Onko ihmisten käsitys köyhyydestä jotenkin hämärtynyt?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kaikkimullehetinyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kaikkimullehetinyt

Vieras
Taustaksi voin kertoa, että olen itse elänyt nuoruuteni 90-luvun laman aikaan hyvin köyhässä perheessä. Molemmat vanhempani olivat pitkiä aikoja lomautettuna, isälleni kaatui sisarukselleen takaama laina päälle, menetimme myös oman talomme. Meillä oli toki aina katto pään päällä, ehjät ja puhtaat vaikka eivät muodikkaat/kalliit vaatteet, ja useimmiten meillä oli myös ruokaakin. Olimme kuitenkin köyhiä Suomen mittapuulla.

Nyt olen seurannut useammankin kaverin puheita. Kukin heistä valittaa sitä, kuinka ovat niin köyhiä, ja kuinka kamalaa se on. Näillä tunteisiin vetoavilla valituksillaan keräävät sitten säälipisteitä muilta, avustusjärjestöiltä joulurahaa yms.

Samaan aikaan juuri samat ihmiset omistavat isot, uudet taulutelevisiot, pelikonsolit, läppärit, padit, iPhonet. En ole enää köyhä, mutta ei minulla itselläni silti ole varaa (tai halua) ostaa koko perheelle iPhoneja, padeja ja läppäreitä. Nämä ihmiset, jotka surkuttelevat köyhyyttään postaavat someen kuvia uusista Conseistaan tai muista kalliista kengistä. Taas vaateshoppailemassa ja kuvia sovituskopista. Itsellä ja lapsilla päällä kalliita vaatteita. Koti on oma ja sisustettu kalliisti, astiat ovat kalliita, auto on uusi. Matkustellaan, käydään ulkomailla pitkillä reissuilla ja taas itketään sitä "köyhyyttä".

Onko todellakin ihmisillä suhteellisuudentaju näin hämärtynyt? Keksin heti omasta tuttavapiiristä neljä perheenäitiä, jotka toimii näin.
 
Ei kai taulutelevisio mikään statussymboli ole? Taulutelevisioita saa nykyjään tosi halvalla. Enemmän ennen isot tavalliset telkkarit maksoivat ja oli niitä köyhimmissäkin perheissä. Harvempi on ollut ilman telkkaria, ellei ole ollut kyse jostain periaatekysymyksetä televiottomuuteen.

Iphoneja saa kytkykaupalla pitkällä maksuajalla. Conseja saa ostettua kirppiksiltä edullisesti, kuten muitakin merkkikenkiä tai vaatteita. Samaten pelikonsoleita saa käytettyinä, eikä nuo nyt miljoonia maksa uutenakaan tavalliselle vähätuloiselle.

Ennemmin köyhyys näkyy kaikessa muussa esim. asumistasossa, terveellisessä ruoassa, terveydenhoidossa, matkustelussa, harrastuksissa ja kulttuuritarjonnan käytössä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miettimistä vähän;29924019:

Ja esim siiinä ettei pysty hankkimaan silmälaseja, joihin ehdottomasti olisi tarvetta.
Vaikka ne ovat todella tärkeät, on monta monta muuta vielä tärkeämpää, johon pakko rahansa laittaa. Varsinkin jos on lapsia.

Tämä viittauksena edelliseen viestiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miettimistä vähän;29924019:
Ei kai taulutelevisio mikään statussymboli ole? Taulutelevisioita saa nykyjään tosi halvalla. Enemmän ennen isot tavalliset telkkarit maksoivat ja oli niitä köyhimmissäkin perheissä. Harvempi on ollut ilman telkkaria, ellei ole ollut kyse jostain periaatekysymyksetä televiottomuuteen.

Iphoneja saa kytkykaupalla pitkällä maksuajalla. Conseja saa ostettua kirppiksiltä edullisesti, kuten muitakin merkkikenkiä tai vaatteita. Samaten pelikonsoleita saa käytettyinä, eikä nuo nyt miljoonia maksa uutenakaan tavalliselle vähätuloiselle.

Ennemmin köyhyys näkyy kaikessa muussa esim. asumistasossa, terveellisessä ruoassa, terveydenhoidossa, matkustelussa, harrastuksissa ja kulttuuritarjonnan käytössä.

Tästä ketjusta oli hävinnyt toinen viestini, en tiedä miksi.

En pidä Conseja, taulutelkkareita tai padeja statussymboleina. Pidän niitä kuitenkin väärinä valintoina silloin, jos samaan aikaan toiseen suuntaan valitetaan sitä, ettei lapsille ole riittävästi ruokaa. Näissä tapauksissa tiedän, että kyse on nimenomaan uusien tavaroiden ostamisesta, ei edullisista kirppislöydöistä.

