Sannan moka: "Valtiokonttori muutti valtion miinuskorkoiset lainat vaihtuvakorkoisiksi – Veronmaksajille satojen miljoonien lasku vuosittain"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Myös vasemmistoliitto ihmetteli outoa päätöstä jo keväällä:

Kansan Uutiset: VALTIO OTTI VIISI MILJARDIA VELKAA KORKOJÄRJESTELYIHIN, VAIKKA VALTIOVARAINMINISTERIÖN TYÖRYHMÄ OLI SUOSITELLUT TEKEMÄÄN TOISIN – ”SITÄ ON AIKA VAIKEA YMMÄRTÄÄ”
Suomen julkisen talouden velkasuhde kasvoi viime vuonna. Syynä on valtiovarainministeriön ohjeistus, jonka myötä valtio otti viisi miljardia enemmän velkaa.

25.5.2023

"Yle kertoi keskiviikkona, että Suomen velkaantuminen poikkesi viime vuonna muista EU-maista. Suomen julkisen velan määrä ylitti EU:n 60 prosentin raja-arvon, ja maan julkisen talouden velkasuhde kasvoi.

Palkansaajakeskusjärjestö STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà sanoo, että syynä velkasuhteen kehittymiselle on valtiovarainministeriön toiminta. Hän kirjoitti aiheesta keskiviikkona Twitteriin.

Lainàn mukaan Suomi otti viisi miljardia euroa lisävelkaa viime vuonna niin sanottuja koronvaihtosopimuksia varten. Koronvaihtosopimuksilla Suomi on muuttanut liikkeelle laskettujen valtion velkakirjojen kestoa.

– Valtio on esimerkiksi laskenut liikkeelle kymmenvuotisen velkakirjan, niin tällaisella koronvaihtosopimuksella se voidaan käytännössä muuttaa viisivuotiseksi velkakirjaksi. Nollakorkojen aikana olisi tietysti kannattanut ottaa mahdollisimman pitkäkestoista velkaa.

– Tässä on toimittu päinvastoin. Liikkeelle laskettujen velkakirjojen juoksuaikoja on lyhennetty koronvaihtosopimuksella. Sitä on aika vaikea ymmärtää, miksi näin on tehty nollakorkojen aikana, Lainà sanoo KU:lle."

Ettei vaan VM:n korkeat kokoomusvirkamiehet olisi toimineet oikeiston vaalityökaluna tehden toimia jolla vääränvärisen hallituksen velanotto näyttäisi 5 mrd euroa todellista suuremmalta 🤔
 
Pistää miettimään.
 
Sinä tuskin olet koskaan tehnyt 27 tunnin työpäiviä kuten Sannan tiimi. Luin uusinta nsistenlehteä, jossa tuo luku mainittiin kaksi kertaa. Ei tiimillä ollut aikaa vätystellä mammapalstalla. Ota itse selvää mistä lehdestä on kyse. Saat samalla vieroitushoitoa nettiriippuvuuteesi.
Niin, mistähän lehdestä mahtaa olla kysymys? Joko lehti valentelee tai Sannan tiimi valentelee. Koska vuorokaudessa on vain 24 tuntia, on 27 tunnin työpäivä aina muunneltua totuutta.
Jos tarkoitus oli kertoa, että töitä paiskittiin yhtäjaksoisesti 27 tuntia, ei suoritus vedä vertoja minulle. Olen pystynyt parempaan. Järkevää tuo ei välttämättä ollut.
 
Myös vasemmistoliitto ihmetteli outoa päätöstä jo keväällä:

Kansan Uutiset: VALTIO OTTI VIISI MILJARDIA VELKAA KORKOJÄRJESTELYIHIN, VAIKKA VALTIOVARAINMINISTERIÖN TYÖRYHMÄ OLI SUOSITELLUT TEKEMÄÄN TOISIN – ”SITÄ ON AIKA VAIKEA YMMÄRTÄÄ”

Suomen julkisen talouden velkasuhde kasvoi viime vuonna. Syynä on valtiovarainministeriön ohjeistus, jonka myötä valtio otti viisi miljardia enemmän velkaa.

25.5.2023

"Yle kertoi keskiviikkona, että Suomen velkaantuminen poikkesi viime vuonna muista EU-maista. Suomen julkisen velan määrä ylitti EU:n 60 prosentin raja-arvon, ja maan julkisen talouden velkasuhde kasvoi.

Palkansaajakeskusjärjestö STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà sanoo, että syynä velkasuhteen kehittymiselle on valtiovarainministeriön toiminta. Hän kirjoitti aiheesta keskiviikkona Twitteriin.

Lainàn mukaan Suomi otti viisi miljardia euroa lisävelkaa viime vuonna niin sanottuja koronvaihtosopimuksia varten. Koronvaihtosopimuksilla Suomi on muuttanut liikkeelle laskettujen valtion velkakirjojen kestoa.

– Valtio on esimerkiksi laskenut liikkeelle kymmenvuotisen velkakirjan, niin tällaisella koronvaihtosopimuksella se voidaan käytännössä muuttaa viisivuotiseksi velkakirjaksi. Nollakorkojen aikana olisi tietysti kannattanut ottaa mahdollisimman pitkäkestoista velkaa.

– Tässä on toimittu päinvastoin. Liikkeelle laskettujen velkakirjojen juoksuaikoja on lyhennetty koronvaihtosopimuksella. Sitä on aika vaikea ymmärtää, miksi näin on tehty nollakorkojen aikana, Lainà sanoo KU:lle."

Ettei vaan VM:n korkeat kokoomusvirkamiehet olisi toimineet oikeiston vaalityökaluna tehden toimia jolla vääränvärisen hallituksen velanotto näyttäisi 5 mrd euroa todellista suuremmalta

Pistää miettimään.
Talousoikeisto teki VM:stä käsin Suomelle tuhoisan manööverin saadakseen Marinin hallituksen näyttämään huonolta ja avittaakseen kokoomuksen ja persujen vaalityötä, tooodella sairasta!
 
Yhteistyössä