Perussuomalaiset kansanedustajat näyttävät esimerkkiä eivätkä aio käyttää eduskunnan tarjoamaa taksikorttia - ennemmin kävelevät ja pyöräilevät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
"– Osa (perussuomalaisten) edustajista rehvastelee jättäneensä kuittaamatta taksikortin, Savola ihmettelee.

– Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen itsekin maksanut taksin tällaisen moraalinvartijan istuessa tyytyväisenä kyydissä, koska ei halua käyttää korttiaan tai se ei ole mukana, Savola väittää."
 
Varmasti on tilanteista, missä kansanedustaja todella tarvitsee taksikyytiä työnsä hoitamiseksi. Mutta niitä kertoja ei varmaan nyt ihan älyttömästi ole, etenkin jos henkilöllä on ajokortti. Taksia käytti eniten viime kaudella Suldaan Said Ahmed (vas). Olisi mielenkiintoista perata kaikki hänen matkansa ja katsoa mihin kaikkialle hän taksilla meni "edustamaan" ja onko todellakin ollut niin, että mihinkään näistä ei olisi ehtinyt millään toisella kulkuneuvolla. Sekin että edustajien taksin käytössä on isoja eroja, on hieman merkillistä. Samaa työtähän he tekevät.

Todellisuudesta taksiedusta on tullut niin helppo, vaivaton ja automaattinen etu, ettei taksin käyttämistä moni kyseenalaista. Tällä ei tietenkään ole mitään merkitystä valtion talouden kannalta, mutta nimenomaan esimerkkinä se on huono. Kansalla ei ole rahaa käydä töissä, kun bensa maksaa niin älyttömästi. Samaan aikaan kansanedustajat (jotka osaltaan tähän vaikuttavat) menevät herraskyydillä taksilla miettimättä ja murehtimatta yhtään mitä se maksaa. Joka ikinen kissanristiäinen on niin halutessa aina "työtapahtuma" ja ei muuta kuin taksi alle.

Ihan hyvä herätellä kansalaisia tämänkin asian tiimoilta. On myös jostain syystä jännä, että taksikyytejä tuntuvat kaikkein eniten käyttävän juuri ne vihervasemmiston edustajat, jotka ovat suurimpaan ääneen halukkaita nostamaan bensan hintaa ja hankaloittamassa yksityisautoilua.
 
Persu käyttämässä vihreää liikennettä. Niin ne periaatteet vaan unohtuvat. Seuraavaksi samassa sarjassa varmaankin näemme persun puhumassa ruotsia, persun ostamassa vegaanista ruokaa ja persun rakentamassa tuulivoimalaa pihalleen.
 
Persut sallivat vapauden valita miten elää. Toisin on vihervasemmistolla, joka haluaa pakottaa ihmiset yhteen muottiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Ärsyttävä tyyppi
Jos se etu kerran heillä on, niin miksei sitä voi käyttää, kunhan se tapahtuu ohjeiden rajoissa? Väärinkäytöksistä jää kyllä kiinni, uskoisin.

Juurihan kerroin: esimerkin vuoksi. Koska on groteskia vaatia samaan aikaan ihmisiä pyöräilemään vaikka metrin hangessa hakemaan lapsia päiväkodista kilometrien takaa, kun samaan aikaan itse vetää luxuskyydillä taksilla.

Väärinkäytöksistä kiinni? Teoriassa kyllä, käytännössä ei. Miten sä voit sanoa kansanedustajalle, että mikä tehtävä ei liity kansan edustamiseen? Ehkä jos kävisi säännöllisesti katsomassa äitiään Helsingistä Tampereelle aina vain taksilla. Siihenkin kun kansanedustaja sanoisi, että haluaa vain säännöllisesti tarkastaa kyseisen moottoritien kunnon, ihan koska on vain suunnitellut liikennevaliokunnan jäsenyyttä, niin selitys menee varmaan läpi. Onko se fiksuin ratkaisu? Ei varmasti, mutta kuka on sanonut, että kansanedustajan pitäisi tehdä asia aina jonkun instanssin määräämällä "fiksulla tavalla"? Pelkästään se, että sanoo olevansa kiireinen, riittää kansanedustajalle perusteeksi käyttää taksia. Oli kiire sitten totta tai kuvitelmaa, ei sitä kukaan arvioi.
 
Olen aivan samaa mieltä, kuten sanoin, jos se etu kerran on annettu, niin mitä sitä turhaan olla käyttämättä, jos ja kun on tarve. Sen työnteon yhteydessä.

Mutta ei esim. näin:

"Tuore Seiska paljastaa, että kohukansanedustaja Teuvo Hakkarainen on toistuvasti käyttänyt eduskunnan taksikorttia sellaisiin henkilökohtaisiin ajoihin, joilla ei ole käytännössä mitään tekemistä edustajan varsinaisen työn kanssa.

Räikein esimerkki Hakkaraisen taksikortin väärinkäytöstä löytyy viime vuoden helmikuulta. Mies nimittäin maksoi taksikortilla kotikuntansa alueella lauantain ja sunnuntain välisenä yönä taitetun taksimatkan, jolle tuli hintaa yli 94 euroa. Koomiseksi tilanteen tekee se, että öisen matkan pituus oli vain 1,9 kilometriä!

Perittiin takaisin!

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Teuvo on seisottanut taksia parkissa mittari päällä yli kaksi tuntia veronmaksajien piikkiin. Eduskunnan taloustoimistossa oltiin kuitenkin valppaita, ja tämäkin perusteeton taksikulu perittiin takaisin Hakkaraisen kuukausipalkasta."

Mutta kaikista leimein perustelu on, että jos tässä kritisoidaan asiaa, niin on ottaa joku esimerkki missä toisen puolueen ihminenkin on toiminut väärin. En mä puolustele Teuvonkaan taksimatkailua, ei sitä tarvitse ottaa tässä mitenkään esille. Yhtä väärin sekin on. Ei tämä asian kritisointi tarkoita, että hyväksyisin saman tempun, jos sen tekee "joku omista". Aika köyhä olkiukko!
 
Yhteistyössä