut yllättävistä asioista. Joku toinen ihminen voi olla rinnallasi ihmeissään, että ai näinkö tämä meneekin. Sanon tämän siksi, että et vain kuvittele, että vain miehesi on muuttunut, voi olla jopa niin, että miehesi ryhdistäytyessään ja lopettaessaan ylenmääräisen kännäämisen onkin lähempänä sitä teinipoikaa...kuin sinä teinityttöä.

 

[Johanna-vaimo]

Ensimmäiseksi ajattelin, että onpa sinulla paha tilanne, kun olet hankkinut rakastajan. Mutta sitten tajusin, että älä tartu siihen asiaan, vaan siihen, että lähes kolmekymmentä vuotta elämää jättää jälkensä, niin mieheen kuin sinuunkin. Tarkoitan sitä, vaikka tempaisisit itsesi irti tuosta suhteesta, niin se suhde seuraa sinua vielä useita vuosia. Et voi itse tajutakaan, että olet aivan eri ihminen, kuin nuorena. Asetat ihmisille erilaisia vaatimuksia, kun pääset omillesi. Et hyväksy jopa "normaalia" käytöstä muilta. Raivostut yllättävistä asioista. Joku toinen ihminen voi olla rinnallasi ihmeissään, että ai näinkö tämä meneekin. Sanon tämän siksi, että et vain kuvittele, että vain miehesi on muuttunut, voi olla jopa niin, että miehesi ryhdistäytyessään ja lopettaessaan ylenmääräisen kännäämisen onkin lähempänä sitä teinipoikaa...kuin sinä teinityttöä.

Varmasti olen minäkin muuttunut. Lasten synnyttyä jouduin lopettamaan oman harrastukseni ja lähes kaikki omat menoni. Kaikki energiani meni arjen pyörittämiseen. Varmasti sen on jättänyt jälkensä ja olen katkeroitunut. Tosin luulen, että minulla on liikaakin toleranssia tuon alkoholilla läträämisen suhteen. Olen miettinyt, ettei tällainenkaan perhe-elämä välttämättä ole hyväksi lapsille. Tuntuu, että olen melkein burn outin partaalla, koska nyt kun lapset ovat vähän omatoimisempia, eikä heitä tarvitse enää passata joka asiassa, niin olen heittänyt kaiken läskiksi, enkä viitsi tehdä enää sitäkään vähää mitä pitäisi. Haluan minäkin nauttia elämästäni, nyt kun kerran omiin huvituksiin lopultakin on aikaa.

Meillä on kulissit kunnossa, mutta perheen sisäinen ilmapiiri on kireä. Olen kyllä huomannut, että silloin kun on ollut seksiä ja miehen kanssa juteltu mukavia, niin olen heti paremmalla tuulella ja valmis 'tekemään palveluksia' myös miehelleni. Koska näitä hyviä hetkiä tulee nykyään vain harvemmin, enkä enää jaksa itse olla aina yrittämässä, niin negatiivinen kierre on valmis.

 

[moi]

Varmasti olen minäkin muuttunut. Lasten synnyttyä jouduin lopettamaan oman harrastukseni ja lähes kaikki omat menoni. Kaikki energiani meni arjen pyörittämiseen. Varmasti sen on jättänyt jälkensä ja olen katkeroitunut. Tosin luulen, että minulla on liikaakin toleranssia tuon alkoholilla läträämisen suhteen. Olen miettinyt, ettei tällainenkaan perhe-elämä välttämättä ole hyväksi lapsille. Tuntuu, että olen melkein burn outin partaalla, koska nyt kun lapset ovat vähän omatoimisempia, eikä heitä tarvitse enää passata joka asiassa, niin olen heittänyt kaiken läskiksi, enkä viitsi tehdä enää sitäkään vähää mitä pitäisi. Haluan minäkin nauttia elämästäni, nyt kun kerran omiin huvituksiin lopultakin on aikaa.

