Onko muita pariskuntia joilla ei ole yhtään kaveripariskuntia eikä edes halua semmoisia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Ajatteleeko kukaan muu samoin? Ajatuskin kaveripariskunta tapaamisista ahdistaa. Ei tunnu vaan omalta jutulta yhtään. Oman perheen seura eli oma kumppani ja yhteiset lapset riittää. Tuntuu et kaikki muut viettää kaveripariskuntailtoja. Mua ja miestä ei voisi vähempää kiinnostaa. Omatkin kaverit on osa jääneet vuosien varrella ja ne jotka vielä on ovat lähinnä somessa enää. Tämä riittää meille.
 
Mä olen ehkä huono vastaamaan tähän koska musta 2 pariskunnan tai 2 perheen yhteiselo voi parhaimmillaan olla iso lahja ja rikkaus niin aikuisille kuin lapsille.

Mutta siitä ei kannata ottaa ressiä, koska täytyy löytää semmoinen pari, joisen kanssa on molemmilla ehdottoman luontevaa. Ettei ole pelkoa ja jännitystä.

Me tapaillaan joitakin pariskuntia, mutta en voisi kuvitella että hengattaisiin kaikkien kanssa...jos koko ajan täytyy keksimällä keksiä juteltavaa, niin se homma kuivuu kokoon aikanaan.
Tai että vaimot tulee juttuun keskenään mut miehet juttelee vaivaantuneena (tai toisinpäin), niin ei...

Meillä käy mun ja miehen kavereita mutta aina ei jaksa "yhyttää" puolisoita mukaan. Ei mua mun miehen kaverien vaimot usein kiinnosta.
 
Ajatteleeko kukaan muu samoin? Ajatuskin kaveripariskunta tapaamisista ahdistaa. Ei tunnu vaan omalta jutulta yhtään. Oman perheen seura eli oma kumppani ja yhteiset lapset riittää. Tuntuu et kaikki muut viettää kaveripariskuntailtoja. Mua ja miestä ei voisi vähempää kiinnostaa. Omatkin kaverit on osa jääneet vuosien varrella ja ne jotka vielä on ovat lähinnä somessa enää. Tämä riittää meille.
Samaa mieltä. Se vähäinenkin vapaa-aika jota vuorotöiltä saa, niin mieluummin viettää oman perheen kanssa, tosin jos vielä enemmän saisi aikaa kahdenkesken vaimon kanssa, koska työt, kiire ja muksut.
 
Ei kai, en ole ikinä ajatellut asiaa niin. Meillä käy kylässä lähinnä perheitä lapsineen, muutama lapsetonkin pariskunta, mutta ei ole tullut mieleen käyttää tuollaista termiä. Osa on mun ystäviä ja osa miehen ystäviä, ja lopulta koko perheestä on tullut tuttu.
 
Olisin kyllä halunnut, musta olisi ollut kivaa jos olisi ollut ns.perhekavereita, joiden kanssa vaika järjestää jotain kivaa yhteistä rientoa lapsineen aina silloin tällöin (aika ennen koronaa). Mutta eipä niitä kavereita ollut jos vaikka tuttavaperheitä olikin. Yleensä tulin paljon paremmin miesten kanssa juttuun, puhuttiin samaa kieltä, naisten juorut ei kiinnostaneet. Siihen se kuihtuikin.
 
Olisin kyllä halunnut, musta olisi ollut kivaa jos olisi ollut ns.perhekavereita, joiden kanssa vaika järjestää jotain kivaa yhteistä rientoa lapsineen aina silloin tällöin (aika ennen koronaa). Mutta eipä niitä kavereita ollut jos vaikka tuttavaperheitä olikin. Yleensä tulin paljon paremmin miesten kanssa juttuun, puhuttiin samaa kieltä, naisten juorut ei kiinnostaneet. Siihen se kuihtuikin.
Tämä kommentti pisti miettimään. Olen mäkin toki joskus skipannut tapaamisia, kun ei oo jutut kiinnostaneet. Mut eihän mitään järjestetä juttujen vuoksi, vaan ihmisiähän siinä mennään tapaamaan.
Pitää muistaa, kun seuraavan kerran jotain tapahtumaa.
 
Itse olen sellaisessa elämänvaiheessa että lapset pieniä. Siksi se on päiväsaikaan kyläilyä niin, että lasten yhdessä touhuilu on se pääasia. Vaikka toki heitetään pariskunnittain läppää sivussa.

Tosi vaikea sanoa, sitten kun lapset kasvavat eikä niitä esim kiinnosta tulla enää mukaan, että nähdäänkö sitten kaveripariskuntina ihan neljästään. Vai ollenkaan...
 

Yhteistyössä