aseväkivalta jenkeissä ei ole aseiden syytä vaan sikäläisen macho-kulttuurin
Hupilahtaajan onnetonta seli-seliä
Onko se mielestäsi machoilua kun ampuu lapsia?
HS -YHDYSVALLOISSA on taas ammuskeltu siinä määrin, että viestimillä on suuria vaikeuksia käsitellä näkyvästi kaikkia edes erikoisempia tai puhuttavimpia tapauksia.
Esimerkiksi yhdysvaltalaislehti The New York Timesin verkkoversion etusivulla käsiteltiin tiistaiaamuna Suomen aikaa neljää eri ampumisiin liittyvää uutista, joista kaksi aseteltiin sivulla perätysten ja kaksi muuta toisistaan irralleen alemmaksi etusivulla.
Yhdessä uutisessa kerrottiin 65-vuotiaan miehen saaneen syytteen murhasta. Hän oli ampunut New Yorkin osavaltion maaseudulla Hebronissa kotinsa edustalle erehdyksissä ajanutta autoa, jossa oli nelihenkinen seurue. Kukaan ei noussut autosta, mutta mies ampui autoa kohti ainakin kaksi laukausta, joiden seurauksena 20-vuotias nainen sai surmansa.
Toisessa jutussa kerrottiin 16-vuotiaasta pojasta, joka oli edellistorstaina vahingossa koputtanut väärään oveen Missourin osavaltion Kansas Cityssä. Pojan oli tarkoitus hakea kotiin nuorempia kaksoisveljiään osoitteesta Northeast 115th Terrace, mutta hän päätyi vahingossa viereisen kadun osoitteeseen Northeast 115th Street.
Väärässä osoitteessa asui 84-vuotias mies, joka ei avannut ovea vaan tulen. Mies ampui lasioven läpi käsiaseellaan poikaa ensin päähän ja pojan tuuperruttua maahan vielä käteen. Haavoittunut poika ryömi naapuritalolle, jossa häntä käskettiin pysymään maassa ja odottamaan ambulanssia. Poika selvisi ja pääsi jo sunnuntaina sairaalasta.