Meillä on kulissit kunnossa, mutta perheen sisäinen ilmapiiri on kireä. Olen kyllä huomannut, että silloin kun on ollut seksiä ja miehen kanssa juteltu mukavia, niin olen heti paremmalla tuulella ja valmis 'tekemään palveluksia' myös miehelleni. Koska näitä hyviä hetkiä tulee nykyään vain harvemmin, enkä enää jaksa itse olla aina yrittämässä, niin negatiivinen kierre on valmis.

Ei negatiivista kierrettä kannata jatkaa, koska se ei johda mihinkään hyvään. Ensimmäiseksi sinun pitäisi ilmoittaa sivusuhteellesi, että se oli sitten siinä, kiitos palveluksistasi. Älä jatka sitä, koska se vie pohjan pois siinäkin tpauksessa, jos mies yht`äkkiä ryhdistäytyykin ja haluaa panostaa suhteeseenne. Silloin on erittäin ikävää todeta, että olen pettänyt sinua vuodet, eikä sen vuoksi voida jatkaa; eli osat vaihtuu. Jos taas päädytte eroon, niin sivusuhde tulee syyksi eroon ja kaikki asiat, lasten asioita myöden menee riitelyksi. Jos aloitat oman elämän, niin aloita se yksin ja ole yksin useampi vuosi...niin säästyt monilta suruilta.

 

[Mallia kerrakseen]

Kuulostaa kovin tutulta tilanteelta, paitsi että meillä on lapsia. Annan sinulle sellaisen neuvon, että älä vain missään nimessä erehdy tekemään tuollaisen ihmisen kanssa lapsia tai joudut ne yksin hoitamaan. Jos olisin sinun tilanteessasi, niin lopettaisin elämäni tuhlaamisen heti paikalla ja etsisin selväpäisemmän miehen, josta olisi myös isäksi.

Minä aloitin seurustelun mieheni kanssa jo teini-iässä ja silloin asiaan kuului lähes jokaviikonloppuinen kännäily. Itse kuitenkin kasvoin ulos tuosta vaiheesta, mutta miehelleni se on jäänyt päälle. Mies on alkoholisti, mutta ei tietenkään itse suostu myöntämään sitä. Omasta mielestään hänen juomisensa ei ole ongelma, vaikka se todellisuudessa häiritsee paljon perhe-elämää ja parisuhdettamme. Olemme jo yli nelikymppisiä, joten turha odottaa enää muutosta parempaan. Viikolla mies saattaa tissutella, mutta viikonloppuna juo niin paljon, että sammaltaa, eikä ole seuraavana päivänä ajokunnossa. Sunnuntait menee täysin pilalle krapulan takia.

Meilläkin seksielämä on lähes kuollutta. Nyt olen siinä pisteessä, etten enää välitä. Ei minun edes tee mieli humalaista ja haisevaa ukkoa. Uskon, että alkoholin käyttö ja tupakointi on vaikuttanut miehen hormonitoimintaan ja sitä kautta myös haluihin ja kykyihin. Seisoo kyllä, mutta ei enää laukea. Muutama vuosi meni kokonaan ilman seksiä ja nyt tahti on ollut pari kertaa vuodessa. Lopulta kyllästyin tilanteeseen ja etsin itselleni rakastajan, koska en halua rikkoa perhettä lasten, kodin, arjen sujumisen ja taloudellisten syiden takia.

Nyt olen niin totaalisen kyllästynyt tilanteeseen, etten enää jaksa yksinäni yrittää ja tsempata. Olen alkanut elää 'omaa elämääni', kuten mieskin on tähän asti tehnyt. Ei mikään ihannetila, todennäköisesti lopun alkua, ellei mitään ihmeitä satu.

Onpa tuossa perhe- ja parisuhdemallia lapsille. Vaan aika sopuisastihan teillä nykyään menee, koska sinä olet hyväksynyt tämän tilanteen.

 

[Joo näin]

Ne on miehet niin kortilla, että juoposta haistattelevasta äijästäkin pidetään kaksin käsin kiinni. No onhan Nykäselläkin ottajia, ihmettelen vaan.