Köyhän elintaso toki nousee, mutta minusta monella on täysin vieraantunut käsitys siitä, mikä on köyhyyttä ja mikä ei. Keskituloisellakaan ei ole varaa ostaa jatkuvasti uusia laitteita, osamaksuistakin tulee pian iso summa. Toki voisi ostaa kaiken osamaksulla, mutta siinä vaiheessa sitä käykin sitten niin, että itketään kun lapsille ei ole ruokaa. Kaikki pitää saada heti, eikä voi yhtään suunnitella niin että tänä vuonna ostan ja maksan osina sen television, seuraavana vuonna sen jonkin muun asian. Kaikki pitää olla heti, puhelimen pitää olla kallein mahdollinen.

Ja näissä jokaisessa tapauksessa rahaa käytetään myös matkustamiseen, sekä kotimaassa että ulkomailla. Jos on varaa olla kaksi viikkoa vuodessa ulkomailla ja sen lisäksi muutama kylpyläloma, on suorastaan typeryyttä itkeä köyhyyttä tai sitä, ettei lapsille ole ruokaa.

Toki kyse voi olla myös laskelmoinnista.
 
Valitettavasti elintason nousu ei enää nykyjään nosta kaikkein köyhimmässä asemassa olevien elintasoa. Tätä ei konkreettisesti pysty ymmärtämään kuin he, jotka joutuvat sen kokemaan.
Oma tulotasoni ei ole enää vuosiin noussut, mutta hinnat ja palvelut ovat sen sijaan nousseet huimasti.
Asun vuokralla ja reilun vuoden sisällä asumiskustannukset ovat nousseet melkein sadalla eurolla. Saan asumistukea, mutta se ei enää nousekaan korvaamaan kuluja, koska katto on jo saavutettu.
 
Sekin on muuttunut, millaisilla tuloilla on yleisen mittapuun mukaan köyhä. Tein vähän aikaa sitten (leikkimielisen) testin että mihin yhteiskuntaluokkaan kuulun. Tuli vähäosainen, vaikka tulot ovat piirun verran yli 2000 e/kk, asun joka toinen vk yksin, joka toinen vk leikki-ikäisen kanssa. Tuli mieleen, mitä ne sitten on, joilla tulot ovat alle tonnin kuussa, jos minä olen vähäosainen? Itse ajattelin että olisin kuulunut duunari-luokkaan, käsittääkseni varsinkin päivätyötä tekevälle, amiksen käyneelle tavisduunarille 2000 e on ihan normaali bruttopalkka.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miettimistä vähän;29924088:
Valitettavasti elintason nousu ei enää nykyjään nosta kaikkein köyhimmässä asemassa olevien elintasoa. Tätä ei konkreettisesti pysty ymmärtämään kuin he, jotka joutuvat sen kokemaan.
Oma tulotasoni ei ole enää vuosiin noussut, mutta hinnat ja palvelut ovat sen sijaan nousseet huimasti.
Asun vuokralla ja reilun vuoden sisällä asumiskustannukset ovat nousseet melkein sadalla eurolla. Saan asumistukea, mutta se ei enää nousekaan korvaamaan kuluja, koska katto on jo saavutettu.

Elintaso nousee myös sen myötä, että tavarat halpenevat tuotannon tehostuessa. Elektroniikka on tästä tänä päivänä selkein esimerkki, esimerkiksi aloituksessakin mainittujen taulutelevisioiden ja älypuhelinten hinnat laskevat nopeasti ja varsinkin, jos ei ihan viimeisintä mallia osta. Pari vuotta sitten edistyksellisen kännykän saa murto-osalla lanseerauksen aikaisesta hinnasta.

Aiemmin sama kehitys on tapahtunut vaatteiden osalta, ne kun nykyään tuotetaan jossain kaukomaissa ja jos ei halua maksaa merkistä, perusvaatteita saa todella paljon edullisemmin, varsinkin suhteessa tulotasoon, kuin vaikka 30 vuotta sitten. Omat vanhempani olivat lapsuudessani keskituloisia ja silti kertoivat, että talvihaalarin hankinta oli todella suuri panostus, se maksoi suurinpiirtein puolen kuun palkan. Siksi samaa haalaria piti käyttää 2-3 vuotta ja äiti vaan teki hihoihin ja lahkeisiin jatkopalat. Nykyään perushaalarin tienaa keskituloinen alle puolen päivän työllä.

Mutta sehän se on, että vaatimukset nousee samaa tahtia kuin yleinen elintaso, joten pienituloinen ei tunne oloaan rikkaaksi, vaikka olisikin tauluteleviot, älypuhelimet ja lapsella kahdet upouudet talvihaalarit.
 
Yhteistyössä