Vihreää siirtymää se tämäkin: "Osa ihmisistä pohtii työpaikan vaihtamista tai jopa työnteon lopettamista bensan hinnan takia"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
"Kamppari on jo vähentänyt lasten viikkoharrastuskertoja satunnaisesti. Jos polttoaineiden hinta nousee kolmeen euroon litralta, Valkeakoskelle kulkeminen on lopetettava kokonaan.

”Toivon, että sellaista ratkaisua ei tarvitse tehdä. Lasten ei pitäisi joutua maksamaan hintojen noususta. Jokin muu ratkaisu pitäisi olla.”"

Vihreä siirtymä tuhoaa Suomen talouden ja lastemme tulevaisuuden.
 
Se on tietysti aivan mahdoton ajatus, että lapset kulkisivat itsenäisesti ohjattuihin treeneihinsä, tai että aikuiset menisivät töihin jollakin muulla liikennevälineellä kuin autolla.

Auto on niin keskeinen identiteetin rakennuspalikka meille perussuomalaisille, että emme siirry vihreään liikenteeseen vaikka bensa maksaisi 10 euroa litralta.
 
Kimppakyyti mahdollisuuskin pitää sulkea pois. Onhan se näyttävämpää kun työmatkaliikenteessä on pitkät jonot ja autoissa pelkät kuljettajat.
 
JOs harrastuspaikkaan
Se on tietysti aivan mahdoton ajatus, että lapset kulkisivat itsenäisesti ohjattuihin treeneihinsä, tai että aikuiset menisivät töihin jollakin muulla liikennevälineellä kuin autolla.

Auto on niin keskeinen identiteetin rakennuspalikka meille perussuomalaisille, että emme siirry vihreään liikenteeseen vaikka bensa maksaisi 10 euroa litralta.

Jos harrastuspaikkaan on matkaa 10 kilometriä, niin ei se ala-asteikäinen sinne itse mene. Jos työmatka on 15 km, niin ei sitä ainakaan talvella pyöräile. Jos linja-auto kulkee kerran päivässä, niin siitä ei ole paljoa apua. Tämä on todellisuus maaseudulla. Ja ei, en halua muuttaa kaupunkiin. Isoissa kaupungeissa on kallista asua ja lapsilla paha olla. Asutaan mieluummin maalla, mutta silloin se auto on pakollinen.
 
Kerrotko paIstasuvakki vielä mitä veroja korotat sen jälkeen kun autoilijat ovat luopuneet autoistansa ja valtion budjettiin jää vähintään 8000 miljoonan euron aukko?
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
JOs harrastuspaikkaan

Jos harrastuspaikkaan on matkaa 10 kilometriä, niin ei se ala-asteikäinen sinne itse mene. Jos työmatka on 15 km, niin ei sitä ainakaan talvella pyöräile. Jos linja-auto kulkee kerran päivässä, niin siitä ei ole paljoa apua. Tämä on todellisuus maaseudulla. Ja ei, en halua muuttaa kaupunkiin. Isoissa kaupungeissa on kallista asua ja lapsilla paha olla. Asutaan mieluummin maalla, mutta silloin se auto on pakollinen.
Kimppakyydillä voi auton käyttöä paljon vähentää. Olin käymässä maaseudulla, ja yllätyin pitkistä auto jonoista joissa oli melkein kaikissa vain kuljettaja. Esim: 5 autoa vain kuljettaja = 1 auto kuljettajan lisäksi 4 matkustajaa.
 
Lapsia me kuljetetaankin kimppakyydein harrastukseen usein. Työssä käynti ei ole niin helppoa järjestää, kun ihmisillä on erilaisia työaikaja.
 
Niin no, entisenä syrjäkylän asukkaana pitää kyllä myöntää etten meillä lapsilla ollut ohjattua harrastustoimintaa. Pihalla ja metsässä riitti möyrimistä. Sisällä luettiin ja piirreltiin, tehtiin käsitöitä. Talvisin hiihdettiin, luisteltiin, laskettiin mäkeä ihan itsenäisesti. Nythän voi netin kautta harrastaa vaikka mitä
 
Se on tietysti aivan mahdoton ajatus, että lapset kulkisivat itsenäisesti ohjattuihin treeneihinsä, tai että aikuiset menisivät töihin jollakin muulla liikennevälineellä kuin autolla.

Auto on niin keskeinen identiteetin rakennuspalikka meille perussuomalaisille, että emme siirry vihreään liikenteeseen vaikka bensa maksaisi 10 euroa litralta.

Itse toivoisin, ettei alakoulu ikäiset kulkisi moottoritien reunaa 40 kilometrin edestakaista matkaa treeneihin neljästi viikossa.

Ennenkuin voidaan viisastella julkisten käytöstä ja siitä miten ihmisten pitäisi siirtyä niihin, pitäisi julkisen liikenteen toimia muuallakin kuin Helsingissä.
 