 

[Johanna-vaimo]

Ne on miehet niin kortilla, että juoposta haistattelevasta äijästäkin pidetään kaksin käsin kiinni. No onhan Nykäselläkin ottajia, ihmettelen vaan.

Minun mieheni ei haistattele, hän haisee. Mieheni ei ole koskaan haukkunut minua, meillä ei ole henkistä eikä fyysistä väkivaltaa. Ne ovat asioita, joita miehessäni arvostan.

 

[Jaahas]

Minun mieheni ei haistattele, hän haisee. Mieheni ei ole koskaan haukkunut minua, meillä ei ole henkistä eikä fyysistä väkivaltaa. Ne ovat asioita, joita miehessäni arvostan.

No sittenhän kaikki on hyvin kun mies vain haisee ja makaa katatonisessa tilassa. Oikein ideaali parisuhde.

 

[Johanna-vaimo]

No sittenhän kaikki on hyvin kun mies vain haisee ja makaa katatonisessa tilassa. Oikein ideaali parisuhde.

Sitähän olen sanonutkin, ettei parisuhteemme ole mikään ideaali, mutta tuskin olemme edes kovin ainutlaatuisia siinä suhteessa. Veikkaan, että aika harva elää täydellisen harmonisessa liitossa, jos kyse on pitkästä parisuhteesta.

 

[Rami]

Olen tullut siihen lopputulokseen, että myös oma liittoni on jotain aivan muuta kuin olin kuvitellut tai toivonut. Olemme 33-vuotias aviopari (minä aviomies) ja olleet naimisissa 3 vuotta, yhdessä 5. Vaimo istuu mieluiten kotona ja katselee hömppää telkkarista, itse haluaisin käydä välillä esim. ulkona syömässä, mutta vaimoa ei kiinnosta vaan syö mieluiten sitä samaa ruokaa mitä on 30+ vuotta jo syönyt. Mikään normaalista poikkeava ruoka tai asia ei kelpaa. Olen hiljaa hyväksynyt tämän, mutta nyt alkaa riittää.

Olimme edellisvuonna viikon Roomassa ja koko loma hajosi käsiin kolmantena päivänä kun vaimo jäi mieluummin hotellille nukkumaan ja surffailemaan kännykällä kuin olisi lähtenyt kaupungille. Lähdin sitten yksin ja vaimo suuttui siitä niin silmittömästi, että vasta viimeisen päivän aamuna oli taas normaalilla tuulella, koska pääsi vihdoinkin kotiin.

Viime vuonna yllätin hänet matkalla Lontooseen (5 päivää). Ensimmäinen päivä meni hyvin, mutta toisena ei vaimoa kiinnostanut enää katsella kaupunkia. Suostui sentään tulemaan intialaiseen ravintolaan syömään, mutta joi siellä lasin cokista ja lasin vettä eikä halunnut syödä mitään. Kävelimme sitten McDonaldsin kautta hotellille ja seuraavat päivät menivät klo 16 asti hotellilla ja sen jälkeen käytiin syömässä 2 kertaa Mäkkärissä ja kerran spaghettia (jota ei tosin suostunut Roomassa syömään vaan söi 6 kertaa saman pizzan).

Nyt tulimme juuri 4 päivän lomalta Barcelonasta ja kuppini meni vihdoin nurin kun jo ensimmäisenä iltana vaimoa ei kiinnostanut mikään vaan halusi mieluummin katsoa telkkaria hotellilla. Toisena päivänä kävimme 2 tuntia kävelyllä ja shoppailemassa hotellin vieressä sijaitsevassa kauppakeskuksessa. Ehdotin, että voisimme syödä Tapas-ravintolassa, mutta vaimo istui siellä naama pitkänä ja tilasi pelkän alkupalan (kori leipää). Hotellille mentäessä piti sitten ostaa jogurtteja, leipää ja karkkia kaupasta, koska vaimo ei suostunut enää syömään mitään muuta. Ilmoitin hänelle kotiin palattuamme, että yhteiset lomamme olivat sitten siinä ja nyt on mykkäkoulu päällä.

