Puolakin harkitsee EU-eroa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
elokuu 11, 202114:58
Puolan vuoro ärähtää EU-jäsenyydestä – Jäsenyys on hyvä asia, mutta ei ”hinnalla millä hyvänsä”

ULKOMAAT
Puolan oikeusministeri Zbigniew Ziobro kertoi, ettei Puolan tule olla EU-jäsenmaa ”hinnalla millä hyvänsä”. Hänen mukaansa EU kiristää Puolaa EU-tuomioistuimen avulla. Aiheesta uutisoi Politico.

EU:n ja Puolan välillä on muodostunut eripuraa Puolan oikeuslaitoksen vuoksi. EU-tuomioistuin on linjannut Puolan tuomarien kurinpitoelimen olevan lainvastainen. Puolan perustuslakituomioistuin on puolestaan linjannut EU:n määräyksen olevan maan perustuslain vastainen.
Kiista käytännössä koskee nokkimisjärjestystä: tulisiko Puolan noudattaa EU-tuomioistuimen vai maan oman perustuslakituomioistuimen päätöksiä. Aiemmin Saksan perustuslakituomioistuin ärähti EU-tuomioistuimelle todeten sen ylittäneen toimivaltuutensa.
EU murahti tuolloin Saksan liittopäiville, millä ei ollut osaa eikä arpaa perustuslakituomioistuimen päätökseen.
Puola aikoo noudattaa EU-ukaasia
Puolan varapääministeri Jaroslaw Kaczynski kertoi, että kiistelty kurinpitoelin lakkautetaan nykymuodossaan ja uudistus esitellään syyskuussa.
Kaczynskin mukaan uudistus mittaa samalla EU:n hyväntahtoisuutta. Muussa tapauksessa hän tulkitsee EU:n haluavan hallita Puolaa itse valitsemillaan henkilöillä. Hänen mukaansa EU-tuomioistuin astuu tuomioissaan sovittujen rajojen ulkopuolelle.
Puolan ohella myös Unkari on väläyttänyt EU-jäsenyyden olevan altis tarkistamiselle.
HENRI ALAKYLÄ
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Hah hah. Puolan koko talousnousu on EU:n ansiota. Romahtaisi ihan Valko-Venäjä-tasolle, jos eroaisi. Puola taitaa olla eniten tukea kokonaismäärällisesti saava EU-maa (ei toki per capita).

Huvittavaa, että Unkari on täysin riippuvainen EU:sta, mutta tekee EU:n arvojen vastaista politiikkaa. Lisäksi maassa EU-kriittisyys huipussaan...
 
Unkari politiikka on siis tolkun politiikkaa.
 
Hah hah. Puolan koko talousnousu on EU:n ansiota. Romahtaisi ihan Valko-Venäjä-tasolle, jos eroaisi. Puola taitaa olla eniten tukea kokonaismäärällisesti saava EU-maa (ei toki per capita).

Huvittavaa, että Unkari on täysin riippuvainen EU:sta, mutta tekee EU:n arvojen vastaista politiikkaa. Lisäksi maassa EU-kriittisyys huipussaan...

Näinpä juuri. Noita maita ei olisi koskaan pitänyt ottaa mukaan EU:hun.
 
Hah hah. Puolan koko talousnousu on EU:n ansiota. Romahtaisi ihan Valko-Venäjä-tasolle, jos eroaisi. Puola taitaa olla eniten tukea kokonaismäärällisesti saava EU-maa (ei toki per capita).

Huvittavaa, että Unkari on täysin riippuvainen EU:sta, mutta tekee EU:n arvojen vastaista politiikkaa. Lisäksi maassa EU-kriittisyys huipussaan...
Kommunismin varjo on pitkä, mutta ei ole mitään syytä kuvitella etteivät Keski-Euroopan maat kykenisi luomaan talouskasvua ja hyvinvointia ilman Euroopan unioniakin kunhan toimivat markkinataloudessa.
 
Hah hah. Puolan koko talousnousu on EU:n ansiota. Romahtaisi ihan Valko-Venäjä-tasolle, jos eroaisi. Puola taitaa olla eniten tukea kokonaismäärällisesti saava EU-maa (ei toki per capita).

Huvittavaa, että Unkari on täysin riippuvainen EU:sta, mutta tekee EU:n arvojen vastaista politiikkaa. Lisäksi maassa EU-kriittisyys huipussaan...
Eu on ostanut vaikutusvaltaa, jota se tarvitsee, että se saa pähkähulluja päätöksiä läpi. EU on täynnä EU fanaatikkoja, mikä on vaarallista ja sinne pitäisi ehdottomasti saada enemmän persu Hakkaraisia, jotka eivät mene kaikkeen haihatteluun mukaan.
 
Yhteistyössä