Niin no, entisenä syrjäkylän asukkaana pitää kyllä myöntää etten meillä lapsilla ollut ohjattua harrastustoimintaa. Pihalla ja metsässä riitti möyrimistä. Sisällä luettiin ja piirreltiin, tehtiin käsitöitä. Talvisin hiihdettiin, luisteltiin, laskettiin mäkeä ihan itsenäisesti. Nythän voi netin kautta harrastaa vaikka mitä

Ja kaiken on hyvä olla juuri kuten ennenkin.
 
Itse toivoisin, ettei alakoulu ikäiset kulkisi moottoritien reunaa 40 kilometrin edestakaista matkaa treeneihin neljästi viikossa.

Ennenkuin voidaan viisastella julkisten käytöstä ja siitä miten ihmisten pitäisi siirtyä niihin, pitäisi julkisen liikenteen toimia muuallakin kuin Helsingissä.

Meillä taas treenimatka on 150 kilometriä moottoritien piennarta 5 kertaa viikossa. Mitäs sanotte siihen vihervassarit? Lapsiperheen elämä on mahdotonta ilman autoa.
 
Tuskin elämä ilman autoa on mahdotonta,. eikä kyse ole siitä. Kyse on mukavuudesta ja mitä mukavampaa/helpompaa elämä on, sen paremmin ihmiset voivat, koska sitä enemmän heille jää aikaa asioihin, joita he haluavat tehdä.
Jääkaappi säästää aikaa ja tekee elämästä käytännöllisempää.
Sähkövalaistus säästää aikaa ja tekee elämstä turvallisempaa ja käytännöllisempää.
Saman tekevät, uuni, hella, astianpesukone, pyykinpeuskone ja kuivausrumpu.

Toki meistä kaikki voisi fillaroida työmatkansa, pestä pyykkinsä käsin ja tehdä ruokansa ulkona nuotiolla ja asua 15 asteisessa talossa. Jostain syystä autoilu on nyt "pahis" ja se mukavuus, joka ihmisiltä pitää poistaa, mutta jostian syystä kukaan ei kiinnitä huomiotaan siihen kaikkeen muuhun.
 
Vihervassarit eivät tunnu yleensä ajattelevan asioita, kuin yhdeltä kantilta. Kun autoilu vähenee, niin maailma pelastuu (vai pelastuuko oikeasti?)

Minusta melko kaksinaismoralista märinää ihmisiltä, joka asuu lämmitetyssä huoneistossa jääkaapin, tietokoneen, älypuhelimen, hellan, pyykinpesukoneen, astianpesukoneen ja lähikuppilan soijalaten äärellä.

Mutta eihän nämä kaupunkien keskustojen "vihreät" ole tunnettuja suurten ajattelunlahjojensa vuoksi.
 
Eihän se ole kuin matematiikkaa. En esimerkiksi ottaisi vastaan mitään neljän tunnin keikkaa, jos olisin vaikka kaupassa duunissa. Muutenkin pienipalkkaisten kannattaa miettiä sitä olisiko nyt hyvä hetki pitää vähän pidempää lomaa työttömänä. Uuden duunin saa kyllä sitten vuoden tai parin päästä. Isopalkkaisten ei kannata uraansa laittaa katkolle, mutta heitä ei toisaalta polttonesteiden hinnannousu haittaakaan.
 
Autoilun verotulot eivät ole 8000 miljoonaa. Sitä paitsi autoilusta koituu hyvin paljon erilaisia kuluja ja haittoja veronmaksajille. Autoilun verot ovat haittaveroja, eli kompensoivat autoilun aiheuttamia haittoja. Ihan niin kuin esimerkiksi tupakkavero on myös haittavero.

Ainakin tämän jutun mukaan 2019 autoilusta saatiin 8,4 miljardia veroktuloja. En tiedä, onko tässä summassa edes mukana esim vakuutuksista muodostuvat verot?

Kerro toki niistä autoilun aiheuttamista haitoista, joista pitää maksaa veroja?

Miksi haittaveroa ei makseta kaupungissa asumisesta? Sinnehän pitää kuoljettaa kaikki, koska omaa tuotantoa ei ole?
 
Eihän se ole kuin matematiikkaa. En esimerkiksi ottaisi vastaan mitään neljän tunnin keikkaa, jos olisin vaikka kaupassa duunissa. Muutenkin pienipalkkaisten kannattaa miettiä sitä olisiko nyt hyvä hetki pitää vähän pidempää lomaa työttömänä. Uuden duunin saa kyllä sitten vuoden tai parin päästä. Isopalkkaisten ei kannata uraansa laittaa katkolle, mutta heitä ei toisaalta polttonesteiden hinnannousu haittaakaan.

Ne, jotka voivat tehdä etätyötä säästävät tällä hetkellä isoja summia.
 
Yhteistyössä