Mikä vittu sitä vaivaa? Tyttöjen iltoihin kyllä voi lähteä ja joku 3 päivän loma Tukholmassa tai kylpylässä tyttökavereiden kanssa on kuulemma aina niin mahtavaa vaihtelua. Minulta ei kuitenkaan mikään kelpaa.

 

[miten ennen]

Olen tullut siihen lopputulokseen, että myös oma liittoni on jotain aivan muuta kuin olin kuvitellut tai toivonut. Olemme 33-vuotias aviopari (minä aviomies) ja olleet naimisissa 3 vuotta, yhdessä 5. Vaimo istuu mieluiten kotona ja katselee hömppää telkkarista, itse haluaisin käydä välillä esim. ulkona syömässä, mutta vaimoa ei kiinnosta vaan syö mieluiten sitä samaa ruokaa mitä on 30+ vuotta jo syönyt. Mikään normaalista poikkeava ruoka tai asia ei kelpaa. Olen hiljaa hyväksynyt tämän, mutta nyt alkaa riittää.

Olimme edellisvuonna viikon Roomassa ja koko loma hajosi käsiin kolmantena päivänä kun vaimo jäi mieluummin hotellille nukkumaan ja surffailemaan kännykällä kuin olisi lähtenyt kaupungille. Lähdin sitten yksin ja vaimo suuttui siitä niin silmittömästi, että vasta viimeisen päivän aamuna oli taas normaalilla tuulella, koska pääsi vihdoinkin kotiin.

Viime vuonna yllätin hänet matkalla Lontooseen (5 päivää). Ensimmäinen päivä meni hyvin, mutta toisena ei vaimoa kiinnostanut enää katsella kaupunkia. Suostui sentään tulemaan intialaiseen ravintolaan syömään, mutta joi siellä lasin cokista ja lasin vettä eikä halunnut syödä mitään. Kävelimme sitten McDonaldsin kautta hotellille ja seuraavat päivät menivät klo 16 asti hotellilla ja sen jälkeen käytiin syömässä 2 kertaa Mäkkärissä ja kerran spaghettia (jota ei tosin suostunut Roomassa syömään vaan söi 6 kertaa saman pizzan).

Nyt tulimme juuri 4 päivän lomalta Barcelonasta ja kuppini meni vihdoin nurin kun jo ensimmäisenä iltana vaimoa ei kiinnostanut mikään vaan halusi mieluummin katsoa telkkaria hotellilla. Toisena päivänä kävimme 2 tuntia kävelyllä ja shoppailemassa hotellin vieressä sijaitsevassa kauppakeskuksessa. Ehdotin, että voisimme syödä Tapas-ravintolassa, mutta vaimo istui siellä naama pitkänä ja tilasi pelkän alkupalan (kori leipää). Hotellille mentäessä piti sitten ostaa jogurtteja, leipää ja karkkia kaupasta, koska vaimo ei suostunut enää syömään mitään muuta. Ilmoitin hänelle kotiin palattuamme, että yhteiset lomamme olivat sitten siinä ja nyt on mykkäkoulu päällä.

Mikä vittu sitä vaivaa? Tyttöjen iltoihin kyllä voi lähteä ja joku 3 päivän loma Tukholmassa tai kylpylässä tyttökavereiden kanssa on kuulemma aina niin mahtavaa vaihtelua. Minulta ei kuitenkaan mikään kelpaa.

Mitä yhteistä teillä on ennen ollut? Luulisi, että tällaiset ruokailun tylsyydet olisivat tulleet jo aiemmin esiin. Jos ulkomailla ei tutustu mihinkään uuteen, niin halvempaa on pysyä kotona.

Vaimosi ei todellakaan ole kiinnostunut sinusta. Olisiko aika käyttää kumia, jos hän vielä joskus on seksistä kiinnostunut. Ei nimittäin kannata lasta tehdä, kun ei lomien perusteella ole yhteistä tulevaisuutta edessä.